Antti Haarman isä oli Mäntsälän kapinavääpeli – Lapuan liike syntyi 90 vuotta sitten
Lapuan liike syntyi yhdeksänkymmentä vuotta sitten tarkoituksenaan kitkeä kommunismi Suomesta. Mäntsäläläinen Antti Haarma, 78, asuu edelleen samassa talossa, jossa hänen Lapuan liikettä kannattanut Rafael-isänsä suojeluskuntakavereineen käynnisti Mäntsälän kapinan tapahtumat 27. helmikuuta 1932.
Pitkin Mäntsälää oli revitty tolpista työväenyhdistyksen ilmoituksia. Päälle oli naulattu uusia:
Kansalaiset! Työläiset! Juutalais-tohtori Mikko Erich Ei puhu juhlassa jota ei pidetä Ohkolan työv.yhd:n talossa lauantain 27.2.–32. Ohjelmassa vain loppusoittoa.
Antti Haarman kodin seinällä on samanlainen puhelin, jollaisella hänen isänsä Rafael Haarma (aik. Gestrin) soitteli lähipitäjiin ja keräsi porukkaa estämään kansanedustaja Erichiä pitämästä puhettaan.
– Isä soitteli vain muutamille tutuille, siksi hän yllättyi suojeluskuntatalolle kerääntyneestä suuresta joukosta, Antti kertoo.
Siitä alkoi Mäntsälän kapina. Paikallisesta kahinasta kehittyi nopeasti hanke, jonka tarkoituksena oli vaihtaa valta Suomessa.
Kapina liittyi oikeistoradikaalin Lapuan liikkeen kannattajien yritykseen kaataa hallitus, joka heidän mielestään suosi liikaa kommunismia. Seuraavina päivinä selkkaus laajeni muillekin paikkakunnille, muun muassa Jyväskylään, Poriin, Seinäjoelle, Riihimäelle ja Hämeenlinnaan.
Mäntsälässä Ohkolan työväenyhdistys täytti pyöreitä vuosia ja piti tavallista juhlavammat iltamat työväentalolla. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu sosiaalidemokraattinen kansanedustaja, tohtori Mikko Erich.
Kun tunnelma paikkakunnalla oli kireä ja uhkaava, nimismies oli pyytänyt lisävoimia. Uudenmaan läänin maaherra kenraalimajuri Bruno Jalander oli lähettänyt ensin viisi poliisia käsittävän komennuskunnan ja kohta perään 20 poliisia lisää. Mäntsälän nimismies puolestaan oli kerännyt paikkakunnan poliisit Ohkolaan.
Kapinan alkaessa Ohkolan työväentaloa piiritti noin 400 aseistautunutta oikeistoradikaalia. Piirittäjät vaativat, että Erichin puhetilaisuus oli keskeytettävä. Kun paikallinen nimismies ei siihen suostunut, piirittäjät avasivat tulen.
Kapinaviikon aikana Mäntsälässä oli enimmillään koolla 500–600 miestä. Kukaan ei silti kuollut eikä edes haavoittunut.
Kapinan lopetti presidentti P. E. Svihufvud 2. maaliskuuta 1932 käskemällä suojeluskuntalaisia lähtemään kotiin. Se oli maailmanhistorian ensimmäinen kapina, joka kukistettiin radiopuheella.
Ei aseita
Ohkolan työväentalon piiritykseen helmikuussa 1932 osallistuneet paikalliset itse puhuivat tapahtumista ”Mäntsälän viikkona”.
– Kapina oli puhtaasti mäntsäläläisten itsensä toimeenpanema, vaikka yleisen käsityksen mukaan sen oli organisoinut Vihtori Kosola ja Lapuan liike. Ulkopaikkakuntalaiset liittyivät kapinaan vasta sen jälkeen, kun Sääksjärven miehet olivat sen aloittaneet, sanoo Antti Haarma.
