Puheenaiheet
Image

Eliitti & kärsijät

Eliitti & kärsijät

Netissä käydään sukupuolten välistä sotaa: Miehet tuntevat syrjäytyneensä ihmissuhde­markkinoilta liian nirsojen naisten takia. Naiset eivät ymmärrä, mistä heitä syytetään.
Teksti Joanna Palmén
Kuvat Reetta Niemensivu
Mainos

 

Mitäpä sinä sinkkuNAINEN tietäisit siitä millaista on yksin­elävien miesten elämä. Naiset elävät täysin toisessa todellisuudessa. Miehiä riittää ja jatkuvaa bailausta, ja parisuhteen puuttuminen johtuu ainoastaan sitoutumiskyvyttömyydestä ja siitä että vihataan lapsia. Sinkkunainen on kuningatar, joka säätelee Suomen kaltaisessa maassa koko yhteiskunnan tahtia ja kulttuuria. Sinkkumies on Suomen kaltaisessa maassa mutaa. Mutaa on kiva polkea kengänpohjalla ja sitten pyyhkiä rippeet nenäliinalla.

Näin kirjoitti nimimerkki ”Eliitti ja kärsijät” maaliskuussa Lily.fi-sivuston Etkaisäänymuavarte-blogiin. Blogin pitäjä Sanumaria teki kommentista uuden postauksen, jonka alle syntyi vilkas, aggressiivinen keskustelu. Eliitti ja kärsijät kertoi siinä yhä uudelleen, että naisilla ei ole mitään käsitystä siitä, miten julma yhteiskunta on sinkkumiehille. Muutama muukin miespuolinen kommentoija huomautteli, että naiset saavat milloin vain seksiseuraa, miehistä vain parhaan näköiset saavat, muut joutuvat kuulemma vetämään kalsarikännejä yksin kotona.

Kun Sanumaria myöhemmin bloggasi taitoluistelukisamatkastaan, Eliitti ja kärsijät kysyi: Eikö ole surullista kisata, jos hallissa ei ole yhtään komeaa ja rikasta miestä katsomassa? Kun Häkkilintu kopissaan -blogissa keskusteltiin subjektiudesta ja objektiudesta, Eliitti ja kärsijät kommentoi: Niin kauan kuin naiset antavat lähes pelkästään eliitin miehille, naisten on ihan turha kuvitella itsestään mitään muuta kuin että ovat objekteja.

Eliitti ja kärsijät ei ole ainoa, eikä aggressiivisin tapaus. Samanlainen käsitys naisista ja miehistä vallitsee monessa internetin kolkassa.

Ilta-Sanomien nettikeskustelussa tällä lailla: Suomalaiset naiset ovat ylimielisiä, ja ilme on kuin perhe olisi lahdattu. Itse olen suomalainen mies ja useasti tulee mieleen että seuraava nainen on ulkomaalainen.

Jyväskylän Ylioppilaslehden sivuilla: … hyvin suurella todennäköisyydellä sä et saisi olla tekemisissä niin mukavien, rakastettavien yms. henkilöiden kanssa, jos sä olisit parikymppisen kauniin naisen sijasta ruma mies.

Tiede-lehden keskustelupalstalla: Ellei ole naistennaurattaja jumalan armosta – harva on – on pakko heittää oma persoonansa romukoppaan ja alkaa joksikin saatanan tivolipelleksi, joka tekee oikeat pelletemput oikeassa pellepuvussa. Sen sijaan naiselle on äärettömän moukkamaista ehdottaa yhtään mitään muutosta. Nainen kelpaa aina omana itsenään, olkoonpa millainen harpyijan luonne ja lohikäärmeen ruumis tahansa.

Melko nopeasti saa käsityksen ajatuskulusta: Naiset ”antavat” vain alfauroksille, ja ”kunnon miehet” jäävät ilman naista, syrjäytyvät, pahimmillaan ryhtyvät ammuskelemaan koulussa tai kauppakeskuksessa.

Sävy muistuttaa monin paikoin maahanmuutosta käydyn nettikeskustelun sävyä: Maailmassa on virhe ja vika on naisten/maahanmuuttajien. Katso nyt tätäkin uutista, nainen/maahanmuuttaja on pahoinpidellyt jonkun! Tilastojen tulkitsemista, yleistyksiä, näsäviisastelua ja rumia sanoja; narttuja, pilluja, lesbofemakkoja. Punavihreiden kukkahattutätien tilalla ovat punavihreät femakot.

Naiset vastaavat samalla mitalla: ”Kävisit suihkussa” tai ”katkera pienimunainen idiootti”.

Naisena keskusteluun on hyvin vaikeaa suhtautua. Pohjaväite tuntuu olevan, että heteronaisten pitäisi ”lopettaa nirsoilu”. Se tuntuu vähän samalta kuin paheksuttaisiin siitä, ettei käytä huntua – tai käyttää huntua, maasta riippuen.

Mitä nämä miehet oikein ajattelevat? 

Kerron omassa Rönsy-blogissani Lilyssä, että haluan tehdä jutun, jossa tutkin miesten ja naisten välistä parisuhde­digisotaa. Kirjoitan: Haluaisin ymmärtää, mitä minun ja kaltaisteni nuorehkojen naisten pitäisi tehdä toisin, jotta miehet eivät syrjäytyisi ja olisi onnettomia.

Internetissä asianosaiset saa paikalle nopeasti parilla avainsanalla. Vetoan nimimerkkiin Eliitti ja kärsijät jo heti otsikossa. Toivon että tämä tulisi selittämään näkemystään ja ehkä jopa tapaamaan minut, ihan oikeassa elämässä. Minusta olisi kiinnostavaa katsoa näitä keskustelijoita silmiin, kuunnella heidän puhettaan, jutella heidän kanssaan.

Se ei pelota, mutta internet pelottaa. Kirjoitan nimelläni aiheesta, joka herättää valtavasti tunteita, enkä pysty julkaisemisen jälkeen enää mitenkään hallitsemaan, mihin teksti päätyy ja miten sitä ja minua siellä tulkitaan ja käsitellään.

Klik. Olen osa sotaa.

He ovat parisuhdekriitikkoja. Varsinaista omaa Hommaforumia heille ei ainakaan vielä ole.  Miessakit ry:n keskustelufoorumi ajoi samaa asiaa, mutta se suljettiin vuonna 2008.

Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogi tosin linkkaa kaikkia mahdollisia tutkimuksia, uutisia ja blogitekstejä, joissa mainitaan – no, naiset ja miehet. Kommenteissa käydään keskustelua esimerkiksi miesten ja naisten palkoista, eläkkeistä ja ihan yleisesti päivitellään naisten kauheutta: Kohta feministinartut varmaan raivoavat, että tyttöjen ei sallittu pukeutua lutkahtavasti ja käyttämällä seksuaalista markkina-arvoaan samalla seksuaalisesti häiritä poikia.

Blogissa on päivittäin noin 500–1 000 kävijää. Joukko voi tuntua pieneltä, mutta onhan moni muukin isoksi kasvanut ilmiö lähtenyt pienestä nettiliikehdinnästä – jopa Suomessa.

Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogia ylläpitää Henry Laasanen. Hän on tämän miesrintaman Jussi Halla-aho, Mestari.

Laasanen, 46, on sosiologiaa opiskellut maisterisjätkä, joka kommentoi mediassa säännöllisesti parisuhdeasioita, sillä hän kirjoitti Jyväskylän yliopistossa provokatiivisen gradun naisten seksuaalisesta vallasta vuonna 2006 ja laajensi sitä myöhemmin kirjaksi.

Laasasen lähtöteesi on markkina-arvoteoria, joka käsittelee pariutumista talouden lainalaisuuksien mukaisesti ja sen termeillä. Teoria ei ole uusi. Sen mukaan jokaiselle ihmiselle voidaan määritellä arvo, joka kuvaa tämän suosiota parisuhdemarkkinoilla. Naisten markkina-arvot ovat miesten arvoja korkeammat, sillä naisten ”kysyntä” on korkeampaa. Tämä johtuu evoluutiosta: miesten seksuaalinen halu on tutkimusten mukaan naisten halua suurempaa ja siinä on vähemmän kausittaista vaihtelua. Naiselle ei lisääntymisstrategian kannalta ole hyötyä siitä, että parittelee runsaasti ja monien miesten kanssa, kun taas miehen kannattaa levittää siittiöitään mahdollisimman paljon. Evoluutiosta johdetaan myös se, että mies etsii nuorta ja kaunista eli mahdollisimman lisääntymiskykyistä naista. Nainen taas etsii miehekästä miestä, turvaa ja elättäjää.

Nettikeskusteluissa vakiintuneen termistön mukaisesti korkean markkina-arvon miehiä kutsutaan YTM:ksi, ylemmän tason miehiksi. Vastaavasti on keskitaso ja alempi taso eli KTM:t ja ATM:t.

Laasanen yhdistää evoluutioteoreettiseen näkökulmaansa sosiaalisen vaihdon teorian ja käsittelee parisuhdetta vaihtona: Mies antaa naiselle lahjoja, huomaavaisuutta, kunnioitusta, sitoutumista eli vaikkapa avioliiton tai muita hyötyjä, kuten elatuksen. Nainen antaa miehelle seksiä. Naisen seksuaalisuuden hinta vaihtelee miesten ja naisten lukumääräsuhteen mukaan. Eli jos naisia on paljon, miehen ei tarvitse tehdä valtavan suuria ”investointeja” saadakseen seksiä.

Ydinongelma on markkina-arvoteoreetikkojen mukaan se, että naisten taloudellisen riippumattomuuden myötä miesten arvo elättäjinä on laskenut. Naisten parinvalintapreferenssit ovat alkaneet painottua muihin asioihin, ennen kaikkea sosiaaliseen statukseen. Tämä tarkoittaa naisten ”keskittymistä” entistä harvemmille YTM:ille – jotka moniavioisen (biologisen) taipumuksensa vuoksi pitävät useampia naisia. Näin ollen ”tavalliset kunnon miehet” ja erityisesti ATM:t jäävät ilman naista.

Saan viikossa yli 200 kommenttia. Keskustelu on helpottavan tyyntä, ja useat kommentoijat sanovat heti alkuun, että kyse ei olekaan seksistä tai parisuhteista, vaan miesten muista tasa-arvo-ongelmista ja syrjäytymisen syistä. Mainitaan asepalvelus, eläkemaksut, tasa-arvoelinten naisvaltaisuus, miestutkimuksen asema yliopistoissa, miesasioista julkisuudessa puhuneiden halventaminen.

Naispoliitikot haluavat tavoitteeksi 50 % hallituspaikoista naisille, mutta kukaan naispoliitikko ei halua tavoitteeksi 50 % lapsista avioerossa isille.

He myös varoittavat trolleista, noista digisodan joukkotuhoaseista.

Täällä ääneen pääsee missä tahansa aiheessa myös ne mielenhäiriön rajamailla painiskelevat tyypit, joiden kanssa tiet harvemmin livemaailmassa risteää. Ei siis ehkä kannata muutaman trollin pohjalta tehä pitkälle meneviä johtopäätöksiä mistään ideologiasta tai liikkeestä.

Arkikokemukset ”kaksoisstandardeista” puhuttavat.

Joskus kyseessä on yksisuuntaisen liberaali wc-politiikka (nainen miesten wc:ssä on ok, muttei toisinpäin), joskus miehiin kohdistuvat negatiiviset ennakkoluulot (esim. Suomessa ja maailmalla on paljon vanhempia, jotka eivät anna miesten kaitsea lapsia) tai toisinaan esivallan ja sosiaalisen paineen toimeenpanema syrjintä (naiserityiset järjestöt, rahastot ja tuki on ok, kun taas herrakerhoilla ja miesten tsemppaamisella on aika paha kaiku postfeministisessä maailmassa).

Pyydän kuitenkin keskustelun rajaamista parinmuodostukseen, sillä siitä olen näitä aggressiivisia viestejä lukenut. Mitä naisten pitäisi tehdä?

Keskustelijat myöntävät, että omia preferenssejä on vaikea muuttaa. Empatiaa miehiä kohtaan kuitenkin toivotaan.

Naisilla on tosiaankin aika usein vaikeuksia ymmärtää sitä syyllisyyden kahta eri tasoa. Vaikka ATM yrittäisi tuoda esille ihan vaan pelkkänä matemaattisena faktana ATM-joukon olemassaolon, niin naiset voivat ottaa sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä heitä kohtaan.

