Apu

Antti Rinne – sydän vasemmalla


Rinteen tie pääministeriksi on ollut kivinen. Rinteen hallitus voi jäädä historiaan, jos se pystyy toteuttamaan ilmasto­politiikan vaatimat muutokset. Taantumaa sen voi olla vaikea kestää.
Kuvat Jarno Kuusinen / EPA-EFE / AOP

Mitä pitäisi tehdä, että saisi tuon miehen vähän hätkähtämään? Mietin kuumeisesti tätä kysymystä, kun syksyllä 2011 olin aloittamassa Antti Rinteen haastattelua.

Pyysin Rinnettä lausumaan runon.

Ei Rinne hätkähtänyt. Istui hetken hiljaa, painoi silmänsä kiinni ja lausui säe säkeeltä Aleksis Kiven Kaukametsä-runon.

Rinteen lopetettua pyysin selitystä.

Hän kertoi olleensa 1980-luvun alussa nuori ylioppilaspoika, joka vietti välivuotta ja teki hanttihommia. Jostain hän kuuli, että näyttelijä Veikko Sinisalo etsi autonkuljettajaa runokiertueelle.

Rinne pääsi lausujalegendan kuljettajaksi ja esitysten valomieheksi. He kiersivät kaksi vuotta ympäri Suomea. Sinisalo oli jo vanha mies mutta hyvin suosittu esiintyjä. Työväentalot ja urheiluhallit täyttyivät.

Esityksiä oli 169, ja yhtä monta kertaa Rinne kuuli Kaukametsä-runon, joten se painui lähtemättömästi hänen muistiinsa.

Haastattelua tehtäessä Antti Rinne oli Ammattiliitto Pron puheenjohtaja, kovanaamana tunnettu ammattiyhdistyspomo. Kuljin hänen perässään kaksi päivää. Vain tämän yhden kerran suojaus petti. Palkkaprosentit ja eurot jäivät hetkeksi pois. Kun Rinne lausui runoa, hän oli tulisielu, jonka sydän oli vahvasti vasemmalla.

Isoin vasemmistolainen hallitus sitten 1980-luvun alun

Kesäkuun alussa Antti Rinne nimitetään Suomen pääministeriksi. Hän on seitsemäs demaripääministeri. Ennen häntä maan hallitusta ovat johtaneet toverit Väinö Tanner, Karl-August Fagerholm, Rafael Paasio, Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa ja Paavo Lipponen.

Rinteen hallitus on hänen oma luomuksensa, vasemmiston ja keskustan hallitus, johon kuuluvat sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, vihreät, ruotsalainen kansanpuolue sekä keskusta.

Eduskuntavaalien voittajilla, punavihreillä puolueilla, on yhteensä kaksitoista ministeriä ja keskustan puolueilla seitsemän ministeriä.

Näin vasemmistolaista hallitusta ei Suomessa ole ollut sitten 1980-luvun alun, jolloin SDP ja SKDL olivat isoja puolueita ja yhdessä hallituksissa.

Oli Antti Rinteen valinta, että vasemmiston ja vihreiden kumppaniksi tuli eduskuntavaaleissa 18 paikan tappion kärsinyt keskusta eikä kokoomus, joka säilytti vaaleissa entiset paikkansa ja on keskustaa selvästi suurempi puolue eduskunnassa.

Rinne maanitteli keskustan mukaan hallitusneuvotteluihin ja piti keskustaa kädestä Säätytalossa. Keskusta hävisi vaalit, mutta Rinteen avulla se voitti hallitusneuvottelut. Hallitussovun nimissä Rinne hyväksyi keskustan asettamat tiukat ehdot, jopa maakuntahallinnon ja maakuntavaalit, joita SDP oli oppositiossa ponnekkaasti vastustanut.

Vasemmistoaate kodin perintöä

Voi kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta pohjimmiltaan valinnassa kysymys oli aatteellisesta valinnasta, sen tulisielun päätöksestä.

Antti Rinne omaksui vasemmistoaatteen nuorena teininä 1970-luvun lopulla. Valinta oli kodin perintöä, sillä hänen isänsä varatuomari Juhani Rinne oli puolueaktiivi, mutta oli siinä myös omaa aatteen paloa.

Silloin elettiin Suomessa vasemmiston ja keskustan hallitusten kulta-aikaa. SDP oli ylivoimaisesti suurin puolue ja pysyvästi hallituksessa. Huippuhetki koettiin vuoden 1982 alussa, kun Mauno Koivisto nousi äänivyöryllä presidentiksi. Hän oli ensimmäinen työväenliikkeen riveistä valittu presidentti.

