Hyviä viisumiuutisia – mutta tänään Kuuleeko Kukkohovi? -podcastissa muistetaan menehtyneitä rakkaita – Kuuntele podcast!
Juhlapyhät ovat monelle perheen, yhdessäolon ja perinteiden aikaa. Samalla se tuottaa kalenterisekoilua ja rakkaita muistoja menetetyistä läheisistä. Kuuleeko Kukkohovi? -podcastissa puhutaan molemmista.
– Olen pro eutanasia, sanoo Anne Kukkohovi.
Emilia Saloranta ajattelee samalla tavalla.
– Rajan takaa ei kukaan tule kertomaan, millaista on kuolla. Siksi meidän täällä olevien pitää tehdä kuolemasta siedettävä ja hyvä.
Anne ja Emilia ovat molemmat nähneet läheltä, mitä syöpään kuoleminen tarkoittaa. Anne ehti äitinsä kuolinvuoteen äärelle vain hieman myöhässä. Äiti oli jo kuollut. Silti Annesta tuntui, että äiti oli yhä läsnä.
– Hän oli vielä lämmin.
Syöpä riuduttaa, se on tuskallinen tapa kuolla. Anne ja Emilia pohtivat, miksi elämän viimeisiä viikkoja pitää venyttää. Hoitajat saavat molemmilta kiitosta. Emilian isä sai loppuajakseen sairaalasta oman huoneen.
– Saattohoito-osaston ihmiset olivat ihania, sanoo Anne.
Hän kertoo, miten hoitajat pitivät myös läheisistä huolta. Kuolemaa tehdään arkisessa maailmassa.
– Hoitajat toivat meille aamupalan. Istun voileipä kädessä ja äiti on menehtyneenä mun vieressä.
Usein juhlapyhiin tiivistyy muisto rakkaiden menettämisestä. Aikaa lasketaan viimeisestä yhteisestä tai ensimmäisestä pyhästä ilman läheistä. Tämä yhdistää ystävyksiä. Samoin kokemus siitä, että menettää oman vanhempansa samaan aikaan kun hoivaa pientä vauvaa. On suru ja on vauvalle lepertely.
– Ei sureminen ole tasaista.
Annelle juhlapyhät eivät ole koskaan olleet erityisen tärkeä juttu. Pitkät vapaat pysäyttävät kaiken. Pyhiä tärkeämpää ovat pienet arkiset, kivat jutut. Tänä vuonna pyhät osuivat vielä keskelle viisumiprosessin loppua ja maahanmuuttohaastattelua.
Nopeiden käänteiden nainen matkaa Tallinnaan.
Kuuleeko Kukkohovi? -podcast Apu360-sovelluksessa ja Spotifyssa.