Tästä seuraa se, että aletaan keksimään syitä, miksi kyseinen ATM ei saa naisia. Jos hän ei kerran saa naisia, niin sittenhän hänessä pitää olla jotain vialla, luultavasti aika paljonkin. Haluaa vaan naisesta pelkän seksiorjan itselleen, varmaan paljon psyykkisiä ongelmia, käyttää päihteitä holtittomasti, on valmis pieksemään tyttöystävän jos se ei tottele, ja varmaan lyö muutenkin säilyttääkseen vallan itsellään, ja on kaikinpuolin ihan mulkku idiootti.

Toki joillakin on ollut ihan vaan huonoa seksiä.

Ei ole viehättävää, että lahna-asento on niin voimakkaasti monopolisoitunut naisille (heteroseksuaalisessa kontekstissa).

Mutta Eliitti ja kärsijät pysyttelee poissa.

On internetin ulkopuolellakin jo sodittu pariutumissotia. Keväällä 2009 kirjailija Timo Hännikäinen julkaisi esseekokoelman Ilman, jossa hän käsitteli omaa vastentahtoista selibaattiaan ja vaikeuksia päästä naisten kanssa seksuaalisiin suhteisiin. Kirja herätti valtavan kohun, sillä Hännikäinen ei lainkaan peitellyt psyykkisiä vaikeuksiaan pakkoselibaatin kanssa tai naisvihan tuntemuksiaan. Hän provosoi tahallaan, heitti ajatuksen miesten asepalvelusta vastaavasta naisten seksi­palveluksesta ja kertoi ihmetelleensä, miksi naisia edes päästetään yliopistoihin.

Sittemmin Hännikäinen on saanut. Jopa äidiltä ja tyttäreltä, hän kertoi Nyt-liitteen haastattelussa viime vuonna.

Piraattipuolueen aktiivi Panu Horsmalahti ehdotti ennen kevään 2011 eduskuntavaaleja blogissaan vaikeasti työllistyville maahanmuuttajanaisille ilotytön hommia. Se ylitti uutiskynnyksen monissa medioissa – ja siitäkin keskusteltiin Ite puin -blogissa Lilyssä kiivaasti, yhdessä Horsmalahden kanssa. Horsmalahti on esiintynyt miesten seksioikeuksien ajajana, samoin kuin pari muutakin puolueeseen identifioituvaa nettikeskustelijaa. Voisivatko parisuhdekriitikot tarjota Piraattipuolueella samanlaisen nosteen kuin maahanmuuttokriitikot Perussuomalaisille? Toistaiseksi ei näytä siltä.

Perjantaina, 22. heinäkuuta 2011 Anders Behring Breivik tappoi Oslossa 77 ihmistä. Lauantaina Aamulehden Näkökulma-osion toimittaja Markus Määttänen kutsuttiin vapaapäivältä töihin, kuten usein suurten uutistapausten yhteydessä tehdään. Häneltä tilattiin sunnuntain lehteen näkökulmallinen kirjoitus Breivikistä. Sekä Jokelan että Kauhajoen koulu­surmien yhteydessä hän oli kolumneissaan kritisoinut automaattiaseen laillisen hankkimisen helppoutta. Nyt oli keksittävä jotain muuta.

”Ainoa asia mikä yhdisti näitä kaikkia kolmea poikaa oli, että kyllä ne jossain vaiheessa elämäänsä ovat jääneet yksin. Heiltä on puuttunut läheiset ihmiskontaktit, vaikka nämä kaksi suomalaista olivat ihan normaalista perheestä kotoisin. Aloin ajatella omaa käyttäytymistäni murrosiässä. Tyttöjen metsästämisessä oli sen verran puuhaa, että en tajua, missä vaiheessa olisi voinut tällaiset tuhoajatukset tulla mieleen”, Määttänen, 41, kertoo.

Niinpä hän kirjoitti kolumnin, jossa sanotaan näin:

Jos Auvinen, Saari tai Breivik olisivat saaneet vähän seksiä ja edes välillä jonkun tyttöystäväkseen, kenestäkään heistä ei olisi tullut joukkomurhaajaa.

Seksi, tai seksin puute on keskeinen nuorta miestä eteen päin ajava voima. Jos seksistä jää paitsi, mieli alkaa täyttyä liian helposti pakkomielteillä oman surkeutensa laajentamisesta koko ympäröivään yhteiskuntaan.

Kolumnin lopussa hän toivoi:

Lopuksi ei voi muuta kuin esittää vetoomuksen kaikille nuorille naisille: menkää puhumaan ja tekemään tuttavuutta ujojen, syrjään vetäytyvien hiljaisten nuorten miesten kanssa. Se pelastaa heidät, ja joissain tapauksissa myös kymmeniä muita.

”Tästä se riemu repesi. Juttu luettiin niin, että kehotan kaikkia Suomen naisia seurustelemaan massamurhaajien ja raiskaajien kanssa ja erityisesti harrastamaan heidän kanssaan seksiä.”

Ei tulkinta nyt ihan hirveän kaukaa haettu ollut.

”Suomessa on sananvapaus ja myös tulkinnanvapaus. Kun se niin luettiin, niin se varmaan on ihan mahdollinen tulkinta.”

Juttua luettiin Aamulehden nettisivuilla kahdessa päivässä 170 000 kertaa. Määttäsen omaan sähköpostiin tuli yli 300 palauteviestiä, nettijuttuun yli 900 kommenttia.

Palaute oli raivoisaa. Vanhana elokuvatoimittajana Määttäselle tuli siitä mieleen Fritz Langin rikoselokuva Kiihko vuodelta 1936.

Viestejä tuli kaikenikäisiltä naisilta ja miehiltä, jopa Etelä-Afrikasta englanniksi. Vanhemmat kirjoittajat vaativat Määttästä eroamaan kuin ministeriä möläytyksen vuoksi. Kaikkein aggressiivisin palaute tuli naisilta ja joiltakin nuorilta miehiltä.

”Naiset käyttivät paljon verbiä heruttaa. Monet sanoivat, että taidat olla itse puutteessa ja pitäisikö mun tulla vähän heruttamaan. Ensin täystyrmäys ja haukku, ja sitten se loppui tuollaiseen.”

Kuulostaa seksuaaliselta vallankäytöltä.

Muutaman päivän kuluttua alkoi tulla toisenlaisia viestejä, vasta­reaktio, jossa Määttästä puolustettiin. Niitä tuli lääkäreiltä, papeilta, tanssinopettajilta ja sosiaalityöntekijöiltä.

