Apu

Apu Ukrainassa: ”Helvetin esikartano on oikea sana kuvaamaan näkemääni”, sanoo SPR:n avustustyöntekijä

Apu Ukrainassa: ”Helvetin esikartano on oikea sana kuvaamaan näkemääni”, sanoo SPR:n avustustyöntekijä
Toimittaja Rauli Virtanen raportoi Ukrainan Lvivistä, jossa hän haastatteli Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijöitä.
Julkaistu: 7.4.2022

Länsi-Ukrainassa, lähellä Puolan rajaa sijaitseva Lvivin rautatieasema on helmikuun lopulta lähtien ollut toisen maailmansodan jälkeisen Euroopan suurimman pakolaistragedian näyttämö.

– Kun tulin tänne rautatieasemalle ensi kerran pari viikkoa sitten, niin mietin vähän aikaa, mikä on oikea sana kuvaamaan näkemääni. Onko se kansainvaellus, vai mikä se on? Sitten minulle tuli mieleen, että se on varmasti helvetin esikartano, SPR:n logistiikkatiiman jäsen Keijo Eklöf kertoo Lvivissä tiistaina.

– Sattui vielä olemaan sellainen päivä, että täällä oli tuhansia, ihmisiä jäätävässä viimassa. Rautatieasemalle purkautui loputon virta ihmisiä, joilla oli toisessa kädessä pari tenavaa ja toisessa Ikean muoviskassi. Siinä oli kaikki, mitä oli mukaan saatu. Siitä pitäisi sitten pystyä aloittamaan jonkinlaista uutta elämää.

– Luulen, että ainoa asia, mikä siinä tilanteessa tiedetään on se. ettei tiedetä tulevasta yhtään mitään. Ihminen on aivan tyhjän päällä, muiden ihmisten auttamisenhalun ja hyväntahtoisuuden varassa, Eklöf pohtii.

Punaisen Ristin logistiikan ja viestinnän auttajia Lvivin rautatieasemalla. Vasemmalta Tuomas Laibert, Caroline Haga, Keijo Eklöf ja Toni Laitinen.

Ihmisten hätä koskettaa syvältä

Tavatessani neljä suomalaista avustustyön konkaria huomaan heti, että tämä sota koskettaa kaikkia eri tavalla, ja syvältä.

Tuomas Laibert, jonka tapasin ensi kerran yli 20 vuotta sitten Afganistanin Kabulissa, etsii hänkin sanoja kuvaamaan jotain sellaista mitä toistaiseksi turvallisessa Suomessa on vaikea kuvitella.

– Katsoessani näitä ihmisiä täällä rautatieasemalla mietin, osaammeko käytännössä kuvitella, millaista se on kun joutuu jättämään kaiken taakseen, ottamaan matkalaukkuunsa vain kaikkein tärkeimmät jutut jotka sinne mahtuvat. Sen täytyy olla vaikeata niille ihmisille, jotka sen joutuvat kokemaan, Laibert tuumii.

Punaisen Ristin liiton eli federaation palveluksessa pitkän työuran tiedottajana tehnyt, mm. Filippiinien, Mosambikin ja Dominican hirmumyrsken tuhoalueet nähnyt Caroline Haga puistelee päätään hänkin.

– Tein Syyrian pakolaiskriisin aikana 2015–2016 pitkään työtä Euroopassa, mm. Lesboksen saarella ja Idomenissa. Siellä ihmiset värjöttelivät teltoissa, ehkä samanlaisissa keleissä kuin tällä hetkellä täällä, kun sataa ja on todella kylmä. Se oli järkyttävä tilanne, mutta niin on tämäkin minulle jotenkin vielä enemmän. Mehän olemme alueella, missä on meneillään aktiivinen konflikti, vaikkei se ulotukaan ihan tänne Länsi Ukrainaan asti, Haga kertoo.

