Mondo

Costa de la Luz, valon rannikko

Costa de la Luz, valon rannikko

Joko tiedät Espanjan Costa de la Luzin? Andalusian rannikkoalue on espanjalaisten oma suosikki - ja sieltä löytyy vielä rakentamatonta hiekkarantaa, surffiaaltoja, valkoisia kyliä sekä upea Cádizin kaupunki.
Teksti Sonja Saarikoski
Kuvat Annikki Valomieli
Mainos

Missä espanjalaiset itse käyvät rantalomalla? Yksi suosikeista on Andalusian Costa de la Luz. Yhdistä matkaan viehättävä Cádizin kaupunki sekä rannikon pikkukylät ja luonnontilaiset hiekkarannat.

On kuuma, kolmisenkymmentä astetta, mutta ilma pehmeä kuin vaahtokylpy. Ei hiosta, kaikkea on juuri sopivasti. Sen näkee myös Cádizin hienoimmassa puistossa Parque Genovésissa. Koiranulkoiluttaja Santiago Oteron yorkshirenterrierillä ei näytä olevan kiire minnekään.

Ja minne tästä hoppuilisikaan. Genovalainen puisto on Cádizin kuvauksellisimpia paikkoja, kuin koko kaupunki pienoiskoossa. Se on täynnä pieniä salanurkkauksia, joihin pariskunnat ja lapset ovat paenneet katseita. Vieressä on Atlantin valtameri. 

”Minä pidän kaikesta Cádizissa. Cádiz on Euroopan Havanna”, Otero tiivistää ja lähtee koiriensa kanssa jatkamaan matkaa kauniisti leikattujen puiden siimekseen.

Niinpä tietysti. Ilmasta tulee mieleen Karibia, jonka polttava aurinko saa kylkeensä vilvoittavan merituulen. Yhdistelmä on lumoava. Eikä sitä varten tarvitse tulla kuin Costa de la Luzille Andalusiaan. Cádizia pidetään yhtenä Euroopan vanhimmista yhä asutetuista kaupungeista. Sen perustaminen on ajoitettu noin vuoteen 1 000 ennen ajanlaskun alkua.

Ilmapiiriltään kaupunki on hurmaavan huoleton. Talojen seinistä rapiseva maali sekä ihmisten rentous ja kursailemattomuus tuovat mieleen kiireen unohtamat Karibian kaupungit. Samoin kuin autojen tööttäykset ja paikoitellen niin kapeat kujat, että kirkkaasta auringosta huolimatta talojen seinät jäävät varjoon. Yhtäläisyydet on huomattu myös elokuvateollisuudessa. Kuolema saa odottaa -elokuvassa James Bond seikkaili Havannassa, mutta todellisuudessa kohtaukset kuvattiin Cádizissa.

Samankaltaisuus ei ole mikään ihme. Kristoffer Kolumbus lähti kahdelle löytöretkistään juuri täältä, ja kävi toisella niistä Kuubassa. Todennäköisesti osa Genovalaisen puistonkin puulajeista on Kolumbuksen Amerikasta tuomia. Kun suurin osa Latinalaisen Amerikan maista oli Espanjan siirtomaavallan alla, juuri Cádiz kääri isoimmat voitot. 1700-luvulla merkittävä osa Espanjan ja Amerikkojen välisestä kaupasta tapahtui Cádizin kautta. Vaurastumisen vaihe näkyy kaupungissa. Sen maamerkki, valtava ja vaikuttava Cádizin katedraali Pópulon kaupunginosassa rakennettiin juuri nousukaudella. Myös suurin osa kaupungin lukuisista plazoista on peräisin tältä ajalta.

Pojat pomputtelevat jalkapalloa kirkon seinää vasten. Vastapäisen talon seinään kiinnitetyssä telineessä kukat hehkuvat ja sukat lepattavat sulassa sovussa. Sitten kapea katu tekee plumpsahduksen, kuin lastenkirjan käärme, joka on ahminut liikaa. Siinä se on, pienen pieni plaza, jonka mukulakiville aseteltujen pöytien liinat lepattavat kutsuvasti. Pikkuruinen ovi pöytien takana kertoo, että paikka on oikea: Taberna El Tio de la Tiza.

Niin kuin merellisissä kaupungeissa tapahtuu, myös Cádizissa kalaa on tarjolla kaikkialla. Erityinen herkku on pescado frito, uppopaistettu kala. Ja sellaisia sitten espanjankielisestä listasta löytyykin. Otamme kaksi pientä ja yhden normaalikokoisen annoksen mustekalaa, meriahventa ja ankeriasta, Cádizin erikoisuutta.

Tarjoilija pudistelee päätään ja naurahtelee epäuskoisesti kun teemme tilauksen. Syy epäuskolle selviää, kun höyryävät lautaselliset saapuvat pöytään. Pieneksi kuvailtu muutaman euron hintainen annoskin on pääruuan kokoinen.