”Sääksjärven miehillä” oli Mäntsälän tapahtumissa keskeisin rooli. Koko kapinan käynnisti Albert Vuori. Hän oli Rafael Haarman tavoin kotoisin Sääksjärveltä.
Kun päätös Erichin puheen estämisestä oli tehty Vuoren kotona, joukkojen organisointivalmistelu siirtyi Rafaelin kotiin.
Antilla on tallella valokuvajäljennös julisteesta, jossa Sääksjärven miehet julistivat Erichin puheen työväentalolla peruutetuksi. Niitä julisteita Rafael kävi yöaikaan naulailemassa pitkin kyliä ennen kapinan alkua.
Rafael oli maanviljelijä, mutta Mäntsälän kapinan aikaan hän toimi aktiivisesti paikallisen suojeluskuntaosaston vääpelinä. Koska hän kuoli vasta vuonna 1991, Antti Haarmalla on Mäntsälän tarkimmat perimätiedot tapahtumien tapahtumien paikallisesta kulusta, isä ei nimittäin vältellyt aihetta. Antilla on hyvässä tallessa myös lehtileikkeitä ja ääninauhoja, joihin isää aikoinaan haastateltiin.
Kapinan aikaan Rafael oli vielä perheetön poikamies. Hän piilotteli kotonaan sosialististen kansanedustajien Jalmari Rötkön ja Eino Pekkalan sieppauksesta etsintäkuulutettuja Artturi Vuorimaata ja Kosti Paavo Eerolaista.
Pojalleen Rafael Haarma välitti eläessään paljon muistitietoa, joka sotii monia yleisiä käsityksiä vastaan. Mäntsälän kapinaa on esimerkiksi usein kuvailtu humalaisten miesten hallitsemattomaksi riehumiseksi laillista hallitusvaltaa vastaan.
– Ihan yksittäisiä miehiä ne kännissä riehuneet olivat, vaikka jotkut mäntsäläläisetkin ovat heidän osuuttaan ihan julkisesti liioitelleet, Antti Haarma esittää.
– Näyttöä asiasta heillä ei ole. Isäni sen sijaan puhui minulle tästäkin aiheesta. Kännissä heiluneet olivat muualta Mäntsälään tulleita Lapuan liikkeen miehiä. Tapahtumien paikallisista organisijoista kukaan ei ollut humalassa. Jos oli, niin tuli lähtö samantien. Heillä oli sotilaallinen komento, ei heillä ollut varaa esiintyä kännipäissään.
Alunperin tarkoitus ei ollut käyttää aseitakaan.
– Suojeluskunnan päällikkö oli alunperin kieltänyt ottamasta aseita mukaan. Isälläni oli Ohkolassa mukana paikallispäällikön antama valopistooli, jolla hän ampui sen kuuluisan valkoisen raketin. Sen piti olla piirittäjille merkki siitä, että neuvotteluyhteys on saavutettu. Kun valkoinen raketti lähti pienten vaikeuksien jälkeen taivaalle, alkoi kuitenkin välittömästi ammunta, Antti kertoo.
Toiminta muuttui myös maanlaajuiseksi odottamatta ja kesken kaiken.
Rafaelille ei jäänyt mitään hampaankoloon presidentti Svinhufvudin päätöksestä kukistaa Mäntsälän kapina. Häntä ei tuomittu oikeudessa osallisuudesta kapinaan, mutta myöhemmin hän sai ehdottoman vankeusrangaistuksen osallisuudesta muilutusyritykseen Lapuan Honkimäellä.
Rafael oli mukana, kun joukko lapuanliikkeen kannattajia yritti Mäntsälän kapinan jälkeisenä kesänä 1932 tunkeutua maalaisliittolaisen puolustusministeri Jalo Lahdensuon taloon Lapuan Honkimäellä. Tuomio oli kaksi vuotta ja kaksi kuukautta.
