Image

Avaaja Jari Hakanen: ”Suomalainen työpäivä on hyvin intensiivinen.”


Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen uskoo, että tyytymättömyys työtä kohtaan voi johtua koko elämän hektisyydestä.
Kuvat Antti Vettenranta

Artikkeli on julkaistu Image-lehden numerossa 1/2019

Nykyään puhutaan paljon työelämän huonontumisesta ja epävarmuudesta. Mistä tällainen puhetapa johtuu?

Syy on monesti taloustilanteessa. Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa vuonna 2013 ihmiset olivat huolissaan epävarmuudesta. Työ- ja elinkeinoministeriön barometrissä vuonna 2017 taloustilanne oli parempi, joten odotuksetkin olivat. Uskoisin myös – tästä ei ole tutkimusta – että maailman mittakaavassa isot jutut, ilmastonmuutokset ja tällaiset, aiheuttavat kielteisiä odotuksia työelämäänkin.

Entä löytyykö tutkimuksista tukea sille, että noin kolmekymppisten työelämä olisi erityisen kauheaa?

Ei oikein, mutta ongelma voi olla myös tutkimusasetelmissa. Nuoret ovat heterogeeninen ryhmä ja tekevät monenlaisia töitä. He kuitenkin uskovat työllistymismahdollisuuksiinsa enemmän kuin muut, vaikka heidän asemansa on epävakaampi. Nuorten on vaikea juurruttaa itsensä vakituisiin työsuhteisiin, mutta silti he luottavat pärjäämiseensä.

Sanoit syksyllä Helsingin Sanomissa, että työkulttuuri on mennyt terveempään suuntaan. Missä se näkyy?

Tämä on se, mitä koetan tuoda esille. Työtä koskeva puhe on usein mustavalkoista. On tutkittu, että nykyään moni kokee voivansa vaikuttaa työhönsä enemmän. Työ on vapaampaa ja monipuolisempaa, ja ihmiset pääsevät käyttämään enemmän taitojaan. He kokevat myös, että heillä on paremmat kouluttautumismahdollisuudet. Esimerkit työpaikkojen hierarkioista ovat usein kauheita, mutta kaiken kaikkiaan Suomessa on matalien hierarkioiden työelämä.

Onko suomalaisista tullut työhyvinvointitietoisempia?

Suomi on loistava maa siinä, kuinka paljon työhyvinvoinnista kirjoitetaan. On vaikea olla tiedostamatta, mitä vaikka hyvä johtaminen on. Ongelma on keinottomuus. Vastuu on siirtynyt työntekijälle itselleen. On hyvä lähtökohta, että ihmisillä on töissä enemmän vapautta ja vastuuta, mutta itseohjautuvuus ei saisi olla vastakkaista hyvälle johtamiselle. Voi kysyä, onko itseohjautuvuuskeskustelu seurausta siitä, että on jokin johtamisen kriisi.

Vaikuttaako työelämän totaalisuus mielikuvaan sen huonoudesta?

Tyytymättömyys voi johtua myös siitä, että elämä kokonaisuudessaan on hektistä. Ainakin kaupungeissa on paljon houkutuksia. Ei riitä, että on työ ja ollaan illalla himassa. Lisäksi suomalainen työpäivä on kansainvälisessä vertailussa hyvin intensiivinen. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin huomatakseen, kuinka paljon huokoisempia työpäivät ovat. Töissä pitäisi voida pitää taukoja, jotta lähdettäisiin paremmalla mielellä vapaalle. Tai sitten täytyisi pystyä pitämään ne tauot himassa töiden jälkeen. Suomessa on työholismin vahva perintö. Ennen työn ja vapaa-ajan raja oli selvempi.

Työelämäpuheessa on ristiriita: samalla kun puhutaan huonontuvasta työelämästä, esimerkiksi määräaikaisten työsopimusten määrä ei kasva. Mistä tämä ristiriita johtuu?

Kokemuksen tasolla ihmiset tuntevat silti työelämän huonontuneen, sillä he vertaavat sitä aikaisempaan. Muistan, kuinka ekassa vakituisessa duunissani 1990-luvulla näin esimiehen, naisen, lakkaamassa kynsiään Hesari auki keskellä päivää. Nykyään on mahdotonta kuvitella näkevänsä työpaikalla sellaista. Lisäksi Suomi on organisaatiouudistuksissa Euroopan ”huippumaa”. Se on varmasti yksi huonontumiskeskustelun syy. Kukaan ei koskaan sano, että onpa viimeisen organisaatiouudistuksen jälkeen paljon enemmän liikkumatilaa. Nuoret toisaalta ovat jo tottuneet pätkätöihin, sillä pitkät työsuhteet alkoivat vähetä 1990-luvun laman jälkeen. Onko se sitä paitsi edes tavoittelemisen arvoinen unelma? Ne, jotka pystyvät, hankkivat mieluummin osaamis-, kokemus- ja verkostopääomaa. Ehkä tällä muutoksella on myönteisiäkin seurauksia. On kulttuurisesti hyväksytympää jättää vakaa ura mielekkäämmän työn vuoksi.

Onko työuupumusten määrä kasvussa?

Tällä hetkellä tutkimustietoa on huonosti, joten emme tiedä, missä mennään. On kolme väestötutkimusta vuosilta 1997, 2001 ja 2011. Niistä vuoden 1997 uupumusluvut olivat selvästi korkeammat kuin myöhemmissä tutkimuksissa. Kyse oli luultavasti pitkän laman seurauksista.

Nyt työuupumuksesta ainakin puhutaan taas paljon.

Se oli trendiaihe myös silloin, kun aloitin työuupumuksen tutkimisen vuosituhannen vaihteessa. Välillä kiinnostus hiipui, kun tuntui, että aiheesta on tutkittu kaikki. Tilalle tuli positiivinen psykologia ja voimavaralähtöisyys. Nyt uupumuskeskustelu on palannut. Luulen, että työelämän kovenevat vaatimukset ovat vaikuttaneet asiaan. Osasyy on varmasti sekin, että on tapauksia, joissa esimerkiksi ministeri kertoo uupumuksestaan. Väsymisen mahdollisuus hyväksytään nyt missä tahansa työssä. Itse pyrin omalla työlläni levittämään tietoisuutta ja ymmärrystä siitä, että kenenkään ei tarvitse työn takia uupua. Ei työ saa olla se juttu.

Julkaistu: 24.1.2019