Parisuhde, avoin suhde, ero – Yhä useampi suhde avataan ennen eroa, ja se muutti 36-vuotiaan Joonaksen maailmankuvaa

Parisuhteen kauneimmat ja kauheimmat asiat tapahtuvat mahdollisesti silloin, kun kriisi on niin kova, että ero siintää horisontissa. Silloin ihminen tekee monenlaista: pettää, puhkeaa puhumaan, tarkistaa tärkeysjärjestystään – ja yhä useammin avaa parisuhteensa. Suhdemuoto on uhrattu liiton pelastamisen alttarille kenties muinakin aikoina, mutta asiasta ei ole aiemmin käyty vilkasta julkista keskustelua, eivätkä asenteet monisuhteisuutta kohtaan ole olleet yhtä sallivia.

Psykoterapeutti Maarit Grönroos tunnistaa ilmiön. Vielä vuosikymmen sitten avoimet suhteet olivat jotakin ranskalaista, jotakin, joka toimii jossain tyystin toisessa kulttuurissa. Viime vuosina Grönroosin vastaanotolla on kuitenkin istunut paljon suhdekriisiä läpikäyviä ihmisiä miettimässä, miten ottaa suhteen avaaminen puheeksi puolison kanssa.

Ilmiötä voi tarkastella jatkumona historialliselle kehitykselle, jossa yhteiskunnallisten instituutioiden rooli parisuhteiden kulun sanelijana vähenee tasaisesti.

Tilastollisesti suunta on ollut viime vuosikymmeninä se, että avioliittoja solmitaan Suomessa jatkuvasti vähemmän ja erojen määrä on pysynyt tasaisessa suhteessa liittojen määrään. Vuonna 2023 avioliittoja solmittiin 20693, kun taas avioeroja oli 11475.

Siinä, miten ymmärrämme parisuhteen päättymisen, on kuitenkin tapahtunut tutkimusten mukaan selvä kulttuurinen siirtymä. Vuoden 1988 lakimuutoksen myötä avioeron saaminen ei enää edellyttänyt perusteluja, ja asetelma, jossa tuomioistuin osoitti eron syyt ja syylliset, purkautui. Tällöin erojen määrä kasvoi selvästi. Suhtautuminen eroamiseen on muuttunut hiljalleen kielletystä vältettävän kautta hyväksyttäväksi. Nykyisin eron riskejä pyritään lievittämään yhteiskunnallisella tasolla lähinnä lapsiperheiden kohdalla, ja normatiivinen paine kohdistuu ennen kaikkea siihen, että eroaminen tehtäisiin hyvässä ja sovinnollisessa hengessä.

Päätökset suhdemuodosta voi siis tehdä historiallisen omaehtoisesti ilman yhteiskunnan vahvaa ohjausta, ja toisaalta avoin suhde voi mahdollistaa moraalisesti hyväksyttävän sovinnollisen eroamisen.

Maarit Grönroos näkee ilmiön taustalla monia tekijöitä. Yksi on se, että ero on useimmiten raskas ja dramaattinen tapahtuma. Ei ole tavatonta, että kun yhteiskunnan ilmapiiri sen sallii, iskua halutaan pehmentää.

”Suhteen avaaminen voi olla yksi tapa päättää suhde vähitellen. Asetelma ei välttämättä kuitenkaan ole laskelmoitu, vaan katsotaan, että parisuhteessa ei ole mitään hävittävää, ja avoin suhde nähdään ainoana vaihtoehtona.”

Suhdemuodon ehdoista neuvotellessa on Grönroosin mukaan oltava raatorehellinen siitä, mikä itselle sopii. On eri asia, tunnistaako ihminen sen itse.

”Asian kokeileminen käytännössä on toki tapa saada tietoa. Että voisiko tämä toimia minulle, vai puistattaako pelkkä ajatuskin.”

Grönroos arvioi, että osa ihmisistä on identiteetiltään hyvinkin yksiavioisia, ”hypermonoja”. Jos parisuhde on pahassa kriisissä ja pelko suhteen päättymisestä on todellinen, voi avoimeen suhteeseen kuitenkin suostua ikään kuin viimeisenä oljenkortena.

”Tässä asiassa haluan vastuuttaa ihmisiä. Sellaiseen järjestelyyn ei pidä suostua, jonka tietää satuttavan. Eikä omien rajojen sivuuttaminen lupaa hyvää suhteen jatkumiselle muutenkaan.”

