Kahden kuukauden ikäisenä vammautunut oululainen Olavi sai alle 2-vuotiaalle näkö- ja monivammaiselle tarkoitetun kosketeltavan ensikirjan runsas vuosi sitten.

– Olavi tykkää hirveästi saamastaan koskettelukirjasta, 3-vuotiaan pojan äiti Aino Odedeyi sanoo.

– Parasta lasten koskettelukirjassa ovat erilaiset kangasmateriaalit, joita lapsen on kiva tunnistella. Lisäksi poikani näkee jonkin verran, joten kirjan selkeät värit ovat myös tärkeitä, Aino Odedeyi kertoo.

Oululaisen vapaaehtoisen Vuokko Keräsen tavoitteena on jakaa Oulun NNKY:n toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemen kanssa mahdollisimman monta ensikirjaa. Tähän hankkeeseen he saivat Apu-tonnin.

– Apu-tonnin avulla pääsen matkustamaan eri puolille Suomea värväämään talkooryhmiä ja kouluttamaan ohjaajia ensikirjan tekoon, Keränen iloitsee.

– Toiminta on vilkkainta Oulussa, mutta vapaaehtoisten ensikirjaryhmiä on jo perustettu muun muassa Helsingin Kannelmäkeen, Nurmoon, Mikkeliin ja Sastamalaan, Keränen kertoo.

Oululainen Olavi Odedeyi sai oman koskettelukirjan.

Suomessa syntyy vuosittain noin 70 näkövammaista lasta. Osa heistä on täysin sokeita, osa heikkonäköisiä ja osa monivammaisia.

Näkövammaiset lapset eivät pysty käyttämään tavallisia kaupasta saatavia ensikirjoja. Äitiyspakkauksessa oleva vauvakirja ei sellaisenaan sovellu heille. 

Helsingissä toimivasta valtion ylläpitämästä asiantuntija- ja palvelukeskus Celiasta lainataan koskettelukirjoja näkö- ja monivammaisille lapsille vasta sitten, kun lapsi on täyttänyt kaksi vuotta.

Vuokko Keränen havahtui ongelmaan vuonna 2014, kun Sastamalasta kotoisin oleva Mirka Virtanen murehti Facebookissa kirja-asiaa. Virtasen sokea Minttu-tytär joutuu odottamaan kahden vuoden ikäiseksi, ennen kuin hän saa Celiasta ensimmäisen kirjan. 

– Muistin, että omat näkevät lapseni olivat siihen mennessä selailleet ja katsoneet lukuisia kirjoja. Näkövammaisella lapsella ei ole mitään, elämäntyönsä lastentarhanopettajana ja opettajana tehnyt 71-vuotias Keränen kertoo.

Hän valmisti Mintulle koskettelukirjan. Siitä kirjaprojekti alkoi. Mukaan on sittemmin lähtenyt Oulun NNKY:n naiset ja muut oululaiset vapaehtoiset, jotka kokoontuvat ompelemaan yhdistyksen tiloihin Oulun Isokadulle.

Vuokko Keränen valmisti ensimmäisen ensikirjan Minttu Virtaselle 

Sastamalaan. ​

Oulun NNKY:n huoneistossa Oulun ydinkeskustassa on lauantaina keskipäivän aikaan iloinen tunnelma. 2-vuotias Veera katsoo, kun hänen äitinsä Kaisa Stenberger ompelee Vuokko Keräsen valvonnassa ensikirjaa värikkäästä kankaasta. Kirjan kannessa on keltainen froteinen hymynaama.

Ryhmä vapaaehtoisia naisia ompelee värikkäistä kankaista tavallisen muistivihon kokoisia kankaisia kirjoja. Huoneen valtaa iloinen puheensorina ja kahvin tuoksu.

– Sarjatyönä kirjan sivuja syntyy nopeasti, Terttu Kukkula sanoo ja suristelee ompelukoneella kankaan saumoja kiinni. Yhden ompelukoneista on lahjoittanut Sipilä-Säätiö (Minna-Maaria ja Juha Sipilän säätiö).

Projektia ovat tukeneet myös Sokeain ystävät ry ja Sokeain lasten tukisäätiö.

Ikioma-nimisessä ensikirjassa on neljä eriväristä sivua, joissa on molemmin puolin kosketeltava kuva. Kirjan kannessa on keltainen froteinen hymynaama.

Yksi kirjan kuvista on tasku.

– Sokea lapsi voi työntää käden kirjan taskuun, jolloin hän saa selkeän kokemuksen tilasta, Keränen kertoo.

Taskusta lapsi löytää myös kovat, ehkä kylmän tuntuiset kulkuset. Niitä liikutellessa kuuluu kilinää. Lapsi pääsee rapistelemaan erilaisia materiaaleja.

– Moni vammaisen lapsen vanhempi on ollut yllättynyt ja liikuttunut, kun lapsi on saanut koskettelukirjan ilmaiseksi. He ovat joutuneet taistelemaan vammaisen lapsen oikeuksien puolesta, Oulun NNKY:n toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi kertoo.

Koskettelukirjan sivut ommellaan kankaasta. Vuokko Keränen katsoo, kun Kaisa Stenberger ompelee NNKY:n toimistolla Oulussa. 

Puuhaa seuraa 2-vuotias Veera Stenberger. Taaempana ompelee talkoolainen Eija Sivonen.

Oulun yliopiston erityispedagogiikan professori Marjatta Takala sanoo, että  jo varhain saatu oma kiinnostava kirja voi rakentaa lapsen myöhempää kiinnostusta kirjoihin. Se tukee myös symbolifunktion heräämistä.

– Itsenäinen tutkiminen, jota voidaan tukea vaikka aikuisen puheella, auttaa käsitemaailman kehittymisessä. Samaan kirjaan on turvallista palata. Moni asia muuttuu, mutta oma kirja pysyy samana ja voi siksi olla lasta rauhoittava, Takala sanoo. 

– Koskettelukirjojen avulla opitaan kosketusaistin kautta, mikä tuo turvallisuuden tunnetta ja kiinnostaa lasta.  Erityyppiset pinnat tuntuvat ja tuoksuvat omanlaisiltaan, ja voivat siten laajentaa kuvaa maailmasta. Kun kirjassa vastaan tullut asia, vaikkapa pehmeä karva, tulee vastaan koiran muodossa, sen kautta saatu kokemus liitetään arjessa uuteen asiaan, vaikkapa eläimeen, Takala kertoo.

– Tutkiessaan omaa kirjaansa lapsi on subjekti, tekijä. Hän ei tarvitse aina toista henkilöä kirjan tai maailman ”lukemiseen”, Takala sanoo. ●

Teksti Tapio Mainio, kuvat Kai Tirkkonen ja Ikioma-ensikirja