Kohu laantui vajaassa kuukaudessa. Journalismikritiikin vuosikirjassa sitä käsiteltiin, mutta muuten Määttänen ei ole siihen sittemmin törmännyt. Ehkä osin siksi, että hänellä on periaatteena olla googlaamatta omaa nimeään. Facebookia hän käyttää lähinnä työvälineenä.

Mitä hän oppi sosiaalisesta mediasta kohun aikana?

”Se on modernille ihmiselle se aggression purkauksen paikka. Mutta mieluummin otan tuollaista palautetta netissä kuin luodin kauppakeskuksen katolta.”

Sosiaalisesta mediasta Määttäselle muistuu mieleen vielä yksi palautteen alalaji:

”Useampi kymmenen naista epäili, että olen käynyt jonkun Henry Laasasen yliopiston. Ajattelin, että kuka ihmeen Laasanen, ja kyselin meidän kesätoimittajilta. Ne kertoivat, että se on kirjoittanut samantyyppistä paskaa kuin sinä ja jo puolustanutkin sinua netissä. Löytyi itselleni uusi viiteryhmä. Mutta en ole käynyt Jyväskylän yliopistoa, Tampereelta olen valmistunut.”

Kun Henry Laasanen nauraa, hänen kasvonsa kääntyvät kauniiseen, poikamaiseen hymyyn. Hän valitsee hampurilaisen hotelliravintolan menusta.

”On ainakin miehekästä”, hän murjaisee.

Olemme Jyväskylässä, Laasasen kotikaupungissa. Hän asuu parin kilometrin päässä täältä, eikä kuulemma tee ”oikeastaan mitään”. Maisteriksi valmistumisensa jälkeen hän oli jatko-opiskelijana jonkin aikaa. Kun opintotuet loppuivat, hänestä tuli työtön. Hänellä on luonnos miesten tasa-arvo-ongelmia käsittelevästä väitöskirjasta, mutta sitä ei työttömyyskorvauksella saa edistää eikä sille ole löytynyt rahoittajaa. Hänellä on runsaasti aikaa kirjoittaa blogejaan, käydä sauvakävelyllä ja tavata naisystäväänsä. Ja osallistua nettikeskusteluun. Laasanen alkoi jo vuonna 1999 seurata news-nettikeskusteluryhmän parisuhdekeskustelua, jossa väiteltiin markkina-arvoteoriasta. Tuolloin keskustelut olivat Laasasen mukaan paljon korkeatasoisempia kuin nyt.

”Nykyään se on vain sellaista huutelua Suomi24.fin Sinkuissa.”

Hän ei lainkaan ymmärrä, miksi häntä syytetään naisvihaajaksi. Hän korostaa netissä ja haastatteluissa lakkaamatta vain kertovansa sosiobiologisia faktoja parin­muodostuksesta.

”Itse olen ennemminkin tunteeton tai tunneköyhä. Kaikki muut tuntuvat olevan vihaisia, mutta mä en ole vihainen. Mä vetäydyn syyn­takeettomuuteen.”

Kieltämättä Laasanen ei tosielämässä vaikuta naisvihaajalta. Hän vaikuttaa ihan tavalliselta suomalaiselta kunnon mieheltä, jolla epäilemättä on hieman eri käsitykset naiseudesta ja mieheydestä kuin itselläni. Mutta niinhän monilla eri sukupolven edustajilla on. Ei uskoisi, että tuo mies on kaikkien niiden nihilististen, pisteliäiden ja tarkoitushakuisten netti­puheenvuorojen takana. Hän on hieman jörö ja ujo tai jännittynyt. Mietin, johtuuko se naisen seksuaalisesta vallastani. Hymyilen rohkaisevasti.

No, Henry Laasanen, kirjoitit blogikirjoitukseni vastaukseksi, että feministinen politiikka ja siitä seurannut naisten taloudellinen riippumattomuus ”on tipauttanut suuren osan ns. töissä käyvistä ’kunnon miehistä’ pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle”. Miten suuresta osasta miehiä puhutaan?

”Pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle putoaminen koskee tiettyä hetkeä, kun tunnet että et ole siellä toimijana, sulla ei ole tarjottavaa. Baarissa ei tapahdu mitään ja netti-ilmoituksiin ei vastata. Vaiva ylittää saatavan hyödyn ja ihminen jättäytyy kotiinsa ja nettiin.”

Kirjassaan Naisten seksuaalinen valta (2008) hän lainaa 21-vuotiaan ”ikisinkun” blogia esimerkkinä parisuhdemarkkinoiden ulkopuolelle pudonneesta miehestä. Toisaalta hän on itsekin kirjoittanut, että kolmenkympin korvilla markkinat kääntyvät miehille suotuisammiksi.

Pitäisikö märkäkorvaisia ikisinkkuja lohduttaa, että odota, kyllä se vielä kääntyy?

”Jos pidät ittes kasassa ja käyt töissä, niin sitten se kelkka alkaa kääntyä. Mutta en mä näe, onko sillä merkitystä, pääsetkö sä koskaan avioliittoon, jos elämän parhaat pariutumisvuodet ovat menneet hukkaan.”

Laasasella ei ole ratkaisua esittelemäänsä parisuhdemarkkinoiden tasa-arvo-ongelmaan.

”Teoreettinen ratkaisu saattaisi olla, että rajoitettaisiin alfauroksille yksi nainen per mies. Tauski kertoi just, että hänellä on ollut kymmenentuhatta naista.”

Ai Tauski onkin se parisuhdemarkkinoita vääristävä alfauros!

Henry, tuskin Tauskilla oikeasti on ollut kymmentätuhatta naista.

”Mä itse asiassa uskon että on.”

Laasanen haluaisi kirjoittaa julkkismiesten seksielämästä paljastuskirjan. Se on hänen mielestään vaiettu tabuaihe.

”Siihen otettais vaikka Tapani Kansa, Frederik… Haluaisin tietää että monenko naisen kanssa ne keikoilla harrastaa seksiä, miten se tapahtuu. Luulen että sitä seksiä harrastettaisiin valtavia määriä, joka välissä. Tämä on se totuus, josta ei puhuta missään. Vaan sanotaan että ’oli naisfanien ympäröimänä’. Keitä ne naiset ovat? Miten tämä prosessi tapahtuu, missä ne tapaavat? Täydellinen totuus. Paljastusteos. Tuutkos sä kustantamaan?”

