Antti Rytsölä nousi vuosituhannen vaihteessa it-miljonääriksi – sitten hän vammautui onnettomuudessa ja vetäytyi kuoreensa, kunnes löysi uuden elämän teatterista
Antti Rytsölän elämä on ollut näytelmä, johon on sisältynyt suuria tunteita, alamäkeä ja surua. Tällä hetkellä hän toivoo eniten yhtä asiaa: – Kaipaisin läheisyyttä. Sitä, että voisin köllötellä jonkun kanssa iltaisin.
Helsinkiläisen Kivinokan kesäteatterin lavan takana istuu mies, jota edes lähipiiri ei välttämättä tunnistaisi. Tuuhea harmaa parta reunustaa kasvoja ja ikäistään selvästi vanhemman miehen vaikutelmaa korostaa taidokas maskeeraus. Vaatetuksena on musta kaapu.
– Ohjaajan mukaan tavoitteena on saada minut näyttämään 140-vuotiaalta. Olen kasvattanut partaa viime joulusta lähtien, Antti Rytsölä, 48, kertoo.
Rytsölä pääsee parrastaan eroon aikaisintaan elokuun ja syyskuun vaihteessa, kun Kivinokan kesäteatterin Viulunsoittaja katolla -musikaali esitetään viimeisen kerran. Rytsölä esittää perinteikkäässä näytelmässä vanhaa juutalaisrabbia.
