Sailalla, 46, ei ole enää varaa asua omassa kodissaan – Professorin mielestä asumisen tuesta leikkaaminen on älytön idea
Vuokrankorotukset ja asumistuen tulevat leikkaukset ajavat turkulaisen yksinhuoltajaäidin etsimään halvempaa asuntoa, jonka löytäminen on kuitenkin vaikeaa. Työelämäprofessori ihmettelee, miksi suomalaista asumisen kalleutta halutaan ratkoa tukia nipistämällä.
Varissuon liikekeskus kuhisee väkeä, mutta Sailan punahilkanpunainen hupputakki erottuu jo kaukaa. Hän istuu tapaamiskahvilan edessä neuvottomana, sillä jostakin syystä tila on tyhjä ja pimeä. Muistuttaa itse asiassa Sailan mielialaa juuri nyt.
Vitsi ei oikeastaan naurata.
Sailaa painaa aika olennainen asia elämässä: oma koti. Useimmille koti on itsestäänselvä juttu – vaan ei Sailalle. Viime vuoden lopulla Turun kaupunki ilmoitti tuntuvasta vuokrankorotuksesta hänen vuokra-asuntoonsa. Nyt huhtikuun alussa pamahtivat voimaan työttömyys- ja asumistukien leikkaukset. No, niitä Saila ei pysty vielä ajattelemaan, ainakaan kunnolla. Kunhan nyt tämänhetkisestä sopasta selvittäisiin.
Haastattelua edeltävänä päivänä Saila on ensin itkenyt ja hetken kuluttua iloinnut. Ensin Kelasta ilmoitettiin, ettei hän voi muuttaa hankkimaansa toiseen, halvempaan kaupungin vuokra-asuntoon, koska sen vuokra ylittää 14 eurolla Kelan kuntakohtaisen asumismenorajan, jonka vuoksi takuuvuokraa tai muuttoavustusta ei tipu. Iltapäivällä, käveltyään paniikissa huoneesta toiseen, hän sai kuitenkin sosiaalityöntekijän kiinni ja tältä lupauksen, että sosiaalipuoli kyllä auttaa.
Muutama päivä myöhemmin ystävälliseltä sosiaalityöntekijältä tuli kuitenkin uusi viesti. Homma ei ollutkaan vielä taputeltu, tarvittiin lisää selvityksiä. Apu on nähnyt sekä Kelan päätöksen että Sailalle osoitetut sosiaalityöntekijän viestit.
Saila kertoo viikonlopun sujuneen ahdistavissa ajatuksissa. Mitä hänen oikein pitäisi tehdä? Muuttoilmoituksenkin hän oli jo ehtinyt panna vetämään.
– Näin kuvaannollisesti: keittäisinkö kahvit vai nutistaisinko jonkun, hän kuvailee sarkastisesti.
Niin, vaikka rauhan nainen onkin.
Tampereen yliopiston työelämäprofessori, Y-säätiön toimitusjohtajana aiemmin toiminut Juha Kaakinen törmäsi taannoin brittitutkimukseen, jonka mukaan suomalaisten asuntomenot lohkaisevat kotitalouksien menoista eniten kaikista OECD-maista.
Tulos hätkähdytti.
Katsoipa asiaa miten tahansa, asuminen nielee suomalaisten tuloista huomattavan paljon – ja sitä enemmän, mitä pienituloisempi ihminen on kyseessä. Suomessa on myös suosittu omistusasumista, osin ideologisista syistä. Sotien jälkeen omaa asuntoa pidettiin osoituksena moraalisesta suoraselkäisyydestä ja kunnollisuudesta. Omistusasumisella haluttiin kasvattaa kansalaisia pitkäjänteiseen säästämiseen.
Nyt omistusasumista perustellaan toisin: se on sijoitus. Ministeristasolla saakka vaikuttaa asuntosijoittajia, joiden ehdoilla on monin osin pyöritetty suomalaista asuntopolitiikkaa viime vuosikymmenet. Esimerkiksi useissa kasvukeskuksissa – kuten Turussa – on rakennettu paljon pieniä asuntoja. Ne ovat kiinnostaneet juuri sijoittajia.
