Taina Saarikivi on luokkaloikkaaja ilman sankarin viittaa – ”Työläiskodin perintö ei tykytä häpeänä lihassa”
Luokasta puhutaan liian usein yksiselitteisenä ja selkeärajaisena lokerona. Työläiskodissakin osataan keskustella yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista, syödä fiinisti ja nauttia kulttuurista.
Nyt on muodikasta puhua luokkaretkistä. Niissä toistuu usein sama tarina: työväenluokkaisesta kodista ponnistetaan akateemiseen maailmaan. Viime vuosina omista luokkaretkistään ovat mediassa kertoneet esimerkiksi sosiaalipsykologi Katriina Järvinen, “tohtoriksi väitellyt talonmiehen tytär” sosiologi Mari Käyhkö sekä toimittaja ja kirjailija Emilia Männynväli.
Toimittaja Laura Hallamaa totesi Ylen kolumnissa pari vuotta sitten, että mediassa on syntynyt eräänlainen sankarimyytti “akateemisesta kiipijästä”, luokkaloikkaajasta. Hallamaan mukaan yksi myytissä toistuva vakioelementti on se, että luokkahypyn tehnyt kertoo poikkeuksetta kokevansa epämukavuutta. Puhutaan välitilasta, ulkopuolisuudesta, vieraantumisesta. Ja ennen kaikkea puhutaan häpeästä.
Historioitsija Laura Kolbe ja sosiaalipsykologi Katriina Järvinen kirjoittivat luokkaretkestä kirjan jo 2007. Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa käsittelee luokan kokemuksia teemahaastattelujen, omakohtaisten pohdintojen sekä historiantutkimuksen ja sosiologian kautta. Kolben ja Järvisen kirjan yksi perusteesi on, että luokkaerot ovat Suomessa tabuaihe, josta vaietaan. Nyt, lähes parikymmentä vuotta kirjan julkaisun jälkeen luokasta puhutaan paljon. Etenkin luokkaretkistä.
