– Nyt Carunan takana ovat kanadalais-australialaiset tahot. Muuttaako se tilannetta, jos venäläiset tai kiinalaiset ostavat Carunan? Kaukola kysyy.

Toimitusjohtaja Yli-Kyyny sanoo, ettei haluaisi ottaa kantaa poliittisen päätöksentekoon ja omistajuuteen.

– Me ollaan vaan töissä täällä.

– Se on poliittinen päätös, Yli-Kyyny vastaa.

– Eihän se ole lainkaan poliittinen päätös, Kaukola sanoo.

– On, on.

– Carunaa ei voida myydä venäläisille ilman, että suomalaiset antavat siihen luvan. Se on se fakta. Jos ei tämä japanlainen omistaja kelpaa, sitten asia pitkittyy, Yli-Kyyny sanoo.

Yli-Kyyny alkaa yllättäen puhua siitä, että Carunan toista pääomistajaa First State Investmentsiä ollaan myymässä Mitsubishi UFJ:lle, joka on japanilainen pankkikonserni.

Carunan toisen pääomistajan omistus näyttää siis siirtyvän japanilaisille.

Kyseessä on Yli-Kyynyn mukaan kuitenkin vain hallinnointiyhtiön myynti. Sen takana olevia sijoituksia ei olla myymässä.

– Kun yhtenä Carunan omistajana on australialainen meklari, heidän omistajansa muuttuu, heidät myydään Mitsubishille, ja he joutuvat hakemaan siihen luvan myös Suomesta.

Kysyttäessä Yli-Kyyny tarkentaa, että kaupan vahvistamiseksi tullaan kysymään myös Suomesta lupa, mutta hän ei heti osaa sanoa, miltä taholta.

Avun selvittelyjen mukaan ainakaan Energiavirastolla ei ole valtuuksia puuttua ulkomailla tapahtuviin yrityskauppoihin.

Kilpailu- ja kuluttajavirasto mahdollisesti lausuu asiasta jotain, mutta asiasta ei ole vielä varmuutta, virastosta kerrotaan.

– Me emme ole kaupan kohde, Yli-Kyyny sanoo.

– He ovat konsultoineet meidän juristejamme, lopullinen omistaja pitää hyväksyä. Nyt käydään eri maiden viranomaisten kanssa neuvottelua, ja asia on vielä kesken.

Seuraavaksi Kaukola haluaa puhua Carunan verosuunnittelusta.

– Tai veronkierroksi minä olen sitä kyllä nimittänyt, vaikka varmasti toimittekin lakien mukaan, hän täsmentää.

Yritystoiminnan maailmanlaajuisia ulottuvuuksia tutkiva Finnwatch on kritisoinut Carunaa siitä, että yhtiö maksoi vuonna 2017 vain neljä prosenttia yhteisöveroa, ja että Suomi menetti 12 miljoonaa euroa verotuloja.

– Finnwatch on kirjoittanut aiheesta ainakin melkein oikein, Yli-Kyyny sanoo, mutta kritisoi eräitä muita juttuja, kuten sitä, että mediassa kirjoitetaan, kuinka vähän Caruna on maksanut veroja suhteessa isoon liikevoittoonsa. Asiasta on uutisoinut muun muassa Yle vuonna 2017.

– Yksikään suomalainen firma ei maksa veroa liikevoitosta vaan tuloksesta. Me maksamme 20 prosenttia tuloksesta veroja, niin kuin kaikki firmat. Olimme sadan suurimman veronmaksajan joukossa vuonna 2017.

Julkisuudessa huomio on kuitenkin kiinnittynyt juuri siihen, että liikevoitto on ollut monena vuonna niin paljon suurempi kuin varsinainen tulos.

Tähän liittyy väitetty verokikkailu. Carunan omistajat ovat lainanneet Carunalle rahaa ja perivät tästä lainasta korkoa, joka vaikuttaa markkinatasoa korkeammalta. Sitten Caruna vähentää nämä korkeat korot verotuksessaan, ja tämä on keino ansaita suuria summia.

– Korkoprosentti on 8,5 prosenttia, Yli-Kyyny vahvistaa.

Hän selittää tussitaulun avulla Carunan rahoituskuvioita. Hänen mukaansa korkeakorkoisen lainan lisäksi on toinen matalakorkoisempi laina. Yhteensä näillä järjestelyillä Carunalla on lainoilleen takaisinmaksuaikaa 2040-luvulle asti ja kokonaisuudessaan korkoprosentti on Yli-Kyynyn mukaan kolme, jota hän pitää ”erittäin kilpailukykyisenä”.

– Finnwatch on kritisoinut meitä siitä, miksi tämä kaikki ei ole osakepääomaa osakaslainan sijaan.

Yli-Kyynyn mukaan lainat ovat ”paljon yksinkertaisempi työkalu kuin osakepääoma”.

Caruna vähentää 8,5 prosentin korkonsa verotuksessa niin sanotun tasevapautussäännön avulla. Se on tarkoitettu raskaasti velkaantuneille yhtiöille. Carunalla on velkaa Yli-Kyynyn mukaan 3,2 miljardia euroa.

Yli-Kyyny korostaa, että on poliitikkojen päätös, että tällainen työkalu on olemassa.

– Miksi me emme sitä käyttäisi, kun muutkin käyttävät.

Kaukola kysyy vielä, onko tämä moraalisesti oikein.

