Apu

”En häpeä kaksoisongelmaani”

”En häpeä kaksoisongelmaani”

Tom Merilahtea on auttanut eniten se, että hän on myöntänyt ja hyväksynyt kaksisuuntaisen mielialahäiriönsä ja siihen tiukasti kytkeytyvän päihdeongelman.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Kari Kaipainen
Mainos

Tom Merilahti on lentokoneessa matkalla Alpeille, kun vuotta aiemmin tutuksi tullut laskettelukaveri tokaisee tulleensa siihen tulokseen, että Tom oli edellisenä talvena lumilla ja kylillä kiitäessään maanisessa tilassa. Käy ilmi, että tuttava on silloisen Lapinlahden sairaalan psykiatri.

Tom ei pahastu, sillä hän on itsekin ymmärtänyt, että päässä ei ole kaikki kunnossa. Välillä menee niin lujaa, ettei hän meinaa pysyä perässä, ja välillä hän vajoaa suohon, josta nouseminen tuntuu ylivoimaiselta.

Tom ei kuitenkaan koe tarvitsevansa apua, koska maanisessa tilassa hän tuntee itsensä voittamattomaksi. Hän on aikaasaava, täynnä tarmoa ja ideoita. Unen tarve on minimaalinen. Kun kierrokset nousevat mielipuolisiksi, hän hakee pakonomaisesti helpotusta alkoholista. Juominen lieventää väliaikaisesti myös masennusta ja ahdistusta, jotka seuraavat usein maniaa.

– Olen tiedostanut maanis-depressiivisyyteni parikymppisestä alkaen ja samanaikaisen alkoholiongelmani noin 25 vuotta. Asianmukaista hoitoa kaksoisongelmaani olen hakenut, vaatinut ja saanut vasta viime aikoina, Tom, 57, kertoo.

Diagnoosinkin – kaksisuuntainen mielialahäiriö – hän sai vain neljä vuotta sitten. Ennen sitä hän oli ollut useaan otteeseen potilaana Auroran sairaalassa kroonisen unettomuuden ja psykoosien takia. Hän oli myös yrittänyt riistää henkensä kahdesti.

Jo poikasena Tom oli energinen ja toimelias, muttei mitenkään epäterveellä tavalla. Koulunkäynnin hän keskeytti lukiossa, koska harrastukset, etenkin alppihiihto, tuntuivat tärkeämmiltä. Tultuaan täysi-ikäiseksi Tom sai pestin hiihdonopettajana ja alppioppaana. Hän vietti monta talvea Euroopan hiihtokeskuksissa ja Lapin tuntureilla.

Jätettyään hiihto-oppaan hommat Tom tienasi leipänsä yksityisyrittäjänä, markkinointi-integraattorina ja viestintäkoordinaattorina. Hän teki töitä sata lasissa. Jälkikäteen hän on ymmärtänyt olleensa lähes koko 90-luvun hypomaanisessa tilassa.

– Hypomaniassa tuntuu siltä, että pää toimii kuin partaveitsi. Keskittymiskyky ja luovuus ovat huipussaan. Ylilyöntejä tulee harvoin.

Tosin Tomille ei ole koskaan sattunut mitään supermokaa varsinaisessa maniassakaan, jos holtitonta rahankäyttöä ei lasketa. Häneltä saattoi esimerkiksi palaa kapakassa yhdessä illassa yli 4 000 euroa, koska hän tarjosi juomia tutuille ja tuntemattomille.

– Olin aivan pitelemätön. Baarimikot ehdottivat, että jättäisin rahat heille säilöön, jotten polttaisi niitä kerralla. En tietenkään tehnyt niin, vaan jatkoin hauskanpitoa.

Ennen pitkää lähes ympärivuorokautinen työnteko uuvutti Tomin, mutta toiminnan keskeyttäminen oli mahdotonta, koska hänen yhden miehen yrityksensä pääkonttori sijaitsi hänen hartioittensa välissä.

– Pillit oli pakko panna pussiin vasta, kun pää hajosi ja paloin totaalisesti loppuun. Olin vuoden päivät täysin työkyvytön. Onneksi minulla oli vähän paalua tallessa, mutta pääasiassa perheeni eli sairauspäivärahallani ja toimeentulotuellani sekä silloisen vaimoni palkalla.

