Anna-Maja Henriksson luopuu RKP:n puheenjohtajuudesta – Ajoi päätöksillään puolueensa sekavaa tilaan

Opetusministeri ja Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson täytti tammikuun alussa 60 vuotta. Suomi ei ollut vielä täysin käynnistynyt joulutauolta. Oli siis pitkään kokopäivätoimista poliitikkoelämää viettäneelle ihmiselle harvinainen hetki: miettiä, mitä itse haluaa tehdä.

Ja unohtaa kipuileva hallitusyhteistyö edes yhdeksi viikonlopuksi.

– Olin suunnitellut etukäteen, että tällä kertaa en vietä syntymäpäivää kotona enkä kutsu valtavasti vieraita juhliin. Mentiin koko perhe Lontooseen. Matka huipentui virtuaalikonserttiin, jossa Abba lauloi digitaalisina avatareina hittejään. Luonnonhistoriallisessa museossa tutustuimme dinosaurusten elämään 60–150 miljoonaa vuotta sitten. Kun me kävelimme siinä, sanoin perheelle, että pysähtykää vähän ja miettikää, kuinka lyhyt ihmisen elämä on.

Jo pelkästään kahdeksan vuotta oikeusministerinä ja lähes yhtä kauan puolueen puheenjohtajana riittäisi tekemään ihmisestä poliittisen dinosauruksen. Pietarsaarelainen pankkilakimies nousi hieman yli sadan äänen marginaalilla eduskuntaan 2007 viimeisenä Rkp:n neljästä edustajasta Vaasan vaalipiiristä. Johtavat suomenruotsalaiset poliitikot ovat yleensä tulleet yliopistokaupungeista Turusta tai Helsingistä, hassua jeppis-murrettaan puhuvat Pohjanmaan rantaruotsalaiset ovat vähemmistö vähemmistössäkin.

Mutta ei Anna-Maja Henriksson. Hänen uransa on ollut nousukiitoa Jyrki Kataisen, Alexander Stubbin, Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallituksissa Suomen poliittisen vallan korkeimpaan eliittiin. Yhden vuorokauden Henrikssonia pitempään puoluejohtajana istunut Petteri Orpo on hänen viides pääministerinsä.

– Ensimmäiset vuodet Kataisen hallituksessa menivät aika lailla hyvin, vaikka myös silloin taloudellinen tilanne oli hankala, Henriksson muistelee 2010-luvun alkua.

Ensimmäinen ministerikausi päättyi yhteistyön rakoiluun ja lopulta repeämiseen: kuuden puolueen hallituksena käynnistyneestä kokoonpanosta lähti ensin vasemmistoliitto ja pääministerivaihdoksen jälkeen myös vihreät. Vaalikauden lopulta Stubbin hallituksen omat ministeritkin äänestivät hallituksen päätöksiä vastaan.

– Rkp:lle vaikea opintotukiuudistus oli pöydällä ja saamelaislakikäräjäuudistus oli kaatunut. Sanoimme Carl Haglundin kanssa eduskuntaryhmälle, että nyt kun mikään ei päde enää tässä saamelaiskäräjälakiasiassa, niin sitten meitäkään ei sido nyt enää mikään, ja saatte kaikki itse äänestää, miten haluatte.

Hallituskaaosta seurasi kevään 2015 vaalien jälkeen shokki, kun vaalivoittaja, keskustan Juha Sipilä pani yhdessä Stubbin ja perussuomalaisten Timo Soinin kanssa pystyyn porvarihallituksen, johon Rkp:tä ei kutsuttu. Puolue huomasi olevansa ulkona enemmistöhallituksesta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1968, jolloin koko vasemmiston ja keskustapuolueen kansanrintamahallitus oli viimeinen pelkästään miehistä koostuva kabinetti, ministerit olivat vielä käyttäneet sakettia ja suurin osa sen hetkisistä suomalaisista ei ollut edes syntynytkään.

– Piti opetella oppositiopolitiikkaa, mitään käsikirjaa ei ollut, jopa valiokuntamietintöjen vastalauseiden kirjoittaminen oli uutta, Henriksson kuvailee nyt tilannetta, jossa hän nousi Rkp:n johtoon.

