Chelsea tuuliajolla! Tuore päävalmentaja vain uusi nimi samassa sotkussa – "Johtamismalli johtaa takuuvarmaan keskinkertaisuuteen"

Chelsea Football Club on siunattu upealla sijainnilla. Harva eurooppalainen jalkapallostadion on rakennettu yhtä loistokkaalle alueelle kuin Stamford Bridge.

Aivan stadionin lähellä virtaa Thames-joki. King’s Road kuhisee kahviloita, huippuravintoloita ja loistokkaita pikkuputiikkeja. Fulham Road vie suoraan tavaratalo Harrodsille ja Kensington Gardensin puistoon.

Chelsea FC on hohdokas jalkapalloyhteisö, jonka peleissä pilkahtelee lehtereillä niin loistokkuutta kuin rosoisuuttakin. Paikalle saapuu suosion houkuttelemia turisteja, mutta myös sinisiä kolmannessa tai neljännessä sukupolvessa kannattavia ihmisiä. Muun muassa Lord Richard Attenborough, Guy Ritchie, Damon Albarn ja Boris Becker kannattavat seuraa.

Chelsea perustettiin vuonna 1905, kun lontoolainen liikemies Gus Mears sijoitti varojaan jalkapalloon. Mearsin perhe omisti länsilontoolaiset aina vuoteen 1982. Yrittäjä Ken Bates osti rahavaikeuksiin ajautuneen seuran yhdellä punnalla. Bates jaksoi parikymmentä vuotta, kunnes Vladimir Putinin lähipiiriin kuuluva Roman Abramovits maksoi hänelle 60 miljoonaa puntaa ja kuittasi 80 miljoonan punnan velat.

Abramovits joutui vuonna 2022 pakotelistalle. Hän joutui kauppaamaan seuran, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Yhdysvaltalainen The BlueCo Consortium pani pöytään 4,25 miljardia puntaa ja saapui Stamford Bridgelle. Kauppasumma koostuu Abramovitsille menneestä osiosta ja sijoituksista länsilontoolaisten kehittämiseen. Abramovitsille menneet reippaat pari miljardia on jäädytetty yhdelle hänen tileistään. Iso-Britannia haluaa ohjaa nämä varat Ukrainaan.

Länsilontoolaisten arvo on siis kasvanut hurjasti. Vuoden 2022 miljardikauppa jäi historiaan yhtenä koko urheilumaailman kalleimpana kauppana.

Hohdokas Chelsea siis kiinnostaa, mutta yhtälö on vaikea. Juuri ja juuri 40000 katsojaa vetävä Stamford Bridge on auttamatta liian pieni nykymaailman huippujalkapalloiluun. Paikallisviholliset Tottenham ja Arsenal vetävät lähes jokaiseen kotipeliin noin 20000 katsojaa enemmän. Tämä tekee pidemmän päälle merkittävän eron pääsylipputuloissa ja oheismyynneissä.

Stamford Bridge on rakennettu junaratojen ja hautausmaan viereen. Stadionin laajentaminen on hankalaa ja seuran yhteistyö stadionin omistavan The Chelsea Pitch Owners –järjestön kanssa on vähintäänkin byrokraattista.

Chelsea on takkuillut stadionin kanssa pitkään. Abramovits hävisi eri lehtitietojen mukaan keskimäärin noin 900000 puntaa viikossa koko 19 vuoden omistajuuden aikana. Suomeksi tappiota voi toki kutsua kavalaksi venäläiseksi urheilupesuksi, jossa huomio ohjattiin raakuuksien sijaan glooriaan.

Abramovits yritti keksiä keinoja taipuilla erilaisten talouden reilun pelin sääntöjen kanssa. Loppuvaiheessa Chelsea hankki roppakaupalla pelaajia, joita kiinnitettiin pitkillä sopimuksilla ja lainattiin pikaisesti muualle. Lainapelaajia myytiin eteenpäin voitolla, vaikka he eivät välttämättä koskaan pelanneet otteluakaan Chelseassa.

Kokonaisuudessaan Abramovits käytti yli kaksi miljardia puntaa siirtomarkkinoilla ja siihen päälle vielä 90 miljoonaa puntaa 13 eri päävalmentajaan.

The BlueCo on niin ikään yrittänyt ratkaista yhtälöä. Yhdysvaltalainen puheenjohtaja ja pääomistaja Todd Boehly on johtanut mallia, jossa peräti kuusi eri titteleillä toimivaa jalkapallojohtajaa (Sporting Director (3), Director of Professional Football (2) ja Scout Technical Director (1)) määrittävät seuran miesten edustusjoukkueen toimintaa.

Kokonaisuuden tekee mutkikkaaksi, että The BlueCo jakaantuu usean eri omistajan kesken. Julkisuudessa esiin nousee Boehly ja toinen miljardööri Behdad Eghbali. Heidän välissään on usein kuvattu urheilutoimenjohtaja Paul Winstanley.

Boehly, Eghbali, Winstanley ja kumppanit ajavat eteenpäin mallia, jossa Chelsea ostaa nuoria pelaajia, kiinnittää kyvyt pitkillä sopimuksilla ja yrittää myydä heitä voitolla eteenpäin. Viime kaudella Chelsea peluutti koko maailman mittapuulla poikkeuksellisen nuorta avauskokoonpanoa.