– On se. Saahan verotuksessa vähentää matkakulujakin, ei tämä ole mitään kikkailua, tämä on normaali sääntö. Tasevapautus mahdollistaa raskaasti velkaantuneiden yhtiöiden investoinnin Suomeen.

Kun sähkö siirretään kulkemaan maakaapeleihin, syntyy myös paljon työtä.

– Meidän suurin tasearvomme on hiekalla peitetty kuoppa. Me tuomme työtä niille alueille, missä sitä ei ole.

Yli-Kyyny ei näe, että tällaiset investoinnit olisivat mahdollisia vain yksityiselle yritykselle.

– Olisihan valtiokin voinut tämän yhtiön omistaa, ottaa pois Fortumilta. Saman miljardin valtio olisi joutunut laittamaan, mitä me olemme joutuneet ottamaan lisävelkaa.

– Valtio olisi varmaan saanut sen halvemmalla korolla, arvelee Ulla Kaukola.

– Varmaan joo, Yli-Kyyny myöntää.

Kaukola haastaa hinnankorotuksista.

– Kun laki mahdollistaa 15 prosentin korotuksen vuodessa, onko piikki auki? hän kysyy viitaten siihen, että raja olisi käytännössä korotusautomaatti sähkönsiirtoyhtiöille.

– Ei, tota, ei, Yli-Kyyny aloittaa päätään pyörittäen ja lähtee sitten taustoittamaan asiaa vuoden 2016 jättimäisestä hinnankorotuksesta, jonka Caruna joutui perumaan.

– Sen jälkeen oli sitten pakko poliittisesti näyttää, ja säätää tällainen laki.

– Mutta kannustaako tämä sääntely voitontekemiseen? Kaukola kysyy.

– Ei. Ihmiset haluavat tasaisempaa hintaa. Ei ole olemassa yhtiötä, jolla olisi tarve yli 15 prosentin vuosittaisille korotuksille, Yli-Kyyny vastaa.

Hän muistuttaa, että suomalaiset jakeluyhtiöt ovat olleet viime vuodet noin 700 miljoonaa alijäämäisiä, siis tappiollisia. Kun samalla tehdään isoja investointeja, jonkinlaiset korotukset ovat perusteltujakin.

– Se fyrkka pitäisi kerätä asiakkailta sallitun tuoton lisäksi seuraavan neljän vuoden aikana. Maaseutuyhtiölle se tulee tarkoittamaan ikäviä korotuksia.

Kaukolaa kiinnostaa myös perusmaksu, jota sähkönsiirtoyhtiöt perivät asiakkailta. Hän kysyy, voiko yhtiö määritellä sen vapaasti. Yli-Kyynyn mukaan voi. Kaukolalla on mukanaan kaksi laskua, toinen on Carunan lasku mökiltä Sammatista, toinen Vantaan Energian lasku kotoa.

– Sammatissa Carunan sähkönsiirron perusmaksu on 22,60 euroa kuukaudessa, Vantaalla kymppi. Se jättää aikamoisen mahdollisuuden taktikoinnille hinnassa, Kaukola huomauttaa.

– Tämä oli juuri se kysymys, johon halusin vastata! Olen sitä mieltä, että se olisi oikeudenmukaisempaa, että perusmaksu olisi suurempi ja siirtomaksu pienempi, koska yhtiölle ei juuri aiheudu kustannuksia, käyttipä asiakas sähköä paljon tai vähän. Eikö hinnan pitäisi olla aiheuttamisperiaatteen mukainen, Yli-Kyyny kysyy.

Yli-Kyyny muistuttaa, että sähköverkkojen ylläpito nielee rahaa, vaikka asiakas ei käyttäisi lainkaan sähköä.

Kaukola nostaa esille sen, että Carunan hinnat ovat nousseet vuosien mittaan paljon. 2016 yhtiön hinnat olivat halvimpien joukossa ja 2018 kymmenen kalleimman joukossa.

– Vaikka verkkopituus ei ole pitkä per asiakas teillä, hinnat ovat silti nousseet näin paljon.

– Me olemme varmaan maaseutuyhtiöistä pisimmällä uudistamisurakassa Jos yhtiöllä on 30 000 asiakasta, se voi aloittaa uusimisen vaikkapa vasta 2025. Me emme sellaiseen pysty, koska meillä on verkkoa lähes 80 000 kilometriä. Caruna Oy:n hallinnoimista yhteyksistä nyt 43 prosenttia on kaapeleina. Määrä kasvaa nykyarvion mukaan 70 prosenttiin.

Onko pakko kaivaa kaapelit maahan?

Kaukola muistuttaa, että laki ei velvoita Carunaa käyttämään juuri maakaapelointeja huoltovarmuuden parantamiseksi. Kilometri kaapelia hankalassa paikassa voi maksaa 100 000 euroa.

Viime vuonna ilmestyi Lappeenrannan teknillisen yliopiston professori Jarmo Partasen laatima raportti sähkönsiirron hinnoista asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen toimeksiannosta.

Kaukola ja Yli-Kyyny olivat tyytyväisiä raporttiin. Partanen piti epäkohtana esimerkiksi sitä, että sähkönsiirtoyhtiöt eivät voi käyttää suuria akkuja ja varavoimaloita huoltovarmuuden kohentamiseksi, mikä pakottaa kaivamaan kalliit kaapelit sinnekin, mihin ei kannattaisi.

– Jos joku seutu autioituu vuoteen 2040 mennessä, ei sinne ole järkeä laittaa kaapeleita. Ne maksavat enemmän kuin ne talot, Yli-Kyyny sanoo.