Suomessa ei uskalleta ajatella, mitä tapahtuu, jos Venäjä voittaa sodan, sanoo Arja Paananen – Nyt hän ehdottaa kaksoiskansalaisuuden alasajoa

Arja Paananen veti sähköjohtoja irti pistorasioista asunnossaan Pietarissa. Venäjän ulkoministeriö ei ollut uusinut hänen toimittajaviisumiaan, ja vuodesta 1990 kirjeenvaihtajan työluvalla maassa työskennelleen Paanasen oli lähdettävä Suomeen pikaisesti.

Elettiin lokakuuta 2022. Oli mahdollista, ettei Paananen voisi enää koskaan palata takaisin Pietarin-kotiinsa.

Hän oli ostanut asunnon vuonna 2005 yhdessä puolisonsa, valokuvaaja Mauri Ratilaisen kanssa. Vuosien varrella kämpästä oli muodostunut tukikohta, jonne saattoi tulla tekemään töitä. Kesäpuiston ja Fontanka-joen läheisyydessä sijaitseva asunto oli tuonut Paanaselle ja Ratilaiselle myös paljon iloa.

– Mutta jotenkin ajattelin niin, että minun suruni asunnon suhteen on tosi pieni suru verrattuna ukrainalaisten suruun, Paananen sanoo nyt, kaksi vuotta Venäjältä lähdön jälkeen.

Kun Venäjä ei enää myöntänyt Paanaselle uutta viisumia, sekä työnantaja Ilta-Sanomat että Paananen itse linjasivat, että hänen ei kannata matkustaa itänaapuriin enää edes turistiviisumilla. Riskit voisivat olla Paanaselle liian suuret.

Kun Venäjälle ei enää päässyt, Paananen ajatteli, että voisi olla hänen aikansa kirjoittaa itänaapurista jonkinlainen katselmus. Niin sai alkunsa Paanasen ja Anu Kuistialan kirjoittama tietoteos Kiehtova katala Venäjä Arja Paanasen silmin (Docendo), joka julkaistaan tänään keskiviikkona.

Arja Paananen ehti asua Neuvostoliitossa ja sittemmin Venäjällä eri jaksoissa yhteensä noin 11 vuotta. Ensimmäisen kerran hän muutti Neuvostoliittoon vuonna 1990 tekemään yliopiston kieliharjoittelua Moskovaan. Juuri venäjän kieli sai Paanasen alun perin kiinnostumaan maasta ja kirjeenvaihtajan työstä.

Oli lähes sattumaa, että maatilan tytär Keski-Suomen Viitasaarelta valitsi lukiossa venäjän valinnaiseksi kieliaineeksi. Syynä oli innostava opettaja, jonka avulla Paanaselle avautui kiehtova maailma kuin salakirjoituksen takaa.

Perheellä ei ollut vasemmistolaista taustaa tai muitakaan sympatioita Neuvostoliittoa kohtaan, oikeastaan päinvastoin. Jos Paanasen lapsuudenkodissa vanhemmat jotain puoluetta äänestivät, niin keskustaa.

– Yksi sukulaisnainen kysyi, että onko se Arja kommunisti. Se oli varmaan sellainen pelko siihen aikaan, ihmisillä olivat sodan taakat vielä mielessä. Minusta se oli järkyttävää, että hän sellaisia kyseli meidän vanhemmiltamme.

– Jos olisin lukenut matematiikkaa tai ranskaa, kukaan ei kysyisi, että minkä takia olet lukenut niitä. Se kertoo myös meidän omista ennakkoluuloistamme, hän sanoo.

Nyt venäjän kielen oppilasmäärät ovat Suomessa romahtaneet, ja esimerkiksi Itä-Suomen venäläiskoulua uhkaa lakkautus. Paanasesta on surullista ja tyhmää, jos suomalaiset luopuisivat venäjän opiskelusta.

– Ajattelen aina sitä, että eihän venäjän kieli ole syyllinen siihen, että Putin on kaapannut maan itselleen. Eikä edes Putin, vaan turvallisuuskoneisto.

On toinenkin puoli. Jos Suomessa ei kohta enää ymmärrettäisi kieltä, itänaapurin analysoiminen kävisi hankalaksi. Se vasta turvallisuusuhka olisikin, ajattelee Paananen.

Lukion jälkeisenä vuonna Paananen piti välivuotta ja opiskeli tiedotusoppia Alkio-opistossa. Huhtikuussa 1986 hän teki matkan Riikaan opiston opiskelukavereiden kanssa. Kotiin palattuaan hän luki lehdestä, että ydinreaktori oli räjähtänyt heidän matkansa aikana.

Tieto Tšernobylin ydinkatastrofista kalvoi Paanasen mieltä. Samoihin aikoihin hän yritti päättää, pyrkisikö opiskelemaan venäjää yliopistoon. Oliko järkeä lukea kieltä, jonka opiskelu veisi paikkoihin, joissa voisi altistua vaaroille? Paananen päätyi siihen, että juuri Tšernobylin takia hänen pitäisi opiskella venäjää.