Puolue seurasi kauhulla, kuinka erilaisia peruspalveluverkkoja supistettiin ja Suomi sulki oviaan ilman, että sillä oli mahdollisuutta vaikuttaa asioihin. Neljän vuoden oppositiokausi jätti trauman: puolueessa alkoi tuntua siltä, että hallitussalkut ovat kielivähemmistön aseman turvaamiselle elämän ja kuoleman kysymys.

Rinteen-Marinin hallitukset saivat miltei heti kriisien hoidon niskaansa, ensin koronan ja sitten eurooppalaisen suursodan, mutta se luotsasi myös pitkällisen sote-uudistuksen maaliin. Kaikissa näissä Henrikssonin johtaman oikeusministeriön asema oli keskeinen, kun perusoikeuksien rajoja ja keskinäistä suhdetta koeteltiin ennennäkemättömillä tavoilla. Siinä missä moni muu ministeri oli untuvikko, Henrikssonilla oli takanaan jo lähes viisi vuotta oikeusministerinä poikkeusoloja puntaroitaessa.

– Pandemia-aika oli tosi haastava, kun tilanne oli päällä. Mielestäni onnistuin kohtalaisen hyvin. Ihmiset ajattelivat helposti, että kaikki rajoitukset päälle heti, mutta päätöksiä ei voi tehdä, elleivät ne ole oikeansuhtaisia ja välttämättömiä.

Johtavat ruotsinkieliset poliitikot ovat yleensä tulleet Turusta tai Helsingistä. Anna-Maja Henriksson taas on ponnistanut komealle uralleen Pietarsaaresta.

Kriisit myös tiivistivät rivejä. Marinin vetämän puheenjohtajaviisikon yhteistyötä kehutaan poikkeuksellisen toimivaksi. Niin tekee myös Henriksson.

– Rkp:lle vasemmistohallitusimago ei ollut ongelma, vaan pystyttiin pitämään huoli, että saatiin asioita läpi. Talouspolitiikassa olimme usein keskustan kanssa samaa mieltä. Pystyimme kaikki keskustelemaan aika syvästi, kuuntelimme toisiamme, ehkä paremmin, ehkä huonommin.

Tilanne oli eri kuin keskustalla, joka vaalikauden loppua kohti valitsi perussuomalaisten puristuksessa profiloitumisen vihreiden vastustajana – hallituksen sisällä. Mitään 1970–90 -lukujen kaltaista keskiryhmien blokkia vasemmiston vastavoimana ei syntynyt. Ja sitten, kokoomuksen vaalivoiton jälkeen keväällä 2023, Sanna Marinin suljettua yhteistyön perussuomalaisten kanssa pois, Rkp huomasi olevansa kuninkaantekijän paikalla: ilman ruotsalaisia oikeistohallitusta ei syntyisi, mutta se edellyttäisi arkki-inhokki persujen kanssa samassa veneessä istumista, eikä soutamisen suunta varmasti olisi aina sama.

– Edellisessä hallituksessa myös istuttiin niin paljon yhdessä, että se vaikutti työskentelytapaan. Ehkä tämä on suurin ero tähän hallitukseen. Keskustelemme, mutta emme yhtä usein yhtä syvällisesti ja laajasti.

Ulkopuolisesta tarkkailijasta ei aina näytä siltä, että keskustelijat käyvät samaa keskustelua ja toistensa kanssa. Sivistysporvarit ovat loistaneet kokoomuksesta poissaolollaan ja Rkp on monessa kysymyksessä jäänyt yksin. Lukuisat rkp:läiset kokevat puolueen menettäneen identiteettinsä.

Vaikka hallituksen alkutaipaleen kesäkriisi rasismin ympärillä tyrehtyi pääministerin keksimään, ministereitä sitouttavaan julkilausumaan ja odotukseen, että syksy tuo muita puheenaiheita, Rkp:llä on iho yhä herkkänä vähäisillekin merkeille persujen rajat ylittävästä kielenkäytöstä.

– Mitä tässä voi muuta kuin toivoa, että ymmärretään, että rasismitiedonanto oli tärkeä. Se oli välttämätön, jotta hallitus pystyy jatkamaan, Henriksson huokaa.

Seuraavaksi hän viittaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps) puheisiin loppiaisen jälkeen.

