Mondo

Berliini kasvoi aikuiseksi


Berliini tunnettiin aiemmin villinä ja vapaana kaupunkina, jossa eläminen oli edullista. Nyt kuppi kahvia voi maksaa viisi euroa, vuokrat nousevat ja startupit valtaavat liiketilat. Lähdimme selvittämään, millainen on uuden Berliinin henki.
Kuvat Andrew Taylor

Nuori mies seisoo keskellä ravintolan keittiötä ja fileoi kaloja rauhallisen keskittyneenä kuin kokenut sushimestari. Työ on konemaisen tarkkaa ja jälki tasaista. Se ei ole ihme. 25-vuotias Dylan Watson-Brawn oli yksi ensimmäisistä länsimaalaisista, joka pääsi aikoinaan töihin Ruyginiin, tiukoista etikettisäännöistään tunnettuun tokiolaiseen kolmen Michelin-tähden ravintolaan.

Nyt hänen harteilleen sovitetaan Berliinin ravintolakuninkaan viittaa. Watson-Brawn pyörittää täällä Weddingin kaupunginosassa 12 asiakaspaikan Ernst-ravintolaa. Kaupungin epävirallinen ruoka-auktoriteetti Berlin Food Stories -blogi on hehkuttanut sitä paikaksi, joka voi mullistaa käsityksen syömisestä, ja ravintola sai heti ensimmäisenä toimintavuonnaan yhden tähden Michelin-oppaassa.

Ernst kertoo Berliinin muutoksesta. Se ei ole ollut fine dining -kaupungin maineessa, vaan tunnetaan kebabeista, currywursteista ja muista katukeittiöiden herkuista, jotka maksavat muutaman euron.

Ernstissä 30 ruokalajin illallinen kustantaa 165 euroa ja viinit päälle.

Kenellä Berliinissä on varaa maksaa pari sataa euroa ravintolaillallisesta?

Yhä useammalla. Mielikuvissa Saksan pääkaupunki saattaa olla paikka, jonne taiteilijat muuttavat edullisten vuokrien perässä, mutta se ei ole ollut totta enää hetkeen.

Berliiniin virtaa nyt kulutuskykyistä väkeä, ja siitä on tullut yksi Euroopan startup-keskittymistä, jonka kasvuyrityksiin investoitiin viime vuonna kolme miljardia euroa. Kaupungin väkiluku kasvaa 40 000–50 000 asukkaalla vuodessa.

Tämä on johtanut siihen, että asumiskustannukset nousevat koko ajan. Vuosina 2008–2017 vuokrat nousivat keskimäärin 76 prosenttia. Kaupunkiin muuttavia se ei vielä haittaa, sillä monet tulevat New Yorkin ja Lontoon kaltaisista suurkaupungeista, joissa asuminen on monin verroin kalliimpaa.

Hyväpalkkaiset bisnesammattilaiset ovat myös niitä, joilla on varaa nautiskella Ernstin kaltaisissa huippuravintoloissa.

Watson-Brawn keskeyttää fileoinnin ja istuu ravintolan nurkkaan kahvimuki kädessään. Hän on alun perin Kanadasta mutta tekee ruokaa japanilaisella tyylillä.

Illallinen Ernstissä muistuttaa omakase-tyylistä sushi­ateriaa. Kolmen tunnin aikana ruokailijan eteen tuodaan tasaisena virtana pieniä annoksia, joista jokainen sisältää yhtä pääraaka-ainetta. Ensin lautasella voi olla grillattua sipulia, seuraavalla siitakesientä ja niin edelleen.

Watson-Brawn vaikuttaa rauhalliselta ja nöyrältä kaverilta, kunnes puheeksi tulee Berliinin ravintolakulttuuri. Hänen mielestään kaupungissa ei oikeastaan ole muita huippu­ravintoloita Ernstin lisäksi.

”Tuntuu, että täkäläiset kokit eivät halua tehdä paljon töitä. Asiakkaat kysyvät meiltä ravintolasuosituksia, ja niiden keksiminen on aina yhtä vaikeaa. Kukaan ei ole lähelläkään sitä tasoa, mitä me edustamme”, nuori keittiömestari uhoaa.

