Kun Antonio Flores palaa lapsuudenkotiinsa Ecuadoriin hän huomaa suomalaistuneensa : ”Äiti tulee ovelle, että onko jokin hätänä”

Ei ollut kaukana, etteivät pitkän linjan poliitikko Pekka Haavisto ja kampaajayrittäjäpuoliso Antonio Flores olisi isännöineet vuoden 2024 Linnan juhlia. Vuonna 1998 Ecuadorista Suomeen 20-vuotiaana muuttanut Antonio kokee Suomen kohdelleenkin häntä monelta osin hyvin. Suomi on myös monikulttuurisempi kuin hänen tänne muuttaessaan.

– Aikaisemmin täällä ei ollut juuri latinoja, mutta nyt meillä on iso latinoyhteisö, jonka kanssa tapaamme säännöllisesti, Antonio kertoi.

Muuten viime vuosien kehitys huolestuttaa. Pekasta Antonio onkin hyvä ”ilmapuntari” kuvailemaan Suomen muutosta.

– Minusta Suomi on viime vuosina muuttunut vähemmistöjen suhteen pahempaan suuntaan, mutta niin tuntuu menneen myös koko muu maailma. Mennään taaksepäin. En osaa käyttää sanaa rasistinen, mutta pelko ja ennakkoluulot ovat enemmän läsnä. Ihmiset pelkäävät muutosta ja erilaisuutta, Antonio miettii.

Kuusi vuotta sitten Antonio kasvatti parran. Hän ei ole varma, onko kyseessä parta vai asenneilmapiirin muutos, mutta hän huomasi muutoksen ihmisten suhtautumisessa häneen.

– On kysytty, että tulenko Afganistanista tai Iranista. Kun oletus on ollut, että olisin arabi tai muslimi, on pelottavaa, miten moni on minun ajatellut olevan paha ihminen. Latinona minua on taas kohdeltu hyvin. Täällä asuva, Ghanasta kotoisin oleva musta ystäväni, on sanonut, että en ole tarpeeksi tumma. Hän taas on kokenut rasisimia.

Kansallismaisemat mökiltä ja Kolilta

Sekä Pekka että Antonio antoivat kuvansa Helsingin päärautatieasemallakin nähtävään Näköaloja kansallismaisemaan -näyttelyyn. Antonio oli kuvassaan Haikassa, Pekan perheen mökillä.

– Kun tulin sinne ensimmäistä kertaa vuonna 1998, ihmettelin rauhaa ja kauneutta, joka siellä oli. Kun oma sukuni kokoontuu, on koko ajan hirveä meteli. Tuo oli vastakohta sille.

Antonion kulttuurissa myös halataan ja kosketetaan ihmisiä enemmän.

– Pikkuhiljaa opin, että suomalainen haluaa olla rauhassa ja omaa tilaa. Pekka sanoi minulle alkuun, että älä koskettele ihmisiä niin paljon, se voidaan ymmärtää täällä väärin, vaikka en tarkoittanut mitään pahaa.

Antonio on vuosien aikana huomannut suomalaistuneensa; hänkin kaipaa nykyään omaa tilaa ja rauhaa.

– Puhumme Pekan kanssa molemmat työssämme koko päivän. Töiden jälkeen on ihanaa olla ainakin tunti hiljaa. Kun menen lapsuudenkotiin, joudun laittamaan latinovaihteen päälle. Äitini voi puhua kolme päivää taukoamatta. Jos vetäydyn omiin oloihini lukemaan kirjaa ja laitan oven kiinni, äiti tulee ovelle, että onko jokin hätänä.

Haikka on säilynyt Pekan ja Antonion kesänviettopaikkana senkin jälkeen, kun Pekan äiti, Antoniollekin rakas anoppi, menehtyi.

– Nykyään arvostan siellä samaa kuin muutkin suomalaiset; tilaa ja rauhaa.

Pekan näyttelyyn antama kansalliskuva hänestä on puolestaan Kolilta vuodelta 1972.

– Tulin Kolille vanhempieni ja sisarusteni kanssa. Matkan varrella oli ollut myrsky, joka oli kaatanut tuhansia hehtaareja metsää. Puita oli teilläkin ja näky oli kuin maailmanlopusta.

Näkymä olikin aivan toinen, kun Pekka nousi Kolille ja alapuolella avautui huikea maisema Pieliselle.

– Kolilla isä kertoi, että meillä on lieksalaisia sukujuuria ja että suvussamme on ollut lieksalaisia noitia. Se kutkutti 14-vuotiaan mielikuvitusta, Pekka muistelee.

Pekka näkee, että monelle arvokkain asia kansallismaisemassa voi olla oma maisema ikkunasta tai mökkiranta, mutta on tärkeää, että meillä on myös yhteisiä kansallismaisemia.

– Ne ovat ainutkertaisia suomalaisen maiseman parhaita näkymiä, joita voi suositella turisteillekin.

Kalsarit jäivät Linnan vessaan

Linnan juhlien ulkopuolella oli itsenäisyyspäivän aikana monenlaisia mielenosoituksia, joissa osassa oli rasistisia piirteitä.

– Olen huolissani tämän vuoden itsenäisyyspäivän tunnelmasta. Juuri tähän päivään ei kuulu katutaistelut tai toisille ihmisille huutelu. Itsenäisyys on ihan yhtä arvokas asia riippumatta siitä, oletko maahanmuuttaja vaiko kantasuomalainen, Pekka muistutti.

Linnassa ja itsenäisyyspäivässä koettiin myös kevyempää juhlamieltä. Antonio laskeskelee, että hän on kokenut vieraana Pekan rinnalla tähän asti noin 15 Linnan juhlat. Episodi ensimmäisistä, vuoden 2005 Linnan juhlista, huvittaa häntä yhä.

– Oli tosi luminen talvi. Pekka varoitteli minua, että Linnassa on todella kuuma. Minä sanoin, että en todellakaan halua palella, laitoin puvun alle t-paidan ja pitkät kalsarit.

Linnassa on yhä lämmin, mutta tuona vuonna ilmastointia ei oltu vielä uusittu. Antonio muistaa, kuinka hiki virtasi.

– Menin sitten lopulta vessaan ja riisuin pitkät kalsarit sinne! En tiedä, mitä niille sen jälkeen tapahtui.

Näköaloja kansallismaisemaan -näyttely avoinna jo verkossa ja Helsingin päärautatieasemalla 9-15.12