Arsenal voittaa ja saa katsojat haukottelemaan – turhauttava kaavamaisuus voi levitä koko lajiin

Emirates Stadiumilla nähtiin viime lauantaina erikoinen ottelu, kun Arsenal ja Wolverhampton Wanderers kohtasivat.

Sarjataulukon hännille valahtaneet vieraat puolustivat koko joukkueensa voimin syvällä. Arsenal jauhoi ja jauhoi, ottamatta pienintäkään riskiä. Televisiokuvat paljastivat, miten katsomossa haukoteltiin.

Arsenal ei suostunut menettämään palloa. Se ei antanut ensimmäistäkään vaarallista tilanteenvaihtoa, mahdollisuutta iskeä vastaan.

Osa yleisöstä ehti jo poistua, kun vieraat tasoittivat aivan loppuhetkillä. Tyhjät penkit pilkottivat, mutta 2–1-voittoon kirinyt Arsenal ei luovuttanut ja iski vielä kerran.

Koko show’n kruunasi, että piskuiset vieraat tekivät kaksi omaa maalia. Ensin kulmapotku kimposi tolpasta maalivahti Sam Johnstonen selkään ja maaliin. Loppuhetkillä puolustaja Yerson Mosquera ohjasi pallon epäonnekseen takakulmaan. Molempiin tilanteisiin tarjosi keskityksen Tykkimiesten Bukayo Saka.

Kotiin lähteneet pohjoislontoolaisten kannattajat menettivät loppuhuipennuksen. Jalkapallo yllättää usein.

Wolves-ottelun 97-minuuttinen tarjosi pähkinänkuoressa, mitä on nykypäivän Arsenal.

Valioliigan kärkeen ponnahtanut Arsenal on äärimmäisen tarkasti valmennettu porukka, joka repii prosentin sieltä, toisen täältä. Viime lauantaina joukkueen pelisuunnitelma perustui kolmeen asiaan: perusvarmaan pallonhallintaan, laitojen laadulliseen ylivoimaan (Saka ja Gabriel Martinelli) ja ennen kaikkea erikoistilanteisiin sekä niiden kalasteluun.

Arsenal pyöritti. Joukkue odotti, että Saka tai Martinelli pääsee yksi vastaan -tilanteeseen tai janosi vapaa- ja kulmapotkuja. Johnstonen tilille jäi koko pelissä vain kaksi torjuntaa.

Tykkimiesten päävalmentaja Mikel Arteta on vienyt laajoine taustatiimeineen jalkapalloa uuteen suuntaan. Nyky-Arsenal on luotu kiireiseen huippujalkapalloon, jossa pelataan kiivaalla tahdilla.

Wolves-kamppailun yksi mielenkiintoinen nyanssi kohdistui siihen, miten Arsenal piti palloa, usein toinen laitureista, aivan sivurajan tuntumassa, härnäsi ja odotti, että esimerkiksi kovaa taklaava wing-back Matt Doherty hermostui ja rikkoi.

Ja erikoistilanteisiin Arsenal panostaa. Tykkimiesten erikoistilannevalmentaja Nicolas Jover käyttää jokaisen mahdollisen katkon ja hetken ohjeistamiseen. Arsenal tekee tilanteen aina, kun mahdollista, myös sivurajaheitoissa. Tämä johtaa katkonaiseen pelin kulkuun: pallonhallintaa, rike, Joverin ohjeistus, isot puolustajat ylös, kaikki pelaajat paikoilleen. Ja paljon odottelua.

Mieleen tulee ihan amerikkalainen jalkapallo. Tähänkö suuntaan eurooppalainenkin jalkapallo menee? Arsenal on tällä saralla loistava. Viime kaudella Joverin porukka päästi liikaa erikoistilannemaaleja, mutta kuluvalla kaudella saldo on plussalla (10–4). Jos mukaan lasketaan rangaistuspotkut on saldo 12–4.

Taustalla on tarkkaan laskettu kaava. Arteta on pohjimmiltaan FC Barcelonassa junioriaikansa viettänyt positional play –valmentaja. Arsenal sijoittuu kentälle hyvin vahvasti aluepainotteisesti. Jos Tykkimiesten pelaaja vaihtaa paikkaa, toinen pelaaja täyttää tyhjäksi jääneen kolon.

