Tästä suomalaisesta joesta purettiin kaikki voimalat, ja nyt se kuhisee elämää – Jasper Pääkkösen ansiosta se pääsi Aku Ankkaan
Hiitolanjoki pääsi jopa Aku Ankkaan näyttelijä-aktivisti Jasper Pääkköselle omistetun erikoisnumeron tapahtumapaikkana.
Mikä on perinteisesti Suomessa ollut kunnianosoituksista se kaikkein suurin? Tietenkin pääsy Aku Ankkaan. Suomen eturivin taiteilijat, päättäjät ja urheilijat ovat aina syvästi otettuja päästessään mukaan Ankkalinnan seikkailuihin. Sen sijaan on vain yksi suomalainen joki, jolle tuo kunnia on suotu. Se on Rautjärven Simpeleellä virtaava Hiitolanjoki.
Aku Ankkaan eteläkarjalainen joki päätyi näyttelijä-aktivisti Jasper Pääkköselle omistetun erikoisnumeron tapahtumapaikkana. Neljä vuotta sitten julkaistussa numerossa Roope Ankka antaa Pääkköselle käskyn purkaa joesta padot ja voimalat, jotta joki voisi jälleen kuohua vapaana.
Niin tapahtui myös oikeassa elämässä. Kaivurin ohjaimiin tarttuivat toki tyystin toiset ihmiset. Tavoitteena oli raivata reitti kaloille, jotta ne pääsisivät nousemaan Euroopan suurimmalta järveltä mieleisilleen kutupaikoille. Peräti 112 vuoden ajan Laatokan lohen ikiaikainen reitti kohti Simpelejärven latvavesiä oli vesivoimaloiden katkaisema.
Nykymittarein kyse oli kolmesta minivoimalasta, niin vaatimatonta niiden sähköntuotto oli. Koska se vähäinenkin sähkö oli tuottajalle lähes ilmaista, halusivat omistajat pitää turbiinit pyörimässä niin kauan kuin mahdollista. Venäjä poisti omat nousuesteensä, massiivisen puurydön ja valvontalinjan aidan, jo vuosituhannen vaihteessa. Suomessa voimayhtiöt eivät tehneet mitään.
Pääkkönen nousi hankkeen keulakuvaksi viitisen vuotta sitten. Seutukunnalla asian puolesta ehdittiin taistella yli neljänkymmenen vuoden ajan. Jokisotureiksi nimettyjen aktivistien sitkeys alkoi tuottaa tulosta vuonna 2009, kun he saivat virkakoneistoa puolelleen. Viranomaiset uskoivat pitkällisten tutkimusten jälkeen väitteet joen ainutlaatuisesta kalakannasta ja velvoittivat voimayhtiöt rakentamaan voimalat ohittavat lohiportaat. Yhtiöt valittivat päätöksestä.
Voimalat saivat pyöriä rauhassa vuosikymmenen ajan. Lopulta valitustie päättyi Vaasan hallinto-oikeuteen, kun valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei enää herunut. Kalatiet oli sittenkin pakko rakentaa.
Yhtiöiden näkökulmasta oli taloudellisesti järkevämpää hankkiutua eroon voimaloista. Vuonna 2017 Vantaan Energia myi Lahnasenkosken voimalan ennallistamisprojektia vetävällle Etelä-Karjalan Virkistysaluesäätiölle. Myyntihinta on salainen, mutta tiettävästi kyse oli nimelliskorvauksesta. Todennäköisesti yhtiö ei halunnut enää riskeerata mainettaan jatkamalla sähkön tuotantoa yhä kuuluisammaksi muuttuvassa joessa.
Ensimmäinen onnistunut kauppa herätti aktivisteissa toiveita asioiden etenemisestä, mutta heidän riemunsa osoittautui ennenaikaiseksi. Joki pysyi kaikesta huolimatta edelleen kahden voimalaitoksen kahlitsemana.
Yksityisomisteinen Hiitolanjoen Voima Oy jatkoi tyynesti sähkön tuotantoa vuosien ajan. Vaikka yhtiö lopulta taipuikin myymään voimalansa, jäi osalle jokiaktivisteista viivyttelystä paha jälkimaku. Omistajaperhe halusi puristaa voimaloistaan maksimihinnan.
Jälkijupina kauppahinnasta loppui hetkessä, kun Venäjän hyökkäyssota nosti rajusti sähkön hintaa kaksi vuotta sitten. Voimaloiden hinta olisi nyt todennäköisesti merkittävästi korkeampi kuin ennen sotaa.
Maamme historian suurin patojenpurkuoperaatio saatiin päätökseen viime syksynä. Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen vesistöpäällikkö Matti Vaittinen iloitsee Hiitolanjoen vapauttamisesta ”lähes päivittäin”.
– Voimaloiden sulkeminen ja joen ennallistaminen oli paras mahdollinen lopputulos, sanoo Vaittinen ja muistuttaa, että Suomesta löytyy lukuisia huonosti toimivia kalateitä.
Jos voimayhtiöt olisivat aikoinaan rakentaneet portaat ja yksikin olisi toiminut hyvin, olisi velvollisuudet katsottu täytetyiksi. Luonnon tila ei silti olisi kohentunut. Nyt kalat pääsevät vapaasti ikiaikaisille kutupaikoilleen. Tulokset ovat yllättäneet jopa optimistisimmat asiantuntijat.
– Kosket ovat lohikaloille näköjään todella mieleisiä. Suomen mittakaavassa puhutaan aivan ennätyksellisistä poikasmääristä, summaa Vaittinen laskentojen tuloksia.