Päävalmentaja on laitettu kokonaisuudessa paikoilleen. Thomas Tuchel toi Chelsealle Mestarien liigan voiton, mutta sai myöhemmin potkut. Niin saivat lähteä myös Graham Potter, Frank Lampard, Mauricio Pochettino ja viimeisimpänä, uudenvuodenpäivänä 2026 Enzo Maresca, joka toi kesällä Chelsealle maailmanmestaruuden (FIFA Club World Cup). Vielä marraskuussa Maresca palkittiin Valioliigan kuukauden managerina. Hän kesti lopulta pestissään 549 päivää.

The BlueCo on siis jatkanut abramovitsilaisella päävalmentajalinjalla. Samaan aikaan, kun Mikel Arteta on pysynyt Arsenalissa ja Pep Guardiola Manchester Cityssä, on Chelsea yrittänyt pelkästään BlueCo-aikana viidellä eri päävalmentajalla ja kuluttanut siirtomarkkinoilla huimat puolisentoista miljardia puntaa (myynneillä kasaan on saatu noin 800 miljoonaa puntaa).

Länsilontoolaisten urheilujohtajat on palkittu pitkillä, jopa kuuden vuoden sopimuksilla. Marescakin sidottiin kesään 2029 saakka. Koko homman tarkoitus on kehittää rauhassa pelaajia, ilman välitöntä menestyspainetta, mutta Marescakin alkoi oireilla ja sai lähteä hyvin pikaisesti, kun antoi seuran johdolle julkisen palautteen.

Chelsea on toimittajille lahja, joka jatkaa antamistaan. Cobhamin harjoituskeskuksesta vuotaa säännöllisesti julkisuuteen sisäpiiritietoa. Esimerkiksi ESPN ja The Athletic avasivat viime viikkojen käänteet hyvinkin yksityiskohtaisesti. Heillä on tiedossa jopa, miten seuran urheilutieteen osasto asetti tiukat rajat Marescalle, kuka pelaaja on käytettävissä ja kuka ei.

Kaukana on ajat, jolloin Josė Mourinho keskittyi Stamford Bridgellä vain seuraavan pelin voittamiseen ja laittoi kentälle puolikuntoisetkin pelaajat. Kamppailun jälkeen mietittiin, miten heidät jälleen parsitaan kasaan. Kaukana on myös ajat, jolloin Mourinho sanoi Abramovitsille, että hänen on syytä lopettaa puhuminen ja keskittyä maksamiseen.

Seuran kannattajat kaipaavat vanhoja hyviä aikoja, sillä Chelsea Football Club on ajautumassa osto- ja myyntiliikkeeksi. Roman Abramovits -laulut kaikuvat yhä useammin lehtereillä. Kahdesti sinisistä potkut saanut Mourinhokin sai Stamford Bridgellä sankarin vastaanoton, kun portugalilaisen Benfica vieraili syksyllä Länsi-Lontoossa.

Abramovits-laulut vain yltyivät viime viikolla, kun 60 prosenttia peleistään voittanut Maresca sai lähteä ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump hyökkäsi laittomasti Venezuelaan. Chelsea on ajautumassa ojasta allikkoon, jos Yhdysvaltojen tie vie pakotelistalle.

No, siihen on vielä matkaa, sillä Trump sai juuri FIFAn rauhanpalkinnon, mutta seuran tarina on joka tapauksessa surullinen luku nykypäivän jalkapalloilussa. Chelsea ei pärjännyt kotimaisten omistajien kanssa, myytiin ulkomaille ja muuttuu yhä juurettomammaksi. Vastaavia esimerkkejä löytyy sumujen saarilla jo ihan riittämiin.

The BlueCo omistaa myös Ranskan pääsarjan FC Strasbourgin, jonka nykyinen päävalmentaja Liam Rosenior, 41, on kuumin ehdokas länsilontoolaisten penkin päähän. Tiistaina Rosenior vahvisti lehdistötilaisuudessaan, että on siirtymässä Chelseaan. Englantilainen sopisi täydellisesti yhdysvaltalaisten kokonaisuuteen, jossa päävalmentaja on vain pieni palanen kokonaisuudessa. Entinen puolustaja lopetti pelaajauransa 2018 ja on edennyt pikkuhiljaa valmentajaurallaan (Derby County, Hull City, Strasbourg).

Valioliigan kärkikolmikko Arsenal, Aston Villa ja Manchester City etenevät vakaasti pitkäaikaisessa komennossa. Chelsea kulkee eri suuntaan. The BlueCo ei joko huomioi tai jättää tarkoituksella huomioimatta, että huippuluokan päävalmentaja tekee juuri ratkaisevan eron. Jalkapallovalmentaminen on käsityötä, jossa jokainen pienikin yksityiskohta merkitsee.

Sopivan taipuileva päävalmentaja sopii yhdysvaltalaisten linjaan, mutta vakiomenestyjäksi palaaminen vaatii jotain ihan muuta. Nykyinen johtamismallia johtaa yksittäisiä väläytyksiä lukuun ottamatta takuuvarmaan keskikertaisuuteen: Valioliigan Chelsea on vienyt viimeksi keväällä 2017, kun Antonio Conte johti seuran tinkimättömällä tyylillään ykköseksi.

Samalla Chelsea on hyvä esimerkki siitä, että pelkkä raha ei enää riitä takuuvarmaan menestykseen. Abramovitsin alkuaikana riitti, koska Chelsea eli aikaansa edellä. Kasvaneet televisiorahat ja Valioliigan vallanneet ulkomaalaiset omistajat muuttivat tilanteen. Puntia tarvitaan toki edelleen. Tukevan talouden ohella tarvitaan eron tekevää osaamista.