Edessä eurovaalit – Kumpi on isompi riski: Äänestää urheilijaa vai tilata Wishistä?

Suomalainen rakastaa urheilua niin paljon, että ammattiurheilijat kohotetaan helposti kansallissankareiksi.

Kansallissankarina olo tietenkin tarkoittaa sitä, että kyseinen henkilö osaa ja hallitsee kaiken myös urheilun ulkopuolelta.

Niinpä suomalainen äänestää urheilijan poliitikoksi. Ilmeisesti jos joku lyö kiekkoa himpskatin kovaa tai hyppää huisin korkealle, sama tyyppi osaa automaattisesti myös säätää lakeja, toimia politiikassa ja hahmottaa monimutkaisia yhteiskunnallisia kysymyksiä.

Urheilija voi olla paska poliitikko

Aikanaan Markku Uusipaavalniemi johti Suomen curling-joukkuetta useille mitalisijoille. Kansa hurmaantui niin, että äänesti tyypin kansanedustajaksi.

Hommasta ei tietenkään tullut mitään. Uusipaavalniemi on kaikesta päättäen älykäs monilahjakkuus, mutta se ei tee hänestä hyvää poliitikkoa.

Uusipaavalniemi ei hahmottanut politiikan lainalaisuuksia ollenkaan. Hän äänesti omaa puoluettaan vastaan Lissabonin sopimuksen ja Kreikan tukipaketin kohdalla, loikkasi persuihin kesken vaalikauden, harkitsi myös johonkin pienpuolueeseen liittymistä ja putosi lopulta eduskunnasta vuoden 2011 vaaleissa.

Viime vaaleissa eduskuntaan pääsi pikaluistelija Mika Poutala. Hänen osaamisestaan on paha sanoa mitään, koska koulutustietoja ei löydy. Lisäksi Poutala on käyttänyt ensimmäisenä vuonnaan eduskunnassa vain 20 puheenvuoroa.

Vertailun vuoksi: hallituspuolueiden muut uudet kansanedustajat ovat vuoden aikana pitäneet keskimäärin 43 puheenvuoroa.

(Ollaan nyt armeliaita eikä verrata Poutalaa opposition uusiin kansanedustajiin. Heille puheenvuorot ovat oleellisempi työkalu, joten keskiarvo on 73 puheenvuoroa vuodessa.)

Nykyisellä eduskunnalla on laskujeni mukaan ollut yhteensä 136 täysistuntoa. Jos Poutala on käyttänyt 20 puheenvuoroa, hän on avannut suunsa suurin piirtein joka kuudennessa tai seitsemännessä istunnossa.

Sehän on enemmän kuin murjottava teinipoika puhuu sukujuhlissa.

Poutala on ollut kyllä paikalla kuten pitääkin: tilastoissa näkyy vain kaksi poissaoloa. Ilmeisesti Poutala on siis käyttänyt tarmonsa enemmän kuunteluun ja napin painamiseen kuin puheenvuoroihin.

No onhan niitä hyviäkin esimerkkejä

Urheilijan äänestäminen mepiksi tai kansanedustajaksi on kuin ostaisi tavaraa kiinalaisesta verkkokaupasta. Joskus hyvällä tuurilla saa mitä tilaa.

Sari Essayah oli koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri jo ennen kuin hän pääsi eduskuntaan. Nyt poliitikon uraa on kestänyt yli kaksi vuosikymmentä, ja Essayahia arvostetaan yli puoluerajojen.

Eduskunnan tilastojen mukaan Essayah on aktiivinen puheenvuorojen pitäjä, ja hän harvoin jättää täysistuntoja väliin.

Jos taulukoi urheilijataustaisten kansanedustajien aktiivisuutta, myös entinen triathlonisti Pauli Kiuru erottuu edukseen.

Tilastojen mukaan Kiurulla on vain vähän poissaoloja, ja hän osaa myös avata suunsa. Kiuru on pitänyt kansanedustajan urallaan keskimäärin reilut 70 puheenvuoroa per vuosi. Lisäksi Kiurulla on kaksi korkeakoulututkintoa, mikä tuskin on haitta poliitikolle.

Mieti ketä äänestät

Urheilijoita on turha syyttää siitä, että he pyrkivät politiikkaan. Saavathan he kaikin mokomin kokeilla uusia juttuja ja vaihdella ammattia. Sitä paitsi urheilijat ovat usein kunnianhimoista porukkaa, ja monet heistä tekevät hommansa täysillä.

Mutta kun kaikilla ei kerta kaikkiaan riitä kokemus eikä ammattitaito.

Ehdokas voi olla pahuksen taitava urheilija, mutta hän ei silti tajua mitään valtiosäännöstä, lainsäädännöstä, politiikan mekanismeista, päätöksenteon prosesseista, perustuslain roolista tai eduskunnan velvoitteista.

Äänestä ketä haluat.

Mutta älä koskaan äänestä tyyppiä vain sillä perusteella, että hän on joskus ollut taitava viskomaan kiveä, keihästä tai kiekkoa.

Kirjoittaja on tietokirjailija, kriisiviestinnän kouluttaja ja Aition kolumnisti.