Tuulilasi

Citroën C4 Cactus – rohkeasti erilainen konsepti

Citroën C4 Cactus – rohkeasti erilainen konsepti

Yhtenä kantavana teemana Citroën C4 Cactuksen suunnittelussa on ollut omistuskustannusten optimointi.
Teksti Pasi Piironen
Mainos

Tehokkain ja edullisin tapa vähentää ajoneuvon polttoaineenkulutusta on omamassan pudottaminen. Cactuksen kohdalla painonvartiointi ja kulutustalkoot on toteutettu pääosin kevennetyn perusrakenteen, kompaktien moottorien sekä uusien valmistusmateriaalien avulla.

Näiden lisäksi Cactuksesta on tietoisesti napsittu pois painoa yksinkertaistamalla rakenteita. Esimerkiksi takaovien pop-out -takaikkunat säästävät tavanomaisiin sähköikkunoihin verrattuna 11 kiloa. Yhtenäisellä selkänojalla varustettu takapenkki puolestaan tiputtaa puntarin viisaria kuuden kilon edestä.

Cactuksen alhainen omamassa on vaikuttanut moneen asiaan auton rakenteissa. Esimerkiksi jarrujen ei tarvitse olla yhtä järeää luokkaa kuin painavammissa autoissa, mikä tarkoittaa samalla rahan säästöä huolto- ja korjauskuluissa.

Myös suhteellisen pienellä huippunopeudella on oma merkityksensä käyttökuluihin.

Cactus voidaan kengittää alemman nopeusluokan renkailla, jotka ovat edullisemmat hankkia ja tarjoavat kaiken lisäksi paremman ajomukavuuden.

Moottorin sylinterimäärän supistamisella kolmeen on suora vaikutus polttoainetalouteen. Pidemmän päälle säästöä syntyy myös määräaikaishuolloissa. VTi 82 -moottorin öljytarve suodattimen vaihdon kera on vain 3,3 litraa.

Citroën on kiinnittänyt huomiota myös tuulilasinpesunesteen menekkiin: pyyhkimen varteen integroitu Magic Wash -pesunesteen syöttö optimoi nesteen tarpeen. Kokeilun perusteella homma toimii eikä tuulilasin naarmuuntumisvaaraa ole, sillä pesuneste ehtii levitä lasille ennen pyyhkimien aktivoitumista.

Lue Citroën C4 Cactusin testi Tuulilasin tuoreimmasta numerosta 13/2014.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 7.10.2014