Kirjailija Christian Rönnbackan Saab 99 EMS oli erikoisviritetty humppa-auto – Toinen pissapojan säiliö varattu viinaksille
”Kun tiristimme viimeiset hörpyt, päät kääntyivät lähiautoista – olivat kauhuissaan, että onpa juopoilla pojilla jano, kun pitää pissapoikakin tyhjentää”, Christian Rönnbacka muistelee.
Eräelämää harrastava jännityskirjailija Christian Rönnbacka, 55, viettää elokuutaan Kiantajärvellä Suomussalmen nälkämailla. Mökkiloman jälkeen koettaa paluu kotiin Mäntsälään, sillä syksy tuo taas tuotteliaalle kirjailijalle edustustöitä – nyt julkaistava Rafael on jo 12. osa suositussa Hautalehto-poliisiromaanisarjassa.
Nykyisin Rönnbackalla on kauppamatkoja varten sähköauto MG4, mutta Suomussalmella alla on Land Roverin maastoauto Discovery 4.
”Minulla pitää olla aina joku auto, jonka perään saan heitettyä peuranruhon”, kertoo erämaaveneilyn ja kalastuksen lisäksi muun muassa metsästystä harrastava Rönnbacka.
Edellinen maastoauto oli Defender ja ensimmäinen sitä lajia Honda CR-V.
Ensimmäinen auto oli kuitenkin teini-ikäiselle enemmän sopiva Saab 99 EMS, jonka hän osti vuonna 1988 juuri ajokortin saatuaan 18-vuotiaana.
”Lähdimme isän kanssa Pietarsaareen autokaupoille. Massia ei ollut paljoa. Auto oli vanhempi, vuoden 1975 mallia. Budjettiin sopi sen lisäksi lähinnä vain joku Lada, joka ei tuntunut autolta ensinkään.”
”Minulle tuntematon kolli oli kertonut serkulleni säikähtäneensä autoani, kun oli luullut sitä tupla-antennien vuoksi poliisiautoksi.”
Auto maksoi Rönnbackan muistin mukaan 5 000 markkaa.
”En ollut oikein moottorimiehiä ja faijakin oli korjannut vain ammattilaitteita. Vasta kotona huomasimme, että se oli ruiskupeli.”
Autoa oli korotettu takaa ja siinä oli aluvanteet.
”Sillä sai lintattua sorateillä komeasti. Se oli tuon ikäiselle kollille mahtava vekotin, sillä se kiihtyi nollasta sataan kymmeneen sekuntiin. Laitoin siihen keulaan lisäpitkät ja tummensin takalasit – jo kelpasi ajella!”
Junnuautossa piti olla tuohon aikaan myös LA-radio ja siihen valtava piiska-antenni. Rönnbackan kutsunimi oli Aki Kaurismäen Calamari Unionista lainatusti Frank.
”Eräs minulle tuntematon kolli oli kertonut serkulleni säikähtäneensä autoani, kun oli luullut sitä tupla-antennien vuoksi poliisiautoksi”, Rönnbacka muistelee.
Kerran Rönnbacka ajoi autollaan pahki naapurin kaivoon ja joskus öljypohja meni huonokuntoisilla peltoteillä. Mutta hän jäi henkiin.
”Olin yleensä itse kuljettajana, kun kävimme tansseissa. Kerran sain autolle kuitenkin kuskin ja pääsin itse vapaalle.”
”Päätin, että minulta ei viinoja viedä. Tein autoon toisen pissapojan säiliön ja vedin sille oman kytkimen kojetauluun ja suuttimen hansikaslokeroon.”
Halkosaaressa oli järjestysmiehillä tapana ratsata kävijöiden pullot pois jo parkkipaikalla, Rönnbacka muistelee.
”Päätin, että minulta ei viinoja viedä. Tein autoon toisen pissapojan säiliön ja vedin sille oman kytkimen kojetauluun ja suuttimen hansikaslokeroon.”
Säiliöön mahtui litra votkaa ja litra kokista.
”Kun sitten rehvakkaasti kerroin kaverille, että nyt mennään ottamaan ryypyt autolle, putkesta ei tullutkaan enää mitään. Ei muuta kuin konepelti auki ja säiliö irti, sillä pohjalla oli juotavaa vielä. Kun tiristimme viimeiset hörpyt, päät kääntyivät lähiautoista – olivat kauhuissaan, että onpa juopoilla pojilla jano, kun pitää pissapoikakin tyhjentää.”
Tarina päätyi Rönnbackan esikoiskirjaan Rurik – Lakeuden legenda.
”Luovuin Saabista muutamalla satasella, kun sen sähköjohdot hapettuivat, enkä saanut siitä enää toimivaa. Sittemmin minulla oli vuosia kaikenlaisia romuja, kuten Mazda 323 ja Muna-Opel.”