Hurlumhei-jalkapallo loistaa pohjoislontoolaisten pelikirjassa poissaolollaan. Kentällä tämä näkyy esimerkiksi varovaisuutena hetkinä, jolloin joukkueen puolustajalla tai keskikentällä on mahdollisuus liikkua syötön jälkeen pystyyn. Arsenal pitää mieluummin puolustusvalmiuden tasapainossa.

Tämä kaikki on vahva vastapaino nykypäivän relationismisuuntaukselle, jossa annettaan kukkien kukkia. Relationismi pohjautuu pelaajien vapauteen liikkua. Positional play pohjautuu rakenteeseen, alueiden täyttöön.

Relationismikeskustelun liikkeelle pannut skotlantilainen jalkapalloajattelija- ja valmentaja Jamie Hamilton on nostanut esille, että Arsenal joutuu turvautumaan erikoistilanteisiin, koska ei pysty avaamaan staattisella pelitavallaan yhä tiiviimpiä puolustussumppuja. Sanoissa piilee totuutta.

Pohjois-Lontoon hipsterikujilla pelaava Arsenal edustaa siis kentällä hyvin konservatiivista linjaa nykypäivän jalkapallokeskustelussa.

Ajatella, jos kaksi kaveriporukkaa kerääntyisi sunnuntaina pelaamaan pubiliigaa ja peli keskittyisi vain pallon pitämiseen, riskien välttämiseen, satunnaisten laatuhetkien hyödyntämiseen ja vapaa- ja kulmapotkujen kalastamiseen. Hermohan siinä menisi.

Jalkapallo on lopulta niin paljon muutakin. Se on parhaimmillaan jotain, joka saa unohtamaan ainakin hetkeksi kaiken muun.

Miten Arsenal on tähän tilanteeseen päätynyt?

Taustalla on hyvinkin monta syytä. Arsenal on voittanut Valioliigan viimeksi joskus tämän vuosituhannen alkupuolella, kun Arsène Wenger halusi punavalkoisten pelaavan jazzia soittavan orkesterin tavoin.

Pokaali on siis pakko palauttaa Pohjois-Lontooseen. Ihan vain uskottavuuden takia, koska rahaa on palanut tuhottomasti.

Arsenal on panostanut urheilutieteeseen ja hinkannut jokaisen yksityiskohdan kuntoon. Kuusi vuotta pestissään viihtynyt Arteta on edelleen hieman kokematon päävalmentajana – jos verrataan moneen muuhun, pitkään omaa jalkapalloajatteluaan jalostaneeseen valmentajaan.

Arteta hyppäsi pian pelaajauran jälkeen ensin Pep Guardiolan kakkoseksi ja jatkoi nopeasti Emiratesille. Arteta on sopeutuja, joka selvästi antaa paljon vastuuta tiimilleen. Esimerkiksi Joverin suuri rooli on hyvä esimerkki siitä, miten Arteta delegoi. Hän johtaa kokonaisuutta, mutta Tykkimiesten pelaaminen on monen tekijän summa. Arteta tarjoaa koko touhulle kasvot.

Yksi merkittävä tekijä on krooninen otteluruuhka. Arsenal on luonut mallin, jossa joukkue hyökkää ja puolustaa äärimmäisen kurinalaisesti, mutta turhia höntyilemättä.

Jatkuva erikoistilanteisiin panostaminen rikkoo sopivasti rytmiä. Vapaa- ja kulmapotkujen harjoittelu on myös mahdollista välipäivinä. Ja niitä on toden teolla hinkattu: Jover löytää pankistaan hyvin nopeasti lyhyellä pelattavia vaihtoehtoja, jos suoraan maalille annettavat pallot tökkivät.

Arteta on myös kehittynyt ottelusuunnitelmissaan. Arsenal kohtaa pääsääntöisesti kahdella eri tyylillä puolustavia joukkueita: joko kovaa prässääviä, kuten Bayern München, tai syvälle vetäytyviä joukkueita, esimerkiksi Wolverhampton.

Bayernia ja muita rohkeita vastustajia vastaan Arsenal avaa herkemmin pitkillä maalipotkuilla ja keskittyy kakkospalloihin. Sumppuja vastaan mennään turvallisen pallonhallinnan kautta. Kaikki tähtää riskien välttämiseen. Arsenal iskee sitten, kun hetki tulee.

