Aivan ensimmäiseksi huomio kiinnittyy tammiin. Niitä on runsaasti, samoin muita lehtipuita, kuten vaahteraa, koivua ja haapaa. Tapio Luoma kertoo, että Ruissalossa on Suomen suurimmat yhtenäiset tammi­metsät Suomessa. Edelleen, vaikka isonvihan aikana Pietari Suuri hakkautti alueelta valtavat määrät tammea oman imperiuminsa laivanrakennustarpeisiin.

Luoma kertoo harkinneensa papin kaulusta vaellukselleen, mutta päätyneensä sitten ruutupaitaan. Ulkoilemassahan tässä ollaan, ei virantoimituksessa. Asema arkkipiispana on toki arvovaltainen, mutta se ei ole vienyt häneltä huumorin­tajua. Hän vastaa hyväntuulisesti kysymykseen siitä, kumpaa leivosta hän syö, berliininmunkkia vai piispanmunkkia.

– Turussa olen oppinut syömään piispan­munkkia. Samaltahan ne näyttävät ja maistuvat, hän naurahtaa.

No niin, jää on murrettu. On aika siirtyä asiaan. Suurten lehtipuiden juuret kiemurtelevat jalkojemme alla. Puhukaamme siis Luoman omista juurista.

Kysymys ihmisen juurista on hänen mielestään tärkeä. Sitä hän tapaa kysyä ihmisiltä, jotka haluavat keskustella hänen kanssaan. Ei siksi, että se mistä ihminen on kotoisin, määrittäisi hänen arvonsa. Vaan siksi, että jokainen ihminen viettää rajallisen ajan sukupolvien ketjussa.

– Meille ihmisille on tärkeää tunnistaa, missä juuremme ovat. Ja jos juuret ovat monessa paikassa, tiedostaa myös se. Oman paikan hahmottaminen osana sukupolvien ketjua tuntuu merkitykselliseltä.

Luoman omat esivanhemmat ovat eläneet vaatimatonta ja kenties köyhääkin elämää pienviljelijöinä Kurikassa. Hän itse kasvoi vaasalaislähiössä, koska hänen vanhempansa muuttivat sinne työn perässä, kun hän oli kolmevuotias.

Vaikka Luoma kasvoi kaupungissa, ovat Pohjanmaan lakeudet ja alavat peltomaisemat hänen sielunmaisemaansa. Maaseutu on aina vetänyt puoleensa. Sinne hän pääsi pappisvihkimyksensä jälkeen vuonna 1987.

Tapion polullakin hän pysähtyy kohtaan, josta aukeaa pelto­maisema. Hän pysähtyy pellon ääreen hengittelemään. Katse hakeutuu kohtaan, jossa metsänreuna kohtaa taivaan.

– Horisontissa on jotain valtavan puhuttelevaa. Näen siinä symboliikkaa liittyen ihmisen elämään. Taivas ja maa yhtyvät, tämä ja tuonpuoleinen kohtaavat.

Luoma tiesi heti rippikoulussa haluavansa isona papiksi. Hän oli jo nuoresta pojasta mukana seurakuntaelämässä ja poikakerhon toiminnassa.

– Murrosiän vuosina ja kasvavan pojan paineissa koin voimakkaasti, että seurakunta on yhteisö, jossa saan olla sellainen kuin olen. Se tarjosi turvalliselta tuntuvan yhteisön. Siitä nousi ajatus, että haluan olla mukana luomassa yhteisöä, jossa ihmiset voisivat kokea jotain samaa.

Niinpä Luoma muutti Vaasasta Helsinkiin opiskelemaan papiksi. Pappisvihkimystä seurasi muutto vaimon ja juuri syntyneen esikoisen kanssa Peräseinäjoelle. Siellä hän toimi pienen maalaisseurakunnan apupappina ja kappalaisena. Myöhemmin tie vei kappalaiseksi Ilmajoelle ja kirkkoherraksi Seinäjoelle. Muutto pääkaupunkiseudulle koitti jälleen vuonna 2012, kun Tapio Luoma valittiin piispaksi ja hän asettui Espoon hiippakuntaan. Arkkipiispaksi hänet vihittiin vuonna 2018, jolloin hän muutti vaimonsa kanssa Turkuun.