– Minulla oli suuri hätä selviämisestämme. Tuntui kamalalta, kun kaksi pikku-ukkoa tapitti minua ihmetellen, miten ”superpappa” oli muuttunut sängyssä makaavaksi muumioksi.

Samoihin aikoihin Tom alkoi ”pomppia” potilaana Auroran sairaalassa. Tom ei muista, milloin hän vajosi ensi kertaa psykoosiin, eikä edes sitä, miten monta kertaa hän on ollut psykoottisessa tilassa. Itsemurhayrityksiäänkään hän ei osaa ajoittaa tiettyyn vuoteen. Hän arvelee, että ensimmäisestä on 20 ja toisesta 12 vuotta. Molempia edelsi suunnaton ahdistus.

Sen sijaan ”hulluista halluista” eli hallusinaatioista Tomilla on selkeitä muistikuvia.

– Kerran olohuoneen kasvien kukat muuttuivat menninkäisiksi, jotka lauloivat minulle. Menninkäisillä oli nimet ja kaikki, mutta kun yritin esitellä niitä vaimolleni, tämä totesi, ettei muuta kuin taksiin ja takaisin Auroraan.

Toisella kertaa Tomin sängyssä makasi kuollut nainen. Hän soitti poliisit. ”Missähän se ruumis mahtaa olla?” konstaapelit kyselivät. ”Tuossa sängyssä”, vastasi Tom. Poliisi nosti sängyltä viltin ja kysyi, että tämäkö se on. ”Juuri se”, väitti Tom.

– Olen soittanut pojillenikin pyytääkseni apua, kun liuta rosvoja yritti tyhjentää asuntoani. Siten hallusinaationi ovat heille tuttuja. Olen myös välittänyt heille tietoa sairaudestani, koska kaksisuuntainen mielialahäiriö on vahvasti periytyvä. Jos sai-raus puhkeaisi, he voisivat reagoida oireisiin minua nopeammin ja saada hoitoa.

Totaalisesta loppuun palamisesta Tom tokeni liikkumalla luonnossa ja purkamalla tuntojaan paperille. Toki hän tarvitsi uni- ja masennuslääkkeitäkin, mutta enemmän hän hyötyi kävely- ja pyörälenkeistä sekä onkireissuista. Luonnossa ja meren äärellä oleminen tyynnytti mielen ja antoi tilaisuuden analysoida tapahtunutta rauhassa.

– Minua hämmästyttää, että yksikään lääkäri ei edes kysynyt, mistä paha oloni johtui, vaan kuittasi asian kirjoittamalla lääkemääräyksiä. Aurorassakin annettiin nappulat naamariin, jotta saisin nukutuksi, mutta yleensä minut potkittiin pellolle heti seuraavana päivänä – vaikka esitin epäilykseni maanis-depressiivisyydestäni.

Lopulta Tom sai lähetteen Sturenkadun psykiatrian poliklinikalle, joka on yksi Helsingin neljästä alueellisesta psykiatrian poliklinikasta. Siellä todettiin, että hän sairasti ilmiselvästi kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Tämän takia hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle.

– Diagnoosi tuli valtavalla viiveellä, mutta se on tavallista kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä. Oireet sekoittuvat tai peittyvät muiden ongelmien alle. Mielestäni muut ongelmani johtuivat hypomaniasta ja maniasta. Toisaalta stressitilanteet ja työpaineet sekä virikkeiden ja projektien suuri määrä toimivat todennäköisesti hypomaanisten ja maanisten jaksojen laukaisijana.

Lääkehoito alkoi heti. Se tasoitti mielialaa ja helpotti unen saantia. Tom kävi myös oireidenhallintakurssilla ja vertaistukiryhmässä sekä psykoterapiassa.

– Eniten minua on auttanut se, että olen myöntänyt ja hyväksynyt samanaikaisen mielenterveys- ja päihdeongelmani. En ole koskaan tuntenut häpeää sairaudestani, johon olen itse syytön. Olen myös aina ollut avoin kaksoisongelmastani.