– Niin kauan kuin on ministerin asemassa, niin puheita väestönvaihdosta pitää välttää. Itse näen, että sovittiin niin, että jokainen ministeri ymmärtää tämän.

Missä raja sitten kulkee?

– On aina katsottava, että jossainhan se raja kulkee, Henriksson sanoo. – Nyt pitäisi kaikkien keskittyä siihen, että on suuria taloudellisia haasteita edessä. Pitäisi ajatella isoa kuvaa.

Jos suhtautuminen rasismiin repi hallituspuolueiden välejä alkutaipaleella, ei oikeistolaisesta talouspolitiikastakaan taida olla rivien helpoksi yhdistäjäksi. Kokoomus nousi vaalivoittoon lupaamalla, ettei verotus kiristy, ja jo nyt valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra on väläytellyt monen miljardin valtiontalouden sopeutuksia, joita ei voida toteuttaa pelkillä leikkauksilla tai toiveajattelulla, että talouskasvu hoitaa rahaa valtion kirstuun.

– Tämä kevät tulee näyttämään, pystymmekö löytämään yhteisen linjan, Henriksson sanoo vakavana. – On aivan selvää, että myös veronkorotuksia tulee. Veroaste on nyt matalammalla kuin pitkään, pitkään aikaan. Mutta työn verotusta Rkp ei halua nostaa.

Lisäksi hän tyrmää sairaaloiden sulkemisen tai yöpäivystysten vähentämisen säästötoimena, eikä ihme, sillä ruotsinkielisten palvelujen nykytason säilyttämistä vartenhan Rkp on hallitukseen mennyt.

Rkp:ssä hallitusratkaisun myötä leimahtanut kesäkapina kytee yhä talvipakkasillakin. Viimeisin jurputuksen aihe on puolueen päätös olla asettamatta omaa presidenttiehdokasta. Jotkut kokivat ratkaisun Henrikssonin saneluna.

– Hänellä on tosi paljon vahvuuksia: Henriksson näkee kokonaisuuksia, hänellä on poliittista nenää, hän on viisas ja osaava. Mutta hän on myös kontrollifriikki ja huono delegoimaan, sanoo yksi puolueen pitkäaikainen taustavaikuttaja.

– Päätös sekä hallitukseen menemisestä että olla asettamatta omaa presidenttiehdokasta tehtiin suurella yksimielisyydellä puoluehallituksessa, Henriksson itse kuittaa kritiikin.

Henriksson on saanut puoluetovereiltaan krittiikkiä Rkp:n päätöksestä olla asettamatta omaa presidenttiehdokasta.

Yhdeksästä presidenttiehdokkaasta toki kolme oli suomenruotsalaisia. Ja toisen kierroksen Stubb sekä Pekka Haavisto arvoliberaaleja eli sellaisina molemmat Rkp:lle mieleen. Henriksson nostaa kuitenkin keskeiseksi motiiviksi jättää presidentinvaalit väliin niinkin yllättävän tekijän kuin vastustamisen.

– Totta kai me olisimme vieneet ääniä myös näiltä kahdelta finalistilta. Me emme halunneet myötävaikuttaa sellaiseen tilanteeseen, että meillä olisi ollut viimeisellä kierroksella ehdokkaita, jotka eivät edusta niitä arvoja, jotka ovat Rkp:lle tärkeitä.

Ketä ehdokasta tai ehdokkaita tarkoitat?

– No niitä ehdokkaita, jotka eivät ole loppusuoralla eivätkä edustaneet liberaalia ajattelua, hän vastaa, kieltäytyen siis lausumasta hallituskumppani perussuomalaisten Jussi Halla-ahon nimeä ääneen, mikä kertookin selkeästi siitä, millaista tasapainoilua hallitusyhteistyö edelleen Rkp:lle on.

Virtuaali-Abban Lontoon-konsertin hittejä mukaillen: siinä missä Marinin hallituksessa muukin viisikko sai olla Dancing Queen, Orpon hallituksessa pitää koko ajan olla tarkkana, ettei Rkp jää vikisemään, kun persut vievät, tahtilajina The Winner Takes It All.