Entä sitten muut kuin hypermonot? Kertooko suhteiden avaaminen yksinkertaisesti siitä, että monisuhteisuudesta on tulossa hiljalleen valtavirtainen ratkaisu, jonka yhä useampi ottaa omakseen? Grönroos arvelee, että valmius monisuhteisuuteen ei kaikilla ole perustavanlaatuinen osa minuutta, vaan asia, joka määrittyy suhdekohtaisesti eri elämänvaiheiden ehdoilla.

”Joillekin ihmisille monogamisuus tai polyamorisuus ovat syvästi identiteettikysymyksiä. Uskon kuitenkin, että yllättävän monet ihmiset ovat joustavia elämänvaiheesta ja suhteesta riippuen. Moni haluaa esimerkiksi rauhoittaa suhteen pikkulapsiaikana tai vastaavassa ruuhkaisessa kohdassa, jossa suhde-elämältä toivotaan vakautta.”

Suhteen avaaminen heijastelee myös sitä, että seksuaalinen itseilmaisu nähdään yhä keskeisempänä osana yksilön onnellisuutta. Yksiavioisen parisuhteen voidaan kokea olevan tämän tiellä. Maarit Grönroosin mukaan jokin tietty yksilön seksuaalisuudesta kumpuava syy on yleinen motiivi sille, että suhde halutaan avata. Jos seksuaalinen identiteetti on vuosien varrella muuttunut selvästi eri suuntaan kumppanin kanssa, suhteen avaaminen voi olla varsin suoraviivaistakin.

”Jos parisuhteessa on yksi vaniljahetero ja yksi kinkybiseksuaali, niin osalle ihmisistä on varsin selvää, että tietty seksuaaliseen itseilmaisuun keskittyvä alue ei tule huomioiduksi, ja jos halutaan jatkaa, suhde pitää avata.”

Vaikuttaa siltä, että suhteen avaaminen edellyttää melkein väkisin hyvää keskusteluyhteyttä. Samalla monissakaan eron partaalla olevissa parisuhteissa ei keskustella antoisasti, vaan päinvastoin. Tutkimusten mukaan suomalaisia pareja ajaa eroon nimenomaan kehno kommunikaatio ja heikentynyt tunneyhteys.

Joonaksen, 36, tapauksessa suhteen avaaminen ja sen myötä käydyt keskustelut pelastivat ihmissuhteen puolisoon, vaikka romanttinen suhde kariutui. Joonas erosi viime vuonna 12 vuoden suhteesta, josta viimeiset puolitoista vuotta elettiin avoimessa suhteessa. Hän pitää ex-puolisoaan edelleen läheisenä ystävänään.

Aloite suhteen avaamiseen tuli Joonakselta, joka on seurustellut yksiavioisesti pitkälti koko aikuisikänsä. Yhtenä tekijänä suhteen avaamiselle oli Joonaksen oma kamppailu seksuaali-identiteettinsä kanssa. Joonas halusi elää avoimemmin biseksuaalisen identiteettinsä mukaisesti ja saada kokemuksia, joista oli jäänyt paitsi.

”Seksuaalinen identiteettini oli tavallaan reitti siihen että aloimme puhua suhteen avaamisesta. Fiilis oli se, että olen tämän ihanan ihmisen kanssa, mutta samalla loukussa suhdemuodossa. Ja tarve tutkia maailmaa ja itseäni koko ajan kasvava. En halunnut erota, mutta samalla tuntui vaihtoehdottomalta, jollei suhdemuodolle tehtäisi jotakin.”

Kun Joonas otti asian puheeksi, kumppanin reaktio oli yllättynyt.

”Tyttöystävä ei ollut että ‘okei’, vaan että ‘öö, mitä’.”

Ensimmäisestä keskusteluista kesti lähes pari vuotta siihen että suhde avattiin, ja se tapahtui lopulta yhteisestä halusta. Viime vuosina monisuhteisuutta käsitteleviä juttuja ja kirjoja on kirjoitettu reilusti, joten parilla oli mihin perehtyä. Joonas sanoo, että kun pari löysi yhteisen sanaston suhteen avaamisesta puhumiselle, asiat alkoivat selkiytyä.

Sopimus suhteen avaamisesta piti sisällään sen, että toinen tietää milloin toinen on menossa treffeille. Joonas on kuullut, että osa suhteen avaamista kokeilevista pareista saattaa sopia, että muiden ihmisten tapailuun ei liity tunteita – kumppanin romanttiset tunteet halutaan pitää suhdemonopolin sisällä.

