Edes kotistadionin tuhoutuminen tulipalossa ei ole estänyt Gnistanin nousua kauden komeetaksi: "Pelaajamme ovat olleet eniten fyysisesti ja henkisesti epämukavuusalueella"

Jo alkutalven lähtökohdatkaan eivät olleet helpot. IF Gnistan pokkasi seurahistoriansa ensimmäisen Veikkausliiga-paikan kabinetin kautta urheilullisen väylän karahdettua nousukarsinnassa ahvenanmaalaiseen karikkoon. Seurassa toki oltiin jo silloin tietoisia piilevästä mahdollisuudesta saada liigapaikka, mutta varmuutta asiasta ei ollut. Tämä teki joukkueen rakentamisesta haastavaa.

– Uusien runkopelaajien houkutteleminen mukaan tulevan kauden sarjatason ollessa epävarma oli hyvin vaikeaa, kertoi Gnistanin urheilutoimenjohtaja Jarkko Jokiranta jo kesäkuussa.

– Näihin lähtökohtiin nähden olemme onnistuneet joukkueen rakentamisessa hyvin, Jokiranta jatkoi.

Haastavasta tilanteestaan huolimatta seura onnistui naaraamaan talven aikana riveihinsä kovan luokan konkaripelaajia Jukka Raitalan, Juhani Ojalan ja Teemu Penninkankaan johdolla. Kevään koittaessa alkoi näyttää vahvasti siltä, että Kipinä ei ole lähdössä monesti sarjanousijoille tyypilliseen mopolla moottoritielle -ajeluun. Seurassa tiedostettiin liigapaikan säilyttämisen satojen tuhansien eurojen taloudellinen arvo, minkä vuoksi kovia täsmähankintoja haluttiin sisään.

Kun Ilvekseen lähteneen päävalmentaja Joonas Rantasen tilalle uudeksi pomoksi hankittiin Kotkasta shokkipotkut edellisenä kesänä saanut, vaativaksi tunnettu, kovan työnteon nimeen vannova Jussi Leppälahti, näytti tilanne sangen lupaavalta. Gnistania povattiin monen ennakkoveikkauksissa jopa sarjan mustaksi hevoseksi. Jälkiviisaana voidaan sanoa näin juuri käyneen, mutta helppo tuo taival ei ole ollut.

Vahvan alun jälkeen tappioita alkoi sadella ja kesällä taivas synkkeni kertaheitolla.

13. heinäkuuta 2024. Suomalainen urheiluväki heräsi kauniin kesäiseen lauantaiaamuun kuullakseen jotain järkyttävää. Koko Gnistanin seurayhteisön koti, Mustapekka Areena oli tuhoutunut aamuyön tuntien massiivisessa tulipalossa täysin. Pääkatsomorakennuksessa oli ollut säilössä melko lailla kaikki mahdollinen irtaimisto, jota jalkapalloseuran voi kuvitella omistavan. Pelaajien kaikki varusteet ja seuravaatteet, harjoitusvälineet, valmennuksen käyttämä teknologia, seuran historiasta kertovat palkinnot ja muut muistot.

Hävitys oli totaalinen.

– Tuho Mustapekka Areenalla on valtaisa. Kaikki on mennyt. Saavun paikalle ja vastassa on itkuisia ihmisiä. Hukun halauksiin. Kriisipalaveri vedetään ja asioista tiedotetaan. Kaiken tuhon keskellä huomaan perhosen liihottelevan kauniisti. Ajattelen: “Gnistan nousee vielä.”

Postaus on Gnistanin markkinointi- ja viestintävastaava Frans Enalan X-tililtä vain muutama tunti tuhon jälkeen. Se herätti silloin voimakkaita tunteita, ja tekee niin yhä. Enalan sanat nousevat uudelleen mieleen tätä juttua kirjoittaessani. Valtaisan shokinkin hetkellä Oulunkylässä nähtiin toivoa.

Gnistan nimittäin on todella noussut. Oulunkylässä se ei enää tällä kaudella pelaa, mutta tarkoitus on palata sinne taas keväällä. Uutta, palossa osittain tuhoutunutta luonnonnurmea on viimeisen viikon aikana asennettu. Seura on saanut valtavasti niin emotionaalista kuin taloudellista tukea Suomen jalkapalloyhteisöltä.

Kriisitilanteesta jaloilleen nousun todellinen ilmentymä on ollut juurikin seuran miesten edustusjoukkue. Ennen tulipaloa se oli ehtinyt pelata Veikkausliigassa 15 ottelua saaden niistä 13 pistettä ottelukohtaisen keskiarvon ollessa 0,87. Talven rohkaisevista ennakkoarvioista huolimatta joukkue oli kovaa vauhtia menossa kohti sille katastrofaalista skenaariota, putoamistaistelua.

