
Avun uusi päätoimittaja Samuel Savolainen: ”On vakava uhka, jos media luopuu perustehtävästään”
Median tehtävä ei ole paasata tai messuta, mutta maailmaa sen pitää jatkossakin selittää, ajattelee Avun tuore päätoimittaja Samuel Savolainen.
Avun uusi päätoimittaja on 38-vuotias Samuel Savolainen. Hän aloitti tehtävässä 5. helmikuuta. Sitä ennen Savolainen toimi A-lehtien urheilumedia Aition vastaavana tuottajana. Savolaisen edeltäjä Ville Pernaa irtisanoutui päätoimittajan tehtävästä.
– Nyt tuntuu hyvältä, mutta totta kai niskassa tuntuu myös paineita, Savolainen sanoo.
– Avulla on niin merkittävä paikka suomalaisessa mediakentässä. Monet katseet kohdistuvat tähän suuntaan. Onnittelukiintiö on niin sanotusti täynnä. Nyt pitää kääriä hihat ja pystyä tarttumaan toimeen. On osoitettava paitsi omalle toimitukselle myös lukijalle, että on paikkansa arvoinen.
Savolaisen vastuulle kuuluvat jatkossa Apu-lehti, Apu360-digimedia sekä urheilumedia Aitio.
– Avussa on todella paljon vahvuuksia, mutta uskon, että on vielä löydettävissä uusia tasoja, hän sanoo.
Savolainen ajattelee, että Avulla on suorastaan velvollisuus kilpailla itseään suurempia vastaan. Erottua voi panostamalla journalismiin, joka tarjoaa järjen äänen poliittisen polarisaation ja kiivastahtisen julkaisemisen aikana. Yhtenä painopisteenä Savolainen haluaisi kehittää yhteiskunnallisten aihepiirien käsittelyä lehden sisällöissä.
– Minulle tärkeä on tietysti myös Apu360-sovellus. Se on oikeasti todella hyvä palvelu, mutta se pitää saada vielä paremmin ihmisten tietoisuuteen. Meidän pitää kirkastaa Avun brändiä ja saada tehtyä selväksi ihmisille, että täällä on niin hyvää journalismia, että siitä ollaan valmiita maksamaan.
Savolaisella on huolensa median ja journalismin nykytilasta: on vaarana, että monessa toimituksessa analytiikasta on tulossa päätoimittaja.
– Analytiikan seuraaminen voi johtaa koomisiinkin juttuihin, ja silloin mennään sieltä, missä aita on matalin. Meidän täytyy muistaa perustehtävämme, joka on lisätä lukijan ymmärrystä. Ei niinkään paasaten tai messuten, mutta on vakava uhka, jos media luopuu perustehtävästään, maailman selittämisestä.
Esimerkistä käy se, kuinka journalismissa on tullut tavaksi kirjoittaa sosiaalisen median ilmiöistä.
– Asetelma on mennyt vähän hassuksi. Somen pitäisi reagoida mediaan eikä toisin päin, siinä on tavallaan luovutettu valtaa muualle. Median on pidettävä omasta arvovallastaan kiinni.
Savolainen kuitenkin lupaa, että niin kevyt kuin painavakin sisältö mahtuvat jatkossakin Apu-lehteen.
– Tätä on lukijatutkimuksissakin toivottu. Heillehän tätä tehdään.

A-lehtitaloon Savolainen tuli ensi kerran vuonna 2008, harjoittelijaksi Urheilulehteen, ja sai lehdestä vakituisen työsopimuksen. Muutaman vuoden ajan hän toimi Urheilulehden Pohjois-Amerikan kirjeenvaihtajana. Sieltä Savolainen palasi Suomeen lehden uutispäälliköksi.
Vuonna 2016 Savolaiselle tarjoutui mahdollisuus mennä Apuun työkiertoon, ja seuraavana vuonna Sanoma osti A-lehdiltä Urheilulehden. Savolainen siirtyi Hämeen Sanomiin urheilutoimituksen esihenkilöksi.
Maakuntalehdessä vastuuta tuli vähitellen lisää. Savolainen nousi Hämeen Sanomien johtoryhmään ja sai myös Forssan Lehden urheilutoimituksen johdettavakseen.
Uransa seuraavassa vaiheessa Savolainen istui alas kollegansa Petteri Sihvosen kanssa. He pohtivat, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä. Se oli alkusysäys Aitiolle, jonka A-lehdet lanseerasi toukokuussa 2024.
Savolainen ajattelee, että myös urheilujournalismi voi olla yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Usein tämä journalismin laji liitetään tulospohjaiseen seurantaan ja uutisiin, mutta Savolaiselle urheilu on ollut tapa kontekstoida ja selittää maailmaa.
– Olen ylpeä siitä, mitä olemme Aitiossa saaneet aikaan, hän sanoo.
Apu-lehdellä on myös henkilökohtainen merkitys Savolaiselle. Myös hänen isänsä, Veli-Antti Savolainen, on ollut lehden päätoimittaja. Aika oli tuolloin varsin erilainen: Veli-Antti Savolainen johti Apua vuosina 1983–1986, jolloin Suomessa elettiin lehtialan kulta-aikaa.
Onko Savolainen saanut isältään vinkkejä Avun päätoimittamiseen? Mieleen tulee ainakin yksi konkreettinen neuvo.
– Päätoimittajana päivässä tulee tehtäväksi varmaankin kymmeniä päätöksiä. Osa niistä on pieniä ja osa suuria, mutta kannattaa tehdä päätös nopeasti, koska muuten tehtävien vuori kasvaa hallitsemattomaksi ja sitten niistä ei enää selviä. Huonokin päätös on joskus parempi kuin se, että ei tee päätöstä ollenkaan.
Nykyisin Savolaisen perheeseen kuuluvat vaimo sekä kaksi poikaa. Perhe asuu Riihimäellä.
Työkavereitaan Savolainen on jo ehtinyt yllättää laulamalla A-lehtien tilaisuuksissa. Hänellä on menneisyys Suomen kansallisoopperan poikasopraanona.
– Sikäli kai voi sanoa, että en nyt ainakaan ihan pelkkä urheiluihminen ole, vaan myös kulttuuri-ihminen.