”Sellaistahan on mahdotonta estää. Huomasin kyllä nopeasti, että tässä ihastuu ihmisiin. Mustasukkaisuus on ihan olemassa oleva asia suhteen avaamisessa, meidänkin suhteessamme, mutta ei toisen ihmisen tunne-elämää voi kontrolloida.”

Suhteen avaamisen jälkeen molemmat kävivät jonkin verran treffeillä, joskin Joonas tyttöystävää enemmän. Uusi suhdemuoto sai pohtimaan yhä enemmän sitä, kuinka hän haluaa elämänsä järjestellä, ja Joonaksen autonomian kaipuu kasvoi.

”Aloin janota omassa asunnossa asumista. Ajatukset liikkuivat enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että minulla ei olisi yhtä pesäkumppania vaan eri ihmisiä joiden kanssa minulla on suhde, ja kumppanini olisi yksi heistä.”

Näin lopulta kävikin. Joonas oli alkanut tapailla uutta ihmistä, ja itsenäisyydenkaipuun lisäksi tuntui tärkeältä että Joonas voisi itse määritellä, milloin tapailukumppani kävi Joonaksen kodissa. Vähitellen Joonakselle valkeni, että pitkällä suhteella ei ollut enää jatkumisen mahdollisuuksia ainakaan romanttisessa mielessä.

”Kyllä se ero oli ollut aiemminkin mun mielessä yksi mahdollinen lopputulema, mutta koska suhteemme on minulle niin arvokas, halusin yrittää. Kun ero tuli, se oli ihan hirveää, ja on se sitä aina välillä vieläkin.”

Joonas ja ex-kumppani ovat nähneet säännöllisen epäsäännöllisesti eron jälkeen. Joonas uskoo, että erityisesti viime aikoina he ovat löytäneet tavan olla ystäviä, ja että suhteessa ei ole enää romanttisia juonteita. Joonas kokee, että monisuhteisuus on tullut hänen elämäänsä jäädäkseen, eikä se ollut eroon liittyvä vaihe. Joonas tapailee parhaillaan paria ihmistä, ja puhuu toisinaan asiasta ex-kumppaninsa kanssa. Myös ex-kumppani on tahollaan polyamorisessa suhteessa, ja uuden kumppanin tapaaminen oli Joonakselle merkittävä asia.

”Tuntuu, että meille molemmille suhteen avaaminen muutti maailmankuvaa. Se pakotti puhumaan asioista uudella avoimuuden tasolla ja näkemään toisen ihmisen kokonaisempana. Opin suhtautumaan omiin ja muiden tunteisiin hyväksyvästi ja ottamaan niitä vastaan. En oikein osaa kuvitella että menisin takaisin kokonaan yksiavioiseen suhteeseen.”

Suhteen avaamisen yleistymiselle voidaan nähdä eräs polyamorisuutta perinteisempikin syy, nimittäin pettämisen välttäminen. Suomalaisten asenteet pettämistä kohtaan ovat muuttuneet jatkuvasti kielteisemmiksi, ja Finsex-tutkimukset kertovat suomalaisten myös pettävän vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä. Seksuaalisesti vapautuneeksi mielletyllä 1970-luvulla noin kolmasosa Finsex-kyselyyn vastanneista nuorista oli valmis hyväksymään uskottomuuden, mutta nykyisin eri-ikäisistä suomalaisista uskottomuuden hyväksyy vain 5–15 prosenttia. Eurooppalaisittain vertaillen suomalaisten suhtautuminen pettämiseen on erityisen tiukkaa.

Psykoterapeutti Esther Perel esittää kirjassaan State of Affairs pettämisen muuttuneen haavoittavammaksi, sillä nykyaikana parisuhde rakentuu ystävyyden ja romanttisen rakkauden pohjalle, siinä missä parisuhde ja avioliitto oli pitkään ensisijaisesti perhe-elämän raamit asettava taloudellinen sopimus.

Suhteen avaaminen vaikeassa vaiheessa on Maarit Grönroosin mukaan potentiaalisesti eettisesti kestävä tapa välttää nimenomaan pettämisen aiheuttamaa tuskaa ja huonoa omatuntoa, mutta silti suhteen avaaminen vaikeassa vaiheessa on oma eettinen kysymyksensä. Suhteen avaaminen vaikeassa vaiheessa on Maarit Grönroosin mukaan potentiaalisesti eettisesti kestävä tapa välttää nimenomaan pettämisen aiheuttamaa tuskaa ja huonoa omatuntoa, mutta silti suhteen avaaminen vaikeassa vaiheessa on oma eettinen kysymyksensä.

