Eroja ja yllättäviä yhtäläisyyksiä – Aition selvitys läpivalaisee Pikkuhuuhkajien EM-kisapelaajien polut

Ensimmäiset vuodet lähialueen pienessä seurassa vai aikaisin ”edariryhmään”? Puolivaltakunnallisia sarjaotteluita jo teini-iän alussa vai enemmän pelejä lähialueella eritasoisia vastustajia vastaan? Nuorena ulkomaiseen akatemiaan vai ensin kypsymistä Veikkausliigassa?

Muun muassa edellä mainitut aihepiirit toistuvat suomalaisessa jalkapallokeskustelussa säännöllisin väliajoin. Pelaajana kasvaminen ja erilaiset urheilijan polut ovat kiinnostaneet paitsi lajiliittoja myös tutkijoita – niin jalkapallossa kuin useissa muissakin lajeissa.

Aition laajassa selvityksessä tarkastelun kohteena ovat alle 21-vuotiaiden maajoukkueen EM-kisaryhmän pelaajien polut.

Lähdeaineisto on muodostunut pääasiassa Palloliiton tulospalvelun ja uutisarkiston tiedoista, seurojen uutisista ja tiedotteista sekä kirjoittajan henkilökohtaisista muistiinpanoista. Arvioinnissa on lisäksi hyödynnetty muun muassa liiton kasvattajarahalaskelmia.

Pikkuhuuhkajien EM-kisapelaajien ensimmäiset seurasiirrot ovat tapahtuneet pelaajien ollessa keskimäärin 11-vuotiaita. Noin puolella pelaajista ensimmäinen seurasiirto tapahtui juuri ala-asteiässä.

Aikaisimmillaan junioriseura on vaihtunut ensimmäisen kerran jo esikoulun ja ala-asteen taitekohdassa, myöhäisimmillään vasta 15 vuoden iässä.

Huomionarvoista on, että noin 55 prosenttia pelaajista vaihtoi juniorivuosinaan seuraa korkeintaan kerran.

Tyyppitapauksessa pelaaja aloitti jalkapallon lähialueen seurassa, jossa vierähti yhden käden sormilla laskettava määrä vuosia. Tämän jälkeen ympäristö vaihtui yleensä kaupungin tai paikkakunnan niin sanottuun suurseuraan, jossa pelaaja jatkoi aikuisikään tai ulkomaan siirtoon asti.

Tarkastelun kohteena olleista 23 pelaajasta viisi edusti kaikki juniorivuodet yhtä ja samaa seuraa. Tähän viisikkoon kuuluvat muun muassa Ilveksen Futis-Liigassa jalkapallon aloittaneet Naatan Skyttä ja Juho Talvitie sekä KuPSin junioriputken kulkenut Samuli Miettinen.

Ala-asteen lopulla, 12–13 vuoden iässä, Pikkuhuuhkajat-pelaajista noin 60 prosenttia edusti suurehkoa seuraa (ja sen sisällä oman ikäluokkansa ykkösjoukkuetta).

Tässä aihepiirissä jaottelu voi olla kritiikille altis, mutta määritelmän täyttävät ensinnäkin Helsingin Jalkapalloklubin (muun muassa Matti Peltola, Luka Hyryläinen, Santeri Väänänen ja Leo Walta), Ilveksen (Skyttä, Talvitie, Oiva Jukkola ja Teemu Hytönen, joka juniorivuosinaan pelasi välillä myös kakkosryhmässä), FC Hongan (Roope Paunio) ja KuPSin (Miettinen) kaltaiset suuren kaupungin johtavat seurat.

Suurehkoksi seuraksi on laskettu myös sellaiset Pallokerho Keski-Uusimaan (Ville Koski) ja Käpylän Pallon (Dario Naamo) kaltaiset ympäristöt, joihin pelaajia tyypillisesti hakeutuu myös kauempaa tai jotka toimivat jonkinlaisena alueellisena lippulaivana.

Kaikki EM-pelaajat eivät kuitenkaan suinkaan ole isoista tai edes keskisuurista kilpaseuroista. Esimerkiksi Casper Terho edusti vielä 13-vuotiaana Puotinkylän Valttia, joka on paremmin tunnettu hieman matalamman kynnyksen harrasteseurana. ”Kyläseurassa” vielä ala-asteen loppupuolella pelasivat myös muun muassa maalivahdit Lucas Bergström (Pargas IF) ja Elmo Henriksson (kirkkonummelainen KyIF) sekä FF Jaroa edustanut keskikenttäpelaaja Adam Marhiev.

Vaikka pelaajien juniorivuosina edustamien seurojen profiilit ja koot ovat olleet erilaisia, yhdessä asiassa Pikkuhuuhkajat-nuorten urapolut ovat hämmästyttävän identtisiä.

