Avun pääkirjoitus: Pakko tehdä lapsia?

Oli täysin sattumaa, että minusta tuli äiti. Olin 30-vuotiaana kyllästynyt epäonnistuneisiin parisuhteisiin ja päättänyt tosissani ryhtyä yksineläjäksi. Sitten eräänä syyskuisena yönä törmäsin mieheen, joka vei jalat alta. Sain 32-vuotiaana esikoisemme ja vajaan kahden vuoden kuluttua toisen ­lapsen.

Emme me miettineet, säilyykö maailmassa rauha, riittävätkö rahat tai tuleeko maailmanloppu. Meistä vain tuntui, että ­haluamme lapsia, perheen. Onneksemme se myös onnistui. Lapset ovat edelleen tärkeintä, mitä meillä on. Elämämme ­suurin onnen lähde.

Suomen väestö ikääntyy, ja lapsia syntyy ennätyksellisen ­vähän. Nuoret aikuiset eivät enää pohdi sitä, milloin olisi sopiva ajankohta hankkia lapset. He miettivät, haluavatko he lapsia lainkaan. Ja jos haluavat, sopivaa hetkeä ei tahdo löytyä.

Lapsia ei hankita, koska halutaan tehdä kiinnostavia asioita, edetä uralla tai ammatissa. Sopivaa kumppania ei välttämättä osu kohdalle. Osa miettii maailman tulevaisuutta, ilmastokriisiä ja maailman johtajia, jotka sytyttävät sotia yhdellä puhelinsoitolla.

Talousgurut ja päättäjät ovat Suomen vauvakadosta kauhuissaan. Kuka maksaa tulevaisuudessa eläkkeet, kenen rahoilla hoidetaan vanhukset? Ja kuka heidät hoitaa? Aiheellisia huolia, mutta ei niitä pidä yksittäisten ihmisten niskaan syytää.

Päättäjät voivat tukea perheitä, ja me muut voimme kertoa, miten ihanaa elämä lasten kanssa on. Silti jokaisella on oikeus elää niin kuin itse haluaa. Lastenteko ei voi olla kansalaisvelvollisuus.