Tyylin heikkoudet tiivistyvät ennalta-arvattavuuteen. Arsenal saattaa yllättää uudella erikoistilannekuviolla tai laadukkaalla väläytyksellä, mutta siihen se herkästi jääkin.

Samalla Arsenal on ajoittain haavoittuvainen hetkillä, jolloin pohjoislontoolaisten puolustajat ovat esimerkiksi vapaa- ja kulmapotkuissa hyökkäyspäässä. Wolveskin pääsi näillä hetkillä kerran läpi.

Arteta ansaitsee kunnian, että Arsenal on kuuden vuoden aikana kehittynyt hyvin vakaaksi jalkapallojoukkueeksi. Joukkueen tukeva pallonhallinta antaa pohjan nykyiselle puuduttavalle pelityylille. Arsenal suorastaan pakottaa pelin kulun haluamaansa suuntaan.

Arsenal on selvästi aistinut, että nykyinen pelityyli herättää keskustelua. Tykkimiesten nettisivuilla julkaistaan kamppailujen jälkeen taktinen näkökulma, jossa nostetaan esille viisi mielenkiintoista poimintaa pelin ratkaisseista tekijöistä.

Arteta on valinnut, tai ohjattu valitsemaanhaastatteluissaan linjakseen pelin yksityiskohtien avaamisen. Hän korostaa sanoissaan esimerkiksi pelin jokaisen vaiheen hallintaa.

Arsenal voi yrittää poimia nykyjalkapallostaan mielenkiintoisia yksityiskohtia, mutta jalkapallo ei valehtele. Arteta pelaa tuloksesta. Tavoitteena on palauttaa pokaali ikonisen Highburyn kulmille.

Arsenal on nostanut pystin ennenkin, kun kilpailevien seurojen kannattajat kutsuvat tyyliä tylsäksi. Boring, boring Arsenal nousi esiin 1980-luvun lopulla. Tuolloin George Graham voitti kaksi mestaruutta ja Englannin cupin.

Wenger vai jazz-jalkapallollaan kolme mestaruutta ja cupin peräti seitsemän kertaa. Arteta vei heti ensimmäisellä kaudellaan cupin, mutta on saanut tyytyä tämän jälkeen kahteen FA Community Shieldiin.

Espanjalainen on monella tapaa ihanteellisen taipuisa nykypäivän jalkapallomanageri. Hän sopii hyvin kokonaisuuteen, jossa päävalmentaja saa ympärilleen valtavan taustaryhmän. Arteta on hyvä julkisuudessa ja päästää mielellään kameratkin pukukoppiin, jos Arsenal tekee tositelevisiota. Ainoastaan todellinen menestys puuttuu.

Tällä kaudella ykköstila on napattava – ja se näkyy kaikessa toiminnassa. Muuten Tykkimiesten ikuisuuksia kestävälle prosessille on yhä vaikeampi ostaa aikaa, sillä Arsenal pyytää pääsylipuistaan maailmanluokan hintoja.

Lopulta kauneus on katsojan silmissä. Jalkapallon historia osoittaa, että pelityylit herättävät aina keskustelua. Nyky-Arsenal on joka tapauksessa tarjonnut kehityskulkuun uuden kulman.

Emme puhu enää ronskista, kovaotteisesta tai suoraviivaisesta antijalkapallosta, vaan FC Barcelonassa jalkapallokoulutuksen saanut Arteta jättää jopa mourinhomaisen pragmaattisuuden varjoonsa viemällä jalkapalloa yhä kauemmas lajin luomumaisista juurista.

Jossain Skotlannissa hymyilee varmasti juuri 81-vuotispäiviään viettänyt Graham, sillä Arsenal on tehnyt paluun hänen askelmerkeilleen. Niin hymyilee varmasti jo eläkkeelle jäänyt Tony Puliskin. Walesilaisen Stokelle naureskeltiin parikymmentä vuotta sitten, kun Pulis panosti pitkiin sivurajaheittoihin ja erikoistilanteisiin.

Pulis näytti nuoremmilleen suuntaa. Ihan ensimmäisenä hän ei varmaan ajatellut, että cruyffilaisenkin koulukunnan lapsi luottaa joku päivä vahvasti hänen oppeihinsa.