Yhteistyö kokoomuksen kanssa myrkkyä

Suomen suunta muuttui, kun kokoomus pääsi pitkän oppositiokauden jälkeen hallitukseen vuonna 1987. Vasemmiston ja keskustan hallitukset jäivät historiaan. Kokoomuksesta tuli kolmeksikymmeneksi vuodeksi pysyvä hallituspuolue, jonka kanssa SDP oli 16 vuotta samassa hallituksessa.

Antti Rinteelle hallitusyhteistyö kokoomuksen kanssa oli myrkkyä. Hän yritti sitkeästi kääntää demareita vasemmalle.

Erkki Tuomioja kertoi julkaistussa päiväkirjassa, että Antti Rinne oli ensimmäinen puolueaktiivi, joka pyysi jo 1990-luvun lopulla Tuomiojaa asettumaan Paavo Lipposen vastaehdokkaaksi. Lipponen oli tuolloin SDP:n ja kokoomuksen sinipunahallituksen pääministeri.

Tuomioja yritti kolme kertaa puolueensa puheenjohtajaksi. Hän oli liian vasemmalle, joten häntä ei valittu. Kun Tuomioja luovutti, Rinne yritti taivutella muita vasemmistodemareita ehdolle. Kukaan ei suostunut. Lopulta hänen itsensä piti yrittää.

Niinpä Antti Rinne haastoi vuonna 2014 puheenjohtaja Jutta Urpilaisen, sinipunahallituksen valtiovarainministerin, ja syrjäytti tämän tiukan äänestyksen jälkeen.

Uudesta puheenjohtajasta tuli valtiovarainministeri kokoomuslaisen pääministeri Alexander Stubbin hallitukseen. Yhteistyöstä ei tullut mitään. Stubb ja Rinne olivat kuin kissa ja koira, ja Rinne ilmoitti jo hyvissä ajoin ennen 2015 eduskuntavaaleja, ettei SDP suostu vaalien jälkeen hallitukseen kokoomuksen kanssa.

Kun Juha Sipilän hallitus muodostettiin, SDP joutui neljäksi vuodeksi oppositioon.

Rinteellä ja talouselämän johtajilla haastavat välit

Rinteen tie vaalivoittajaksi ei ole ollut helppo. SDP sai oppositiossa kannatuksensa nousuun vasta vuosi sitten. Kun gallupit näyttivät viime vuoden lopulla vihdoin hyviä lukuja, Rinne sairastui lomamatkalla vakavasti ja joutui olemaan sivussa kaksi kuukautta. Kampanjassakin hän kompasteli. Lopulta eroa perussuomalaisiin oli vain yksi paikka ja muutama tuhat ääntä. Se riitti.

Rinne pääsee vihdoin toteuttamaan unelmansa: kokoomus työnnetään oppositioon ja punavihreä hallitus maan johtoon.

Nyt Rinne voi maksaa kalavelat paitsi kokoomukselle myös talouselämän johtajille.

Ennen puoluejohtajaksi nousuaan Rinne ennätti tehdä pitkän uran ay-liikkeen juristina ja kolmen ammattiliiton puheenjohtajana.

Jotain Rinteen ja elinkeinoelämän johtajien väleistä kertoo se, että neljätoista suomalaista yritystä haastoi Rinteen oikeuteen vuosikymmenen alussa ja kävi oikeutta häntä vastaan peräti seitsemän vuotta. Haasteen aiheena oli verraten mitätön kiista lakkojen tiedottamisesta. Hovioikeus tuomitsi Rinteen viime vuoden lopulla sakkoihin.

Pääministeriksi nouseva poliitikko menettää usein suosionsa

Pääministeri on Suomen politiikan voimahahmo, joka saa tahtonsa läpi, mutta joutuu maksamaan siitä kovan hinnan. Pääministeri on pelätty mutta ei pidetty.

Hirveän harva haluaa, että Suomen Pääministeri onnistuu. Se on viran vaikein asia ja paradoksaalinenkin: Pääministeri johtaa maata, jossa suurin osa haluaa hänen epäonnistuvan”, Alexander Stubb kirjoitti pääministerikautensa jälkeen.

Stubbin havainto on oikea. Pääministeriksi noussut poliitikko menettää jokseenkin varmasti suosionsa, eikä saa sitä helpolla takaisin.

Viimeinen pääministeri, joka säilytti hallituskaudellaan suosionsa, oli Mauno Koivisto vuosina 1979–1981. Hän nousi suoraan tasavallan presidentiksi.

Koiviston seuraajilta nousu ei ole onnistunut pääministerinä eikä ex-pääministerinä.