Kunnianhimoiset nuoren polven kokit lähtevät mieluummin töihin New Yorkiin tai Lontooseen. Watson-Brawn haaveilee, että Ernst toimisi jatkossa samanlaisena kasvualustana kuin ravintola Noma, jossa työskennelleet kokit ovat perustaneet Kööpenhaminan täyteen laaturavintoloita ja tehneet siitä kulinaristien suosikkikohteen.

Dylan Watson-Brawn perusti Weddingin kaupunginosaan Ernst-ravintolan, johon kohdistuvat kovat odotukset.

Oven vieressä suhisee kahvikone ja sivuseinällä on rivi pöytiä, joiden äärellä asiakkaat siemailevat espresso macchiatojaan ja näpyttelevät Applen läppäreitä.

Kun Berliini vaurastuu, sinne perustetaan yhä enemmän myös tällaisia kahviloita. Kreuzbergiläisen sisäpihan perällä sijaitseva % Arabica on kolmannen aallon kahvila. Se tarkoittaa trendikkään minimalistisesti sisustettua paikkaa, joissa nuoren polven baristat tarjoavat hifistelijöiden makuun sopivia pienpaahtimokahveja.

% Arabicassa kaikki on kliinisen siistiä, ja kakkpalat ovat esillä vitriinissä säntillisesti kuin kivinäytteet luonnontieteellisessä museossa.

Toukokuussa avattu kahvila on Kiotossa kulttimaineeseen nousseen aasialaisketjun ensimmäinen Euroopan toimipiste. Berliinin Kreuzberg on hyvä paikka aloittaa, sillä ympärillä on teknologia-alan yrityksiä, joiden työntekijät käyvät kofeiinilla ja ovat valmiit maksamaan lattesta 4,70 euroa.

% Arabica päätti aloittaa Euroopan-valloituksen Berliinistä.

Hifistelykahviloiden lisäksi Berliiniin perustetaan alkuviinibaareja. Ne tarjoavat luonnonmukaisesti tehtyjä pientuottajien viinejä ja ovat viinibaareille samaa kuin mitä kolmannen aallon kahvilat ovat kahviloille. Niihin sisältyy lupaus jostakin uudesta ja kiinnostavasta.

Yksi Berliinin tunnetuimpia alkuviinibaareja on Neuköllnissä sijaitseva Jaja. Kello seitsemän maissa tiistai-iltana siellä on jo mukava juhlatunnelma.

Asiakaskunta koostuu pari-kolmekymppisistä, rennon tyylikkäästi pukeutuneista kaupunkilaisista. Kaiuttimista soi elektroninen musiikki ja nuori naistarjoilija näyttää geometrisesti leikatussa kampauksessaan siltä, että voisi suunnata töiden jälkeen kuuluisalle Berghain-teknoklubille.

Jajan toinen omistaja Julia Giese liittyy seuraamme. Hän muutti Berliiniin neljä vuotta sitten Pariisista ja sanoo nähneensä tässä ajassa kaupungin muutoksen: Berliinissä eläminen on monille yhä vaikeampaa.

Ympäröivä Neukölln on myös muuttunut. Vielä reilu kymmenen vuotta sitten siellä oli turvattomaksi miellettyjä alueita, joilla tavalliset berliiniläiset eivät mielellään liikkuneet.

Nyt Neukölln on trendikaupunginosa, jonka vuokrat nousevat koko ajan. Silti siellä asuu paljon pienituloista väkeä. Muutosta hidastaa lainsäädäntö. Saksassa vuokralaisen irtisanominen on hankalaa, ja vuokrankorotuksia rajoitetaan lailla. Siksi köyhätkin asukkaat ovat voineet jäädä alueelle.

Giese arvioi, että Jajan asiakkaista 70 prosenttia on joko turisteja tai hyvätuloisia ekspatriaatteja. Jos berliiniläisiä käy, he tulevat lännen vaurailta alueilta, kuten Charlottenburgista. Paikalliset valitsevat mieluummin paikallisen pubin, josta saa alkuviinilasin hinnalla kaksi gintonicia.

