Tiedämme, että Asiat muuttuvat paremmaksi. emme vain puhu siitä. Suvaitsevaisuus lisääntyy, sairaudet katoavat, teknologia helpottaa elämää, korruptio vähenee, diktatuurit muuttuvat demokratioiksi ja suklaa herkullisemmaksi, ei ehkä nyt heti tässä, mutta pitkällä tähtäimellä.

Emme kuitenkaan puhu yhtä optimistisesti. 

Vaikka periaatteessa uskomme edistykseen, julkisessa keskustelussa panostetaan pessimismiin ja huoleen. Tommi Uschanov pohtii Hätä on tarpeen -kirjassaan optimismin katoamista länsimaista ja ivailee kaikkien simppeleimmälle negatiivisuudelle: Kun jonkin asian sanotaan olevan ”totuus meidän ajastamme”, kyse on poikkeuksetta jostakin epämiellyttävästä.

Monet asiat ovat parantuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Jotkut muutokset ovat näkyviä, mutta on myös hienovaraisempaa asioiden paranemista, vähemmän dramaattista, mutta silti tärkeää. Kaupasta saa paljon parempaa jäätelöä kuin kymmenen vuotta sitten, on jopa jäätelöä, jossa maistuu suola. On vakionopeudensäädin ja jalkapallo-ottelun paitsiohidastus.

Ne ovat totuuksia meidän ajastamme, koska ne ovat lisänneet elämän miellyttävyyttä ja jouhevuutta. Niiden ansiosta on hauskempaa olla ihminen. Hyvät jutut tapahtuvat usein ilman suurempaa rummutusta, vaikka ne ansaitsisivat pienen rumpusoolon.

Autot ovat mukavampia

1980-luvulla Ladan ovi oli vaikea sulkea. Siitä piti kuulua tietynlainen rusahtava, kovempi ääni. Nykyään autojen ovet menevät helpommin kiinni. Autoalan keskusliiton Jouko Sohlberg kertoo, että ovien mittatarkkuus on nykyään parempi: ovi sopii kooltaan paremmin oviaukkoon. Myös saranat ovat kehittyneet ja uudet lukkomekanismit ohjaavat ovet kiinni.

Muutos tapahtui huomaamatta. Monet kauhistuttivat taksikuskeja 2000-luvulle saakka paiskaamalla auton oven voimalla kiinni.

Autojen ovet eivät ole niin kuin ennen, mutta eivät ole autotkaan. Ajamisesta on tullut tasaisempaa, ja autot pitävät vähemmän ääntä kuin ennen. Autot ovat myös mukavampia. Vanhoista elokuvista, joissa noustaan autoon tai istutaan autossa, epämukavuuden ja ahtauden huomaa. Autoista on tullut 25 vuodessa reilusti isokokoisempia, eivätkä uudet autot meinaa mahtua vanhoihin parkkiruutuihin. Isommalla koolla autoihin on saatu myös turvallisuutta. Vuonna 1991 auto-onnettomuuksissa kuoli Suomessa 570 ihmistä. Vuonna 2013 kuolleita oli 258, vaikka autoilu on tänä aikana lisääntynyt.

Lasinsirpaleita on vähemmän

Heinäkuussa 1991 Helsingin Sanomien yleisönosastossa ehdotettiin lasipullojen korvaamista muovipulloilla: Kierrekorkillinen muovipullo kelpaa sekä virvoitusjuomien että oluen ja viinan astiaksi. Samalla loppuvat pullojen kilinä ja ainaiset fillarin rengasrikot! kirjoitti nimimerkki Pyöräilijä Espoosta.

Espoolaisen pyöräilijän toive on toteutunut, mutta siihen meni yli 10 vuotta. Perusolutta ei juurikaan saa enää lasipulloista, mutta tilalle eivät tulleet muovipullot vaan tölkit. Vuonna 2008 tölkeiltä poistettiin haittavero, ja valmistajan oli verotuksen puolesta yhtä halpaa laittaa olut tölkkiin kuin pulloon. Samalla katosi lasipullojen kilinä ja Miljoonasateen laulu vanheni: Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, kaipuun kaljakori kilisee.

Lasipullojen myötä katosivat myös kaljakorit, joiden kantaminen oli hikistä hommaa. Kun nuoriso joi kaljaa kalliolla tai alikulkutunnelissa, lasipullot särjettiin usein maahan. Lasinsirpaleet olivat todellinen maanvaiva, etenkin pyöräilijöille ja koirille. Nykyään oluttölkit pakataan muoviin tai pahviin, ja ne ostetaan sixpackeissa tai kasipackeissa. Sellaisia on paljon kevyempi kantaa.

Myös nuorten humalajuominen on vähentynyt 2000-luvulla, ja alle 18-vuotiaiden silmissä alkoholin runsaasta käytöstä on tullut junttimaisempaa. Samalla suomalainen huumori ei voi enää perustua yhtä laajasti siihen, että joku on kännissä.

Tv-sarjoissa ei ole taustanaurua

AAAAAhhahahhheehHOOH  Rachel on sanonut taas Rossille jotain napakkaa tai ehkä toisin päin, ja nyt taustanauru raikaa. Frendeissä (1994–2004) kuultiin vitsejä ja naurua säännöllisin väliajoin.

Tv-sarjoissa käytetään 2010-luvulla vähemmän taustanaurua. Se kertoo tv-huumorin monipuolistumisesta. Olisi vaikea kuvitella naururaitaa sellaisiin tv-sarjoihin kuin Extras, 30 Rock, Puisto-osasto, Jäitä hattuun, Moderni perhe tai Master of None –  30 Rockin huumori on niin nopeaa ja alleviivaamatonta, että naururaita pilaisi sarjan rytmin. Master of Nonen lämmin tunnelma katoaisi. Jäitä hattuun -sarja ei tavoittele vain naurua vaan myös hämmenystä ja myötähäpeää, joihin taustanauru ei sovi. Se aika, mikä ennen meni taustanauruun, voidaan nykyään käyttää huumoriin tai tunteisiin.

Valmisruoka maistuu paremmalta

Parikymmentä vuotta sitten valmisruoalla oli vielä huono maine. Siitä käytettiin usein ivallista ilmaisua teollinen ruoka. Hyvä ihminen teki ruoan itse. Nykyään puhutaan valmisruoasta. Ehkä siksi, koska se on herkullisempaa ja terveellisempää kuin 1990-luvulla. Elisa Piesala Elintarviketeollisuusliitosta kertoo, että ruokien koostumuksessa otetaan ravintosuositukset paremmin huomioon.

Valmisruokavalikoima on kasvanut huomattavasti. Eksoottisia makuvaihtoehtoja on enemmän: thairuokaa, meksikolaista, intialaista. Kasvispohjaiset valmisruoat ovat lisääntyneet. Tarjolla on myös salaatteja. Aiemmin valmisruokia myytiin perhepakkauksissa, nyt kaupoista löytyy enemmän annospakkauksia, joista yksi ihminen saa itselleen lounaan. Valmisruoan menestys ei ole johtanut terveyskatastrofiin. Suomalaiset ovat terveempiä kuin koskaan aikaisemmin.

Älymystö on rennompaa

Vuonna 1989 Helsingin Sanomat pyysi suomalaisia vaikuttajia äänestämään merkittäviä intellektuelleja. Ykkössijan sai filosofi Georg Henrik von Wright, kakkonen oli kirjailija Paavo Haavikko. Heidän jälkeensä tulivat Johannes Salminen, Esa Saarinen, Pentti Linkola, Erik Tawaststjerna, Max Jakobson ja Erno Paasilinna. Kahdeksan kärki muistutti toisiaan: Suomalaisen älykön perustyyppi oli 50–70-vuotias filosofi, kirjailija tai humanististen tieteiden edustaja, ja usein hän oli suomenruotsalainen. 1980 - 90-luvulla ideaaliälykkö sanoi jotain tuimaa, vakavaa ja mielellään aika ikävää.

Vuonna 2002 kysely uusittiin. Nyt kärjessä olivat von Wright, Jakobson, Juha Siltala, Anu Kantola, Tuomas Nevanlinna ja Erkki Tuomioja. He olivat edellistä älykkölistaa nuorempia ja rennompia, vähemmän juhlavia tai tuomitsevia. Jo vuonna 1999 sosiologi Keijo Rahkonen sanoi, että Suomessa ei ole enää ”kaapin päälle nostettuja suuria hahmoja”, mitä hän piti hyvänä asiana.

Julkinen keskustelu on muuttunut yhä moniarvoisemmaksi, eikä se ole yhtä negatiivisesti virittynyttä kuin ennen.

Vuonna 2016 vastaavan kaltaisella listalla äänet hajaantuisivat yhä enemmän. Listalla olisi todennäköisesti enemmän toimittajia, kolumnisteja ja muita mediassa esiintyviä ihmisiä, kuten Matti Apunen, Susanna Kuparinen, Anu Silfverberg, Tuomas Enbuske, Tiina Raevaara, Janne Saarikivi, Rosa Meriläinen, Tommi Uschanov, Antti Holma ja Sixten Korkman. Vielä 1990-luvulla harva toimittaja kertoi poliittisia ja moraalisia mielipiteitään, toisin kuin nykyään. Hyvä puoli muutoksessa on se, että toimittajien kirjoituksia on helpompi ymmärtää. Vakavien intellektuellien sijaan julkisuudessa on mielenkiintoisia keskustelijoita, ei arvovaltaisia totuudenpuhuja.

Mielenterveydestä puhutaan enemmän

”Mun terapiassa on tullut esiin, että…” Julkkikset ovat 2000-luvulla alkaneet kertoa avoimesti mielenterveyden häiriöistään ja paranemisprosessistaan. Samalla tavallisilla ihmisillä on enemmän tilaa kertoa kokemuksistaan. Aikaisemmin terapiasta ei puhuttu päivällispöydässä. Mielenterveysongelmat olivat häpeä, vähän niin kuin syöpäkin joskus vuosikymmeniä sitten. Masennus ei ole lisääntynyt Suomessa, mutta masennuksesta puhuminen on.

