Apu

Antti Heikkinen: ”Vihaan sydämeni pohjasta suunnitelmallista silmään kusemista, toisen alentamista ja myyräntyötä selän takana”

Antti Heikkinen: ”Vihaan sydämeni pohjasta suunnitelmallista silmään kusemista, toisen alentamista ja myyräntyötä selän takana”
– Isojen kriisien äärellä pystyn olemaan aika tyyni, mutta hermo menee helposti jostain pienestä: vaikka siitä, kun ananaspurkin klipsu jää käteen, Antti Heikkinen kertoo.
Julkaistu: 4.3.2021
Jatka lausetta Antti Heikkinen: Liikutun yleensä kyyneliin…aika yllättäen, kuten lasta nukuttaessa. Saatan ­liikuttua myös piirretyssä Kaunotar ja Kulkuri -elokuvassa, kun vanha ajokoira lähtee ajamaan rankkurin vaunua takaa.
Lapsuuteni sitkein haave oli päästä tekemään teatteria ja kirjoittamaan. Olen syrjäkyliltä kotoisin, ja sieltä ­teatteriin oli pitkä matka – monessakin mielessä. Nyt olen saanut tehdä teatteria kovien ammattilaisten ja myös harrastajien kanssa. Olen näytellyt, dramatisoinut ja ohjannut. Teatterissa aika isoja juttuja ovat olleet Täällä Pohjantähden alla ja Tuntematon sotilas. ­Molemmat dramatisoin, Pohjantähden ohjasin ja ­Tuntemattomassa näyttelin Rokkaa.
Nykyajan parhaita puolia on, että terveydenhuolto ­pelittää aika hyvin ja lapsikuolleisuus on vähäinen.
Maahanmuuttajille haluan sanoa tervetuloa, ja eläkee ihmeisiksi.
Viimeksi nauroin makeasti viime yönä, kun rupesin ­kokeilemaan Coca-Cola-pullon muotoisen kakun tekemistä. Se tehdään niin, että kokispulloa käytetään muottina, johon suklaakakku valetaan. Lopputuloksena kakku näytti puliukkojen kilju­pullolta.
Teini-iässä kaipasin jonnekin muualle. Kotiseutu ja pienet piirit ahdistivat. Mutta tännepä olen jäänyt. Olen sangen tyytyväinen, ennätin kyllä elellä maailmallakin. Mutta voisin hyvin asua myös kaupungissa. Pienessä kylässä täytyy hyväksyä se, että on paljon ihmisiä, joita kiinnostavat muiden asiat enemmän kuin omat.
Viimeksi kiljuin riemusta, kun toinen ­lapsemme ilmoitti tulostaan. Kiljahtelut ja itkut aika käsikkäin – sama riemu kuin ensimmäisen lapsen kohdalla.
Juuri nyt ottaa päähän oma laiskuuteni. Tekisi mieli lähteä ottamaan päiväunet, vaikka pitäisi lähteä töihin.
Ilahdun aina, kun toiset onnistuvat, vaikka tämä ­kuulostaa jeesustelulta. Se on taito, joka on pitänyt ihan opettelemalla opetella. Teatterissa ohjaaminen on auttanut, kun pystyn katsomaan, miten näyttelijä ylittää itsensä ja löytää jotain ehkä itselleenkin uutta.
Hermoni menevät, kun tapahtuu jotain ihan ­mitätöntä. Isojen kriisien äärellä pystyn olemaan aika tyyni, mutta hermo menee helposti jostain pienestä: vaikka siitä, kun ananaspurkin klipsu jää käteen, kun sen aukaisee. Tai jos tekniikka ei toimi, silloin raivostun.
Jos saisin lahjaksi miljoona euroa, en ainakaan sanoisi, että elämä ei tule muuttumaan. Raha tarkoittaa itselleni lähinnä aikaa olemiseen.
Vihaan sydämeni ­pohjasta suunnitelmallista silmään kusemista. Kun maalataan kuvia, joista se maalarikin tietää, että nämä asiat eivät tule toteutumaan. Vihaan myös toisen alentamista ja myyräntyötä selän takana.
Jos lääkärini ehdottaisi minulle homeopatiaa, pyytäisin hyvät perustelut. Ja haluaisin nähdä lääkärin paperit.
Jos olisin nainen, ­olisin onnellinen, naisethan ovat ihania.
Aion vielä opetella tekemään kalakukon.
1 kommentti