– Tänne asemalle tulee koko ajan sadoittain ihmisiä, vaikka neljä miljoonaa on jo lähtenyt kodeistaan ulkomaille ja kuusi ja puoli miljoonaa maan sisällä.

– Hagan ja muiden avustustyöntekijöiden mukaan sotaa pakenevat nyt eri mielentilassa olevat ihmiset verrattuna alkuviikkoihin, jolloin pakoon lähtivät paljolti sotaa ja vihollisen tuloa ennakoivat ihmiset.

– Nyt tulijat ovat entistä traumatisoituneimpia ihmisiä, jotka eivät aikaisemmin päässeet pakoon. He ovat viettäneet viikkoja pommisuojissa ja päässeet ehkä kerran päivässä ulos kymmeneksi minuutiksi hakemaan ruokaa ja vettä. Kun he nyt pääsevät tänne jopa viikon matkan jälkeen, niin kaikkien kokemusten käsittely tulee olemaan heille vaikea ja iso asia, Haga miettii.

Pakolaisia autetaan ulos junasta Lvivin asemalla.

Irakissa ja Välimeren alueelle logistiikan avustustyössä useita vuosia toiminut Toni Laitinen kokee hänkin olevansa hyvällä asialla vakavassa paikassa.

– Kyllä tämä kriisi kouraisee syvältä jotenkin henkilökohtaisesti. Olemme toki kaikki ammatti-ihmisiä ja teemme työtä, joka on usein aika mekaanista ja katkotonta, mutta aina niinä hetkinä, jolloin kohtaamme autettavia ihmisiä, niin kyllä se tuntuu sisimmässä, Laitinen sanoo.

– Olen tehnyt näitä hommia aikaisemmin yksityisen puolen satamalogistiikassa. Tällä työllä on kuitenkin jalompi tarkoitus, ei voiton tuottaminen vaan ehkä elämän jatkuminen, Laitinen kiteyttää.

Keijo Eklöf ilmoittautuu Laitisen hengenheimolaiseksi avustustyön koukuttavassa maailmassa.

– Olin kolme vuosikymmentä entisessä elämässäni kuljetusyrittäjänä ja tein siinä välillä Punaisen Ristin ns. delegaattikeikkoja. Viime vuonna sitten lopetin konkurssin kautta kuljetusliiketoiminnan ja päätin, että teen seuraavat kymmenen vuotta ainoastaan mukavia hommia, Eklöf kertoo.

– Tässä tilanteessa ei tietenkään ole mitään mukavaa, mutta tämä on ammattilaisorganisaatio, täällä tehdään hyödyllisiä asioita, tässä meidän tekemisessä on jotain järkeä ja aivan jotain muuta kuin kaupallisessa maailmassa. Tässä työssä tavoitellaan asioita, jotka kestävät hieman pidempään, hän analysoi.

Mukavaa näidenkään suomalaisten työ ei täällä ole. Työn lisäksi fysiikkaa ja mieltä kuormittaa se, että he ovat viime päivinä joutuneet useamman kerran yössä siirtymään pommisuojaan ja takaisin ilmahälytysten vuoksi.

Eniten hyötyä on rahallisesta avusta

Haga ja Laitinen ovat Ukrainassa Punaisen Ristin liiton komennuksella, Eklöf ja Laibert SPR:n lähettäminä.

– Nyt me toimimme kehittyneissä maissa, missä haasteet ovat erilaiset kuin muualla, sanoo kymmenisen vuotta Punaisen Ristin komitean ICRC:n keikoilla mm. Afrikassa toiminut Laibert.

– Täällä meillä on valmis infrastruktuuri, eli Punainen Risti ostaa valmiit palvelut. Varastojen hankinta tosin on ongelmallista koska sota on siirtänyt teollisuutta, Ukrainan armeija tarvitsee varastotilaa, josta on pulaa ja vuokrahinnat nousevat, Laibert kertoo.