Mietitään sitä. Mutta ovatko ne rokkarien bändärit yksiavioisia ja ikuisesti vaikkapa nyt Tauskin varaamia?

”Tässä tulee se matematiikka. Olen käyttänyt termiä ’sitouttaminen tietyllä hetkellä’. Se tarkoittaa, että kuinka monta naista mies sitouttaa pois markkinoilta tietyksi ajaksi. Sillä ei ole mitään merkitystä, vaihtuuko ne naiset koko ajan. Jos työmarkkinoilta otat kymmenen vuokra­työntekijää tiettyyn firmaan tietyksi päiväksi, ne on sen päivän ajan poissa markkinoilta.”

Laasasen kirjoituksissa naiset tarvitsevat pariutumiseen ”kemiaa”, miehille riittää, että nainen on hyvännäköinen. Minusta tämä loukkaa vielä enemmän miehiä kuin naisia. Onko Laasanen todella sitä mieltä, että miehet katsovat vain ulkonäköä eikä naisen luonteella ole mitään väliä?

”Naiset aina esittävät sellaisia ääristereotyyppejä, että ’jos se on nätti niin se on ihan bimbo’. Mutta suurin osa naisista on ihan tavallisia, niillä on tavalliset naisten kotkotukset. Naisten välillä ei ole kauheasti eroja kuin ulkonäössä. 60 prosenttia naisista voi luokitella tavallisiksi. Biologiassa miesten väliset erot ovat hirveän paljon suurempia kuin naisissa. Miehekkyys tulee käytöksestä, karismasta ja statuksesta.”

Kuulemma naisissa tavallisuus on miehen mielestä hyvä.

”Että ei ole kauhean friikki mihinkään suuntaan, ei ole mitään lävistyksiä eikä tatuointeja eikä muuta.”

Laasaslaisten luvut täsmäävät, kommentoi joku ­blogissani. Täsmäävätkö ne? Ja mitkä luvut?

Suomalaisen seksitutkimuksen kuningas Osmo Kontula sanoo, että evoluutioteorialle löytyy yhä jossain määrin katetta.

”Miehet ja naiset hakevat kumppanista samankaltaisia asioita, mutta miehillä se painottuu ulkonäköön useammin kuin naisilla, ja miehillä seksihakuisuus ja naisilla turvahakuisuus tulevat esille jonkun verran.”

Suomalainen yhteiskunta on kuitenkin muuttunut nopeasti ja se näkyy myös seksielämässä, erityisesti naisten. 50-luvulla naisista suurin osa meni ensimmäisen seksikumppaninsa kanssa naimisiin. Nykyään heillä on keskimäärin seitsemän kumppania ennen vakiintumista.

”Näin nopea muutos ei sovi evoluutioteoriaan”, Kontula sanoo.

Laasasen mukaan ”humanistien romanttinen selitysmalli” eli psykologian tasolla pariutumista selittävät teoriat eivät ole ristiriidassa markkina-arvoteorian kanssa, ne vain tarkastelevat ilmiöitä eri puolilta ja päätyvät samaan lopputulokseen.

Hänen kirjassaan ei kuitenkaan ole lähes yhtään lukuja siitä, miten suomalaiset pariutuvat keskenään, missä ja miten se tapahtuu tai miksi. Myös hänen gradunsa on teoreettinen, eli siinä ei ole tutkimusaineistoa.

Hän ei testaa teorioiden soveltuvuutta Suomen tai minkään muun maan pariutumismarkkinoihin. Suomea koskee kirjassa se tilastofakta, että ylimmän tuloluokan miehet ovat miltei kaikki naimisissa ja alimman tuloluokan miehistä vain alle puolet elää avioliitossa ja että näillä samoilla ääripäillä on Kontulan ja Elina Haavio-Mannilan tutkimusten mukaan samansuuntaiset huomattavat erot yhdyntätiheyksissä.

Muutoin Laasanen on hakenut vastauksia nettikeskusteluista esimerkiksi Suomi24.fi- ja Ellit.fi-palstoilla – esimerkiksi aiheista kuuluuko miehen tarjota treffeillä (siteerattujen keskustelijoiden mukaan kuuluu) ja kauhistuttaako poikaystävien pornonkatselu (no kyllä kauhistuttaa). Yksi kirjassa usein siteerattu lähde on Usenetissä kirjoitellut Daniel Mocsny, joka on Laasasen mukaan ”joku tietotekniikka-alan ihminen Jenkeissä” ja terävä­kynäinen. Tähän tapaan Mocsny argumentoi: Jokainen mies, jolla on paljon kokemusta naisista, oppii varhain, että viimeinen asia, joka naiselle kannattaa kertoa, on täydellinen totuus.

Koska kirja ei kerro Suomesta, se esittää naisille miltei ensisijaisena tavoitteena kotiäitiyden. Se esittelee naisille neljä ”elämänstrategiaa” jotka ovat kotiäitiyden eli ”vaimostrategian” lisäksi ”blondistrategia”, ”feminististrategia” ja ”glamourfeminististrategia”. Yksikään niistä ei ole se suomalaisnaisen kaikkein tavallisin strategia: opiskella ammatti, mennä töihin, perustaa ja elättää perhe yhdessä puolison kanssa.

Laasanen sanookin, että kirja on ”tutkimusohjelman aloitus”.

”Tässä nyt on paljon ajatuksia ja ajatuskulkuja, ei näistä löydy mitään tutkimusta. Siinä esitetään väitteitä, joita voi enemmän tai vähemmän tutkia empiirisesti, että pitääkö ne paikkansa. Nämä on päättelemällä näistä tarjolla olevista tutkimuksista ja muista tiedoista kasattu.”

Laasanen on saanut käsittämättömän helposti mediassa asiantuntija-aseman. Pelkästään toukokuussa häntä haastateltiin TV2:n Akuuttiin ja Sunnuntaisuomalaiseen.

Tai ei se nyt niin käsittämätöntä ole. Ilta-Sanomat lainasi nettisivuilleen pätkän Sunnuntaisuomalaisen jutusta. Sen otsikko oli: Sosiologi lehdessä: Sinkkuuden syynä koulutettujen naisten nirsous. Jutun alle tuli yli 600 kommentin keskustelu.