Viime vuosina omistusasumisessa on kuitenkin tapahtunut notkahdus. Enää vain 63 prosenttia asuntokannasta on omistusasuntoja. Vuokra-asumisen suosio kasvaa, asunto ei olekaan enää sijoitusmielessä varma nakki. Syrjäseutujen omakotitalot eivät ole juuri minkään arvoisia. Vähän aikaa sitten Facebookissa kaupiteltiin taloa 6000 eurolla.
Sijoittajatkin ovat paraikaa nihkeinä.
Kaakinen ihmettelee Petteri Orpon (kok) hallituksen asuntopolitiikkaa ja leikkauksia muun muassa asumistukeen ja työttömyysturvaan. Onko olemassa varmoja laskelmia, mikä päätösten loppuvaikutus on? Asunnottomuutta paljon tutkineena hän pelkää, että asunnottomien määrä kasvaa. Ja juuri kun Suomi on saanut kansainvälistäkin mainetta ja kunniaa nimenomaan asunnottomuusongelman ratkaisijana.
– On ideologinen valinta, että halutaan järjestää asuntomarkkinat markkinavetoisesti – ja usein vielä ristiriitaisin toimin. Valtion tukemien ARA-asuntojen rakentamista vähennetään, mutta samalla hallituksen tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus. Se on omalaatuista.
Kaakinen kertoo yllättävän tilastotiedon. Turussa, huolimatta pienten asuntojen rakentamisbuumista, on väkilukuun suhteutettuna enemmän asunnottomuutta kuin Helsingissä.
Toimiiko siis markkinavetoisuus? Ja jos toimii, niin miten?
– Kaikissa niissä maissa, joissa on irtauduttu valtion tukemasta asumisesta, asunnottomuus ja asumiseen liittyvä eriarvoisuus ovat vain kasvaneet, Kaakinen sanoo.
Sailan asumista vaikeuttaa moni seikka. Tietenkin pienituloisuus, oikeastaan köyhyys. Mutta ennen muuta se, että 46-vuotiaalla naisella on taustallaan useita perussairauksia, pahimpana se, että häneltä on operoitu aggressiivisen syöpää aiheuttavan geeniperimän tähden molemmat rinnat. Leikkauksessa selän lihaksia irrotettiin ja siirrettiin eteenpäin. Ymmärrettävistä syistä hänen on vaikea kantaa yhtään mitään, esimerkiksi painavia kauppakasseja.
Vuosi sitten nilkkaan tuli kolmoismurtuma, joka oireilee yhä. On sydänvaivoja ja niin edelleen.
Saila tarvitsisi siis hissillisen asunnon.
Lisäksi hänen aikuisen lapsensa neurokirjo on sen verran vaikea, että tällä pitäisi ehdottomasti olla oma huone. Pojalla on myös vaikea traumatausta. Rescue-kissakin heillä on.
Kuulostavatko hänen toiveensa kohtuuttomilta?
Paraikaa sekä vuokra-asunto- että omistusasuntomarkkinat ovat aika lailla sekaisin. Omistusasunnot eivät tahdo käydä kaupaksi, sillä asuntolainojen yleisin korko, 12 kuukauden Euribor, on kivunnut yli kolmen prosentin. Omistusasuntojen asumistuki poistuu kokonaan ensi vuoden alussa. Asuntolainojen korkovähennys on jo sekin historiaa. Vuoden alussa rakentaminen tyssäsikin historiallisen alhaalle.
Vuokralaiset ovat hekin Sailan tavoin liikkeellä. Asumistuen korvausprosentti pienenee 80 prosentista 70 prosenttiin, omavastuuosuus kasvaa 42 prosentista viiteenkymmeneen ja 300 euron ansiotulovähennys poistuu kokonaan. Pääasiassa näiden vaikutuksesta monen asumistukea saavan tuki laskee pahimmillaan useita kymmeniä euroja. Ei ihme, että ihmiset etsivät pienempiä ja halvempia kämppiä kasvukeskusten ulkopuolelta.
Suomessa asumistukea sai vuonna 2022 noin 382 000 ruokakuntaa. Määrä on hitusen laskenut edelliseen vuoteen verrattuna.
Juha Kaakisella on silti itsestäänselvä selitys sille, miksi asumistukien saajien määrä on suuri.
