Entä, jos suomi olisikin kuningaskunta: Nyt on kruunu, vain kuningas puuttuu
Puheenaiheet
Entä, jos suomi olisikin kuningaskunta: Nyt on kruunu, vain kuningas puuttuu
Museo Milavidan näyttely kertoo Suomen monarkiahankkeen taustoista ja Suomen kuningaskunnan valmisteluista. Näyttelyssä nähdään myös Eric O. W. Ehrströmin suunnitelmien mukaan valmistettu Suomen kuninkaan kruunu, joka aikanaan jäi toteuttamatta.
Julkaistu 9.2.2018
Apu

Vuonna 1918 Suomesta suunniteltiin kuningaskuntaa. Saksalainen Hessenin prinssi Friedrich Karl ehdittiin valita eduskunnassa Suomen kuninkaaksi 9. lokakuuta 1918, mutta hän ei koskaan ottanut asemaa vastaan ja ilmoitti joulukuussa luopuvansa siitä.

Saksan sotaonnen käännyttyä ensimmäisessä maailmansodassa kohti tappiota, kuninkaamme päätti kirjeitse irtisanoutua tehtävistään.

Mutta sitä ennen Suomen vastaitsenäistyneen valtion puuhamiehet olivat sukkelia, ja valitulle kuninkaalle oli heti suunniteltu asiaankuuluvat tykötarpeet. Linna jo oli Venäjän keisarin aikaisessa palatsissa, nykyisessä presidentinlinnassa.

Tärkein vallan merkki, kuninkaamme kruunu suunniteltiin nopeasti: mitään liian prameaa ei haluttu, siksi kruunussa ei olisi ollut lainkaan timantteja, vaan suomalaisuutta korostaen Karjalan jokihelmiä ja Inarin kultaa. Kruunun omena olisi ollut sinivalkoinen, Suomen lipun nykyiset värit oli hyväksytty jo kesällä 1918.

Ja mikä olisi ollut kruunun koko? Se oli tehty hattukokoon numero 58.

Nyt Tampereella museo Milavidassa voit nähdä, millaisen kruunun kuningas olisi saanut päähänsä. Alkuperäistä kruunua ei valmistettu. Tuomas Hyrskyn valmistama kruunu on tehty Eric O.W. Ehrströmin Kansallisarkistossa ja Gösta Serlachius taidesäätiössä säilyneiden luonnosten pohjalta.

Jos Suomi olisi kuningaskunta, täällä saattaisi nyt olla Kuopion kreivi, Porvoon paroni tai Pietarsaaren prinssi. Kuninkaan arvolitania kuuluisi Suomen ja Karjalan kuningas, Ahvenanmaan herttua, Lapinmaan suuriruhtinas, Kalevan ja Pohjolan isäntä.

Jos kaikki olisi mennyt toisin, Suomea hallitsisi nyt neljäs saman suvun kuningas. Se voisi olla 47-vuotias valokuvaaja Philipp von Hessen. Hän olisi halunnut tulla Tampereelle näyttelyn avajaisiin, mutta sattui olemaan kuvausmatkalla Afrikassa. Von Hessen elää porvarillista siviilielämää, ja suhtautuu kuningastiehensä ystävällisellä huumorilla.

Suomea saattaisi hallita myös Philipp von Hessenin vanhempi veli, 51-vuotias Prinz Donatus von Hessen, joka on nykyisin Hessenin suvun päämies ja suvun kulttuurikeskuksen ja viinitilan johtaja.

Friedrich Karl kuoli 72-vuotiaana vuonna 1940. Saman vuonna Suomi menetti neljännen presidenttinsä Kyösti Kallion.

Kommentoi »