Apu

Anna tekee helmiä sairaille



Anna tekee helmiä sairaille

Anna Rukko, 17, kerää varoja uudelle Lastensairaalalle myymällä itse tekemiään koruja. Melanoomaa sairastanut tyttö tietää itse hyvin, miltä sytostaattihoidot tuntuvat vanhan Lastensairaalan epäinhimillisissä oloissa.
Teksti Julia Thuren

Alun perin tarkoitus oli kerätä uudelle Lastensairaalalle yhden neliön hinnan verran eli noin 3 000 euroa. Nyt Anna Rukon keräys on tuottanut jo kolme neliötä, ja lisää tulee koko ajan. Hänen nimissään on lahjoitettu Lastensairaalalle noin 11 500 euroa.

Anna sairastui melanoomaan 12-vuotiaana. Hän joutui olemaan pitkiä aikoja sytostaattihoidossa. Aika kävi pitkäksi, ja ajatukset piti saada pois pahasta olosta. Annan äiti Merja Rukko keksi tuoda tyttärelleen helmiä ja siimaa, joista tämä voisi askarrella koruja. Harrastus jäi elämään.

Ajatus korujen myymisestä syntyi pääsiäisenä, kun Rukot olivat laskettelureissulla Sallassa, Lapissa.

– Syöpä ei ole sentyyppinen tauti, että se voitaisiin lääkitä kerralla pois. Syövästä jää monenlaisia jälkioireita. Tiesimme, että Lapissa Annalla saattaisi olla päiviä, jolloin hän ei pääse ollenkaan sängystä ylös nivelkipujen takia, Merja kertoo.

Niinpä mukaan napattiin helmisalkku, ja Anna teki koruja muiden lasketellessa.

Rukot olivat jo aiemmin miettineet, miten he voisivat osallistua parhaiten uuden Lastensairaalan talkoisiin.

Anna keksi perustaa Facebookiin sivun, jossa hän huutokauppaisi koruja. Linkkiä sivuun jaettiin ystäville, ja syyskuun lopulla tykkääjiä oli jo yli 10  000.

Aina kun uusi koru on valmis, hän lataa siitä kuvan sivulle. Lähtöhinta on kymmenisen euroa, ja ihmiset huutavat sovitun aikarajan sisällä korun itselleen.

Korun huutanut maksaa summan suoraan Lastensairaalan tilille, joten rahat eivät missään vaiheessa käy Annan tilillä.

– On paljon luotettavampaa, että rahat menevät suoraan sinne, Anna selittää.

Korujen hinnat ovat liikkuneet 25–150 euroon. Kallein on maksanut 1 100 euroa.

– Ihmiset ovat halunneet tukea kampanjaani myös lahjoittamalla lastensairaalalle rahaa projektini viitenumerolla, Anna kertoo.

Lisäksi korutarvikeliikkeet ja yksityiset ihmiset ovat tehneet helmilahjoituksia Annalle, mistä hän on syvästi kiitollinen.

Anna oli sytostaattihoidoissa Lastenklinikalla toukokuusta elokuuhun vuonna 2008. Toisinaan Anna lähetettiin kotiin syömään sytostaatteja, koska tilat loppuivat kesken.

– Se oli yhtä tuskaa. Oksensin kaksi viikkoa putkeen, mutta kotona en voinut saada edes tarpeeksi tehokasta pahoinvoinnin estolääkettä. Aina kun kotona tehtiin ruokaa, aloin oksentaa, hän muistelee.

Sairaalassa asiat eivät olleet paljon paremmin. Pienessä huoneessa saattoi olla neljä pahoinvoivaa lasta ja heidän vanhempansa. Vessassa käytiin verhon takana, jos huoneessa oli vessa.

– Onneksi Anna oli sairastuessaan niin vanha, että pystyin kertomaan hänelle, miksei äiti jää yöksi. Sitten siellä olivat ne kolmevuotiaat, jotka heräsivät yksin yöllä ja ihmettelivät, missä äiti on, Merja kertoo.

Tilanpuutteen takia Anna ei voinut aina olla samassa huoneessa ikäistensä kanssa.

– Kerran katsoin erään kolmevuotiaan kanssa yhtä ja samaa Maisa-jaksoa kuusi tuntia putkeen. Se oli aika turhauttavaa, Anna sanoo ja nauraa.

Pahinta tilanteessa on, ettei se ole muuttunut yhtään parempaan suuntaan, päinvastoin.

– Lastensairaala on järkyttävässä kunnossa. Vähän aikaa sitten alimmasta kerroksesta jouduttiin ottamaan töpselit irti pistorasioista, kun vesi tuli sisään. Osastoja on jouduttu sulkemaan huonon sisäilman takia, Anna listaa.