Tulipalon jälkeen Gnistan on pelannut kahdeksan pääsarjaottelua keräten niistä 20 pistettä eli mielipuoliset 2,5 ottelua kohden. Kuusi voittoa, kaksi tasapeliä. Lopputulemana vaivaisella yhdellä maalilla ulos jääminen kuuden parhaan joukkueen muodostamasta Mestaruussarjasta. Niukasta marginaalista huolimatta joukkue taistelee Interin kanssa Haastajasarjan voitosta ja paikasta Eurolopputurnauksessa. Putoamispeikko on vaihtunut mahdollisuuteen UEFAn Konferenssiliigan paikasta. Europeleistä.

Käännös on ollut täydellinen ja vetää lähestulkoon vertoja viime kaudella Vaasassa nähdylle.

Vaikean, kivisen ajanjakson ja tappiottoman liidon väliin osuu traaginen heinäkuun 13. päivä. Tismalleen siihen. Palon jälkeen Gnistan ei ole hävinnyt. Ei voida siis ainakaan sanoa tragedian lamaannuttaneen joukkuetta, täysin päinvastoin. Täyskäännöksen ajankohta on kerrassaan ikimuistoinen koko suomalaispalloilun historiassa.

Perspektiiviksi: muistetaan, että joukkue lähti ensin harjoittelemaan ja sitten pelaamaan vierasottelua Turkuun tilanteessa, jossa monella pelaajalla oli juuri urheiluliikkeestä haetut nappulakengät. Instagramissa aktiivinen ja laajan seuraajamäärän kerännyt laitapuolustaja Penninkangas on tilillään pilke silmäkulmassa kertonut, että Prismasta palaneiden tilalle haetut Starterin säärisuojat ovat olleet todellinen onnenkalu; niillä ei ole tullut vieläkään tappiota.

Joukkue ansaitsee siis kaiken arvostuksen sen henkisestä lujuudesta. Pelkkään romantisointiin Gnistanin kautta analysoitaessa ei kuitenkaan kannata heittäytyä.

Todellisuudessa menestys on lopulta monen loogisen asian lopputulema.

Tulipalon jälkeisessä paluuottelussa Interiä vastaan Gnistanin paidassa debytoi kolme uutta pelaajaa: New York Red Bullsista lainattu maalivahti AJ Marcucci, kokenut Veikkausliiga-maalitykki Tim Väyrynen ja HJK:ssa vähälle vastuulle jäänyt nuori puolustaja Oliver Pettersson.

Tappiottomalla kahdeksan ottelun jaksolla uusista hankinnoista Marcucci ja Pettersson ovat avanneet jokaisen ottelun, Väyrynen seitsemän – viimeistellen neljä maalia. Päästettyjä maaleja Gnistanin verkkoon on uponnut tällä pätkällä kuusi, reilusti alle yksi ottelua kohden siis.

Hankinnat ovat osuneet napakymppiin, millä on ollut iso merkitys pelillisen kurssin kääntymisessä. Jokainen kolmesta pelaajasta on myös Aition tietojen mukaan hankittu todella tarkasti analysoituun tarpeeseen – siirtoikkunassa ei ole aloitettu uusien pelaajien sisään lappaminen vain, koska “on pakko tehdä jotain”.

Marcuccin hankinnassa hyödynnettiin maalivahdin entuudestaan tuntevan Jyri Niemisen tietotaitoa, Pettersson oli skoutattu huolella ja Väyrynen on sitä saa mitä tilaa -osastoa. Seurasta kantautuneiden havaintojen mukaan kokenut ysipaikan pelaaja näytti heti ensimmäisistä harjoituksistaan alkaen, mitä tarkoittaa laadukas tekeminen ja vaatimustaso hyökkäyspään boksissa toimimisessa.

Kolme lähestulkoon suoraan ottelutilanteeseen saapuvaa uutta hankintaa ei tietenkään yksin selitä totaalista tuloskunnon muutosta. Taustalla on vahva pelillinen ja harjoituskulttuurinen pohja, jota on rakennettu talvesta alkaen. Päävalmentaja Jussi Leppälahti korostaa valmennusprosessiin uskomista.

– Usko kovaan työntekoon ja prosessiin ovat kaiken taustalla. Seura on uskonut ja antanut aikaa valmennusstaffille, pelaajat ovat uskoneet pelitavallisiin valintoihimme ja harjoitusmetodeihin sekä me itse staffina olemme uskoneet tekemiseemme emmekä ole lähteneet tempoilemaan, vaikka tulosta ei aina alkukaudesta tullutkaan, Leppälahti avaa.

Päävalmentaja arvioikin, että tuloskunnon kääntyminen oli ennemmin tai myöhemmin tulossa. Nyt se vain sattui osumaan tulipalon jälkeiseen aikaan.

