Apu

Erikoishaastattelussa Francis Goya: ”Busta Rhymes halusi käyttää kappalettani Faded Lady – Se nousi USA:n ykköseksi nimellä New York Shit!”

Pehmeäkielinen belgialaiskitara hurmasi jo yli 40 vuotta sitten. Suomalaiset ovat ostaneet 600 000 Francis Goyan levyä, enemmän kuin Dingoa. Avulle mies arvaili syytä 1979: ”Ihmiset pitävät helpoista, yksinkertaisista sävelmistä. Niin minäkin. Olen joskus koettanut vaikeampaa, jazzpitoisempaa musiikkia, mutta se ei kelvannut ihmisille.”
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto, MVphotos, Getty Images

Mikä on säätila Espanjan Marbellassa, Francis Goya?

– En halua tehdä kateelliseksi, vaikka teillähän ei taida olla edes lunta Helsingissä, Goya vastaa.

Asia kiinnostaa espanjalaistunutta kitaristia. Ensihitistä on 45 vuotta, mutta Goyaa ei ole Suomessa unohdettu.

Suomessa mestarin ”tv:stä tuttuja” levyjä saa nykyään varmimmin kirppareilta muutamalla eurolla. Mutta vieläkään hänen ei tarvitse soittaa tyhjille saleille.

Nostalgia-levystä alkanut menestys johti Francis Goyan muun muassa kahteen Suomessa tehtyyn levyyn ja lukuisiin määrään kulta- ja platinalevyihin.

Suomalaiset näyttävät ymmärtäneen, mitä Francis Goya tarkoittaa sanoessaan seuraavaa:

– Kitaraa täytyy rakastaa kuin naista, kohdella hellästi ja rakastavasti. Se on täynnä herkkyyttä. Lisäksi kitaran täytyy kommunikoida yleisön kanssa soundillaan, saada yleisö nauramaan ja itkemään.

Pari vuotta sitten Goya täytti Kangasniemen tuhatpaikkaisen puukirkon.

Francis Goyan suursuosio Suomessa alkoi vuonna 1979 hänen levytettyään joukon sovituksia suomalaisia suosikkisävelmistä. Albumin nimeksi tuli Summernights Moods.

Belgialainen romantikko valloitti Euroopan

Francis Goya, 73, on belgialainen kitaristi, jonka romanttiset viihdesovitukset alkoivat 1970-luvun lopulla vallata Eurooppaa.

Tuottelias mies on pyöräyttänyt levyn miltei joka vuosi, viitisenkymmentä kaikkiaan.

– Joskus minun oli kaupallisen levy-yhtiön mielestä soitettava jotain musiikkia, josta en pidä, mutta nykyään valitsen laulut itse. Valinta on henkilökohtainen tunne, oma fiilinki. Soitan juuri sitä, mitä itse haluan, Goya toteaa.

Suomalaisen ystävän ja tuottajan avulla Goya pääsi Moskovaan levyttämään Bolšoi-teatterin orkesterin ja kuoron kanssa vuonna 1981.

Laakereitaan Goya ei kerännyt kriitikoilta, jotka eivät kovin lämmenneet hänen orkesteripohjaisille näppäilyilleen, vaan yleisöltä, joka on ostanut hänen levyjään jo 20 miljoonaa kappaletta.

Goya alkoi kyntää sitä instrumentaaliviihteen sarkaa, jolle italialainen Mantovani ja saksalaiset Mario Weber ja James Last kapellimestareina olivat jo pinnoittaneet tietä.

Goyan aikalainen, ranskalaispianisti Richard Clayderman on myynyt jo 70 miljoonaa levyä ja romanialainen Gheorghe Zamfir panhuiluineen jopa 120 miljoonaa.

He olivat 1970-luvun uusromanttinen vastaisku äänekkäälle diskokaudelle ja riehakkaalle punkille.

Suomessakin Grease ja Saturday Night Fever saivat listoilla antaa tilaa lauluttomalle albumille 16 Dream Melodies, josta Goya kävi pokkaamassa kuudennentoista kultalevynsä 1978.

Suomessa suursuosiota nauttinut Francis Goya levytti Summernigts Mood -levyllä hyväksi havaitulla reseptillä nipun suomalaisia sävelmiä pitkäsoitolle Pohjolan yössä, joka ilmestyi 1981.

Soulia, psykedeliaa ja progea

Muusikkoperheeseen Belgian Liègessä syntynyt Goya – alkujaan François Weyer – koki erikoisen siirtymän sähkökitaroista akustiseen, rock-bändeistä viihdeorkestereihin.

