Tuulilasi

Autoilijat tuomitsevat tekstailun ratissa: Yhtä vakavaa kuin ajokortitta ajo tai punaisia päin ajaminen

Autoilijat tuomitsevat tekstailun ratissa: Yhtä vakavaa kuin ajokortitta ajo tai punaisia päin ajaminen

Tuoreen selvityksen mukaan neljä kymmenestä matkapuhelinta ajon aikana käyttäneestä autoilijasta kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen puhelimen käytön seurauksena.
Teksti TL-verkkotoimitus
Kuvat Riikka Kantinkoski
Mainos

Tarkkaamattomuus, eli huomion kiinnittyminen muuhun kuin ajamiseen, on tutkimusten mukaan yhtenä riskitekijänä joka kolmannessa onnettomuudessa Euroopassa.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan matkapuhelimen käyttö ajon aikana nostaa riskin joutua liikenneonnettomuuteen moninkertaiseksi.

Liikenneturvan selvityksen mukaan neljä kymmenestä kännykkää ajon aikana käyttäneistä kuljettajista kertoi joutuneensa vaaratilanteeseen viimeisen kahden vuoden aikana ajonaikaisen puhelimen käytön takia.

Kolme neljästä kuljettajasta pitää ajonaikaista matkapuhelimen käyttöä vaarallisena.

Neljä viidestä kuljettajasta mieltää tekstiviestittelyn tai sosiaalisen median käytön myös vakavaksi rikkomukseksi. Sitä pidetään yhtä vakavana kuin ajokortitta ajoa tai punaisia päin ajamista.

”Nopeatempoisessa liikenteessä muutama sekunti on ikuisuus, kun onnettomuustilanne lähtee kehittymään", toteaa tiedotteessa suunnittelija Petri Jääskeläinen Liikenneturvasta.

"Tekstiviestin kirjoittaminen nostaa peräänajo-onnettomuuteen joutumisen riskin kuusinkertaiseksi. On hyvä miettiä, onko se ”osta maitoa” -viesti todella niin tähdellinen, että haluaa nostaa riskiään joutua onnettomuuteen.”

Onnettomuusriskit kasautuvat, kun katse ja ajatus ovat pois liikenteestä ja kädet irti ratista. Ammattikuljettajia aidoissa liikennetilanteissa seuraamalla on saatu selville, että katseen poistuminen muutamaksi sekunniksi kasvattaa tilastollista riskiä joutua liikenneonnettomuuteen moninkertaiseksi.

Puhelin piiloon

Tieliikennelaissa ajonaikainen viestintälaitteiden ajoa häiritsevä käyttö on kiellettyä.

Liikenneturvan selvityksen mukaan suurin osa kuljettajista välttääkin puhelimen käyttöä autoillessa.

”Moni kokee, että jo puhelimen viesti- tai soittoääni vie huomion liikenteestä. Ennen ajoon lähtöä tarkkaamattomuusriskit voi minimoida laittamalla kännykän äänettömälle ja laukkuun pois näkyvistä. Jos puhelu on pakko soittaa, voi auton pysäyttää turvalliseen paikkaan ennen luuriin tarttumista”, Jääskeläinen neuvoo.

Selvityksen Liikenneturvalle toteutti TNS Gallup heinäkuussa 2014, ja siihen vastasi 1503 henkilöä, joista autoilijoita oli 1175 eli 78 %.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 7.10.2014