– Kun teet asioita hyvin, näkyy se ehkä kuukauden päästä. Kun homma kääntyi, niin siitä hetkestä taaksepäin katsoen olimme kuitenkin tehneet laadukasta työtä jo kuukausia. Emme antaneet toiminnan laadun harjoituskentällä lipsua missään vaiheessa. Nyt sitten palkinto siitä työstä on tullut tällä tavalla ryppäänä.

Leppälahti on tunnettu intensiivisestä valmennustyylistään, joka vaatii pelaajilta todella paljon. Minne hän on mennytkään valmentamaan, on kyseisestä kaupungista kuulunut melko pian samankaltaisia puheita. Mies itse vahvistaa, että Oulunkylässä on menty kovaa.

– Uskallan väittää, että meidän pelaajamme ovat olleet tämän kauden Veikkausliigan joukkueista eniten sekä fyysisesti että henkisesti epämukavuusalueella. Heitä on puskettu kovaa ja he ovat sen kestäneet. Siitä palkintona on kentällä nähty koko ajan parempi joukkue. Nuo ovat kovia jätkiä, eivät ole missään vaiheessa kiukutelleet, vaan painaneet hommia. Heillä on paksu nahka ja kova resilienssi.

Yksi avain Gnistanin vahvaan, koko ajan parempaan suuntaan edenneeseen kauteen on vahva pelillinen identiteetti. Leppälahden näköinen sellainen. Alkukauden tappio-otteluissa kuultiin paljon epäileviä puheenvuoroja siitä, onko korkealta intensiivisesti prässäävä tyyli liian vaativa pelaajistolle. Sitä se ei lopulta ole ollut, eikä Leppälahdelta kannata muuta odottaakaan.

Jos kentällä nähdään reaktiivinen, kaiken aloitteen vastustajalle antava sinikeltapaitainen joukkue, sen valmentaja on tuskin Leppälahti.

Valmennuksen, pelaajiston ja seurajohdon usko pelillisen prosessin kehittymiseen on kantanut hedelmää.

– On selvää, että olemme löytäneet toimivan pelitavan ja roolitukset, Leppälahti toteaa.

Roolituksista puhuessa hän nostaa esiin erityisesti kokeneiden pelaajien merkityksen. Kovan CV:n hankinnoilta odotettiin seurassa paljon, myös enemmän kuin pelkkä oman roolinsa hoitaminen hyväksytysti.

– Raitala ja Ojala ovat olleet johtavia pelaajia. Ja vaikka Jonas Enkerud ei ole ehkä tehnyt niin paljon maaleja kuin joku odotti, on hänen merkityksensä iso. Hän tekee koko ajan näkymättömiä, voittavia pelitekoja paljon.

Pelaajiston korkea käytettävyys on ollut oleellisessa asemassa nousujohteisessa kaudessa. Kokeneistakaan pelaajista on kovin vähän iloa, mikäli he missaavat paljon otteluita loukkaantumisten vuoksi. Myös pelikuntonsa osalta alkukaudesta iso kysymysmerkki, Roman Eremenko on päässyt säännölliseen 90 minuutin kuntoon ja ollut joukkueelle elintärkeä pelintekijä sen lentokelin aikana.

– Pelaajat ovat pysyneet terveinä. Eikös tutkimuksissakin sanota, että yksi tärkeimmistä menestyksen edellytyksistä ole pelaajiston käytettävyys? Meillä Joni Välilä on paiskinut kahden ihmisen työt toimimalla sekä suorituskykyvalmentajana että fysioterapeuttina. Hänelle iso ansio tästä. Kun pelaajisto on käytettävissä, on se jo edellytys pärjäämiselle. Lopulta ei valmennus voi mitään taikatemppuja tehdä.

Tästä huolimatta Leppälahti kiittelee vuolaasti muutakin taustatiimiään. Sitkeys nousee tässäkin puheenvuorossa esiin.

– Staffin venymiskyky on ollut huimaa. Stadion paloi, kentät ovat vaihdelleet, ja välineistö ollut palon takia mitä on. Ja ilman sitäkin ollut sarjanousijan kasvukipuja. Vaikeita tilanteita on ollut, mutta miehet ovat venyneet.

Onko Gnistanin kausi sittenkään tuhkimotarina? Ehkei, sillä tylsät, rationaaliset faktat tulevat väliin. Seuran tulevaisuuden kannalta ne ovat kuitenkin huomattavasti tärkeämpiä kuin kauniit, yhden kauden tarinat.

Toimiva, perusteelliseen analyysiin perustuva pelaajiston rekrytointipolitiikka, tunnistettava, pelaajien täysin ostama pelitapa vaativan, intohimoisen valmennustiimin kehittämänä ja laaja seurayhteisö, jonka taustalla on myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia stadionhankkeineen.

Gnistan vaikuttaa tulleen liigaympyröihin jäädäkseen. Jo nyt voidaan sanoa sen olevan vakavaa, traagista tulipaloa vahvempi. Monella tavalla.