Englannissa kasvanutta puolustaja Tomas Galvezia lukuun ottamatta kaikki pelaajat ovat jossain vaiheessa ikävuosien 12–15 välillä pelanneet ikäluokkansa korkeinta sarjatasoa, toisin sanoen Liiga Etelää tai Liiga Pohjoista (aikaisemmilta nimiltään ELL ja PSL).

Pikkuhuuhkajat-pelaajat ovat toisin sanoen pelanneet teini-iässä vähintään yhden kauden, useimmat jopa kolmesta neljään kautta, ikäluokkansa sen hetken parhaita joukkueita vastaan. Havainto sopii hyvin yhteen sen kanssa, että pelaajat ovat viimeistään yläasteiässä vaihtaneet lähialueen pienemmästä seurasta korkeammalla tasolla pelanneeseen joukkueeseen.

Esimerkiksi Mikkelin Palloilijat on varsin harvoin saanut joukkuetta jonkin ikäluokan ykköstasolle, mutta Topi Keskisen edustama 2003-ikäluokka pelasi muutamankin kauden ajan Etelä-Suomen korkeimmalla sarjatasolla. Vaikka MP:n pojat saivat välillä rajustikin selkään Helsingin ja Espoon suurimmilta seuroilta (HJK:lta esimerkiksi 10–1), säännölliset kovat pelit eittämättä tukivat Keskisen kehitystä.

Myös esimerkiksi puolustaja Rony Janssonin Grankulla IFK, Casper Terhon teini-iässä edustamat Valtti ja Kontu, jotka harvoin pääsevät mittaamaan tasoaan vaikkapa HJK:ta tai Honkaa vastaan, sekä Miska Ylitolvan junioriseura, rovaniemeläinen Santa Claus haastoivat suurempiaan pelaajien ollessa yläasteiässä.

Edellä esitetyn valossa onkin mahdollista todeta, että vaikka kaikki kisajoukkueen pelaajat eivät ole kasvaneet HJK:n, Ilveksen tai Hongan kaltaisissa organisaatioissa, heidän oma ikäluokkansa on kuitenkin ollut siinä määrin hyvä, että pelaajat ovat päässet mittelemään sillä hetkellä parhaimpia ikätovereitaan vastaan.

Siitä huolimatta, että Pikkuhuuhkajat-pelaajat ovat teini-iässään päässeet pelaamaan vähintään yhden kauden ikäluokkansa korkeinta sarjatasoa, olisi liioiteltua väittää, että kaikki pelaajat olisivat olleet jonkinlaisia teinilupauksia tai edes joukkueidensa kärkipelaajia.

Selvitys osoittaa, että pelaajan on ollut mahdollista ponnistaa Suomi-paitaan ja arvokisoihin, vaikka kutsu Palloliiton perinteiseen Tähtitarha-tarkkailutapahtumaan olisi jäänyt tulematta. Vaikka selvä enemmistö Pikkuhuuhkajat-pelaajista pääsi alle 15 vuoden iässä antamaan näyttöjä liiton valmentajille, viisi nykyistä U21-maajoukkuepelaajaa ei saanut lainkaan kutsua noin 90 pelaajan suurtapahtumaan. Tämän ryhmän muodostavat Lucas Bergström, Samuli Miettinen, Teemu Hytönen, Topi Keskinen ja Oiva Jukkola. Lisäksi Casper Terho valittiin tapahtumaan vasta varasijalta.

Entä ensimmäiset maajoukkuevalinnat?

U15-ikävaiheessa Suomi-paidan veti päälleen noin 45 prosenttia nykyisistä Pikkuhuuhkajat-pelaajista. Määrä on verrattain suuri, mutta siitä huolimatta on hyvä muistaa, että yli puolet vuoden 2025 kisapelaajista jäi ilman kutsua 15-vuotiaana.

Mistään puskista pelaajat eivät kuitenkaan ole kisajoukkueeseen nousseet. Viimeistään U17-vaiheessa Suomi-debyytin nimittäin oli tehnyt jo noin 85 prosenttia pelaajista. Vain kaksi pelaajaa, Ilveksen Jukkola ja Hytönen, saivat kuulla Maamme-laulun ensi kerran vasta alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa. Nykyinen ”Kyltymätön sukupolvi”, kuten joukkuetta on luonnehdittu, on siis suurilta osin saanut kasvaa nykyiseen pisteeseen monien vuosien yhteisten kokemusten kautta.

Pikkuhuuhkajien kisajoukkueessa on kahdeksan pelaajaa, jotka voivat edustaa Suomea myös seuraavissa alle 21-vuotiaiden EM-karsinnoissa. Joukkoon kuuluvat vuonna 2004 syntyneet Rony Jansson, Samuli Miettinen, Miska Ylitolva, Luka Hyryläinen ja Otso Liimatta sekä vuotta nuoremmat Tomas Galvez, Dario Naamo ja Juho Talvitie.