Harri Holkeri vuonna 1988, Esko Aho vuonna 2000, Matti Vanhanen vuosina 2006 ja 2018 sekä Paavo Lipponen vuonna 2012 ovat hävinneet presidentinvaalit, vaikka heillä on ollut takana komea poliittinen ura ja tukena suuri puolue.

Vielä huonommin kävi maan pitkäaikaisimmalle pääministerille Kalevi Sorsalle vuonna 1993. Hän pyrki, mutta ei kelvannut demarien presidenttiehdokkaaksi.

Kahdesta edellisestä pääministeristä, Alexander Stubbista ja Juha Sipilästä, on tullut sylkykuppeja, joita omatkin kavahtavat. He nousivat tehtäviinsä suurin toivein. Stubbin kokoomus syrjäytti vuosi vaalitappion jälkeen. Sipilä joutui heti vaalitappion jälkeen ilmoittamaan eroavansa keskustan puoluejohtajan paikalta ensi syksynä.

Hallituksella kaksi vaalitonta vuotta

Antti Rinteellä on edessään rankka neljä vuotta. Onneksi hallitus on vankka enemmistöhallitus, jonka puolueet ovat sitoutuneet yhteistyöhön. Hallituksella on aluksi kaksi vaalitonta vuotta. Kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021 ja silloin suosiota mitataan.

Hallituksen ohjelma on pitkä ja hyvin yksityiskohtainen. Ohjelman sävy on toiveikas, sillä siihen ei sisälly koulutuksen määrärahojen tai sosiaaliturvan leikkauksia.

Koulutuksen rahoja lisätään, ja oppivelvollisuusikää on tarkoitus jatkaa 19 vuoteen asti. Eläkkeisiin ja perheiden tukiaisiin sekä perusterveydenhuollon palveluihin luvataan lisää varoja.

Edellisten hallitusten tekemät työttömyysturvan kavennukset, muun muassa haukuttu aktiivimalli, aiotaan peruuttaa. Ihmisiä ohjataan työn syrjään kepin sijasta porkkanoilla, erilaisilla kannustimilla.

Liikenteeseen luvataan mittavia investointeja. Ihmisiä ja tavaraa halutaan kuljettaa jatkossa raiteita pitkin. Aikomus on kohentaa merkittävästi rataverkkoa varsinkin kolmiossa Helsinki–Turku–Tampere.

Liikennehankkeet aiotaan rahoittaa myymällä valtionyhtiöiden osakkeita.

Verotus kiristyy hieman. Suurin potti valtion kassaan kerätään nostamalla välillisiä veroja. Hyvätuloiset saavat varautua myös tuloveron lievään nousuun.

Voiko kasvu jatkua koko hallituskauden?

Kriitikoiden mielestä uuden hallituksen ohjelma lupaa liikaa. Totta onkin, että monien hankkeiden toteutuminen on epävarmaa.

Hallituksen politiikka perustuu siihen vakaaseen uskoon, että vuonna 2016 alkanut Suomen vahva talouskasvu jatkuu vielä koko alkavan hallituskauden eli kevääseen 2023.

Voiko näin pitkä kasvun kausi toteutua?

Seitsemän peräkkäistä kasvun vuotta on Suomen taloushistoriassa hyvin harvinainen ilmiö. Näin pitkä hyvä aika koettiin viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin Paavo Lipposen hallitus pystyi parhaina vuosina tekemään niin sanottu triplan: alentamaan verotusta, lyhentämään valtionvelkaa ja parantamaan sosiaaliturvaa ja palveluja.

Alkavalla hallituskaudella ei ole mahdollisuuksia triplaan. Suomen talous voi parhaimmillaankin kasvaa vain vähän. Rinteen hallitus saa olla kovin tyytyväinen, jos se pystyy pitämään verotuksen entisellä tasolla, estämään valtionvelan kasvun, selviämään ilman leikkauksia ja tekemään pieniä parannuksia sosiaaliturvaan.

Historiaan hallitus voi jäädä, jos se pystyy toteuttamaan ilmastopolitiikan vaatimat muutokset.

Mitä hallitus ei sitten kestä?

Hallituksen on vaikea kestää taantumaa, varsinkin vasemmistoliitolla ja vihreillä on tukalaa olla hallituksessa, joka leikkaa. Jos talouskasvu ei jatku, työttömyys lisääntyy. Sen seurauksena valtion työttömyysmenot alkavat nopeasti kasvaa. Hallitus joutuu perumaan luvattuja uudistuksia ja leikkaamaan koulutuksesta ja sosiaaliturvasta. Rahaan hallitus voi kaatua, jos on kaatuakseen.

Julkaistu: 4.6.2019