Mia ja Teemu olivat huumekoukussa, mutta onnistuivat yhdessä pääsemään irti – ”Emme olisi tässä, jos ei olisi äitejä”

Kun Mia ja Teemu menivät ennen nukkumaan, heillä oli yhteinen toive: etteivät he enää heräisi seuraavana aamuna. Huumekoukussa elämä kiertyi aineiden hankkimisen ympärille.

– Täytyi saada bentsoannos joka päivä, jotta pystyi elämään, Mia sanoo.

Nyt he ovat olleet kuivilla kymmenen kuukautta. Sitä ennen he ehtivät käyttää huumeita useita vuosia. Bentsojen käyttöä he höystivät amfetamiinilla ja pilven polttamisella.

Bentsot eli bentsodiatsepiinit ovat rauhoittavia lääkkeitä, joilla hoidetaan esimerkiksi ahdistusta ja unettomuutta. Niitä voi väärinkäyttää päihtymistarkoituksessa.

Mia kertoo saaneensa monet bentsot lääkärin määräämällä reseptillä, kun väitti, että tietty lääke oli auttanut vaikkapa paniikkikohtaukseen. Huumeita he ostivat myös verkosta.

– Valvottiin päiviä ja öitä, muutettiin seitsemän kertaa viiden vuoden aikana, kyllästyttiin nopeasti kaikkeen, Mia, 25, kuvailee.

Teemu, 27, lisää, että päätökset olivat usein impulsiivisia.

Oli tilanteita, jolloin piti soittaa ambulanssi. Toisen puolesta pelkääminen oli raskasta, mutta pelkoa saattoi turruttaa aineilla.

Nyt Mia ja Teemu ovat olleet kuivilla kymmenen kuukautta ja haluavat kertoa, että huumeista voi päästä irti. Moni nuori kohtaa huumeet, ja osa päätyy niitä myös käyttämään. Kuka tahansa, millaisesta perheestä tahansa, voi jäädä koukkuun.

– Elämän ei ole pakko päättyä siksi, että on päihdeongelma, Mia sanoo turkulaisen kahvilan nurkkapöydässä.

Laseissa on appelsiinimehua ja maustettua kivennäisvettä. Ulospäin menneisyys ei näy. Mia ja Teemu hymyilevät ja kertovat, että vähän jännittää.

Mian äiti soittaa ja kysyy, kuinka monta silmätippaa koiralle pitikään antaa. Bogo on pariskunnan ranskanbulldoggi ja kärsii silmäongelmista. Sillä ei ole enää paljon elinaikaa.

Mia ja Teemu eivät menettäneet sisintään huumeille. – Olemme omat itsemme edelleen. Meidän pelastus on se, ettemme koskaan alkaneet käyttää opiaatteja.

Mia ja Teemu kohtasivat Tinderissä tammikuussa 2019. Mia oli 19-vuotias, Teemu 21. Ensimmäinen tapaaminen oli sovittu Mian luokse. Teemu oli jo Mian kerrostalokodin alaovella, kun puhelin soi. Mia oli juuri kuullut, että hänen kummitätinsä oli kuollut. Häntä itketti.

– Teemu kysyi, haluanko olla yksin vai en. Sanoin, että en. Teemu tuli luokseni, joimme viiniä. Sen jälkeen hän otti töistä pari vapaapäivää, jotta saattoi jäädä. En voinut uskoa, että joku teki niin minun vuokseni, Mia sanoo.

– Jäin suurin piirtein asumaan sinne heti, Teemu kertoo.

Sen jälkeen he olivat erottamattomat.

Teemu käytti huumeita jo tuolloin, mutta salasi sen Mialta. Hän ei halunnut, että tämä kiinnostuisi niistä.

Teemu oli alkanut poltella pilveä ystävänsä kanssa paria vuotta aiemmin. Aika pian siitä oli tullut päivittäistä.

– Poistettiin sillä ahdistus ja paha olo. Jäin kiinni ekasta kerrasta.

Jossain vaiheessa Teemun kaveriporukassa alettiin käyttää muitakin aineita. Nyt Mia tuli mukaan tuohon porukkaan. Kun huumeiden käyttö valkeni Mialle, hän oli utelias. Sitten kerran, kun Teemu oli nukkumassa, yksi tämän kavereista tarjosi Mialle amfetamiinilinkun eli annoksen. Mia otti sen.

– Oma tahtoni oli niin vahva. Ajattelin, että minä olen aikuinen ja päätän itse.

Teemun olo oli surullinen ja syyllinenkin, kun Mia alkoi käyttää. Mutta kipua pystyi turruttamaan aineilla.