Hiitolanjokesta on tullut hetkessä liki myyttinen paikka, sillä lohi voi Suomessa erittäin huonosti. Tenojoella lohikalastus on jouduttu kieltämään. Kemijoki taas on ollut poikki niin kauan, että enää ei muisteta sen olleen joskus Euroopan upein lohijoki. Erityisen surkeasti menee järvilohella. Saimaan järvilohen tilanne on kriittinen.
Saimaannorppaa uhanalaisempi järvilohi pysyy hengissä enää laitosviljelyn avulla – mutta ei välttämättä pitkään enää edes siten, sillä geenikanta alkaa rappeutua. Niin kauan kuin Pielisjoki pysyy padoilla suljettuna, ei helpotusta ole tiedossa.
– Täällä on Suomen ainoa villi ja vapaa järvilohikanta. Joka näyttää voivan erittäin hyvin. Tämä on aivan erityislaatuinen tilanne, kiehuu Vaittinen.
Voimalat rakennettiin aluekehityksen nimissä, sata vuotta myöhemmin ne puretaan samasta syystä.
Milloin harrastajakalastajat pääsevät sitten pyytämään jopa yli metrin mittaisiksi kasvavia jättiläisiä? Vaittinen varoo sanojaan.
– Jo nyt voidaan kalastaa säännellysti. Järvilohet ja taimenet tulee laskea takaisin, sitä vaatii kalastusasetuskin. Savustuspöntön täyttämisestä ei kannata haaveilla vuosikausiin. Eihän kasvimaaltakaan syödä siemenperunoita. Lajien suojelun kannalta Hiitolanjoki on erittäin merkittävä paikka, luonnonvaraisen lohen ainoa koti Suomessa. Lisäksi tällä on suuri merkitys matkailulle. Valtaosa ei tule tänne vapa kädessä. Kaksikymmentä metriä putoavia kuohuja ja pomppivia lohia kelpaa ihan vaan katsella, Vaittinen sanoo.
Hän painottaa koskien välille rakennettujen luontopolkujen ja taukopaikkojen roolia. Rautjärvellä luonto- ja matkailuihmiset elävät sopusoinnussa.
Vaittinen sanoo ympyrän nyt sulkeutuvan kiehtovalla tavalla. Voimalat rakennettiin aikoinaan aluekehityksen nimissä, kun paikallinen teollisuus tarvitsi sähköä.
– Sata vuotta myöhemmin padot puretaan saman aluekehityksen nimissä, kun ennallistetun jokiluonnon ja luontomatkailun mahdollisuudet on tajuttu. Ajat muuttuvat, hymyilee Vaittinen.
Alueen asukkaille jokien vapauttaminen ja muuttuminen virkistysalueeksi on ollut hyvä uutinen.
– Joki otettu uudestaan omaksi, ja siitä ollaan ylpeitä. Tämä on meille todella iso asia. Pieni kuntamme huomataan nyt paremmin. Muuallakin tiedetään, mekin ollaan olemassa,, sanoo Rautjärven kunnan elinvoima- ja hankekehittäjä Sini Javanainen.
Hiitolanjokea aiotaan kehittää harkiten, luontoa ja suojeltua rakennuskantaa tarkasti vaalien. Matkailijoita odotetaan etenkin kotimaasta. Alue sopii Javanaisen mukaan hyvin retkeilyä aloitteleville perheille ja ikäihmisille. Osalla reiteistä on helppo edetä vaikka lastenvaunuja työnnellen.
Javanainen uskoo kävijämäärän huimaan kasvuun, mutta painottaa, ettei Hiitolanjoesta tule koskaan massaturismikohdetta. Suunnitteilla on lisää retkeilyreittejä ja palveluja melonnasta elämyksellisiin ruokailukokemuksiin. Opaskoulutusta ollaan käynnistelemässä, ja alueelle saattaa lähitulevaisuudessa tulla lisää majoituskapasiteettia KoloCabinien muodossa. Kyseessä on maailmalla nouseva matkailuilmiö nimeltä glamping eli ”glamour camping”, ylellinen telttailu.
”Kyllä tulevaisuuden kollegoilta useampi virkaura kuluu, ennen kuin vaelluskalat voivat huokaista helpotuksesta.”
Hiitolanjoen tapaus näyttää käynnistäneen myös ketjureaktion. Onnistunut ennallistaminen on voimaannuttanut muita jokisotureita, ja meneillään on lukuisia hankkeita virtaavan veden vapauttamiseksi. Kuusamon Kuusinkijoella lunastettiin voimala runsas vuosi sitten.
Keskustelu käy vireänä myös Sysmän Virtainkoskella ja Heinäveden Palokissa. Viimeksi mainittu herättää luontoihmisissä suuria toiveita. Eteläisen Suomen koskiluonnon kruunujalokiveksi kutsutun joen peräti yhdeksän kosken sarja on ollut padottuna 1960-luvulta lähtien. Palokin koskien ennallistamiseen on varattu hallitusohjelmassa 20 miljoonaa euroa. Pohjois-Karjalan Sähkö tosin vastustaa hanketta.
– Hiitolanjoki avasi muille latua, mutta urakka vaelluskalojen tilan parantamiseksi on vielä aivan alussa. Kyllä tulevaisuuden kollegoilta useampi virkaura kuluu, ennen kuin vaelluskalat voivat huokaista helpotuksesta, sanoo Vaittinen.
