Vietin Riikka Purran kanssa kahdenkeskistä aikaa yhteensä noin kuusi tuntia syksyllä 2020. Tein hänestä, silloisesta perussuomalaisesta rivikansanedustajasta, henkilöjuttua Imageen. Jutussa yritin selvittää, kuka Purra oli, sillä ilmassa oli viitteitä siitä, että hän saattaisi olla puolueen seuraava puheenjohtaja, Jussi Halla-ahon seuraaja.

En saanut selville kaikkea. En löytänyt Purran vanhoja rasistisia, nimimerkki ”riikan” kirjoittamia tekstejä Scriptan keskustelupalstoilta. Rasistiset kirjoitukset olisivat olleet olennaisia tietoja siitä, millainen ihminen Purra on ollut.

Haastattelusta jäi mieleen erityisesti kaksi asiaa. Purra kertoi minulle jo tuolloin, ettei hän usko empatiaan politiikassa. Hänestä empatia ei kuulunut kansainvälisiin suhteisiin eikä johtoajatuksena esimerkiksi sosiaalipolitiikkaankaan.

Nyt voimme lukea hallitusohjelmasta, mitä empatian vähentäminen politiikassa käytännössä voi tarkoittaa.

”Hallitusohjelma on hyytävää luettavaa niille noin 200 000 suomalaiselle, jotka elävät toimeentulotuen varassa”, kirjoittaa Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori ja THL:n tutkimusprofessori Heikki Hiilamo Ylen kolumnissa.

Hiilamo nostaa esiin sen, että jatkossa toimeentulotuen varaan jää todennäköisesti enemmän maahanmuuttajia. Hallitus suunnittelee, että nykyisenmuotoista työmarkkinatukea saa vasta siinä vaiheessa, kun ihmisellä on ”riittävä ja todennettu kotimaisen kielen osaaminen”. Jos kotimaista kieltä ei osaisi kunnolla, saisi vain perustoimeentulotukea.

”Syrjintäkieltoa yritetään kiertää sillä, ettei erilaisen kohtelun kriteerinä ole syntyperä vaan kielitaito”, Hiilamo kirjoittaa.

Toiseksi Purra kuvasi minulle haastattelussa suhtautumistaan Halla-ahon Scriptan aikaisiin kirjoituksiin. Kysyin, mitä hän ajattelee siitä, ettei Halla-aho ole koskaan irtisanoutunut niistä.

”Yleensä vanhoista asioista irtisanoutuminen, kuten Jussikin on monta kertaa sanonut, siitä ei ole mitään hyötyä, se pahentaa asioita”, Purra vastasi ja jatkoi:

”Lisäksi hän on sanonut, että tietenkään hän ei nykyään kirjoittaisi samalla tavalla. Osaisi ehkä muotoilla asiansa niin, tai siis paremmin, että niistä ei voisi saada vääriä tai tehdä vääriä tulkintoja. Niitä juttuja on kuitenkin kirjoittanut bloggaaja, joka ei uskonut menevänsä politiikkaan vielä sillon, mutta en mä ala Jussin puolesta puhumaan, näitä asioita pitää kysyä häneltä.”

Perussuomalainen hyötynäkökulma anteeksipyyntöön on kiinnostava. Itse pyydän yleensä anteeksi, kun kadun tai häpeän tekojani. En juurikaan mieti, mitä hyötyä anteeksipyynnöstä voisi olla, vaikka anteeksi saaminen tuntuukin poikkeuksetta hyvältä.

Vaikuttaa siltä, että Riikka Purra pyysi nytkin median edessä anteeksi vanhoja rasistisia kirjoituksiaan hyötyäkseen siitä. Purran anteeksipyynnöstä voi tehdä päätelmän, ettei hän kadu asenteitaan vaan sitä, kuinka hän ajatuksensa muotoili.

Toistaiseksi hyötyä on ollut. Purralla on Petteri Orpon luottamus, ja pääministeri on vakuutellut kansalaisille, että hallitus on toimintakykyinen.

Nähtäväksi jää, onko perussuomalainen anteeksipyyntö tarpeeksi myös RKP:lle. Lopulta kyse on siitä, riittääkö ”anteeksi” ummistamaan silmät maailmankuvalta, joka on ristiriidassa puolueen oman arvomaailman kanssa.