Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Autot ja liikenne

Biokaasun käyttö liikenteessä kovassa kasvussa

Biokaasun käyttö liikenteessä kasvaa nopeasti. Myös raskas liikenne siirtyy yhä enemmän vähähiilisiin vaihtoehtoihin, kun ajoneuvotekniikka kehittyy.

14.10.2019 Tuulilasi

Biokaasun käyttö henkilöautoissa ja raskaan liikenteen kalustossa herättää kysymyksiä mm. tekniikoiden, turvallisuuden ja taloudellisuuden osalta.

”Bensiinillä toiminut maasturimme muutettiin toimimaan biokaasulla. Tällä noin 2 000 euroa maksaneella muunnoksella kalastajapuolison työmatkat Lumijoella sujuvat vuosittain noin 1200 euroa edullisemmin”, kertoo projektipäällikkö Ritva Imppola Oamkista.

Oulun ammattikorkeakoulu on mukana kahdessa hankkeessa, CircVol ja CANEMURE, joissa tuetaan ilmastoystävällistä kehitystä tarjoamalla tietoa biometaanin laajentuvista käyttömahdollisuuksista. Kaasukäyttöisen kaluston hankintaa suunnitteleville laaditaan sähköinen käsikirja CircVol-hankkeessa. Käsikirjan avulla niin yritykset kuin julkiset toimijat saavat tietoa biokaasun käyttömahdollisuuksista ja sen toivotaan edistävän kaasukaluston yleistymistä Oulun alueella. Ensimmäiset kaasulla toimivat bussit ovat tulossa Oulun joukkoliikenteeseen.

Oamkin Auto- ja moottoritekniikan laboratoriossa on tehty aiemmin puukaasulla toimineeseen testausympäristöön muutoksia, joiden myötä polttoaineena voidaan käyttää puhdistettua biokaasua. Koeympäristössä on mahdollista testata liikenteen ja energiantuotannon polttoaineratkaisuja erityisesti moottoritekniikan, -ohjauksen ja - säätöjen osalta. Koeympäristössä suoritettujen mittausten perusteella biokaasu on osoittautunut varteenotettavaksi polttoainevaihtoehdoksi.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt