Masentunut Mikko Jokipii alkoi pyörittää elokuvateatteria Jalasjärvellä – Nyt Lapua 1976 -elokuvan tuottaja valmistelee elokuvaa Simo Häyhästä
Lapua 1976 -elokuvan tuottaja Mikko Jokipii palasi kotiseudulleen Etelä-Pohjanmaalle ja upotti taas itsensä työhön. Nyt hän haluaa viedä maailmalle suomalaista sotatarinaa.
Kun Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertovaa Lapua 1976 -elokuvaa tehtiin, rahaa ei ollut. Ohjaaja, tuottaja ja leikkaaja työskentelivät nollapalkalla. Työvuorot kylmiössä, dj-keikat ja järjestötyöt rahoittivat elämistä. Mikko Jokipiin, Toni Kurkimäen, Tuukka Haapamäen ja Pekka Pohjoispään tuotantoyhtiö Blankface oli ottanut ison lainan elokuvan tekemiseen, koska Elokuvasäätiö ei sille tukea myöntänyt.
Indie-elokuvasta tuli menestys. Sen on nähnyt yli 175 000 katsojaa, ja elokuva jatkaa elämäänsä Netflixissä. Pääosan esittäjä Linnea Leino sai yleisö-Jussin ja työryhmä Vuoden uroteko -Jussin.
Tuottaja Mikko Jokipii istuu Kino Jalasjärven tyhjässä elokuvasalissa, vastikään uusituilla penkeillä. Rikastuitteko Lapua 1976 -elokuvalla?
– Ei niin voi sanoa, mutta laina on maksettu pois, ja nyt voimme maksaa itsellemme myös palkkaa, Jokipii sanoo.
Lapua 1976 -elokuvan hän halusi tehdä, koska se oli hänen ystävänsä, käsikirjoittaja ja ohjaaja Toni Kurkimäen ”sielunmessu”.
– Se oli ollut Tonin unelma jo kymmenen vuotta. Vuonna 2020 sanoin Tonille, että nyt tehdään se. Hän sanoi, että no hommaa kolme miljoonaa.
Summasta hommattiin puolet. Elokuva sai Kulttuurirahaston apurahan, ja pian tuotantoyhtiön nelikko alkoi markkinoida elokuvaa, jonka rahoitus oli vielä pahasti kesken. Kolmea miljoonaa ei koskaan saatu, mutta Finnkinon levitykseen pääsy ratkaisi paljon.
Yhtiöllä on nyt rahkeita saada säätiön tukea seuraavaan elokuvaansa. Talvisodassa kunnostautuneen tarkka-ampuja Simo Häyhän tarinalle haetaan myös kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Tuottaja Jokipiin puheissa vilahtelevat ranskalaiset ja tanskalaiset tuotantoyhtiöt, mahdolliset kuvauspaikat Kanadassa ja verkostoituminen Berliinin ja Cannesin elokuvafestivaaleilla.
– Pienestä eteläpohjalaisesta tuotantoyhtiöstä on tullut nyt tekijä, joka saa yhteydenottoja ja jonka luo matkustetaan Helsingistä. Ennen se oli aina toisin päin.
Simo Häyhästä kertovaa elokuva ei kuitenkaan synny, ellei Elokuvasäätiöltä heru euroja. Sotaelokuva, varsinkin talvisota, on kallis kuvata. Odotukset ovat kuitenkin korkealla. Tällä kertaa rahaa tulee. Häyhän tarina on jo herättänyt kansainvälistä huomiota, kun ranskalaisen Oliver Norakin talvisodasta ja Häyhästä kertova kirja on noussut Ranskassa myyntimenestykseksi.
Elokuvan nimirooliin on juuri valittu suomalaisnäyttelijä. Nimeä Jokipii ei vielä kerro. Se julkistetaan myöhemmin keväällä. Kuvausten on määrä alkaa vuonna 2026.
Mikko Jokipii, 42, voi nyt hyvin. Hän nauttii saadessaan tehdä rakastamaansa työtä mukavien ihmisten kanssa. Raha ja menestyksen tavoittelu eivät häntä aja, vaikka tavoitteet Häyhä-elokuvalle ovatkin suuret ja kansainväliset.
Jokipiillä on kuitenkin takanaan vaikeita vuosia.
– On ollut aika, jolloin olin pohjalla. Vuonna 2013 uuvuin pelikahvilayritykseni liki ympärivuorokautiseen pyörittämiseen. Minulla oli maksuhäiriömerkintä, ja heitin postilaatikosta tulevat laskut suoraan saunanpesään. Minulla diagnosoitiin vaikea masennus, johon sain lääkityksen ja listan puhelinnumeroista, joista soitella apua.
Jokipii muistelee aikaa synkkänä. Ei masentuneella ollut voimia soitella mihinkään. Lääkitystä hän kokeili hetken verran, mutta ei kokenut saavansa siitä apua.