 

Saan sähköpostia anonyymista osoitteesta. Kirjoittaja sanoo olevansa nimimerkki Eliitti ja kärsijät. Hän kirjoittaa, ettei halua tulla haastateltavaksi tunnistamisriskin vuoksi, mutta tarjoutuu kirjoittamaan ajatuksiaan meilillä.

Ehdotan puhelinhaastattelua tai tapaamista niin, ettei hän kerro minulle nimeään. Huomautan, että toimittajana minulla on oltava joku varmuus siitä, onko haastateltavani se, joka väittää olevansa. Hän vastaa:

Tapaamista en pidä vaihtoehtona; puhelinkeskustelu voisi onnistua, mutta siinäkin on se, että näkisit numerosta kuka olen. Sori tällainen suora arvio, mutta epäilen hiukan, että et ihan täysin tiedosta miten tabu meidän valtio­feministisessä Suomessa nykyään on puhua siitä, että kaikki miehet eivät ole etuoikeutettuja, ja että osa miehistä joutuu kärsimään, jotta naisilla ja muilla miehillä olisi kivaa. Jos oikeasti saat siihen artikkeliin joitain miehiä omalla nimellään kertomaan omia henkilökohtaisia kokemuksiaan, niin se on todella iso uhraus niiltä miehiltä.

Pohdimme vielä Skype-puhelun mahdollisuutta. Se olisi helppo järjestää anonyymilla nimimerkillä, jonka voisi puhelun jälkeen tuhota jälkiä jättämättä. Lopulta pyydän Eliittiä ja kärsijöitä kirjoittamaan kuitenkin sähköpostia. Pelkkää nettiä ja nimimerkkejähän tämä on muutenkin, ja ehkä on parempi, ettei minua koskaan voida mitenkään syyttää nimimerkin henkilöyden paljastumisesta jollekin vaaralliselle taholle.

Toinenkin sähköposti tulee anonyymista osoitteesta. Siinä eräs nimimerkki toivottaa onnea jutulle ja linkkaa muutamaan Youtube-videoon.

Kolmas sähköposti tulee naiselta, joka neuvoo varomaan sanojaan näissä aiheissa, ettei joudu nettiahdistelun kohteeksi. Hänellä on huonoja kokemuksia. Silti hän rohkaisee kirjoittamaan ”tärkeästä aiheesta”.

Suomi alkaa näyttää totalitarismilta, jossa miehet ovat vaarassa ja tietyistä aiheista ei vaan voi puhua.

Ja kuitenkin aihe on maailman vanhin: miten mies ja nainen kohtaavat.

”Olenko mä riittävän hyvä? Enhän mä kelpaa kellekään. Ei mulla ole Porschea enkä mä käy neljää kertaa viikossa salilla, tai vaikka käynkin, en näytä hyvältä. En mä, mä oon putkimies.”

Näin kuvailee nuoren miehen tyypillisiä ajatuskulkuja psyko- ja seksuaaliterapeutti Mika Lehtonen. Hän vastaa Väestöliiton Miehen aika -hankkeesta, johon kuuluu seksuaalisuuden ja aggressiivisuudenhallinnan koulutusta ja poikien ja miesten kanssa keskustelua netissä, chatissa ja Poikien puhelimessa. Linjalla pystytään vastaamaan vuosittain 20 000 puheluun, soittoja olisi neljä kertaa enemmän.

Lehtosen mukaan median ja populaarikulttuurin ruokkima kahtia­jako näkyy miesten ajatuksissa selvästi.

”Jotkut ovat voittajia, kuninkaita ja kuningattaria, ja vastapainoksi ollaan täysin luusereita. Ei oikein osata mitään, pyristellään johonkin hemmetin tosi-tv:hen – jossa voit olla luusereitten kuningas.”

Sen sijaan ne tavalliset kunnon miehet eivät näy mediassa.

”Kukaan ei missään mainitse niitä tavallisia ihmisiä, jotka lähtevät aamulla kouluun tai töihin tekemään mukavan päivän, tulevat iltapäivällä kotiin kaupan kautta, syövät perheen kanssa, lähtevät harrastuksiin, tulevat kotiin, menevät nukkumaan ja aamulla taas sama juttu. Ja ne ovat ihan tyytyväisiä ihmisiä!”

Tyytymättömyys omaan tavallisuuteen näkyy vahvana intona kehonmuokkaukseen – sekä naisilla että miehillä. Ulkonäköään voi muuttaa vain rajallisesti, psyykkisistä ominaisuuksista tai seksuaalisuudesta puhumattakaan.

Miten nämä pojat ja miehet sitten kelpaisivat?

Kiltteys on Lehtosenkin mielestä huono ominaisuus, jos sillä tarkoitetaan, että kuka vaan saa polkea miestä miten vain. Sellainen ei herätä luottamusta. Pelimiesoppaiden neuvot taas ovat Lehtosesta joskus jollekin sopivia, mutta parisuhde vaatii muutakin kuin pelimiehen elkeitä.

Lehtonen ottaa esimerkin Poikien linjalle soittavasta 12–14-vuotiaasta pojasta, joka kysyy, miten löytäisi tyttöystävän.

”Me kysytään, että mitä sä oot tehnyt jo. ’No oon kertonu tosi hyviä vitsejä, tehnyt kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä ja ollu tosi cool.’ Me sanotaan: Ei, ei, ei. Älä tee noin. Ensinnäkin sun pitää tehdä vaikutus, ja paras tapa on hymyillä. Sit sun täytyy jollain tavalla osoittaa olevasi luottamuksen arvoinen. Jos olet cool ja tunkeileva, se ei herätä luottamusta.”

Lehtonen ei usko, että kaikki naiset haluaisivat ”tuhmia” miehiä. 

”Sama pätee molemmin päin: eivät kaikki miehet halua niitä Viidakon tähtösiä.”

Mainittu jutunteon yhteydessä tähän mennessä: Viidakon tähtöset, Big Brother, Häät sulhasen tapaan, Sinkkuelämää, Madventures, Kiihko, Tauski, Frederik, Tapani Kansa.

Jotenkin ei ole vaikea ymmärtää, miksi koko nettikeskustelu tuntuu olevan niin irti todellisuudesta.

