Image

Anu Kantola: "On hyväksyttävää sanoa, että demokratia on tehoton ja huono."


Professori Anu Kantola ja akatemiatutkija Hanna Kuusela tutkivat Suomen rikkainta promillea. Hyvinvointivaltio ei koskaan kelvannut eliitille.
Kuvat Mikko Rikala

Taloustieteilijä Thomas Piketty on ollut huolissaan varallisuuden kasautumista. Näin on käynyt myös Suomessa. Mitä seurauksia sillä on?

Kun yhä harvemmat istuvat yhä isompien rahakasojen päällä, raha ei liiku. Neljännen polven perijöillä ei välttämättä ole intressiä yritystoimintaan. Se luo laiskaa pääomaa, joka yrittää pitää itseään erilaisten rahastojen kautta tuottoisana. Suomessa ja ylipäätään länsimaissa puhutaan jo investointilamasta. Teknologiat kehittyvät valtavaa vauhtia, mutta talous ei juuri uusiudu.

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok) huomautti tutkimuksestanne, että on turha soitella hälytyskelloja, sillä tuloerot eivät ole kasvaneet noin 20 vuoteen. Miten opponoit?

Isot tuloerot eivät ehkä kerro koko totuutta. Rikkain promille on ottanut kaulaa, yritysjohtajien palkkakehitys on omalla radallaan, ja tämä pieni porukka kietoutuu valtaeliittiin. Mielestäni isoin ongelma on verojen maksu. Ilman verotusta ja tulonsiirtoja Suomessa olisi yhtä suuret tuloerot kuin Yhdysvalloissa. Tämä ihan hieno tasa-arvo tehdään verotuksen avulla. Se alkaa murentua äkkiä, jos etenee ajattelu, että veroja on liikaa ja progressiivisuus on huono juttu.

Miten murentuminen voisi näkyä?

OECD on raporteissaan korostanut, kuinka nopeasti Ruotsin tuloerot lähtivät kasvamaan, kun oikeistohallitus ajoi uudenlaista politiikkaa. Se synnyttää nopeasti kierteitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi alueiden väliseen tasa-arvoon vaikkapa kaupunkien lähiöissä. Keskiluokka alkaa shoppailla lastensa kouluja ja hankkia yksityisiä sairausvakuutuksia.

Haastatellut suhtautuivat suorastaan pakkomielteisesti köyhyyteen. Miksi?

Ehkä siksi, että työttömyysturva ja sosiaali­turva koetaan kalliiksi ja he joutuvat maksamaan niistä. Keskiluokasta juuri kukaan ei puhunut mitään. Samoin johtajien puhetapa ja tunneäly yllätti: he olivat kuitenkin suomalaisia, suurin osa miehiä, dippainssejä ja ekonomeja. He puhuivat tunteista, kannustamisesta ja rohkaisemisesta. Mutta kun ei enää puhuta ”musta ja mun firmasta”, se ajatus katoaa johonkin.

Paljon oli myös vanhan ajan polarisaatiota, suorastaan retrolta tuntuvaa demarivihaa. Miksi?

Tässä kaikui vanha kunnon porvariääni, eli ehkä meillä on Suomessa porvaristo. Se on ollut hiljaa pitkään tai puhunut julkisuudessa siivosti ja kauniisti. 1970-luvulla kokoomus yritti hallitukseen olemalla sosiaalidemokraattisempi kuin demarit. Nykyään julkisuudessa käytetään eufemismeja, kuten rakenteellisten muutosten tarpeellisuus tai kohtaanto-ongelma.

Toistuva ajatus oli johtaa Suomea kuin yritystä. Onko se yleiseurooppalainen ilmiö?

On, ja se alkaa lähestyä autoritaarisuutta: demokratia on tehoton ja huono tapa hoitaa asioita, koska siinä riidellään. On hyväksyttävää sanoa näin. Erityisesti yritysjohtajilla on ajatus, että yhteiskunta on kuin kotitalous tai yritys. Saneerataan niin, että vain terveet osat jäävät jäljelle. Leikataan menoja, niin tämä lähtee lentämään.

Onko ajattelu vuoden 2008 talouskriisin ja digitalisaation yhteistulema?

Suomessa tähän on pidemmät juuret. Suomi on säästäväinen kansa, eikä täällä ole ollut kulutuskulttuuria. Ruotsiin verrattuna ero on valtava. Säästäväisyyteen liittyy sekin, että hyvinvointivaltio ei ole koskaan ollut Suomessa yhteinen projekti. Hallitusohjelmissa ei juurikaan mainittu hyvinvointivaltiota ennen 2000-lukua. 1970-luvulla oli tapana pohtia, miten tuhoisaa Ruotsin mallia ei pitäisi päästää Suomeen. Kun viimein on noussut keskiluokkaisempi yhteiskunta ja ajattelu, että hyvinvointivaltio on jotenkuten hyvä juttu, samaan aikaan julistetaan, että se on passé. Eliitin kannalta sen hetkeä ei ole ollut oikein koskaan.

Taloushistorioitsija Adam Tooze arvioi Crashed-kirjassaan, että yksityinen raha on ottanut julkisesta rahasta ja valtioista niskalenkin ja suuret yhteiset projektit ovat muuttuneet vaikeammiksi. Mitä ajattelet tästä?

Kaiken ytimessä on verotus, ja siihen valtioilla on edelleen mahdollisuus. 1980–1990-luvuilla ajateltiin, että kaikki puolueet valuvat kohti keskustaa ja keskiluokkaista mössöä. Nyt on vastaliike, jossa kaikki menevät eri suuntiin. Jenkeissä puhutaan avoimesti sosialismista. Muutoksen momentum on finanssikriiseissä, jotka iskevät länsimaissa keskiluokkaan. Valtioiden peli ei ole pelattu, vaan se on tulossa takaisin näiden autoritaaristen liikkeiden kautta. Sen sijaan hyvien kehien valtio pitäisi keksiä uudelleen.

Miten tämä näkyy Suomessa?

Trumpissa ja brexitissä näkyy globalisaation ja finansialisaation nurja puoli. Suomessa on järjestäytynyt hallitus, joka edustaa toisenlaista voimaa. Se sopii Suomelle, koska meillä on perinteisesti tehty kompromisseja. Nuorempana en ehkä arvostanut tätä konsensusyhteiskuntaa, mutta kyllä siinä hyvät puolensa on. Sen ansiosta käänteet eivät ehkä ole niin jyrkkiä kuin muualla.

Julkaistu: 26.9.2019