Miksi huumeet veivät mennessään? Mia ja Teemu kertovat, että heidän kaveriporukassaan kaikilla on ollut jokin mielenterveysongelma tai traumaattinen lapsuus. Kun oikeanlaista tukea ei ollut, sitä etsittiin muualta, siis huumeista.

Mian murrosikä oli vaikea. Hän asui välillä sijaisperheessä ja lastenkodissa.

– En ollut helppo teini. Äiti ei osannut vetää minulle rajoja, hän sanoo.

Mia ja Teemu uskovat, että heillä molemmilla on jonkin tyypin ADHD. Huumeet auttoivat hiljentämään pään sisäistä levottomuutta. Mia on nyt ADHD-tutkimuksissa.

Mian ja Teemu ottivat yhteiskuvan ensimmäisen yhteisen asuntonsa parvekkeella vuonna 2019. Silloin käyttö oli vielä vähäisempää kuin tulevina vuosina.

Aluksi yhdessä käyttäminen oli hauskaa ja mielenkiintoista, mutta aika pian alkoi alamäki.

Teemu oli töissä perheyrityksessä, joka meni konkurssiin. Siitä alkoi rahan lainaaminen.

”Hävyttöminä hetkinä” Mia saattoi laittaa puolitutuillekin viestiä ja pyytää rahaa vaikka koiran sairauskuluihin. Tosiasiassa rahat menivät huumeisiin. Myyjiltä saattoi ostaa myös velaksi, jopa tonneilla. Kun velkojat sitten tulivat perään, perheenjäsenet maksoivat velat.

– Äiti on ottanut pikavippejä tämän takia. Minä osaan pyytää, ja äiti ei osaa sanoa ei. Hän on halunnut uskoa hyvää ja koettanut auttaa, Mia kertoo.

He ovat arvioineet, että viiden vuoden aikana huumeisiin meni ainakin 80 000 euroa, ellei yli 100 000. Velkaa on tietenkin yhä.

Mia ja Teemu riitelivät paljon, kaikesta.

– Bentsoja käyttäessä ihmisestä tulee jäärä: minä olen oikeassa. Se ei toimi, jos molemmat ajattelevat kaikesta niin, Teemu sanoo.

Välillä he yrittivät lopettaa käytön, mutta se ei koskaan kestänyt. Vuosi sitten tapahtui kuitenkin asioita, jotka muuttivat tilanteen.

Jouluaatto alkoi putkassa vuonna 2023. Edellisenä iltana Mia ja Teemu olivat riidelleet niin rajusti, että naapuri oli soittanut poliisit. Itse he eivät sitä muista.

Kun he heräsivät putkassa, poliisit antoivat heille esitteen lähisuhdeväkivallasta. Mialle jäi mieleen, mitä yksi poliisi sanoi: kannattaako hyvää suhdetta heittää hukkaan tällä tavalla.

Vähän tämän jälkeen parin ystävä tappoi itsensä. Se oli järkytys. Kuoleman jälkeen ystävän elämästä selvisi asioita, jotka tekivät kaikesta vielä pahempaa. Mia tunsi syyllisyyttä, ettei ollut tajunnut tilannetta.

– Kävin tapaamassa ystävän äitiä, joka halasi ja sanoi, että toivottavasti tästä seuraa vielä jotain hyvää.

Se jäi pyörimään Mian mieleen, ja hän halusi mennä katkolle. Hän pääsi yksityiseen päihdevieroitusyksikköön, Avara Perniöön, jossa oli ollut kahdesti ennenkin. Teemu oli käynyt siellä joitakin viikkoja aikaisemmin, ja vaikka huumeiden käyttö oli vielä jatkunut, Teemun ajatuksissa oli liikahtanut jotain.

– Se on tosi hoitava ympäristö, jossa tuntuu, että on turvassa. Pystyin avautumaan siellä, Teemu kertoo.

Paikka on järven rannalla, metsän keskellä. Joka päivä on ryhmätapaamisia, joissa jutellaan ja jaetaan kokemuksia. Ruokakin on hyvää.

– Ja työntekijät ihania, Mia lisää.

Moni joutuu käymään vieroituksessa useita kertoja ennen kuin onnistuu. Usein katko jää kesken. Miallekin olisi helposti voinut käydä niin. Hän nimittäin lähti pois kesken kaiken. Syy oli, että hoitoon tuli kaksi miestä, jotka käyttäytyivät epämiellyttävästi häntä kohtaan.

– Se ahdisti, enkä halunnut jäädä sinne, Mia sanoo.