Viisi minuuttia sen jälkeen, kun olemme tavanneet ensi kertaa hiljaisessa kahvilassa, mies on kertonut minulle seksihistoriansa. Ihailtavan urheasti ja avoimesti.

Hän on kolmeakymppiä lähestyvä ”vakaumuksellinen nörtti”. Hän ei ole ATM, ei selvästikään. Hän on ”95-prosenttisesti” tyytyväinen elämäänsä, vaikkei siihen tyttöystävää ole koskaan kuulunutkaan. Silti hän vastasi blogissani esittämääni yhteydenottopyyntöön. Halusin tavata miehiä, joista tässä jutussa puhutaan: heitä, joilla on vaikeaa parisuhdemarkkinoilla. Tämä mies oli ainoa, joka tarjoutui.

Ne seksikokemukset ovat menneet huonolla tuurilla pieleen. Festareilla joku on tullut telttaan juuri väärällä hetkellä, ja neljä vuotta sitten hän oli tytön kanssa sängyssä, laukesi hyvin nopeasti ja tyttö alkoi nauraa.

”Lähdin sieltä juoksemaan ja sen jälkeen ei ole tullut oikeastaan mieleenkään. Mieluummin juo itsensä baarissa mahdollisimman nopeasti känniin ennen kuin joutuu edes puhumaan kenellekään. Defenssit on nousseet aika rankasti. Mua lähestyneet naiset ovat saaneet aika kylmän kohtelun, vastaan hyvin negatiivisesti. Ei vaan uskalla enää.”

Miehellä on kaveripiirissään monia miehiä, joilla ei ole koskaan ollut tyttöystävää sekä toisia, jotka ovat suhteessa.

”Kyllä sen erottaa, kenellä ystävistäni on ollut kaikupohjaa ja naisia, jotka läpsäyttää pois kaikkein tyhmimmistä jutuista. Alkoholin käyttö on ihan selkeästi asia, joka eroaa ja varmaan tuottaa itseään voimistavaa kierrettä. Huomaan itsestäni, että kun yritän vähentää alkoholin käyttöä, käytännössä myös vähennän sosiaalista kanssakäymistä kavereideni kanssa.”

Hän on miettinyt, mitä haluaisi tehdä asialle. Kun ulkomailla ei tarvinnut pelätä nolaavansa itseään kavereiden edessä, hän testaili, miten erilaiset pelimiesoppaiden neuvot toimivat käytännössä. Hyvin ne toimivat. Käytöstä, pukeutumista ja kävelytapaa muuttamalla ja pikkukikkoja käyttämällä sai huomattavasti enemmän suosiota (esimerkiksi viheltämällä puistossa koirapilliin pääsi koiranulkoiluttajien kanssa juttusille). Mutta ongelma on, että mies viihtyy parhaiten sellaisena kuin on, omien ystäviensä ja miesvaltaisten harrastustensa parissa.

”Voisin korjata näitä asioita, mutta haluanko mä? Siitä tulee kustannuksia. Pitää laihduttaa, pitää hankkia tyylitaju, pitää vaihtaa harrastuksia, pitää mennä salsakurssille. Tällaisia juttuja. Niin – ei. Se on siitä tärkeimmästä asiasta pois.”

Mietin mielessäni, miksi mies ylipäänsä on osallistunut keskusteluun blogissani ja ottanut minuun yhteyttä. Miksi hän haluaa puhua aiheesta lehdessä, jos kerran itse kuvaa sitä ”ensimmäisen maailman ongelmaksi”, jolle ei välttämättä halua edes tehdä mitään?

”Musta tämä seksittömyyteen ja parisuhteettomuuteen takertuminen on täysin epäolennaista. Toki parisuhde auttaa monia masentuneita ja pitää ihmisen kasassa. Mutta ihmisten ei pitäisi vetää niin paljon palkokasveja nokkaan heti, kun joku sanoo, että toisilla ihmisillä ei ole ihmissuhteita ja että ihmiset mahdollisesti hakee vähän liian nirsosti tai ei osaa arvostaa oikeita piirteitä. Tällaisia asioita ei saa sanoa ääneen.”

Tämä on ollut yleinen viesti blogini keskustelussa. Kukaan ei ole ehdottanut seksipalvelusta naisille, ei oikeastaan edes ”riman laskemista”.

Mutta kun monessa muussa nettikeskustelussa kyllä ehdotetaan – ja sanotaan asioita ääneen hyvinkin aggressiivisesti. Olen toisaalta helpottunut, etteivät ne äänet ole sankoin joukoin tulleet minun blogiini, toisaalta pettynyt, ettei heitä voinut tavata. Eliitti ja kärsijätkin jätti ainakin toistaiseksi kirjoittamatta sähköpostinsa – kävi vain blogissani kertomassa, että suomalaiset naiset lähtevät au paireiksi, vaihto-opiskelijoiksi, vapaaehtoistyöntekijöiksi ja expatriaateiksi saadakseen eksoottista munaa.

Nettikeskustelu alkaa tuntua täysin toivottomalta ja todellisuudesta irralliselta. Mutta voiko sillä silti olla todellisia seurauksia?

Uudemmat neurososiologiset tutkimukset ovat vahvistaneet aiemmat teoreettiset mallit, joiden mukaan yksi keskeisimmistä elättiluokan synnyn syistä oli paitsi taloudellinen mullistus, myös – ja ennen kaikkea – koiraiden fysiologinen kyvyttömyys mukautua nopeasti muuttuneen yhteiskunnan tarpeisiin. Koiraan elimistön ylivilkas testosteronituotanto hidastaa aivokuoren toimintaa erityisesti otsalohkon ja hippokampuksen alueella, minkä vuoksi koirailla oli tuntuvia vaikeuksia selviytyä työelämässä, jossa monitaitoisuus korvasi kapea-alaisen erityisosaamisen yhä useammilla aloilla.

Tällaisen tulevaisuuden maalaa kevään esikoiskirjailija Jan Salminen teoksessaan Äidinmaa. Äidinmaassa työelämän naisistumisen myötä ”koiraat” olivat jääneet valtion elätettäväksi ja naiset kaapanneet vallan ja alistaneet koiraat työorjikseen.

Salmisen dystopia kuulostaa tutulta. Juuri tuontapaisella tulevaisuudella parisuhdekriitikot netissä pelottelevat. Minuun yhteyttä ottaneet nimimerkit tuntuvat salailevan henkilöllisyyttään ja pelkäävän kuin Äidinmaan alistetut koiraat.