Viime vuoden keväällä Tom oli Tervalammen kuntoutuskeskuksessa päästäkseen eroon päihteistä. Hän anoi hoidolle jatkoaikaa, mutta sitä ei herunut. Tämän seurauksena hän alkoi juoda välittömästi. Hän myös keskeytti kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon määrättyjen litiumlääkkeiden syömisen, koska ne aiheuttivat haittoja, kuten tasapainohäiriöitä ja huimausta.

– Yritin korjailla päällä olevaa masennusta juomalla, mutta juominen pahensi masennusta entisestään. Lopulta olin henkisesti niin loppu, että päätin muuttaa toiselle planeetalle lääkkeiden yliannostuksella.

Tom  kulautti  lääkkeet kurkkuunsa kaverin luona, salassa tältä. Sattumalta kylään tuli toinenkin kaveri, jolle Tom oli aiemmin kertonut itsemurha-aikeistaan. Nähdessään tyhjät litiumpurkit tämä tajusi heti, mistä oli kyse.

Tom vietiin Meilahden sairaalaan. Kun hän oli jälleen tolkuissaan, hänet siirrettiin katkaisuhoitoon Hangonkadun kuntoutuskeskukseen. Sieltä matka jatkui Ridasjärven päihdehoitokeskukseen, jossa hän vietti kaksi kuukautta luonnon helmassa.

– Koin Ridasjärvellä saamani hoidon hyväksi. Ohjaajapari täydensi hienosti toisiaan, ja teemallinen ryhmätoiminta oli tehokasta. Olin myös erittäin motivoitunut raitistumaan ja olen nyt ollut kymmenen kuukautta juomatta. Loppuun palamiseni aikoihin olin myllyhoidossa, jonka ansiosta pääsin kiinnittymään osaksi AA:n toimintaa ja onnistuin pysymään raittiina kolmisen vuotta. Ratkesin kuitenkin juomaan, kun tukihenkilöni kuoli.

Tom asuu toistaiseksi helsinkiläisessä hoitokodissa, omasta tahdostaan. Asumisen edellytys on päihteettömyys.

– Hoitokodissa mielentilaani ja lääkitystäni tarkkaillaan päivittäin. Syön, nukun ja ulkoilen säännöllisesti, mikä on ehdottoman tärkeää, jotta pystyn pitämään itseni raittiina ja mieleni tasapainossa.

Toimeton Tom ei ole, vaan hän pyörittää perustamaansa KAKSOISPISTE:-nimistä vertaistukiryhmää. Se on tarkoitettu samanaikaisesti mielenterveys- ja päihdeongelmasta kärsiville pääkaupunkilaisille. Toiminta perustuu integroituun ryhmäterapiaan.

Ryhmäläiset tapaavat kerran viikossa ja pitävät yhteyttä muulloin Facebookin kautta. Vastaavia ryhmiä ei toimi muualla Suomessa, joten Tomia voidaan pitää asiassa uranuurtajana.

– Idea ryhmästä syntyi, kun hoitovastuuni siirrettiin – avauduttuani päihdeongelmastani – psykiatriselta puolelta päihdepuolelle. Tällöin varsinainen sairauteni eli kaksisuuntainen mielialahäiriö jäi vaille huomiota. Kun kuulin, että monelle muulle on käynyt samalla tapaa, päätin, että teen asian eteen vielä jotain.

Tom ei hyväksynyt sitä, että häntä hoidettiin vain päihdepotilaana, vaan hän ”piti mekkalaa” päästäkseen takaisin myös psykiatrisen hoidon piiriin. Nyt hän käy seurannassa kolmen viikon välein sekä päihdepolilla että psykiatrisella poliklinikalla.

– Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoito perustuu helposti sattumanvaraisuuteen ja yksilön kykyyn ajaa asiaansa. Usein meitä hoidetaan jaksottaisesti sekä psykiatrisella polilla että päihdepolilla. Ensin pureudutaan yhteen ongelmaan, sitten toiseen. Enemmän hyötyä olisi, jos sama taho hoitaisi kumpaakin ongelmaa samanaikaisesti.

Tomin mukaan kaksoisdiagnoosipotilailla mielenterveys- ja päihdeongelmat kuuluvat niin tiiviisti yhteen, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Voi olla mahdotonta sanoa, kumpi oli ensin, muna vai kana.