Mainittu kahdeksikko on mielenkiintoinen myös siinä mielessä, että heidän viimeisen noin 3–5 vuoden urakaarensa ovat olleet hyvin erilaisia.

Hollannissa nykyisin pelaava vasen puolustaja Galvez on eräänlainen poikkeustapaus: hän ei ole pelannut päivääkään suomalaisessa seurajoukkueessa.

Saksassa uraa luova Hyryläinen ja Hollannin Eredivisiessä hyvin vastuuta saanut Talvitie lähtivät jo alaikäisinä maailmalle käytännössä ilman lainkaan kokemusta miesten peleistä. Kalmaria edustava Jansson pelasi Suomessa vaivaiset kolme Ykkösen ottelua ennen muuttoa 18-vuotiaana länsinaapuriin.

Edellä mainitusta nelikosta poiketen Miettinen, Ylitolva, Liimatta ja Naamo tekivät läpimurtonsa Veikkausliigassa. Siinä missä kaksi ensin mainittua pelaavat edelleen kotimaan pääsarjassa, Liimatta ja Naamo pyrkivät ”breikkaamaan” tätä nykyä Suomen ulkopuolella.

Pikkuhuuhkajien ”junioriosaston” varhaisaikuisuuden erilaiset uratarinat kuvaavat oikeastaan koko joukkuetta. Jos pelaajien polut ovat olleet jossain määrin poikkeavia lapsuusvuosina, sitä ne ovat toden totta olleet myös täysi-ikäisyyden kynnyksellä tai sen jälkeen.

Ryhmän 23 pelaajasta noin kolmanneksella ei ole lainkaan kokemusta Veikkausliigasta. Toisen kolmanneksen muodostavat pelaajat, joiden liigadebyytti tapahtui jo alle 18-vuotiaana. Sen sijaan seitsemän pelaajan kohdalla ensiminuutit liigassa tulivat vasta täysi-ikäisenä. Viimeiseksi mainittuun ryhmään kuuluvat esimerkiksi maalivahti Roope Paunio, puolustaja Ville Koski ja hyökkääjä Teemu Hytönen.

Pikkuhuuhkajat-pelaajien urakaaret tarjoavat monia hyödyllisiä ajatuksen siemeniä.

Ensinnäkin pelaajien ”seurashoppailu” on ollut käytännössä olematonta. Monella on ollut korkeintaan kaksi junioriseuraa, ja esimerkiksi murrosiän kriittiset vuodet ovat vierähtäneet yhdessä ja samassa ympäristössä. Kun pelaajien seurasiirtoja ja -historiaa tarkastelee kokonaisuutena, määreet ”kiire” ja ”lyhytjänteisyys” eivät nouse ensimmäisenä esille.

Toisistaan poikkeavat polut toisaalta osoittavat, kuinka tärkeää erilaisten reittien tunnistaminen on. Yksi voi vaihtaa junioriseuraa jo 7-vuotiaana, toinen vasta 15-vuotiaana. Se, mikä sopii yhdelle, ei – tietenkään – sovi kaikille. Sama pätee myös ikään, jolloin pelaaja on siirtynyt ulkomaille.

Hitaasti kypsyviä tai hetkellisesti paikallaan polkevia nykyjunioreita voi lohduttaa, että maajoukkuepaitaan voi ponnistaa myös ensimmäisten valintojen jälkeen ja hieman myöhäisemmällä iällä. Eikä ammattilaisuran suhteen mitään ole vielä menetetty, vaikka siirto suurempaan seuraan tapahtuisi vasta yläasteiässä.

Yhteistä näyttäisi olevan etenkin se, että pelaajat ovat 12–15 vuoden ikähaarukassa saaneet säännöllisesti pelejä ikäluokkansa korkeimmalla sarjatasolla. Pelaajan ei kuitenkaan ole tarvinnut pelata suuressa seurassa tai ikäluokkansa johtavissa joukkueissa.

Olennaista sen sijaan on ollut, että pienehkönkin seuran ikäluokka on ollut riittävän laadukas. Ratkaisevaa ei ole logo rinnassa, vaan ympäristö kokonaisuutena.

Ja loppujen lopuksi on syytä muistaa, että maajoukkuekutsut, liigadebyytit ja muut merkkipaalut ovat vain kirsikka kakun päällä.

Pelaajan usein mutkitteleva polku ei ole tiivistettävissä tulospalvelun kirjauksiin tai Excel-taulukon soluihin. Tarinaan kuuluvat läheiset, pelikaverit ja muut ystävät, opettajat, valmentajat, asuinympäristö, geenit, syntymäaika ynnä muut tekijät – sattumaa unohtamatta.

Siis koko siihen asti eletty elämä ylä- ja alamäkineen.