42-vuotias Antero tosin on sitä mieltä, että pettäminen on ”tuhat kertaa helpompaa kuin avoin suhde”. Hän on kokeillut pitkässä avioliitossaan molempia.

Suhteen viimeisinä vuosina, noin viitisen vuotta lasten saamisen jälkeen, Anteron ja tämän vaimon liiton tilanne oli yleisesti ottaen ”onneton”.

”Meillä meni huonosti eikä seksiä ollut, mutta libido oli ja parisuhde samoin. Minusta tuntui kuitenkin ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen siltä, että on kaistaa miettiä itseä, elämää ja tulevaisuutta.”

Olosuhde johti siihen, että Antero alkoi enenevissä määrin vihjailemaan vaimolleen, että olisi kiinnostunut parinvaihdosta.

”Ajattelin, että voisiko joku sellainen seksuaalisesti sykähdyttävä ja rikastuttava asia kuin parinvaihto tuoda meidän avioliittoomme uutta kipinää. Nyt ajattelen, että suhde voi pohjimmiltaan huonosti eikä parivaihto olisi sitä asiaa muuttanut miksikään. Se oli vähän kuin vuoristorata, että kyllähän se piristää, mutta sillä on aika laihat pitkäaikaisvaikutukset.”

Antero puhui parinvaihdosta aluksi vitsaillen, ja ehdotti asiaa lopulta tosissaan. Vaimolla ei ollut halua avata suhdetta, mutta hän suostui lähtemään Anteron kanssa parinvaihtobileisiin.

”Jälkikäteen on helppo todeta että ei hän sitä halunnut, vaan teki sen puhtaasti avioliiton pelastamisen hengessä.”

Parinvaihtobileissä Antero ja vaimo harrastivat seksiä samassa tilassa toisten ihmisten kanssa ja keskenään. Kokemus näytti olleen ensi alkuun molemmille myönteinen, mutta Anteron mukaan se alkoi lopulta vaivaamaan vaimoa, ja asiaa käsiteltiin esimerkiksi terapiassa. Anterolle kokemus oli kuitenkin hyvä. Hän sai elää todeksi fantasioitaan ja lisäksi vaihtelua parisuhdeseksiin niin, että kumppanilla oli siihen suostumus.

Toive siitä, että parinvaihto olisi ratkaisevasti muuttanut jotain heidän liitossaan, osoittautui ”aika hataraksi teoriaksi”. Hän kokee nyt, että suhteen avaaminen parinvaihdolle oli pikemminkin epätoivon kuin järjen sanelema asia.

”Tosin siinä vaiheessa kun eroamisesta puhuttiin, avioliiton pelastamismoodi oli jo muutenkin mennyt pois päältä.”

Antero vertaa suhteen avaamista pettämiseen niin, että suhteen avaaminen edes parinvaihtokontekstissa edellyttää asiasta puhumista. Vaikka vaimo tiesi ”jollain tasolla” pettämisestä ja suhtautui asiaan ymmärtäväisesti suhteen seksittömyydestä johtuen, asiasta ei puhuttu suoraan.

”Ja toki pettämisessä on se ongelma, että se ei katoa omasta mielestä.”

Se, että narratiivi parinvaihdon vaikutuksista muuttui suhteen sisällä matkan varrella, vaivaa Anteroa jonkin verran. Hän kokee, että parinvaihtoa kannatti kokeilla, ja hän voisi kokeilla samaa uudestaankin. Tämä siitäkin huolimatta, että Antero kuvailee itseään isossa kuvassa yksiavioiseksi. Nyt hän tapailee uutta ihmistä, eikä torppaa täysin ajatusta suhteen avaamisesta.

”Paitsi että suhteen avaaminen on kokemukseni mukaan asia, josta satumaisesti rakastuneet ihmiset eivät edes keskustele.”

Antero kuvailee olevansa ”täysin keski-ikäistynyt mies”. Jos parisuhteen päätyisi tulevaisuudessa avaamaan, se tuskin pelaisi hänen pussiinsa – keski-ikäisten miesten kun on tutkitusti naisia vaikeampi löytää seuraa esimerkiksi seuranhakusovelluksista.

”Kyllä minä oman seksuaalisuuteni tunnen, ja varmasti suhtautuisin erittäin lempeästi siihen että kumppani ehdottaisi parinvaihtamista. Mutta jos suhde avattaisiin muiden tapailemiselle, niin en olisi siinä itse saamapuolella.”

Joonaksen ja Anteron nimet on muutettu.