Käänteentekevä hetki oli Jokipiin kotipitäjällä Jalasjärvellä järjestettävä Aukusti-festivaali, jonka tuottamisessa hän oli mukana. Yhtenä esiintyjänä oli Pertti Kurikan nimipäivät, josta kertova Kovasikajuttu-dokumentti haluttiin näyttää festivaalilla, mutta paikka uupui. Jokipii keksi, että esitetään elokuva hylätyssä elokuvateatterissa keskellä Jalasjärven keskustaa.
– Se oli kumma juttu. Oma elämäni oli rempallaan. Olin palannut maitojunalla takaisin Jalasjärvelle, Mikkelissä ja Jyväskylässä viettämieni vuosien jälkeen. Olin pahasti alakuloinen, mutta jotenkin ajattelin, että olkoon oma elämäni millä tolalla vain, tämän voisin saada toimimaan.
Pikapäätöksellä Jokipii päätti perustaa kulttuuriyhdistys Mukula ry:n ja vapaaehtoisten masinoimana elokuvateatterin alle 8000 ihmisen kuntaan. Kokemus elokuvateatterin pitämisestä oli pyöreä nolla, mutta toiminta lähti vauhdilla käyntiin.
– Käytännössä olin Kinolla aina paikalla. Sain ydinporukalta liikanimen Klonkku. Tein paljon töitä, mutta se teki minulle hyvää. En voi suositella itseäni esimerkiksi kenellekään mielenterveyshaasteiden kanssa kamppailevalle, mutta minulle uppoutuminen projekteihin on ollut iso apu.
Mikko Jokipiin työura on monipuolinen. Kulttuurialan opinnot aikanaan kesken jättänyt mies on työskennellyt festivaalituotannoissa ympäri Suomea, luotsannut vihreiden vaalipiiriä Pohjanmaalla, rakentanut formulatapahtumia Australiassa ja uurastanut hotelleissa working holiday -jaksoilla Uudessa-Seelannissa.
Hän kuvailee työuraansa ajelehtimiseksi, mutta siinä on havaittavissa tietty pohjavire. Ellei ilmaisu ”tuottaa iloa muille” olisi niin imelä, juuri sitä voisi Mikko Jokipiin tekemisistä käyttää. Jokipiin jutuista kuultaa halu tehdä asioita muita varten. Hän muistelee Bar Launch -pelibaariaan Jyväskylässä ainutlaatuiseksi konseptiksi, eri-ikäisten yhteisölliseksi tilaksi. Olkoonkin, että sen yksin pyörittäminen kaatoi miehen kanveesiin.
Mikko Jokipii sanoo viihtyvänsä tuottajan roolissa, mutta hän on myös ohjannut. Eteläpohjalaisista, legendaarisista nuorison tanssipaikoista kertovat Kasino- ja Mietaa-elokuvat ovat saaneet yhteensä parisenkymmentä tuhatta katsojaa, ja nostalgiannälkäiset pohjalaiset ovat ahkerasti ostaneet niitä DVD-tallenteina ja lainanneet kirjastoista.
Työhön keskittymisellä on ollut hintansa. Mikko Jokipii on perheetön, joskaan hän ei siitä valita.
– Voi olla, että tapani tehdä töitä ei perhe-elämää mahdollistaisikaan.
Elokuvatuottajan työn vastapainoksi Mikko Jokipii tekee – töitä.
Illat kuluvat yhä Jalasjärven Kinolla, jossa tapahtuu paljon muutakin kuin elokuvanäytöksiä. Haastattelua edeltävänä iltana on näytetty ennakkonäytöksenä Meduusalla ei ole sydäntä, ja paikalla olivat elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen ja pääosanesittäjä Olga Temonen. Kinolla järjestetään syntymäpäiviä ja muita tapahtumia.
– Tykkään pyöriä täällä. Olemme toimineet nyt niin pitkään, että asiakaskunta on tuttua. Tiedän melko tarkkaan, ketkä parikymmentä tulevat katsomaan toimintarymistelyä ja ketkä viisitoista englantilaista draamaa.
– Kävijöitä on ympäri maakuntaa. Mikään tuottoisa bisnes tämä ei silti ole.
Kaikkia Jokipiin iltatyömaan, Kino Jalasjärven, valkokankaalle heijastuvia elokuvia hän ei ehdi katsomaan. Elokuvaillat kuluvat leffateatterin aulassa.
– Käytännössä kuuntelen elokuvat täältä seinän takaa, hän sanoo.
Jokipii hengähtää reissaamalla. Kesällä hän nostaa repun selkäänsä ja matkustaa Kolumbiaan. Tänä talvena hän menee Utahiin Sundance-festivaalille töihin. Ei suinkaan Blankface-tuotantoyhtiön leivissä, vaan yksityishenkilönä, vapaaehtoishommiin.
– Jos tilaisuus tulee, aion kyllä istahtaa sopiviin pöytiin Simo Häyhä -elokuvaa markkinoimaan. Verkostoituminen on tärkeää.
Introvertiksi tunnustautuva Jokipii vieroksuu massatapahtumia, vaikka itse niitä järjestää.
– Outoa kyllä, olen englannin kielellä ihan eri mies, oikein ekstrovertti.
Ominaisuus lienee tarpeen kansainväliselle elokuva-alalle verkottumisessa.