Palataan Henrikssonin ehdokkuuteen eurovaaleissa. Hän kiistää jyrkästi, että se liittyisi mihinkään muuhun kuin Rkp:n paikan europarlamenttipaikan varmistamiseen. Puolueella on ollut yksi paikka Suomen EU-jäsenyyden alusta asti ja parlamentti on tärkeä verkostoitumis- ja näköalapaikka esimerkiksi kielilainsäädäntöön ja vähemmistöoikeuksiin, eli Rkp:n kohtalonkysymyksiin.

Tuo paikka ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, sillä Rkp on saanut eduskuntavaaleissa viime vuosikymmenet keskimäärin 135 000 ääntä, mutta eurovaaleissa 20 000 vähemmän. Paikka europarlamentissa on irronnut vain sen tähden, että äänestysprosentti on ollut alhainen ja muilla puolueilla pudotus eduskuntavaaleihin verrattuna vielä isompi.

Henriksson selostaa pitkään sitä, kuinka on käynyt läpi itsensä kanssa sitä, onko hän valmis luopumaan nykyisestä työstään, opetusministerin tehtävästä.

– Jos jäisimme muutama tuhat ääntä paikasta, mikä olisi minun vastuuni, jos en olisi tehnyt kaikkeani europarlamenttipaikan säilyttämisen eteen? Voisinko elää itseni kanssa, jos en asettuisi ehdolle?

Ratkaisu kypsyi joulun pyhinä ja hän ilmoitti sen ensiksi perheelleen Lontoon-matkalla.

Pelissä on kuitenkin myös puoluejohtajana jatkaminen. Kokeneen poliitikon vastaus kysymykseen puheenjohtajana jatkamisesta on lyhyt ja napakka: Anna-Maja Henriksson päättää ehdolle asettumisesta vasta vaalien jälkeen. Mahdollisimman myöhäisellä ilmoittamisella on tietenkin tarkoitus pitää valta omissa käsissä ja ehkäistä kaaosta.

Mutta kisa seuraajasta puoluejohtajana on täydessä vauhdissa, vaikkei siihen ole lupaa annettukaan. Useampi tätä juttua varten haastateltu puolueen tilanteen tuntija kertoo, että yleisen arvion mukaan Henrikssonilla ei ole mahdollisuutta jatkaa, eurovaalituloksesta riippumatta, olipa hän sitten hävinnyt vaalit tai voittaa ne ja siirtyy ulkomaille, josta puoluetta ei johdeta.

Vahvimmilla on kaksi uusmaalaista miestä, nykyinen Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Anders Adlercreutz sekä ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson. Edellisen välit Henrikssonin kanssa eivät ole lämpimimmät mahdolliset, jälkimmäistä taas pidetään hänen suosikkinaan.

– Anna-Maja tulee menemään historiaan, kuvaa eräs Rkp:n pitkän linjan vaikuttaja. – Aikansa vahvana, mutta loppuaikoinaan heikkona.

Euroedustajapaikan menetys olisi Rkp:lle katastrofi, josta Henriksson ei halua syitä niskoilleen.

Puolueen kannatus on notkahtanut vuodenvaihteen jälkeen useammassakin gallupissa, mikä hermostuttaa monia. Jos hallitus selviääkin tästä keväästä, vuoden päästä edessä on puoliväliriihi, jolloin lisäsopeutuksia on tiedossa entistä enemmän ja jolloin gallupit kertovat ilmapiiristä leikkausten kohteena olleiden kansalaisten keskuudessa. Ja Rkp:kin menettää hallitussopimuksen mukaan kolmannen ministeripaikkansa kristillisdemokraateille. Paikkaan on vahvasti tyrkyllä puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman, Henrikssonin pahin kilpakumppani ruotsinkieliseltä Keski-Pohjanmaalta.

Ehkä olisi mukavampikin katsella sitä menoa hieman kauempaa kuten Brysselistä. Ehkäpä Anna-Maja Henriksson koki tammikuussa tasavuosia Lontoossa täyttäessään jotakin samaa kuin Abban laulussa Slipping Through My Fingers (Valuu sormieni läpi) – eikä vain digitaalisena avatarina, vaan ehtaa verta ja lihaa.

The feeling that I'm losing her forever, and without really entering her world, I'm glad whenever I can share her laughter, that funny little girl. (Tunne, että menetän hänet iäksi, ja astumatta koskaan oikein hänen maailmaansa olen aina iloinen, kun voin jakaa hänen naurunsa, tuon hauskan pikkutytön).