Arkkipiispalle sanapari sielunpaimen on merkityksellinen.

– Ainakin se tarkoittaa sitä, että paimen suostuu avaamaan omaa sieluaan ja kulkemaan yhdessä muiden sielujen kanssa elämän matkaa. Kysellen samoja kysymyksiä, etsien vastauksia yhtä lailla, olemaan tukena ja läsnä. Kokemukseni papin työstä on, että se ei ole pelkästään antamista, vaan hyvin paljon myös saamista.

Lähes koko polun maasto on lehto­maista. Lehtipuut päästävät auringonsäteet helposti maahan asti, eikä aluskasvillisuuden tarvitse kilpailla valosta samaan tapaan kuin kuusimetsässä. Luoman mielestä ihmisen juuret ovat paitsi maassa, myös hengessä. Hänestä hengen ja materian välinen ristiriita, jota myös menneet länsimaiset filosofit René Descartesista lähtien ovat pyrkineet rakentamaan, on keinotekoinen.

– Vallankin, jos materia ja henki asetetaan vastakkain ja katsotaan, kumpi on voimakkaampi. Henki liittyy sieluun, jota ei voi välttämättä aistein havaita eikä järjellä ymmärtää. Se tuo silti mielekkyyden asioihin ja on valtava voimavara.

Arkkipiispan mukaan Raamatussa puhutaan siitä, että Jumala on Henki, mikä hänen mukaansa tarkoittaa sitä, ettei Jumalaa voi hahmottaa, analysoida tai tehdä havaintojen kohteeksi samalla tavalla kuin mitä tahansa muuta luontomme todellisuuden esinettä tai asiaa.

– Henki ikään kuin pakenee kaikkia määrittelyjä, mutta kuitenkin sen läsnäolon voi tunnistaa.

Hän kertoo, että heprean kielessä henkeä tarkoittava sana ruach viittaa hengittämiseen. Ehkä siksi henki mielletään monissa kulttuureissa hengitykseksi.

– Me kaikki hengitämme ja tällä tavalla osoitamme itsekin olevamme riippuvaisia hengityksestä ja Hengestä.

Ruissalossakin on hyvä hengittää. Kesään kuuluvat hyttyset ovat ärhäkkäinä kimpussamme. Peippo laulaa. Laulamisesta Tapio Luomakin pitää. Oma ääni vei hänet aikoinaan poikakuoroon sekä opiskeluaikoina myös Ylen kuuluttajaksi. Hommat Ylessä alkoivat Ylioppilaslehden ilmoituksesta, jossa etsittiin harjoittelijoita varakuuluttajiksi. Luoma viimeisteli väitöskirjaansa ja luki siinä sivussa Suomen kansalle merisäät, pörssi­kurssit, hyvät huomenet sekä auringon­nousut ja -laskut.

Siksi on vain luontevaa, että juuri hän aloitti hengellisen podcastin nimeltä Arkkipiispan talossa. Muutama jakso on jo julkaistu. Ensimmäiseksi hän haastatteli muusikko Juha Tapiota. Keskustelun lopuksi he lauloivat yhdessä.

– Vedimme yhdessä Juha Tapion Sitkeä sydän. On kuulemma ripareilla erittäin suosittu laulu nykyään, Luoma kertoo.

Pysähdymme ihailemaan ikiaikaisia saniaisia. Niitä oli olemassa jo ennen dinosauruksia. Luoma on kiinnostunut luonnon­tieteistä. Hän ei näe ristiriitaa tuoreimpien tieteellisten tutkimustulosten ja oman maailmankatsomuksensa yhteensovittamisessa.

