Tämän elokuvan jälkeen haluat nähdä unta Nicolas Cagesta

Elonsa vaelluksen keskitiessä professori Paul Matthews täyttyy katkeruudella. Hän tietää olevansa mitättömyys. Tuolien vieminen Matthewsin ympäriltä jatkuu, kun hän kuulee vanhan tuttunsa julkaisevan kirjan ja pääsevän julkisuuteen. Ei hän itse ole saanut kirjaa valmiiksi. Näyttää vain, että toiset saavuttavat enemmän.

Kaikki muuttuu, kun ensin tutut, sitten tuntemattomat alkavat nähdä unia Matthewsista. Ilmiö tekee hänestä kuuluisuuden. Tylsimys onkin julkkis, joka sala­peräisesti ilmaantuu uniin ympäri maailmaa.

Mainostoimisto yrittää valjastaa unien tähden palvelukseensa ja kaupallistaa ilmiön. Jotkut näkevät Matthewsista kiima­unia ja haaveilevat seksistä – nolon, kaljuuntuvan ja vähän eksentrisen perheenisän kanssa. Vaimo kiihottuu ajatuksesta, että monet haluavat hänen miestään.

Vaikka unien Matthews muistuttaa pahimmillaan Freddy Kruegeria, ei Dream Scenario ole kauhua vaan fantasia-ajatusleikkiä satiiriksi laventava draamakomedia Being John Malkovichin tapaan. Norjalais­ohjaaja Kristoffer Borglin Amerikan-debyytissä on hauskan kummajais­elokuvan ainekset kasassa. Seuraavalle tasolle teoksen nostaa Nicolas Cage pääosassa.

mistä puhumme, kun puhumme Nic Cagesta? Viime vuosien Cage on ollut yhtä paljon meemihahmo kuin näyttelijä. On helppo unohtaa, millainen urakaari hänellä on takanaan. Tai no, Dream Scenarion parissa asiat näyttävät selkeämmiltä, koska rooli on sitä parasta Cagea. Kuusikymppisenä hänestä on tullut Paul Giamattin kaltainen neuroottisten ja salasympaattisten mulkkujen näyttelijä.

Tämän vuosikerran Cage on siis aivan muuta kuin se mies, joka teki läpimurtonsa Coen-veljesten Arizona Babyn ja David Lynchin Villin sydämen kaltaisissa hurjapäisissä indie-elokuvissa vaarallisena ja seksikkäänä hurmurina.

Niiden jälkeen Cage sai Oscarin Leaving Las Vegas -draaman pääosasta, itseään hengiltä juovan kirjailijan roolista. Hän oli vereslihainen, marlonbrandomainen Näyttelijä isolla n:llä. Leaving Las Vegas oli vaiheen salonkikelpoinen huipentuma.

Tapahtui jotain omituista. Indie-kulta­pojasta tuli parissa vuodessa kiiltäväpintaisten Jerry Bruckheimer -jätti­tuotantojen toimintatähti, yksi maailman parhaiten palkatuista näyttelijöistä. Seurasi putki The Rockin, Con Airin ja Gone in 60 Secondsin kaltaisia rymistelyjä.

Alamäki oli jyrkkä. 2010-luvun alussa Cage oli otsikoissa velkoihin hukkuvana, joka oli ostanut ja menettänyt muun muassa muutamia linnoja ja korvaamattoman arvokkaita dinosaurusten fossiileja. Cage pakersi seitsemän leffan vuosivauhdilla ”suoraan videolle” -tuotannoissa. Oscar-voittaja veti b-roolinsa läpi kuin unessa. Parhaissa leffoissaan hän sentään raivosi, ja se kyllä toimi!

Mandyssa ja Color Out of Spacessa huipentunut Cage Rage oli meemikamaa, mutta mennyttä oli suuri näyttelijä ja brändiltään persoonallinen toimintatähti.

dream scenario on elokuva paitsi unista ja toiveista, myös kuuluisuudesta. Kollektiivinen alitajunta, jossa Paul Matthews tahtomattaan seikkailee, on olemassa. Se on umpikaupallinen viihteen maailma.

Mitättömäksi itsensä kokenut professori on julkkikseksi muututtuaan yhä kuori, ei toimija. Kukin projisoi häneen mitä haluaa, eikä hän voi vaikuttaa paskaakaan siihen, mitä ihailijat ja vihaajat ajattelevat. Sitä on elokuvatähteyskin, ja suurin osa julkisuudesta tietyn pisteen jälkeen. Valokeilaan astuva saa roolin, tulee tutuksi, mutta ei kukaan oikeasti tunne häntä.

Näyttelijä ja tosielämän muodonmuuttaja Nicolas Cage esittää toisia ihmisiä, ja luulemme tietävämme mitä hän on. Meillä on vahva kuva linnoista, fossiileista ja dokaamisesta Las Vegasissa. Se ei liene tosi, jos asianomaiselta kysytään.

Kuten ajatusleikkielokuvat usein, Dream Scenario ei mene lopussa pakettiin niin kutkuttavasti kuin se on aiemmin edennyt. Cagen uralla se jää jälkeen Adaptationista, jossa tosi ja fiktio myös sekoittuivat. Mutta ainakin Dream Scenario houkuttelee näkemään unia Nicolas Cagesta, mistä tahansa hänen muodostaan.

Dream scenario, ohjaus Kristoffer Borgli