16-vuotiaana ensimmäisen yhtyeensä koonnut nuori mies soitti 1960-luvulla niin psykedeelistä ja progressiivista rockia kuin soulia. Monikansallinen J. J. Band korkeasti koulutettuine soittajineen kiersi niin Eurooppaa kuin Afrikkaa ja kävi Lontoossa tekemässä Shadows-rumpali Brian Bennettin tuottaman levyn CBC Recordsille.

Sitten kohtalo puuttui peliin.

– Yli kolmikymppisenä aloin työskennellä studiomuusikkona eri artisteille. He pyysivät toisinaan akustista kitaraa, joten minun oli hankittava sellainen, aluksi teräskielinen folk-kitara.

Nuoresta soul- ja rockmiehestä kuoriutui viihdesoittaja, kun studiosessioissa alettiin kaivata klassista kitaraa.

Lopulta Weyer hankki espanjalaistyylisen kitaran, kaappasi taiteilijanimen maalarinero Francisco de Goyalta ja lähti viihdesovitusten menestyksekkäälle tielle.

– Rakastuin klassiseen kitaraan ja aloin soittaa sillä popmusiikkia ja eri musiikkityylien sekoitusta. Se antoi inspiraation Nostalgiaan, ensimmäiseen hittiini.

Isän kanssa sävelletty haikea teos alkoi vuonna 1975 soida ahkerasti Euroopan listoilla, Suomessa asti. Siitä alkoi maailman musiikkiaarteiden kuunteleminen uudella korvalla.

– Kappalevalinnat riippuvat projektista. Jos päätämme tehdä esimerkiksi elokuvateemalevyn, yritän kuunnella mahdollisimman paljon lauluja ja valita sellaisia, joita tunnen voivani soittaa. Joskus teen omia sävellyksiä, joskus sovituksia tunnetuista sävelmistä.

Goya ja venäläinen kitaristi Viktor Zinchuk jammailevat jälkimmäisen 50-vuotis-konsertissa 2008.

Suositumpi kuin Dingo

Suomalaiset Goya taltutti lopullisesti levyttämällä kaksi albumillista suomalaisia suosikkeja Merikannosta Myrskyluodon Maijaan, 2000-luvulla vielä kolmannen.

Aloite ja rahat tulivat suomalaisilta, ja riski kannatti: Summernight Moods (1979) myi yli 40 000 kappaletta ja Pohjolan yössä (1983) jo 50 000.

”Summernight Moods on todella kaunis, melkein superkaunis, melodinen, paikoin lähes unettava, muutamissa kohdin siirapinmaku nousee kielelle”, arvioi Avun Raila Kinnunen levyä tuoreeltaan.

Musiikkituottajat-järjestön listoilla kumpikin levy esiintyy ”kotimaisena kulta- ja platinalevynä”.

– Työ suomalaisten muusikkojen kanssa oli hieno kokemus. Olin Helsingissä kymmenen päivää, koska myös tuotin toisen albumin ystäväni Osmo Ruuskasen kanssa, Goya toteaa.

Kitaristisuosikki etsii syötävää Helsingin Kauppatorilla syksyllä 1981.

Kaikkiaan suomalaiset ovat ostaneet 600 000 kappaletta Goyaa, enemmän kuin hittijyrä Dingoa.

Avulle Goya arvaili syytä jo vuonna 1979: ”Ihmiset pitävät helpoista, yksinkertaisista sävelmistä. Niin minäkin. Olen joskus koettanut vaikeampaa, jazzpitoisempaa musiikkia, mutta se ei kelvannut ihmisille.”

Viihdesoittajana Goya oli Suomessa suurempi tähti kuin kotimaassaan, joten Suomella on paikkansa hänen sydämessään.

Syksyn sävel 1983

Kyllä hän muistaa yhä aplodit Helsingin Savoyssa soitettuaan Daddy’s Boleron, versionsa Jamppa Tuomisen hitistä Koskaan rakkaus kuole ei, tai orkesterin, joka toisessa konsertissa soitteli omiaan hermostuneen kitaristin ensi kertaa tapaillessa suomalaisia säveliä.

Goya oli hetken ajan tuttu ja säännöllinen vieras Suomen konserttilavoilla ja televisiossa.

Saattaapa joku muistaa hänet Syksyn sävel -kilpailun finaalistakin 1983, jossa hänen näppäilemänsä Rimini tosin jäi finaalin viimeiseksi kymmenvuotiaan Jonna Tervomaan voittaessa.

– En muista sellaista kappaletta ja kilpailua, Goya nauraa.

Goya ja Jamppa Tuominen vastaanottivat kulta- ja timanttilevyt Helsingissä vuonna 1983.

Suomalaista konseptia noudattaen Goya teki vastaavia kansallisviritteisiä levyjä muuallakin – kreikkalaista, saksalaista, ranskalaista, latinalaisamerikkalaista.