– Valitettavasti integroitu hoitomuoto on vielä lapsenkengissä. Minulla suunta on onneksi oikea: toukokuussa psykiatrian ja päihdepuolen asiantuntijat istuutuivat ensi kertaa kanssani saman pöydän ääreen.

Tällä hetkellä Tomin vointi on kohtuullisen hyvä. Haittavaikutuksista huolimatta hän suhtautuu lääkehoitoon myönteisesti ja käyttää lääkkeitä ohjeistuksen mukaan.

– Mielialani on pysynyt hallinnassa, mutta välillä tunnen itseni tasapääksi. Silloin on ikävä hypomaanisia jaksoja, koska hypomania on flow-tilan kaltainen upea mielentila. Tämän takia en vaihtaisi päivääkään kokemastani pois. Kaikesta huolimatta olen saanut paljon aikaiseksi ja nauttinut hulluudestani täysin siemauksin.

KAKSOISPISTE: -virtuaaliryhmä toimii osoitteessa www.facebook.com/groups/KAKSOISPISTE/

Pitäisi hoitaa samanaikaisesti

Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön voi liittyä samanaikaisesti muita psykiatrisia sairauksia, kuten ahdistuneisuus-, paniikki- tai persoonallisuushäiriö, tai päihdeongelmia. Erityisesti mania- ja hypomaniajaksoihin kuuluu usein jaksottaista alkoholin runsasta ja pakonomaista käyttöä. Päihteiden käyttö voi myös laukaista taipumuksen kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.

– Valtaosalla on ollut jossain vaiheessa sairautta jokin muu psykiatrinen häiriö. Lisäksi ruumiilliset sairaudet ovat tavallisempia kuin muulla väestöllä, kertoo psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta.

Päihdeongelma huonontaa sairauden ennustetta, koska se heikentää arvostelukykyä ja lisää itsetuhoisen käyttäytymisen riskiä. Kannabiksen käyttö voi pidentää tai tihentää sairausjaksoja ja lisätä maanisia oireita.

– Yleensä päihteiden avulla yritetään saada hyvää oloa jatkumaan ja estää laskuvaihetta. Alkoholilla on myös rauhoittava vaikutus, joten se lievittää tuskaisuutta mielialan laskiessa. Usein tämä kierre johtaa päihderiippuvuuteen.

Miten kaksoisongelmaa pitäisi hoitaa – ja onko hoito ajan tasalla?

– Kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja päihdeongelmaa pitäisi hoitaa yhtäaikaisesti. Tämä tarkoittaa, että kumpaankin ongelmaan puututtaisiin samaan aikaan. Ikävä kyllä tämä toteutuu harvoin, sillä meillä on tapana hoitaa mielenterveyshäiriötä yhdessä paikassa ja päihdeongelmaa toisessa paikassa. Toki kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkehoito vaikuttaa myös päihdeongelmaan, mutta jos selkeä riippuvuus on syntynyt, tulisi samanaikaisesti puuttua myös päihteiden käyttöön ja saada ongelma hallintaan.

Mistä puutteet hoidossa johtuvat?

– Kyse on organisaation ongelmasta. Kukin ajattelee omaa osaansa eikä katso kokonaisuutta potilaan kannalta. Meiltä puuttuu myös osaamista. Kaksoisongelma kyllä tunnetaan, mutta meillä ei ole riittävää koulutusta sen hoitamiseen.

Riittämättömän hoidon taustalla on 1950–60-luvulla tapahtunut mielenterveys- ja päihdepalvelujen eriytyminen. Mieli 2009 -hanke tähtäsi palvelujen yhdistämiseen, mutta se ei ole käytännössä toteutunut.

– Hanke on kuitenkin edelleen käynnissä. Myös sote-uudistus voi onnistuessaan edistää yhtäaikaisen hoidon saantia. Lisäksi isommissa keskuksissa on syntymässä asiantuntijatyöryhmiä, joilla on valmiuksia kaksoisongelman hoitoon.

Teksti: Maarit Vuoristo

Lisätietoa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: Terve.fi

Julkaistu: 6.4.2016