Neuköllnin monet kasvot näkyvät täälläkin. Illan aikana ravintolassa vierailee koditon, joka kaupittelee Motz-kaupunkilehteä. Lehtikauppoja ei tule, mutta henkilökunta kiikuttaa hänelle paperipussissa ruokaa ravintolan keittiöstä.

Julia Giese on toinen alkuviinibaari Jajan omistajista.

”Fuck Google!” Punatiilisen teollisuusrakennuksen seinään Kreuzbergissa maalattiin alkuvuonna metrin korkuisin kirjaimin kalifornialaista teknologiajättiä kritisoiva teksti. Hakukoneyhtiö aikoi avata kyseiseen kiinteistöön startup-kampuksen, jossa pienet yritykset pääsevät osaksi sen mentorointiohjelmaa. Tätä seurasi vastalauseiden ja protestien vyöry.

Paikalliset pelkäsivät, että Googlen tulo alueelle nostaa asuntojen vuokria ja tuo sinne lisää kahviloita ja ravintoloita, joissa heillä ei ole varaa asioida. Myös Kreuzberg on ollut aiemmin Berliinin edullisimpia alueita, jossa ovat asuneet opiskelijat, maahanmuuttajat, taiteilijat ja aktivistit. Tulevan kampuksen edessä järjestettiin viikoittaisia mielen­osoituksia ja tila jopa vallattiin kerran. Lokakuun 2018 lopussa hakukonejätin ja aktivistien kamppailu sai yllätyskäänteen, kun Google ilmoitti luopuvansa hankkeesta ja antavansa tilan ilmaiseksi kahden hyväntekeväisyysjärjestön käyttöön.

Yhtiö kiistää, että painostuksella olisi ollut vaikutusta päätökseen, mutta moni pitää tapahtunutta aktivistien voittona.

Hintojen nousun lisäksi osa berliiniläisistä on huolissaan saksalaisen kulttuurin asemasta. Kaupungista on tulossa monikulttuurisempi, ja etenkin vanha väki harmittelee, ettei palvelua tahdo enää saada saksaksi.

Huoli saksalaisen kulttuurin asemasta oli taustalla, kun Volksbühne-teatterin uusi johtaja, aiemmin Lontoon Tate Modernia johtanut Chris Dercon, savustettiin ulos tehtävästään. Kulttuuriväen keinot olivat kovia: 40 000 ihmistä allekirjoitti häntä vastustavan vetoomuksen, teatteri vallattiin kuudeksi päiväksi ja yhdessä vaiheessa Derconin toimiston eteen jätettiin päivittäin ulosteita.

Yksi syy vastustukselle oli pelko alun perin itäsaksalaisen kulttuuri-instituution muuttumisesta kansainvälisemmäksi. Dercon halusi tehdä Volksbühnestä vierailuteatterin, jossa esiintyisi omien vakinäyttelijöiden sijaan kiertäviä huippuseurueita maailmalta.

Kreuzbergissa, osoitteessa Reichenberger Strasse 63, sijaitsee anarkistinen kirjasto ja kahvila. Täältä on masinoitu Googlen startup-keskuksen vastaisia mielenosoituksia.

Jotta voi ymmärtää berliiniläisten reaktioita, täytyy ymmärtää kaupungin historiaa. Berliini on ollut rosoisen boheemi paikka, jonne kulttuuriväki on tullut inspiroitumaan vapaamielisestä tunnelmasta. 1920-luvulla se oli dekadentti kaupunki, jonka teattereissa näki rohkeita kabaree-esityksiä. 1970-luvulla David Bowien ja Iggy Popin kaltaiset muusikot hakivat vaikutteita jaetun kaupungin tunnelmasta.

Muurin murtumista seurannut 1990-luku oli villiä ja vapaata aikaa, jolloin rajoja tai sääntöjä ei tuntunut olevan. Kaikki kynnelle kykenevät lähtivät länteen ja entinen Itä-Berliini käytännössä tyhjeni. Autioituneisiin taloihin muutti talonvaltaajia, punkkareita, taiteilijoita ja maahanmuuttajia. Tyhjissä teollisuushalleissa järjestettiin laittomia bileitä ja Love Paraden kaltaisia massatapahtumia syntyi.