Vuonna 1981 ystävä ja tuottaja Osmo Ruuskanen järjesti hänet äänittämään jopa Moskovan kuuluisan Bolšoi-orkesterin ja kuoron kanssa.

– Se oli fantastinen kokemus. Elettiin Neuvostoliiton aikaa ja levytys tehtiin kirkossa Moskovassa. Valmistelimme kaikki sovitukset etukäteen ja toin oman ääniteknikkoni studioon. Kun mukana oli hienoja neuvostomuusikoita ja 50-päinen kuoro, oli todella tehtävä parhaansa, Goya muistelee.

Levy teki Goyasta länsimaisen tähden koko Itä-Euroopassa.

Francis Goya kävi pokkaamassa suomalaisia arvometallilevyjä vaimonsa Jacquelinen kanssa.

Musiikkibisneksessä ei voi aina luottaa ihmisiin

Ikääntyminen ei Goyan mielestä ole muusikolle erityinen huoli.

– Olen tänään enemmän muusikko kuin nuorempana, koska opin ja soitan joka päivä, kuuntelen muita ja haastan itseäni. Olen hyvin busy, busy, busy, tosi kiireinen.

Iän myötä hihaan tarttuu myös tärkeitä läksyjä, niitä huonompiakin.

– Olen oppinut, että musiikkibisneksessä ei aina voi luottaa ihmisiin. He tekevät työtä vain omien intressiensä takia, eivät taiteilijan. Usko minua, minulla on siitä kokemuksia.

Francis Goyalla on lämpimät muistot Suomesta, ja hän uskoo, että vaikka asiat maailmassa muuttuvat, yleisö on ennallaan ja pitää yhä hänen musiikistaan.

Maailmalla Goyan sävelmiä julkaistaan hänen tietämättäänkin. Ja vaikka tietäisikin, voi käydä kuten takavuosina.

– 1970-luvulla tein laulun Faded Lady. Vuonna 2006 amerikkalainen levy-yhtiö otti yhteyttä: räppäri Busta Rhymes haluaa käyttää lauluasi, sopiiko. Sanoin, että miksipä ei. Yhtiö lupasi lähettää sopimuksen. Kun sitä ei kuulunut, soitin takaisin, että mitä tapahtui. Sieltä sanottiin, että etkö ole kuullut? Se laulu on ykkösenä USA:ssa ja top-vitosessa Englannissa. Laulu on nyt nimeltään New York Shit! En ole saanut siitä penniäkään. Siksi sanon: älä luota levybisnekseen.

Viihdemusiikki on aina elänyt arvostelun ja arvostuksen ristiaallokossa. Goyan mielestä tärkein on kuitenkin tallella.

– Asiat ovat varmasti muuttuneet, mutta mielestäni yleisö ei ole muuttunut. Olivatpa nuoria tai vanhoja, he todella pitävät tästä musiikista. Internetissäkin näen, että minulla on kaikenlaista yleisöä.

Harmillisin muutos Goyan kannalta oli vanhan dj-sukupolven katoaminen.

– 1990-luvulla radioon tuli nuoria ihmisiä, joita instrumentaalimusiikki ei kiinnostanut. Oli paljon vaikeampi saada soittoaikaa. Jos yleisö ei musiikkia kuule, miten se tietää, että sitä yhä on. Tänään täytyy tehdä ihan eri lailla työtä ihmisten tavoittamiseksi, Goya arvioi.

Francis Goya on yhä iskussa, eikä pidä ikää minään hidasteena. – Olen tänään enemmän muusikko kuin nuorempana, koska opin ja soitan joka päivä.

Marokon musiikkikoulun opit pätevät myös suomalaisiin

Goya on perheineen asunut kolmisen vuotta Espanjan Marbellassa, sitä ennen yhdeksän vuotta Marokossa. Hän opettaa edelleen perustamassaan musiikkikoulussa Marrakechissa.

Francis Goya -säätiö toimii aktiivisesti Marokon ja Kambodžan katulapsien hyväksi.

– Säätiö auttaa köyhiä ihmisiä, jotka haluavat opiskella musiikkia. Olimme monesti Marokon vuorilla berberien parissa, veimme vaatteita ja kitaroita. Se oli hyvin tunteikasta ja hienoa. Haluamme antaa näille lapsille mahdollisuuden.

Goyan mielestä Marokon musiikkikoulun opit pätevät kyllä myös suomalaisiin.

– Nuorille sanon, että jos haluaa oppia soittamaan, on tehtävä töitä joka päivä – ei ehkä tunteja, mutta edes kymmenen minuuttia, niin taito kehittyy.

Julkaistu: 24.3.2020
Kommentoi »