Autuaita ovat ne, jotka hyväksyvät huolensa eivätkä pidä sitä vihollisena – Sen kanssa voi elää myös niin, ettei se pilaa koko elämää
Avain onneen on tilanteen hyväksyminen. Jos vielä sattuu olemaan sitä ihmistyyppiä, joka ei huomaa ympärillään maailman pikkuvikoja, on täydellinen onni taattu, kirjoittaa Katja Ståhl.
Uskaltauduin sitten lopulta sinne lomamatkalle. Kiitos kysymästä, se oli oikein rentouttavaa. Oli niin kivaa, että piti oikein erikseen miettiä, voisiko joku asia harmittaa edes vähän.
En kerta kaikkiaan havainnut mitään, joten aloin viihdyttää itseäni KEKSIMÄLLÄ epäkohtia ympäröivästä paratiisista. Tyttäreni lähti mukaan hölmöilyyn.
Lähdimme mereen uimaan. Rannalle ei ollut ruuhkaa eikä roskia. Vesi oli sopivan lämpöistä. Äkkiä havaitsimme, että meren pohjahan ei ollut alkuun täysin tasainen, vaan siinä oli pieniä, maltillisen aallokon muodostamia harjanteita. Meinasin horjahtaa. Etteikö tähän hintaan saa edes tasaista uima-alustaa?
Uinnin jälkeen menimme aurinkotuoleille pötköttämään. Aurinko lämmitti kivasti, mutta ei liikaa. Lasissa kimmelsi virkistävä juoma. Se oli niin ihanaa, että saimme jo ihan tosissamme miettiä, missä mättää. Mutta ei hätää: kyllä suomalainen keksii! Havaitsimme, että palmut eivät huoju symmetrisesti. Kyllä pisti ikävästi silmään.
Alkoihan niitä epäkohtia sitten ilmestyä, kun ajatusmallista sai kiinni. Pohdittiin muun muassa, että mitä nuo thaimaalaiset oikein hymyilevät, kun ei tässä ole mitään hymyiltävää. Tai että mikä huijaus tässä on meneillään, kun on niin halpaa.
Usein ne ovatkin juuri pikkuasiat, jotka korpeavat. Niistä on ikään kuin varaa valittaa. Niiden alle ei murru.
Toki tämä on ihmistyyppikysymys. Joitain ihmisiä korpeaa aina. Ilmeisesti he eivät tunne elävänsä, jos joku asia ei ole pielessä. Tavallaan ymmärrän heitä. Sitä ikään kuin yrittää hyvissä ajoin huomata kaikki vaaran paikat, ettei harmistus pääse yllättämään koivun takaa.
Jos taas joku iloinen asia yllättää, sitten alkaa pelottaa, että mistä suunnasta se höyryjuna tulee ja ajaa yli. Jollainhan ne ilo ja onni on maksettava! Jos ei muuten, niin hengen lähdöllä.
Usein ne ovatkin juuri pikkuasiat, jotka korpeavat. Niistä on ikään kuin varaa valittaa. Niiden alle ei murru. Samalla tulee antaneeksi itsestään kuvan, että ei tässä mitään suuria murheita kanneta, kunhan marisen kohdalleni osuneista pienistä epäkohdista.
Todellisuudessa varmasti jokaisella meistä on ainakin yksi iso huoli. On se sitten terveys-, raha-, läheis- tai muu huoli, mutta se on niin iso, että jos siitä alkaa puhua, jalat meinaavat mennä alta. Huolen kanssa eletään pelkän adrenaliinin voimalla. Huoli on niin mittava, että sen päästäminen suusta on kuin päästäisi ketun kanalaan. Mitään ei jää jäljelle.
Jos sattuu olemaan ihmistyyppiä, joka ei huomaa ympärillään maailman pikkuvikoja, on täydellinen onni taattu.
Uskon, että autuaimpia meistä ovat ne, jotka ovat hyväksyneet huolensa, eivätkä pidä sitä vihollisena. Sen kanssa voi elää myös niin, ettei se pilaa koko elämää.
Veikkaan, että tilanteen hyväksyminen on avain onneen. Jos vielä sattuu olemaan sitä ihmistyyppiä, joka ei huomaa ympärillään maailman pikkuvikoja, on täydellinen onni taattu.
Tästä kun kehitetään ajatusta vielä, niin jo se, että ei ole juuri tänään esimerkiksi liukastunut ja murtanut kättään/jalkaansa/selkäänsä, niin onhan tämä elämä yhtä juhlaa, eikö?
On se!