Hiljalleen kaupunki alkoi siistiytyä ja laittomista bileistä kasvoi luvallisia teknoklubeja pysyvine liiketiloineen. Berliini säilytti silti maineensa paikkana, jossa elämä oli rennompaa, vapaampaa ja myös edullisempaa kuin monessa muussa suurkaupungissa. Vuonna 2003 kaupungin pormestari Klaus Wowereit kuvaili Berliiniä sanoilla poor but sexy, köyhä mutta seksikäs.

Brändi on yhä vahva ja houkutteleva. Välillä tuntuu, että joka toinen kaupunki haluaisi olla ”uusi Berliini”. Sellaisina on mainostettu muun muassa Varsovaa, Ateenaa, Leipzigia, Tbilisiä, Belgradia, Bukarestia, Istanbulia ja Riikaa.

Kun muuri murtui, Berliini syntyi tietyssä mielessä uudelleen. Ensi vuonna uudelleensyntymästä tulee kuluneeksi 30 vuotta ja kaupunki lähestyy varhaiskeski-ikää. Sen myötä siitä on tullut tunnollisempi, kunnollisempi ja vakavaraisempi, mikä on monille järkytys. Ilmassa leijuu myös uhka siitä, että Berliini jakautuu jälleen kahtia. Tällä kertaa kaupunkilaisten välille rakentuva muuri ei kuitenkaan ole poliittinen ja betonia, vaan taloudellinen ja näkymätön.

Moni berliiniläinen joutuu katselemaan hyvätuloisten nautiskelua kateellisena sivusta: 8,5 prosenttia kaupungin asukkaista on työttömiä ja 11,9 prosenttia alityöllistettyjä. Berliini yrittää hidastaa epäsuotuisaa kehitystä muun muassa lisäämällä sosiaalista asuntotuotantoa ja käyttämällä suosituilla asuinalueilla etuosto-oikeutta. Viime vuonna kaupunki hankki Friedrichshainin ja Kreuzbergin alueilla satoja asuntoja ja liikehuoneistoja sijoittajien nenän edestä.

Tavoitteena on myös rakentaa 2 000 uutta ateljeeta vuoteen 2020 mennessä. Arvioiden mukaan Berliinistä katoaa jopa 350 taiteilijoiden työhuonetta vuodessa.

Yksi uhanalainen tila on Uferhallen. Se on vanha raitiovaunuvarikko, jossa on nykyään tanssistudioita ja kuvataiteilijoiden työhuoneita. Vuonna 2017 uutisoitiin, että yksityinen sijoittaja osti alueen kiinteistöt, ja nyt vuokralaiset odottavat pelonsekaisin tuntein, mikä paikan kohtalo on.

Voisi kuvitella, että uusi omistaja haluaa harjoittaa tuottoisampaa liiketoimintaa. Taiteilijat kun ovat maksaneet vain 3–7 euron neliövuokraa. Berliinistä onkin tulossa oman menestyksensä uhri. Taiteilijat loivat ensin kaupungin vetovoiman ja joutuvat nyt väistymään tieltä.

Vaikka Berliini siistiytyy ja keskiluokkaistuu, graffiteilla koristelematon asuintalo on yhä harvinaisuus.

Mitten kaupunginosassa sijaitsee charmikkaasti ränsistynyt kerrostalo, jonka toinen kerros on tänään täynnä suomalaisia. Käynnissä on tilaisuus, jossa saksalaisille toimittajille ja liikkeiden sisäänostajille esitellään suomalaisia vaatemerkkejä ja designtuotteita. Se ei kuitenkaan ole syy siihen, miksi olemme täällä, vaan tapahtuman tuottaja Tobias Tanner. Hän kiertelee ympäri huoneistoa ja viihdyttää vieraita, jotka popsivat lohileipiä, siemailevat valkoviiniä ja ihmettelevät Artekin pöydille aseteltuja tuotteita.