Ja juuri näistä keskusteluista Salminen on aiheensa keksinytkin.

”Siitähän keskustellaan ihan missä tahansa, foorumityyppisistä keskustelualustoista blogeihin, joista löytyy aika rajua kamaa. Luin lehtiä, kolumneja, kaikkea mahdollista”, Salminen kertoo aamukahvilla.

Hän mainitsee myös feministisen Tulva-lehden, joka vuonna 2008 teki miesasianumeron. Sen kansikuvassa nainen osoittaa lukijaa aseella, ja alla lukee: Tulta munille! Jo riittää miesaktivismi.

”Se herätti miettimään retoriikan väkivaltaisuutta. Ei pelkästään mies–nais-vastakkainasetteluun vaan kaikkeen nettikeskusteluun liittyen. Se muuttuu vuosi vuodelta pahemmaksi. Se hirvittävä solvaaminen ja keskustelun toisen osapuolen vähättely, mitätöinti ja äärimielipiteet. Toisaalta pidetään avointa miesvihaa ihan toimivana poliittisena strategiana, ja toisaalta maahanmuuttokeskusteluun liittyen Halla-aho vihjaa, että vihreät hyysärinaiset sietäisi raiskata. Sellainen on ihan posketonta.”

Kirjan mies–nais-asetelma herättää äkkiseltään naisissa herkästi ärsyyntymisen: se kuulostaa naisvihamieliseltä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kirjassa kritisoidaan aivan yhtä lailla miehiä, naisia kuin kaikenlaista vallankäyttöä vähemmistöjä kohtaan. Asiat eivät ole mustavalkoisia, Salminen näyttää. Syyllisiä maailman ongelmiin eivät ole naiset, eivätkä miehet, eivätkä maahanmuuttajat, homot, suomalaiset tai ruotsalaiset.

”Nettikeskusteluja seuratessa syntyy vaikutelma, että on ihan valtava määrä miehiä ja naisia, jotka vihaavat toisiaan. Ei sellaista kuitenkaan arkielämässä näe juurikaan.”

Salminen vertaa nettiraivoa osuvasti liikenneraivoon: molemmissa kommunikaatiosta puuttuvat ilmeet, eleet, äänen­painot, keskustelukontekstin vaikutus.

Ja sehän puuttui myös kolumnisti Markus Määttäsen ja nettikansan kohtaamisesta.

Samalla kun digitaalinen kehitys pirstaloi yleisöjä ja romuttaa yhteisen julkisen sfäärin, se myös yhdistää ihmisiä, joilla ei ole juuri mitään tosielämän kontaktia. Parisuhdekriitikot löytävät nuorten naisten lifestyle-­blogeihin, Facebookin oikeamieliset raivostuvat Aamulehden kolumnista. Viestin tulkinta syntyy pelkästään vastaanottajan päässä, ilman minkäänlaista selittävää kontekstia tai uskoa lähettäjän inhimillisyyteen.

Kirjailija Salminen ymmärtää yhtä lailla naisia, joita turhauttaa esimerkiksi palkkaukseen ja väkivaltaan liittyvien naisten ongelmien vähättely, kuin miehiä, jotka esimerkiksi kokevat keskustelun mieheydestä ahtaaksi ja yksipuoliseksi.

”Kolmekymppisten sukupolvi on elänyt maailmassa, jossa koko ajan joka puolelta toitotetaan, että kaikki mieheyteen ja maskuliinisuuteen liittyvä on ongelma. Että miehet ovat ryöstäjiä, raiskaajia, pedofiilejä ja pahoinpitelijöitä.”

Salminen nostaa yhdeksi miesten tasa-arvon suurimmaksi ongelmaksi asevelvollisuuden. Siinä ongelma ei hänen mielestään ole vain sukupuolia eri tavoin kohtelevat lainsäädäntö, vaan itse asepalvelus.

”Tietyllä tavalla maskuliininen väkivallan kulttuurihan nousee nimenomaan siitä, että valtio jo lain nojalla edellyttää miehiltä kykyä väki­valtaan ja tappamiseen. En voi olla ajattelematta, etteikö se olisi aika suurelta osalta vaikuttamassa yhteiskunnan väkivaltaisuuteen.”

Hänen kirjassaan miesten tuhoksi on koitunut juuri väkivaltaisuus, jonka Äidinmaan johtajat selittävät johtuvan ”koiraiden biologiasta”. Samanlaisia biologiaselityksiä on naisten ja miesten välinen digisota täynnä.

”Sen taakse on niin helppo piiloutua. Toki olemme biologisia olentoja, mutta biologiaa käytetään oikeuttamaan kaikenlaista ja myös selittämään, miksi joku ihmisryhmä tai sukupuoli on sitä tai tätä. Sitä on käytetty kautta historian juuri tähän tarkoitukseen. Natsien rotuopeista alkaen.”

Moni on ehdottanut, että nettikeskustelu tarjoaa purkautumiskanavan aggressioille ja voi säästää ihmishenkiä. Jan Salminen on pessimistisempi. Hänen kirjassaan vihapuhe muuttui konkretiaksi ja johti lopulta totalitarismiin. Eikä hän ole varma, onko se dystopiaa.

”Hyvinkään ampujan motiiveista ei ole hirveästi selvyyttä. Olisi kiva ajatella, että se ja kouluampujat ovat vain häiriintyneitä yksittäistapauksia, mutta kyllä mä uskon, että niitä yksittäistapauksia tullaan näkemään Suomessa vielä paljon lisää. Eletäänkö me jo yhteiskunnassa, jossa aggressiiviset puheet ovat muuttuneet teoiksi?”

Ei digisota tähän päättynyt. Keskustelu jatkuu blogissani, jossa on tällä hetkellä yli 500 kommenttia aiheesta. Kaikki Lilyssä aiheesta kirjoitettu ja tässä jutussa mainittu löytyy osoitteesta www.lily.fi/tunniste/miehet-vastaan-naiset.

Ja jos Eliitti ja kärsijät joskus lähettää lupaamansa selittävän sähköpostin, kerron siitäkin blogissani.

Image 06-07/2012 

Joanna Palmenin blogi Lilyssä: www.lily.fi/pasta/ronsy. Image ja Lily.fi ovat molemmat osa A-lehdet-konsernia.

Julkaistu: 10.9.2012