Itse hän on koulutukseltaan teologian tohtori, ja hänen väitöskirjansa sai vuonna 2002 parhaan mahdollisen arvosanan. Se myös julkaistiin arvostetussa ulkomaisessa julkaisusarjassa, Oxford University Pressissä. Väitöskirjassaan hän tutki juuri teologian ja luonnontieteen suhdetta. Hän keskittyi skotlantilaisen professorin Thomas F. Torrancen ajatuksiin siitä, miten Jumala tuli ihmiseksi Jeesuksessa ja mitä se tarkoittaa maailmankaikkeuden ymmärtämisen kannalta.

– Ajattelen, että Jeesus Nasaretilaisen, aikansa kiertelevän opettajan ja rabbin, ainutlaatuisuus kristinuskolle oli, että hänen uskotaan olevan ihmiseksi syntynyt Jumala, Luoma sanoo.

– Jumala sitoutui hänessä todellisuuteen, jonka hän oli kerran itse luonut. Tuli ajan ja paikan ehtojen alaiseksi, jakamaan ihmiselämään liittyvän surun ja vääntämään rautalangasta, millaista Jumalan rakkaus on.

Tapio Luoma uskoo, että jokainen ihminen on Jumalan luoma ja jokaisella on ainutlaatuinen asema Jumalan edessä. Silti hän kokee, että nimenomaan kristin­uskossa Jumala tuli Jeesuksen kautta persoonaksi, jonka on mahdollista olla minä–sinä-suhteessa ihmisiin. Jeesuksessa Jumala tuli ihmiselle havaittavaksi muodoksi. Vaikka Luoma kokee Jumalan nimenomaan persoonana, eikä persoonattomana voimana, hän samaan aikaan näkee, ettei Jumalan olemusta voi välttämättä kukaan täysin ymmärtää.

– Vanhassa testamentissa Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja kun Mooses kysyi hänen nimeään, Jumala vastasi olevansa Jahve. Suomennettuna se tarkoittaa, että minä olen se, joka olen. Tämä tarkoittaa, että Jumala ei kysy yhdeltäkään arkkipiispalta, rabbilta, imaamilta tai gurulta sitä, minkälainen hänen tulisi olla. Jumala määrittelee itse itsensä.

Kolme kilometriä ylä- ja alamäkineen on hurahtanut ohi yllättävän nopeasti, aivan kuin ihmiselämä. Jäämme kuuntelemaan lintujen laulua kohtaan, josta on enää hetken matkaa takaisin kasvitieteellisen museon parkkipaikalle. Arkkipiispa kertoo, että osaltaan hänen oma halunsa papiksi kasvoi tarpeesta tulla hyväksytyksi. Hän kokee juuri hyväksytyksi tulemisen teemaan vastaamisen olevan yksi tärkeimpiä asioita, joita kirkko voi ihmisille tarjota.

Hän itse ei koe varsinaisesti vaihtaneensa mielipidettään samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja vihkimistä kohtaan, vaan pikemminkin kasvaneensa asian kannattajaksi ajan sekä oman asemansa muutoksen myötä.

– Olen ollut perinteisellä tavalla orientoitunut, joten minun on ollut helpompi nähdä avioliiton käsitteen koskevan naista ja miestä. Maailma on kuitenkin muuttunut nopeasti monessa suhteessa, ja minä sen myötä. Nykyinen asemani ohjaa minua katsomaan isoja kokonaisuuksia. Sitä, mikä olisi kirkolle ja ihmisille parhaaksi riippumatta siitä, mitä mieltä yksittäinen pappi tai piispa asiasta on.

Tapio Luoma kokee, että hyväksyntä on jokaisen ihmisarvon tunnistamista. Hän on huolestunut myös eriarvoistumisesta ja mielipiteiden kärjistymisestä.

– Ei erilaisuutta tulisi nähdä uhkana, eikö sitä voisi katsoa rikkautena? Olisihan se aika tylsää, jos kaikkialla kasvaisi pelkkiä tammia tai vain yksi lintulaji livertäisi. Onneksi meillä on luonnossa värikkyyttä ja erilaisuutta.