
Kasarinuoret ovat nyt siinä iässä, että Dingo-ilmiö siirtyy teatterilavoille ja elokuvakankaalle yhä tiiviimmässä tahdissa. Kesällä alkavat näyttelijä-ohjaaja Mari Rantasilan ohjaaman Levoton tuhkimo -elokuvan kuvaukset, ensi-iltansa se saanee ensi vuonna.
1980-luvun nostalgiahuumaan pääsee jo nyt, jos haluaa kaivaa sifonkihuivit kaapistaan. Hämeenlinnan kesäteatteri kertaa Dingo-yhtyeen menestystarinan vaiheet sen keulakuvan, solisti Pertti ”Nipa” Neumannin kautta. Musikaali sai kantaesityksensä viime kesänä Raumalla.
Näytelmän ovat käsikirjoittaneet Kaisa Kuikkaniemi ja näyttelijä-ohjaaja Otto Kanerva. Kuikkaniemi tunnetaan Yleisradiossa kaksi vuotta sitten esitetyn Kaikki huutaa Dingo! -kuunnelmasarjan kirjoittajana. Pääroolissa nähdään Joel Mäkinen, muissa rooleissa muun muassa Eppu Salminen ja Sinikka Salminen. Livebändi koostuu ammatti- muusikoista.
– Muuta yhtäläisyyttä kuunnelmasarjaan ei ole kuin omaelämäkerrallisuus. Myös Neumann piti ideasta ja antoi sille siunauksensa, kertoo Otto Kanerva.
Dingo 27.6.–19.8. Hämeenlinnan Uusi Kesäteatteri, Tampereentie 100, Hämeenlinna. Viimeiset näytökset 18.–19.8. sing along -näytöksiä, eli yleisökin saa laulaa.