Tuulilasi

Aston Martin investoi Kiinaan yli 700 miljoonaa



Aston Martin investoi Kiinaan yli 700 miljoonaa

Aston Martin satsaa Kiinan isoille automarkkinoille yli 700 miljoonaa euroa uusina kauppa- ja investointisopimuksina. Kiinaan tulee vuoden loppuun mennessä kymmenen uutta Aston Martinin myymälää, joissa aletaan myydä Vantagea sekä yhtiön uutta SUV:ta.
Kuvat Aston Martin

Aston Martinin pääjohtaja Andy Palmer vahvisti asian vierailullaan Iso-Britannian pääministerin Theresa Mayn luona.

”Teimme Kiinassa mainion tuloksen 2017, mikä kertoo vahvasti, että autoillamme on siellä kysyntää. Saamme 2019 valmiiksi uuden sähköautomme ja uskomme sen parantavan tulostamme selkeästi Kiinan markkinoilla ja myös muilla avainmarkkinoillamme. Uusien myymälöiden lisäksi tulemme panostamaan lisää markkinointiin ja mainontaan sekä myyntityöhön Kiinassa”, Palmer kertoi.

Kiina on maailman suurin uusien autojen markkina-alue, useat autonvalmistajat ovat panostaneet viime vuosina paljon Kiinaan ja panostukset tuntuvat kasvavan koko ajan.

Julkaistu: 31.1.2018