Tanner tuntee Berliinissä kaikki ja osaa houkutella tällaisiin tapahtumiin paikalle oikeat ihmiset. Hän myös tietää missä Berliinin kiinnostavimmat asiat tapahtuvat.

Se on Tannerin toinen ammatti. Hän pyörittää V Berlin -nimistä yritystä. Se on palvelu, joka lupaa viedä matkailijan vain sisäpiiriläisten tuntemiin paikkoihin, kuten ravintoloihin, klubeille ja muotisuunnittelijoiden ateljeihin.

Tanner on yksi kaupunkiin kotiutuneista hyväpalkkaisista luovan alan ammattilaisista. Hän muutti Berliiniin noin 10 vuotta sitten New Yorkista, jossa pyöritti jazzlevy-yhtiötä.

Tannerin mukaan Berliini on täydellinen paikka V Berlinin kaltaiselle palvelulle, koska kaupungin kiinnostavat kohteet ovat vaikeasti löydettäviä.

”Jollakin sisäpihalla saattaa toimia 20 pientä taidegalleriaa, joiden olemassaolosta ei näy mitään merkkejä kadulle. Ideamme on näyttää ihmisille asioita, joita moni ei tiedä.”

Hän mainitsee, että he voivat vaikkapa järjestää baarikierrokselle mukaan oppaan, joka auttaa avaamaan ovia Berliinin yöelämään. Mitä se tarkoittaa? Voiko V Berlin esimerkiksi hoitaa ihmisen sisään tiukasta ovipolitiikastaan tunnetulle Berghain-teknoklubille?

”Tietenkään emme! Olisi naurettavaa ajatella, että tekisimme jotakin sellaista”, Tanner tuhahtaa ja jatkaa salamyhkäiseen sävyyn: ”Mutta kuten voit kuvitella, verkostossamme on paljon ihmisiä, jotka tuntevat kaikki, myös yöelämän puolelta. Olemmekin tulleet tunnetuiksi siitä, että voimme mahdollistaa erityisille ihmisille erityisiä asioita.”

V Berlin ei ole ainoa uudenlainen opaspalvelu Berliinissä. Myös kaupungin startupeihin pääsee nykyään tutustumaan ohjatusti. Circular Economy Tour vie kiertokäynnille pieniin kasvuyrityksiin. Ne eivät kuitenkaan ole tavanomaisia teknologiafirmoja, jotka haluavat myydä käyttäjätietoja mainostajille ja tienata kasakaupalla bitcoineja. Kierros tutustuttaa Berliinin kiertotalous-startupeihin, joista monen toiminta perustuu hylätyn materiaalin uusiokäyttöön.

Kohteita voivat olla esimerkiksi käytetyistä kahvinporoista kahvikuppeja tekevä Kaffeeform, vanhoja farkkuja designkasseiksi muuttava Dzaino ja pakolaisten Kreikan saarille jättämistä kumiveneistä laukkuja tekevä Mimicry.

Toisin kuin monet muut, Tobias Tanner on innoissaan kaupungin kehityksestä. Hän iloitsee siitä, miten Berliinistä on tullut varteenotettava ruokakaupunki ja maailman mittakaavassa merkittävä startup-pääkaupunki.

Eikö tähän sisälly hänen mielestään mitään riskejä? Entä jos Berliinistä tulee yksi tylsä pääkaupunki muiden joukossa?

Sehän olisi huono asia myös Tannerin bisnesten kannalta. Miten voi myydä Berliinin piilotettuja helmiä, jos kaikkialla on vain luksusasuntoja ja yritysten konttoreita.

”En ole huolissani. Samalla tavalla kuin New York tulee aina olemaan New York ja Lontoo tulee aina olemaan Lontoo, myös Berliini tulee aina olemaan Berliini”, Tanner vastaa ja pitää pienen tauon. ”Mutta vain kalliimpi kuin ennen.”

Tobias Tanner tuntee Berliinin ja oikeat ihmiset.
Julkaistu: 27.10.2019