Kaikkiaan Mäntsälän kapinasta tuomittiin 54 henkilöä, mutta tuomiot olivat lieviä. Kapinan ja Lapuan liikkeen johtoon kuuluneet K. M. Wallenius ja Vihtori Kosola esimerkiksi saivat lopulta ehdollisen tuomion.
– Isäni jopa kiitteli myöhemmin Svinhufvudia siitä, että tämä oli takonut hänen ja muiden kalloon järkeä: näin ei voida jatkaa, Antti Haarma kertoo.
Svinhufvudin kyvyllä luotsailla suurten massojen mielialoja oli suurin vaikutus siihen, että kapinalliset rauhoittuivat ja antoivat lopulta periksi.
– Ukko-Pekan oma Eino-poikakin oli lähdössä tappelemaan Mäntsälään. Onneksi Ukko-Pekka sai luettua järjestystä sen verran, että poika jäi kotiin, Antti naurahtaa.
Jännitteitä mäntsäläläisten välille kapina ei jättänyt, ja katkeruudet haudattiin nopeasti, vaikka toiset olivatkin olleet Ohkolan työväentalolla piirittäjinä ja toiset piiritettynä.
– Se tietysti johtui siitä, että kukaan ei kuollut, eikä edes haavoittunut piirityksessä, Antti sanoo.
Agitaattoreita Suomeen
Antin mielestä on hyvä muistaa, että Mäntsälän tapahtumatkin juontavat syvemmälle historiaan, vuoden 1918 sisällissotaan Suomessa. Sitä käytiin Mäntsälässä erittäin verisesti.
Surmansa saaneita mäntsäläläisiä, niin valkoisia kuin punaisiakin, on listattu Sotasurmat-tietokantaan kaikkiaan yli 200. Kunnan väkiluku oli silloin 8 669 henkeä.
Surmansa saaneista yli 70 oli sodan jälkeen vankileireillä kuolleita punaisia, joko teloitettuja tai sairauteen kuolleita. Sodan alkuvaiheessa murhattujen valkoisten listalta puolestaan löytyy muun muassa tehtaan insinööri, työnjohtaja ja joukko talonpoikia ja maanviljelijöitä.
Valkoisen Suomen hallitusta vastaan kapinoinut työväenliikkeen punakaarti piti Mäntsälässä valtaa koko talven.
Punaisten tullessa pitäjään 3. helmikuuta 1918 suurin osa kirkonkylän väestöstä pakeni, samoin melkein kaikki sääksjärveläiset. Heitä punaiset vihasivat erityisesti.
– Missään muualla ei syntynyt yhtä hirveää jälkeä sisällissodan ensimmäisinä päivinä. Yhdeksän valkoista tapettiin niin sanotusti nurkan takana sisällisodan viiden ensimmäisen päivän aikana. Kuolleita valkoisia oli kaikkiaan 32. Vain kolme heistä kuoli taisteluissa, loput tapettiin nurkan takana. Nämä ovat aika kovia lukuja näin pienelle paikkakunnalle, Antti sanoo.
Sisällissodan jälkeen 1920-luvun lopulla Neuvostoliitosta lähetettiin järjestelmällisesti agitaattoreita Suomeen provosoimaan vallankumousta.
– Sääksjärven talonpojilla oli syvä pelko maittensa menettämisestä Neuvostoliiton valtiolle, Antti painottaa.
Äärioikeiston riveissä 1930-luvulla taistellut Rafael otti myöhemmin asiat rennommin, hän suhtautui jopa 1960-luvun radikaaleihin leppoisasti.
– Vähän sellaisella mentaliteetilla, että riehukoot aikansa, kyllä se aikanaan loppuu heiltäkin, Antti hymyilee.
Talvi- ja jatkosodassa Rafael osallistui taisteluihin etulinjassa, pataljoonan esikuntavääpelinä.
– Mäntsälän kapina oli isälleni vain yksi vaihe hänen taistelussaan itsenäisen Suomen puolesta. Jo vuoden 1918 sisällissodassa hän oli toiminut lähettipoikana.