Taberna El Tio de la Tiza sijaitsee Barrio de la Viñassa, joka on monien suosikkialueita kaupungissa. Täällä sijaitsee valtaosa Cádizin suosituimmista ravintoloista, kuten ylistetty El Faro, joka mainitaan myös Michelin-oppaassa. Ravintolan pöytäliinat ovat valkoiset ja hovimestari on pidättyvän kohtelias. Keittiön ovet ovat avoinna, jos asiakas haluaa käydä katsomassa, miten ruoka tehdään.

Paikalliset rakastavat Viñaa kuitenkin ennen kaikkea siksi, että täällä sijaitsee suosittu Caletan ranta. Meri huuhtoo hienoa hiekkaa, ja rannalla seisovan, kirkkaaksi kalkitun meriarkeologiankeskuksen seinä häikäisee. Suolan tuoksu saa ajattelemaan, että tässä voisi istua vaikka koko päivän. Niin varmaan tekisikin, ellei tietäisi, että Cádizin rannat ovat vain varjo siitä, mitä muualla Costa de la Luzilla voi kokea.

Costa de la Luz on espanjalaisten oma lomarannikko ja kuuluisampaa naapuriaan, Costa del Solia, hiljaisempi. Täältä on vielä mahdollista löytää oma piilopaikka. Suurin osa upeista hiekkarannoista on vain päivämatkan päässä Cádizista. Vaikeaa on vain valita: menisikö perheiden suosimalle Zahara de los Atunesille, hippien ja surffarien rakastamaan Tarifaan vai Boloniaan, jonka lähettyvillä on Rooman vallan aikaisen Baelo Claudian kylän rauniot?

Näille rannoille ajaa reilusti yli tunnin, mutta lähempänäkin on hienoja uimapaikkoja. Suuntaamme noin 45 minuutin päässä sijaitsevalle El Palmarille. Sieltä löytää hienohiekkaisen rannan ja Vejer de la Fronteran. Vejer on Andalusialle tyypillinen pueblo blanco, valkoinen kylä, jossa näkee myös historiaa. Vejer oli maurien hallinnassa viisi vuosisataa.

Matkalla maisemaa hallitsee auringonkukkapelto, mutta kun pääsee kukkulalla sijaitsevaan kylään, kaikkialla on valkoista. Kadut ovat tyhjiä paria penkillä istuvaa ikäihmistä sekä kadunpesijää lukuun ottamatta. Kukot kiekuvat kilpaa.

Matkailijoita ei näy – toistaiseksi Vejer on säilynyt hiljaisempana kuin moni muu Andalusian valkoinen kylä. Talojen arkkitehtuuri, ruukut ja parvekkeiden koristeet muistuttavat kylän arabimenneisyydestä, vaikka vastaan käveleekin nunna ja kirkonkello soi.

Kun nälkä yllättää, kannattaa olla paikka mietittynä – samannäköisten talojen ja ympyrää kiertävien pikkukatujen lomaan on helppo eksyä. Kännykän GPS:kään ei toimi. Onneksi Vejerin yksi kehutuimmista ravintoloista sijaitsee kylän tunnetuimman aukion, Plaza de Españan reunalla.

Jardin del Califassa tuoksuu suitsuke, jokainen mosaiikkipöytä on erilainen. Tarjolla on esimerkiksi tajinia, kermaisen suussa sulavaa couscousia ja makeaa minttuteetä. Marokon maut sopivat tänne. Ravintolan ja Pohjois-Afrikan rannikon välissä on lopulta vain muutama upea ranta ja kapea Gibraltarin salmi. Kirkkaalla säällä Vejeristä voi nähdä Marokkoon.

Kun vatsa on täynnä, ajamme palvomaan aurinkoa El Palmarille noin 15 kilometriä Vejeristä. Rannalla hiekka kutittaa varpaiden välissä. Surffarit juoksevat laudat kainalossa kohti aaltoja, ja aurinko häikäisee niin, että on suljettava silmät. Valopilkut jäävät tanssimaan verkkokalvolle. On juuri niin ihanaa kuin pitkillä hiekkarannoilla vain voi.

Illaksi on aika palata Cádiziin. Plaza de San ympäröivillä kaduilla Mentiderossa on ruuhkaa. Tämä on Cádizin yöelämän keskus. Espanjalaiseen tyyliin se tarkoittaa sitä, että kaikki vauvasta vaariin saavat tulla. Plazojen penkit täyttyvät ahavoituneista vanhoista naisista ja miehistä.

Flamencoasuun pukeutunut tyttö juoksee aukion halki punaisissa korkokengissä. Hän on kolmevuotias María. Isä Manuel Fariñas kertoo tulevansa tyttärensä kanssa aukiolle melkein joka päivä. ”Cádizissa parasta on meri ja veneet”, Fariñas sanoo ja jakaa monen kaupunkilaisen ajatukset.Siksi kun illan hämärä alkaa vihjata syleilevän samettisesta yöstä, kannattaa suunnata takaisin Caletan rannalle.

Rakastavaiset, perheet, lenkkeilijät, lokit ja yksi laitapuolen kulkija odottavat rannan tuntumassa auringonlaskua. Vähän etäämpänä joku soittaa rumpua. On vuorovesi, veneet lojuvat hiekalla puolensa valinneina. Taivas punertaa jo. Tänään, tässä maailmankolkassa, on rauha.

Julkaistu: 27.3.2017