Siksi hänellä on viesti nuorille.

– Tällä hetkellä nuoret ovat samassa tilanteessa sodan takia. Ei ole kaikkein kivoin näkymä, mutta juuri sen takia venäjää pitäisi lähteä lukemaan, koska siitä voi olla myöhemmin todella paljon hyötyä.

Ajatuksen voi kääntää myös toisin päin. Ei englannin kielestäkään ajatella, että voi kauhistus, sehän on Donald Trumpin kieli, Paananen huomauttaa.

Millaista on tehdä työtä, joka voi olla vaarallista ja josta voi olla vakavia seurauksia itselle? Vuosien varrella Arja Paananen kehitti omia selviytymisstrategioitaan Venäjällä. Hän lainaa entistä presidenttiä Mauno Koivistoa: Ei pidä provosoitua, kun provosoidaan.

Kun viisumivirkailijat heittäytyivät vuosien varrella hankaliksi työluvan uusimisessa, Paananen käyttäytyi korostetun tyynesti. Hän kuljetti Venäjän sisäministeriön alaiseen viisumitoimistoon oman liimapuikkonsa, jonka avulla hän sai liimattua valokuvan hakemukseen tai viisumimaksun kuitin A4-paperille, jos tai kun virkailijat kieltäytyivät siinä auttamasta.

– En halunnut antaa heille sitä tunnetta, että he saisivat minut pois tolaltaan. Olin korostetun ystävällinen ja korostetun rauhallinen.

Paanasen hermoja koeteltiin useasti. Hän uskoo joutuneensa todennäköisesti myös värväysyrityksen kohteeksi.

Silloin Paananen yritti saada viipurilaiselta kirurgilta sotaveteraanien yhteystietoja, sillä hän työsti juttua Neuvostoliiton suurhyökkäyksestä Karjalan kannaksella vuonna 1944. Kirurgi suhtautui intohimoisesti Paanasen yhteydenottoon ja halusi heti tavata. Paanasen mielestä kirurgi käyttäytyi kuin olisi halunnut testata, kuinka rahanahne Paananen oli.

Kirurgilla oli ajatuksena perustaa Suomeen ”lääketehdas”. Siihen hän yhtiökumppaneineen olisi tarvinnut eurooppalaisen yhtiökumppanin, johon Paananen olisi kuulemma ollut loistava valinta.

Paananen kävi miehen kanssa pitkät keskustelut. Hän selitti olevansa suomalainen toimittaja, eikä liikekumppaniksi mukaan lähteminen venäläisiin yrityksiin sopisi hänen etiikkaansa millään lailla. Mutta mies vain jankkasi.

Lopulta kirurgi luovutti mutta ei myöskään antanut Paanaselle veteraanin yhteystietoja, joita Paananen oli alun perin lähtenyt tavoittelemaan.

– Oletan, että tämä heidän ”lääketehtaansa” ei ole kyllä edennyt mihinkään suuntaan.

Erikoisia olivat myös kokemukset Paanasen ja Ratilaisen Pietarin-asunnolta. Paananen ei voi varmaksi sanoa, että joku olisi tehnyt kiusaa juuri heille, mutta viitteitä sellaisesta on.

Kun Paanasen asunnosta menivät ensimmäisen kerran sähköt poikki, hän ajatteli, että sellaista Venäjällä sattuu. Mutta kun sähköt menivät toistamiseen poikki ja kaikki laskut oli maksettu ajallaan, Paananen selvitteli asiaa lisää.

Ilmeni, että asunnon sähköt oli katkaistu fyysisesti kerrostalon sulakekaapista juuri Paanasen ja Ratilaisen asunnon kohdalta. Paanaselle vihjailtiin, että hän ei olisi maksanut laskujaan, mikä ei pitänyt paikkansa.

Juuri näin vihjailemalla FSB tai KGB toimivat, sanottiin.

– Mutta eihän sitäkään voi tietenkään todistaa, että oliko se niin, Paananen tarkentaa.

Vuosien varrella hän on oppinut asettamaan sanansa tarkkaan, kun Venäjästä puhutaan.

Paananen sanoo, ettei häntä pelottanut. Jos hän olisi ryhtynyt pelkäämään, olisi pitänyt lopettaa toimittajan hommat siihen paikkaan.

– Sitten ajattelin, että tärkeintä on vain, että ei saa olla itse liian vainoharhainen.

Sitä mahdolliset pelottelijat juuri toivoivat.

Kun Vladimir Putinin elimistö pettää ja aika hänestä jättää, Putin häviää. Näin Arja Paananen ajattelee Putinin hallinnon mahdollisesta tulevaisuudesta. Tosin Putinin kuolema ei tarkoita välttämättä sitä, että Venäjä lipuisi demokratian suuntaan. Silti tuolla hetkellä Venäjällä on edessään momentum, erityinen hetki, jolloin muutos voi olla mahdollinen.