Hän käy edelleen hoidoissa sairaalassa ja on hyvin perillä sairaalan ongelmista. Lastensairaalan kunto vaikuttaa myös siihen, mihin lääkärit haluavat erikoistua tai mitä he haluavat tutkia. Homeinen rakennus ei ole houkutteleva työympäristö.

Lastensairaalan uusiminen on jäänyt muiden projektien jalkoihin jo 1970-luvulta saakka.

– Lapset eivät äänestä, eikä sairaiden lasten vanhemmilla ole paukkuja rummuttaa asiasta, Merja huokaa.

Hän kuuluu Leijonaemot ry:hyn, erityislapsien vanhempien yhdistykseen, joka on ajanut pontevasti uutta Lastensairaalaa muun muassa adressilla. Puolessa vuodessa adressi keräsi 15 000 nimeä.

– Sitten joku Muumilimu oikeankokoisiin pulloihin tempaisi 100 000 nimeä lyhyemmässä ajassa. Ihmiset haluavat pysyä kaukana lastensairauksien todellisuudesta, Merja sanoo.

Anna uskoo, että ihmisten on helpompi lahjoittaa rahaa vaikkapa Afrikan nälkäisille lapsille kuin Lastensairaalalle.

– Kun pitäisi auttaa omia, täytyy ensin hyväksyä, että meillä on ongelma. Yhteiskunnassamme ei haluta tunnustaa ongelmia, Anna pohtii.

Hänen Facebook-sivuilleen on tullut kommenttia: Eikö sairaala pitäisi maksaa verovaroin?

– Totta kai Husin ja muiden tahojen pitäisi rahoittaa se, ja kyllä niin jossain vaiheessa tapahtuisikin. Meillä ei ole kuitenkaan aikaa odottaa niin pitkään. Tarvitsemme sairaalan nyt, Anna sanoo painokkaasti.

Sairaalan arvioidaan maksavan 160 miljoonaa, josta Hus maksaisi 40 miljoonaa ja valtio 40 miljoonaa. Yksityisiltä lahjoittajilta pitäisi tulla 30 miljoonaa, ja loput 50 haettaisiin sijoitusmarkkinoilta.

Tytär ja äiti ovat ennenkin olleet liikkeellä Lastensairaalan puolesta. Heitä haastateltiin Apuun vuoden 2008 syksyllä.

– Haastoimme jutussa yritykset laittamaan rahat sinä jouluna korttien sijaan osasto 10:n nuorten viihtyvyyden parantamiseen, Merja kertoo.

Lapsille oli leluja ja muskariryhmää, mutta teini-ikäisille ei ollut kuin televisio. Tavoitteena oli saada lahjoitusrahoilla läppäri tuhannella eurolla.

– Jutun jälkeen katajanokkalainen nainen soitti minulle ja kertoi, että hän laittoi keräykseen 10 000 euroa. Minulta ei tullut edes sanoja suusta, Merja sanoo.

Lopulta keräys tuotti lähes 50 000 euroa, vaikka tavoite oli tonni.

– Turhautumista voi purkaa monella tavalla. Voi myös tehdä jotain hyödyllistä, Merja sanoo.

Anna nauraa usein kertoessaan rankoista syöpähoidoistaan ja Lastensairaalassa olosta. Hänen selviytymiskeinonsa on huumori, eikä hän koe katkeruutta elämää kohtaan.

– Elämä ei ole mikään henkilö, jota kohtaan voisi tuntea katkeruutta. Minulla on hirveän huono tuuri.

– Jos joku kaataa epäonnea niskaan, niin minun kohdallani on suppilo, johon kaadetaan viereistenkin epäonnet, Anna sanoo ja nauraa taas.

Anna lisää, että hänellä on oikeus vitsailla syöpähoidoista, koska hän on itse kokenut niitä.

Tytär lienee perinyt huumorintajunsa äidiltään.

– Missään ei varmaan ole niin mustaa huumoria kuin lasten syöpäosaston vanhempien kahvihuoneessa, Merja sanoo.

Esimerkiksi kun aikoinaan tutkittiin, miten pitkälle Annan syöpä on levinnyt, lääkäri tuli huikkaamaan potilashuoneen ovelta: "Päässä on kaikki hyvin. Siellä ei ole mitään."

– Voit arvata, että Anna on kuullut tästä, Merja nauraa.

Tämän jälkeen Anna hankki päästään magneettikuvan, jolla hän todisti, että kyllä hänen päästään jotakin löytyy.

Teksti Julia Thurén

Kuvat Paavo Martikainen

Juttu on ilmestynyt Avun numerossa 38/2013.

Julkaistu: 25.9.2013