”Olemme onnekkaita, että lähimmäiset ovat antaneet anteeksi. Addiktio ei ole tietoinen valinta.”

Mia muutti äitinsä luokse, Teemu oman äitinsä. Mia oli tiukkana siitä, että nyt molemmat lopettaisivat käytön. Olo oli kamala.

– Pahimmat vieroitusoireet tulivat bentsoista. Oli jatkuva ahdistus, pelkotiloja, epämukava olo, Teemu kertoo.

– Halusin koko ajan kuolla. Se oli päällimmäinen tunne monta viikkoa, kun makasin sängyn pohjalla, Mia jatkaa.

Mian äiti ajoi silti Mian joka päivä tapaamaan Teemua.

Reilun kuukauden tai kahden jälkeen alkoi helpottaa. Teemu huomasi muutoksen hengityksessään. Aikaisemmin aineet olivat vieneet ahdistuksen ja auttaneet vetämään syvään henkeä. Nyt se onnistui ilmankin.

– Pystyin hengittämään normaalisti, hän kuvaa.

Kesäksi Mian äiti muutti asumaan oman äitinsä luokse, jotta Mia ja Teemu saattoivat asua yhdessä hänen kotonaan. Sen jälkeen he saivat oman vuokra-asunnon.

– Emme olisi tässä, jos ei olisi äitejä, Mia sanoo.

Yksi vaikea asia lopettamisessa ovat anteeksipyynnöt – ja anteeksi antaminen itselle. Kun on tehnyt kaikenlaista tyhmää itselle ja muille, syyllisyys on kova.

– Lopettamisessa auttoi, kun annoin itselleni anteeksi sen, että aloin käyttää. Hyväksyin, että olen sairas ja tulen aina taistelemaan sen kanssa, Mia sanoo.

Mia ja Teemu ovat kiitollisia, että ovat saaneet anteeksi perheiltään. Välit ovat läheiset kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Joka sunnuntai he käyvät lounaalla Teemun äidin luona. Mian mummi on auttanut monta kertaa.

– Emme olisi näin pitkällä, jos tukiverkosto olisi vähänkään pienempi, Teemu sanoo.

Kun huumeet jäivät, loppui myös riitely. Oli hämmästyttävää huomata, että aineet olivat syy myös riitoihin.

Mia ja Teemu ovat olleet toistensa tukena silloin, kun on vaikeaa. – Teemu on peruskallio meikäläiselle, Mia sanoo.

Mian ja Teemun koti on nyt rauhallisella alueella, jossa ei tapahdu mitään, ja se tuntuu vain hyvältä. He ovat oppineet myös elämään mielen levottomuuden kanssa.

– Sitä osaa käsitellä eri tavalla, kun on ollut niin kauan selvänä. Sekin vaikuttaa, että olen aikuistunut, Mia sanoo.

Huumeita käyttäneestä kaveriporukasta yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat saaneet lopetettua. Silti olo on välillä yksinäinen. Moni tuttu käyttää yhä, ja yhteydenpito on ollut pakko lopettaa.

Joitakin lapsuusajan ystäviä he ovat kuitenkin saaneet takaisin. Teemu on menossa saunomaan sellaisen kaverinsa luokse, joka ei ole koskaan käyttänyt.

Yksi asia painaa kuitenkin koko ajan mieltä. Molemmat haluaisivat tehdä työtä, mutta sitä ei ole kuukausien aikana löytynyt.

Mialla on audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto, ja hän on ollut kaupassa töissä. Teemu opiskeli peruskoulun jälkeen kauppaoppilaitoksessa, mutta opinnot jäivät kesken juuri ennen valmistumista. Perheyrityksessä hän oli töissä useamman vuoden.

He uskovat, että puuttuvat luottotiedot ja rikosrekisteriin käyttövuosina tulleet merkinnät vaikuttavat. Mutta silti, töihin olisi kova hinku. Kun ihminen pääsee irti päihdekoukusta, haluaa elää tavallista elämää ja on valmis kantamaan kortensa kekoon, annetaanko siihen aidosti mahdollisuutta?

– Sattuu, kun kysellään, joko on töitä. Joulukuussa taisin lähettää 38 hakemusta. Mutta uskon, että kyllä se aurinko vielä joskus risukasaan paistaa, Mia sanoo.

Seuraavalla viikolla Mia lähettää viestin. On surua, mutta myös iloa.

Rakas Bogo-koira on nyt poissa, se jolla oli tapana nuolla kyyneleet vaikeina hetkinä. Mutta Teemu on saanut työpaikan.