Liian optimistinen Paananen ei kuitenkaan ole. Demokratiasta ei ole Venäjällä hirveän vahvoja näyttöjä. Paananen nostaa esiin venäläisen mentaliteetin: ihminen palvelee valtioita eikä toisinpäin. Tämä yhdistettynä Putinin turvakoneistoon, joka panee opposition edustajia vankilaan sekä pamputtaa kaduilla toisinajattelijoita, on tuhoisa yhdistelmä.

Venäläisiä arvostellaan Suomessakin toisinaan siitä, että he eivät nouse barrikadeille vastustamaan itsevaltaista johtoaan ja tekemään vallankumousta.

– Jos minä olisin siellä, niin en minä uskaltaisi mennä protestoimaan jonnekin kadulle, Paananen sanoo.

Siinä mielessä Paanaselta löytyy ymmärrystä tavalliselle venäläiselle, joka yrittää kasvattaa lapsiaan ja elää elämäänsä politiikasta välittämättä.

Paananen ajattelee, että myös venäläiset ovat Putinin propagandakoneiston uhreja. Kävi niinkin, että eräästä hänen pietarilaisesta taiteilijaystävästään tuli yllättäen hyökkäyssodan kannattaja. Paananen ei olisi ikimaailmassa uskonut, että niin kävisi.

Kerran ystävä sanoi Paanaselle viestissä, että hänen mielestään venäläisillä on oikeus tappaa ukrainalaisia.

Paananen viestitti, että heidän ajatuksensa ovat niin kaukana toisistaan, että on parempi, etteivät he enää keskustele.

Suomalaisten ei kuulu alkaa pelätä Venäjää. Pitää säilyttää malttinsa, olla korostuneen tyyni. Mutta hereillä pitää olla, Arja Paananen sanoo.

Hän näkee, että Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset ovat vaikeassa asemassa. Jos kaksoiskansalaisella esimerkiksi on sukulaisia Venäjällä, suvun uhkailusta voisi tulla keino kiristää Suomessa asuvaa venäläistä.

– Kysymys ei ole niinkään siitä, ovatko kaksoiskansalaiset itse epäluotettavia, vaan siitä, että järjestelmä haluaa pitää heistä kynsin hampain kiinni ja ikään kuin tulla puolustamaan heitä, vaikka he eivät itse haluaisi, että heitä tullaan puolustamaan tai suojelemaan. Putin on sanonut, että Venäjän rajat eivät pääty missään ja että Venäjän maailma on kaikkialla siellä, missä on venäläisiä.

Paananen kuvaa, kuinka maailma on menossa siihen, että Putin pakottaa ihmiset valitsemaan puolensa. Siksi hän pitää mahdottomana ajatusta, että yksi ihminen voisi palvella kahta isänmaata. Ratkaisuksi Paananen ehdottaa kaksoiskansalaisuusjärjestelmän alasajoa.

– Ei tietenkään takautuvasti otettaisi pois, koska mielestäni oikeusvaltiossa ei voi siihen lähteä. Pikkuhiljaa poistuisi se koko instituutio, kaksoiskansalaisuus.

Paanasen mielestä Suomessa ei ole uskallettu ajatella loppuun, mitä tapahtuisi, jos Venäjä voittaa Ukrainan sodan. Kirjassaan Paananen herättelee lukijaa kuvittelemaan myös tätä.

– Se, millä Venäjä sai meidät nöyristelemään suomettumisen aikoina, tulisi tavalla tai toisella takaisin. Venäjän ei saa antaa voittaa. Sitä ei konkretisoida riittävästi, mitä se tarkoittaisi, hän sanoo.

Paanasella on toinenkin kiteytys: Venäjä on kuin narsistinen aviomies, joka muka rakastaa puolisoaan mutta joka itse asiassa on väkivaltainen ja kontrolloiva tätä kohtaan.

Arja Paananen ei halua, että Venäjällä on mitään otetta hänen tunteistaan. Siksi hän ei oikein edes ikävöi Pietariin, joka oli lähes 20 vuoden ajan hänen toinen kotikaupunkinsa.

Hän voisi kuvitella menevänsä Venäjälle takaisin töihin, jos tilanne olennaisesti muuttuisi parempaan suuntaan. Milloin niin kävisi, sitä on vaikea ennustaa.

Miten sitten käy Paanasen asunnolle Pietarissa, joka jäi niille sijoilleen lokakuussa 2022?

Aluksi ystävät kävivät kastelemassa asuntoon jääneitä kasveja, sittemmin Paananen käski hankkiutua niistä eroon.

Totta puhuen Paanasella on ollut käynnissä pieni projekti. Jos hänellä kävisi tuuri, hän saisi tilalle kesämökin. Sitä varten hänen pitäisi löytää ihminen, jonka kanssa projekti voidaan saattaa loppuun.

Jos tähdet osuvat kohdilleen, jostain vielä löytyy venäläinen sielu, joka on valmis vaihtamaan Suomessa sijaitsevan kesämökkinsä pietarilaiseen kaupunkiasuntoon.