– Koska asumisen menot ovat niin suuret, hän hymähtää. – Neljäkymmentä prosenttia viimesijaisen perustoimeentulotuenkin menoista uppoaa täällä asumiseen – asumistuesta huolimatta.
Ja siksipä Kaakisen mielestä ongelmaa on alettu ratkoa aivan väärästä päästä. Hänestä oikea ja kestävämpi tapa olisi rakentaa halvempia asuntoja. Esimerkiksi Itävallassa tutkittiin, että kun valtion tukemaa kohtuuhintaista asuntotuotantoa lisättiin kymmenellä prosentilla, myös vapailla markkinoilla olevien vuokra-asuntojen vuokrat halpenivat viisi prosenttia.
Kaakinen palaa taas kerran suosittamaan valtion tukemien ARA-vuokra-asuntojen rakentamista. Hänen mukaansa se on ollut yhteiskunnallinen menestystarina, jolla on vähennetty eriarvoisuutta ja segregaatiota ja kaiken lisäksi helpotettu työvoiman liikkuvuutta huomattavan edullisesti. ARA-tuotannolla on tasattu jopa suhdannevaihteluita, esimerkiksi vuoden 2008 taantuman aikaan.
Suomalaista asunnottomuutta on siis pidetty kurissa kahden järjestelmän avulla, joista toinen on ARA ja toinen – mikäs muukaan kuin tällä haavaa paheksuttu asumistuki.
Saila sanoo tipahtaneensa useita kertoja yhteiskunnan tukiverkkojen läpi. Hän kokee, että häntä pallotellaan ja pompotellaan. Yleisesti ottaen sosiaalineuvoja on ollut hänen puolellaan, Kela ei niinkään. Toki hän ymmärtää, etteivät yksittäiset virkailijat mahda mitään poliittisille päätöksille, mutta kaipa sentään omille ratkaisuilleen.
Itse asiassa Sailalle olisi ollut tarjolla halpa asunto Turun keskustasta jo vuosi sitten. Taloyhtiössä olisi ollut hissikin. Virka-ajan jälkeen Kelan virkailija kuitenkin soitti ilmoittaakseen, ettei asunnon vaihto onnistuisi ilman sairaustodistusta, joka pitäisi toimittaa heti seuraavana aamuna. Outo juttu, aiemmin toinen virkailija oli sanonut, että he pyytävät todistuksen “tarvittaessa”. Lisäksi Saila oli toimittanut Kelaan muista syistä omat terveystietonsa jo ajat sitten.
No, se kämppä meni sitten siinä.
Kun Turun kaupunki joulukuussa ilmoitti keväällä voimaantulevista vuokrankorotuksista – Sailan tapauksessa 48 euroa kuussa, hänen rahoissaan paljon – Saila alkoi heti metsästää halvempaa asuntoa. Kolmiota tai väljempää kaksiota, kunhan pojalla vain olisi se huone. Saila itse voisi nukkua olohuoneen nurkassakin.
– Mutta esimerkiksi yksityisten vuokranantajien kohdalla oli usein niin, että kun kerroin takuuvuokran tulevan sossusta tai Kelasta, niin se tyssäsi sitten siihen. Vaikka minulla ei ole koskaan ollut vuokrarästejä.
Nyt kun hän sitten vihdoin löysi sen halvemman asunnon, byrokratia heittää jälleen kapuloita rattaisiin. Taas kerran häneltä tivataan terveystietoja. Omakantaan kirjatut tiedot eivät tietenkään kelpaa, pitää toimittaa uusi virallinen lääkärintodistus. Aikaa on muutama viikko, eikä kiireettömiä lääkäriaikoja ole tarjolla kuin vasta kuun lopulla. Terveyskeskuksen ajanvarauksessa oli hänen mukaansa moitittu sosiaalitoimistoa: Eivätkö ne tiedä, ettei tänne noin vain tulla!
Tällaista on suomalainen viranomaisyhteistyö.
Elämä on muutenkin yhtä penninvenytystä ja kitkuttelua. Saila tinkii ruoasta, vaatteista, jopa lääkkeistään. Toisinaan hän on ollut tukityöllistettynä yhdeksän euron päiväpalkalla. Se kismitti: vieressä samaa hommaa tehnyt sai tavallisen palkan. Onneksi Valo-valmennusyhdistys on tarjonnut hänelle mukavaa kuntouttavaa työtä.