Jalkapallo on viihdyttävämpää

Vuonna 1990 jalkapallon MM-finaalissa kohtasivat Länsi-Saksa ja Argentiina. Ottelu on legendaarisen epämuistettava. Argentiina puolusti ja rikkoi, Länsi-Saksa ei saanut juurikaan paikkoja. Kisoja pidetään yleisesti huonoimpina futiksen MM-kisoina koskaan. Väkivaltaisia taklauksia oli paljon, kauniita kuvioita vähän.

Rappaamisesta alettiin rangaista kovemmin heti kisojen jälkeen. Puolustaminen ei voinut enää perustua väkivaltaan ja paitsioansaan.

Paitsiosäännöksiä muutettiin pariin kertaan. Vuonna 2005 tuli uusi sääntö, jonka mukaan pelaaja on paitsiossa vain, jos hän osallistuu aktiivisesti pelitapahtumaan.

Paitsioiden väheneminen lisäsi maaleja ja kannusti panostamaan pallonhallintaan ja taitoon. Jalkapallotoimittaja Jonathan Wilsonin mukaan 2000-luvulla on pelattu historian kauneinta jalkapalloa. Sitä on mukava seurata siksikin, että nykyään tv-lähetykset ovat niin tarkkoja. Hidastuksista näkee hyvin, oliko se paitsio vai ei.

Vallanpitäjiä narautetaan helpommin

Suomessa ollaan skeptisempiä ihmisten sanomisia kohtaan. Vielä 20 vuotta sitten lehteen pantiin hövelisti faktana se, mitä haastateltava sanoi: viranomaisten ja poliitikkojen lausumiin uskottiin vakaasti. Suomessa on alkanut vahvistua kulttuuri, jossa harhaanjohtavista tai virheellisistä lausunnoista voi joutua vastuuseen. Typerät kommentit on helppo kaivaa internetistä myöhemminkin.

Poliittiset pienkohut ovat joskus övereitä ja naurettavia, mutta osoitus siitä, että vallanpitäjien tekemisiä ja sanomisia pidetään silmällä, ja niihin puututaan.

Miehet näyttävät tunteitaan

Manta, mä rakastan sua! Vuoden 2008 Big Brother -kauden muistettavimpia hetkiä: Maria on häädetty BB-talon oven taakse ja Andreas huutaa tämän kuuluisaksi muodostuneen lauseensa.

Suomessa miesten ei ole ollut tapana huutaa rakastavansa ketään. Se on saatettu sanoa hiljaisella äänellä omalle rakkaalle omassa kodissa, joskus. Nykyään miehillä on enemmän vapauksia näyttää tunteitaan, haavoittuvaisuuttaan ja herkkyyttään. Tämä tekee mieheksi kasvamisesta mukavampaa kuin mitä se ennen oli.

Miehet toteuttavat enemmän myös isyyttään. 2000-luvulla Suomessa on vahvistettu isille suunnattuja etuuksia, ja isät myös käyttävät niitä enemmän. Vuonna 1995 isyysvapaan käytti hieman yli puolet isistä, vuonna 2014 jo 78 prosenttia isistä. Isäkuukauden eli ylimääräisen isyysvapaan käyttö on moninkertaistunut.

Ulosteisiin törmää harvemmin

Aikanaan oli sanonta ”toimii kuin junan vessa”. Se oli huumoria, sillä junan vessat eivät toimineet kovin hyvin. Ihmisten ulosteet tippuivat raiteille, ja vaikka käymälää sai käyttää vain junan kulkiessa, niin kyllä sitä käytettiin muulloinkin. Hyi helvetti! Onneksi uudemmissa junissa on vessat, jotka säilövät ulosteet junaan.

Myös koirankakat ovat hupeneva luonnonvara. Monet koiranulkoiluttajat pitävät mukanaan pusseja, johon he korjaavat lemmikkinsä tuotokset. Omakotitalon roskikseen voi tilata ilmaisen koirankakkaroskis-tarran ja merkitä osoitteensa internetkarttaan, jolloin koiranomistajat tietävät, minne voivat pudottaa jätöspussin.

Ihmiset ovat kaunistuneet

Ulkonäköpaineet ovat kasvaneet, mutta ihmiset ovat myös kauniimpia. Selfie-kulttuuri auttaa viemään ulkonäköään haluamaansa suuntaan. Halpavaatekauppojen myötä köyhäkin suomalainen on voinut alkaa pitää tyyliä perusoikeutenaan. Myös kosmetiikasta on tullut laadukkaampaa. Meikkivoide näyttää kasvoilla luonnollisemmalta, huulipuna pysyy paremmin eikä ripsiväri paakkuunnu.

Toki kauneuskäsityksetkin ovat muuttuneet. Jos ihmiset näyttävät 1980- ja 90-lukujen kuvissa kamalilta, se johtuu siitä, että emme ole tottuneet sen ajan ihmisten tyyliin. Asian hieno puoli on se, että keski-ikäinen ihminen voi olla vilpittömästi tyytyväinen siihen, että näyttää koko ajan paremmalta. ■