– Ensimmäiset Puolen puolelle lähetetyt avustustarvikkeet olivat SPR:n lähettämiä telttoja ja huopia, jotka ovat nyt matkalla lähemmäs rintamalinjoja, sinne missä ihmiset tarvitsevat kiireellistä apua, hän jatkaa.

– Avun tarve tulee jatkumaan täällä vuosia eteenpäin, vaikka sota päättyisi tänään. Avustustarvikkeita ei koskaan ole liikaa, eikä mielestäni myöskään niin sanottua väärää tavaraa”, Eklöf pohtii, kun keskustelemme avun eri tavoista maailmalla paikalliset olosuhteet huomioiden.

– Meillä Punaisella Ristillä on isoja varastoja juuri siksi, että voimme ottaa niihin monenlaisia tuotteita, myös niitä, joita ei välttämättä tarvita juuri tällä hetkellä, mutta joita olemme valmiina jakamaan, kun tarve tulee, Laitinen sanoo.

– Avunantajille haluan korostaa, että raha-apu on sitä kaikkein parasta apua, koska se voidaan helposti muuttaa oikeanlaiseksi tavaraksi tai jopa suorina raha-avustuksina avunsaajille, hän lisää.

Muut konkarit ovat paljolti samaa mieltä. Toki rahakaan ei auta, jos ei ole ruokaa tai muuta mitä ostaa.

– Yleisesti ottaen raha-avustus on yksi tärkeimmistä avun muodoista, koska se antaa ihmisille mahdollisuuden hankkia juuri sitä mitä he tarvitsevat, maksaa vuokran, ostaa lapsille kouluvaatteita jne, Haga kertoo.

Pieniä pakolaisia Lvivin rautatieasemalla.

– Ihminen haluaa olla vaikeassakin tilanteessa oman elämänsä herra siinä määrin kuin se on mahdollista. Siksi käteinen raha antaa itsenäisyyttä ja oman arvon tuntoa. Käteiseillä rahalla pidetään yhteiskuntaa myös pyörimässä. Avustusraha tuottaa konkreettista apua, mutta se ei jaksa pyörittää yhteiskuntaa missä ihmiset tarvitsevat töitä, missä heidän pitää ostaa jotain jne. Liiketoiminta on tällaisissa tilanteissa olennaisen tärkeätä”, Eklöf uskoo.

– Onneksi Ukrainan kaupoissa ainakin vielä löytyy tavaraa, jota pystyy ostamaan ja siksi käteinen on tärkeätä. Meidän järjestön logistiikka taas ei osta tarvittavaa avustusruokaa siitä maasta, missä ollaan koska, se voi heikentää paikallista ruokaturvaa, Laibert lisää.

Ukrainan maatalousviennille tämä sota onkin katastrofi ja sitä se on myös nille kehittyville maille, joihin Ukrainan vilja on päättynyt leipäjauhoksi.

Auttajat varautuvat uuteen pakolaisaaltoon

Lviviin on sodan aikana saapunut jo yli 200 000 pakolaista, suurin osa junilla. Tämän viikon lähestyessä loppuaan varautuvat täällä olevat auttajat uuteen pakolaisjoukkoon, onhan maan hallinto kehottanut itäisten alueiden siviilejä evakuoitumaan nyt kun Venäjän suurhyökkäys idässä näyttää varsin todennäköiseltä.

Rautatieaseman edustalla pakolaisille aterioita tarjoavat ja tulijoita busseihin ohjaavat Ukrainan Punaisen Ristin vapaaehtoiset nuoret Sasha ja Alina ovat itsekin joutuneet lähtemään tänne sodan jaloista.

– En voi uskoa tätä todeksi eikä minulla ole sanoja kuvaamaan tilannetta, tai sitten alan itkemään, sanoo bussia odottava Nadja sylissään kahdeksan kuukauden ikäinen Dima.

– Ainoa tulevaisuuden suunnitelmani on tällä hetkellä elää lapseni vuoksi, Nadja sanoo.

Kommentoi »