Sailalla onkin viesti Turun omalle pojalle, pääministeri Petteri Orpolle.
– Päättäjät ovat niin vieraantuneet kaltaisteni arjesta, etteivät voi edes kuvitella, paljonko tällaiset summat elämääni vaikuttavat. En minä ole valinnut sairauksiani ja geenejäni, enkä koe itseäni sossupummiksi. Kyllä minä haluan tehdä työtä ja elää kuten muutkin.
Työelämäprofessori Juha Kaakisen mukaan asuntoasiat jäävät yleisesti ottaen ihmeen vähälle painoarvolle suomalaisessa politiikassa. Minkä vuoksi, siihen hän ei oikein osaa vastata.
– Saa mennä aika monta hallitusta taaksepäin ennen kuin meiltä löytyy esimerkiksi erillinen, vain asuntoasiohin keskittynyt asuntoministeri, hän muistuttaa.
Asumisen yhteiskunnalliset kerrannaisvaikutukset ovat kuitenkin valtaisat. Ne kytkeytyvät ihmisten terveyteen, työvoiman saatavuuteen, lasten ja nuorten hyvinvointiin, kaupunkipolitiikkaan… No, melkein kaikkeen.
Hallituksen leikkaussuunnitelmiin viime syksynä tuli nopeasta aikataulusta huolimatta 146 lausuntoa. Useat tahot ilmaisivat, etteivät asumis- ja työllisyystukileikkaukset olleet yhteiskunnallisesti lainkaan järkevä juttu. Muun muassa oikeuskanslerin mukaan hallituksen esitystä ei ollut tarkasteltu perus- ja ihmisoikeuksien kannalta. Arvostelijoihin kuuluivat myös lapsiasiavaltuutettu ja Suomen Punainen Risti.
Lokakuussa sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö SOSTE teetti selvityksen, jonka mukaan 40 000 ruokakuntaa ja 12 000 lasta valahtaisi leikkausten mukana pienituloisuuteen. Vuoden alussa sosiaali- ja terveysministeriö tarkasteli itse leikkausten yhteisvaikutuksia. Muistiossa selvisi, että käytettävissä olevat tulot laskevat juuri pienituloisimmilla, eniten opiskelijoilla ja työttömyysturvaa saavilla yksinäisillä. Myös monet yksinhuoltajat ovat kovilla.
Ministeriön mukaan leikkausten työllisyysvaikutukset arvioidaan merkittäviksi, jonka vuoksi hallitus haluaa ajaa uudistuksia. Lisäksi muistiossa huomautetaan, että suuria menetyksiä kokee “suhteellisen pieni osa väestöstä.”
Mutta esimerkiksi asunto on ihmisoikeuskysymys. Ihmisen on äärimmäisen vaikea toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä, jos hänellä ei ole asuntoa. Ilman asuntoa hän yksinkertaisesti syrjäytyy. Ja se vasta kalliiksi tulee.
Kaakinen on samaa mieltä.
– Että olemmeko me sivistysvaltio, joka pitää heikoimmistaan huolta. Sitä kannattaisi miettiä.
Raskainta on Sailan mukaan ollut se, ettei hän ole mielestään pystynyt antamaan tarpeeksi tukea pojalleen. Kyyneleet nousevat silmiin.
– Että kun tämä lapsenakin toivoi vaikka vain pientä legopakettia, niin minulla ei ollut välttämättä varaa.
Kunpa saisi joskus viedä pojan ulkomaille. Näyttää vähän elämää siellä.
Ystävät ovat usuttaneet Sailaa politiikkaan. Oma lapsuus ei ollut helppo, ja sitten hän ajautui vielä väkivaltaiseen parisuhteeseenkin. Rankoista kokemuksista huolimatta hän on sisukas ja sanavalmis. Mikä ettei siis. Mielipiteitä hänellä kyllä piisaisi.
Eniten Saila toivoo kuitenkin pysyvyyttä. Pysyvyys olisi mahdollista, jos olisi turvallinen asunto.
Se oikea koti.
