Anna Kortelaisen muistokirjoitus Stockmannille: Paratiisin jälkeen

Pitkälti toistakymmentä vuotta sitten minut oli pyydetty sosiaali- ja terveysalan suureen vuositapahtumaan puhumaan tavarataloista ja naisrauhasta, joista olin vastikään kirjoittanut tietoteoksen Päivä naisten paratiisissa.

Odottelin omaa vuoroani. Edellinen puhuja oli poliisimies, jonka esitelmöi katurauhasta. Esityksessään hän naureskeli, että jonkin tutkimuksen mukaan eniten suomalaiskaupunkien kaduilla pelkoa kokevat iäkkäät naiset, vaikka eihän näiden tarvinnut pelätä seksuaalista väkivaltaa. Muistan ällistyneeni vitsailun julkeutta mutta myös sitä, ettei naisvaltainen yleisö silmäänsä räpäyttänyt. Kukaan heistä ei reagoinut lausahdukseen edes yleisökysymyksissä. Samalla hymähdin, miten tehokas johdanto tuo naisvihamielinen vitsailu oli oman esitykseni teeseihin naisrauhasta; naisten ja naiskuluttajien kustannuksella irvaileminen ja halveeraaminen on naisten häätämistä takaisin yksityiseen sfääriin, pois kaduilta, kauppapaikoilta ja taloudellisesta vallasta.

Oman puheenvuoroni aikana huomasin eturivissä nuoren naisen, jonka koko olemus penseää ilmettä ja puuskassa olevia käsiä myöten ilmaisi syvää kriittisyyttä esitystäni kohtaan. Yleisökysymysten koittaessa hän otti ensimmäisen puheenvuoron ja totesi, että esityksen ”käsitteen naisrauha sana nainen on essentialistinen”. ”Nainen” edusti siis olemusajattelua ja väitti kaikkien naiseksi määriteltyjen niputtuvan yhdeksi ja samaksi kategoriaksi.

Naisrauha on keskiaikainen laki, joka takasi 1300-luvun alussa Karjalassa eli Ruotsin valtakunnan itäosissa naisille fyysisen ja henkisen koskemattomuuden. Lain periaatteen mukaan naisia ei saanut häiritä, vainota tai ahdistella eikä heidän omaisuuteensa kajota. Lakia ei tietenkään noudatettu eikä edelleenkään noudateta, mutta käsite on tärkeä.

Tuolloin aikanaan tavarataloista luennoidessani olin toki silloin tällöin huomannut, että väitteeni kaupallisen tilan ilmentämästä naisrauhasta saatettiin kokea provosoivana. Olen edelleen sitä mieltä, että historian ensimmäinen naisille tarkoitettu julkinen tai puolijulkinen tila oli aikansa radikalismia – kapitalistisen voitontavoittelun motivoimaa, kyllä, mutta kaupunki- ja katutilan naisvihaa uhmaavaa toimintaa yhtä kaikki. Keskiluokkaisilla ja jopa työväenluokkaisilla naisilla oli siten kaupungissa jo 1800-luvulla oma tila, jossa he saattoivat liikkua ilman esiliinaa ja lupia kyselemättä, tarkastella kulutuskulttuuria ja toisiaan, kuluttaa tai olla kuluttamatta, haluta tai hylätä, flaneerata kelloon katsomatta.

Tavaratalo oli väärän kuninkaan päivä, sillä siellä naisia kohdeltiin kunnioittavasti eikä heitä moralisoitu. Se oli lukemattomille naisille ensimmäinen kokemus itsenäisen aikuisen vapaudesta, joka toteutui eurooppalaisten naisten oikeudellisessa ja sosiaalisessa asemassa vasta jopa satakunta vuotta myöhemmin.

Syksyllä 2023 Stockmannin kriisi syvenee ja sen tappiomieliala näkyy kauas.

Silloin kauan sitten eturivin kuulijan kommentti edusti mielestäni tosikkomaista, tahallista väärinymmärrystä. Minua kismitti, että minun feministinen puheenvuoroni nosti hänen vastarintansa, ei poliisin tölväisy. Mutta nyt mietin, mahtoiko omaa sukupolveani edustanut nainen (nyt keski-ikäinen kuten minäkin) olla silloin kenties tietämättäänkin oikeilla jäljillä, reippaasti etuajassa? Jospa hänen nyrpeytensä olikin hiljainen signaali tulevasta?

Tavaratalot ovat alusta lähtien olleet riippuvaisia naiskuluttajien suopeudesta ja kiinnostuneisuudesta. Nyt Stockmannin yli 150 vuoden mittaisen elinkaaren tässä vaiheessa kaikki naisoletetut eivät suinkaan enää halua astua ”naisten paratiisiin”. Mistä se johtuu?

Yhtenäiskulttuurin Suomessa oli olemassa tavoiteltava, keskiluokkainen aikuisuus. Opiskeltiin ammattiin ja saatiin vakituinen työpaikka, jota juhlistettiin Stockmannilta ostetuilla uusilla, vakautta ja vakiintuneisuutta ilmentävillä vaatteilla. Ostettiin ruokakunnalle oma televisio, josta seurattiin niitä ohjelmia, joita melkein koko Suomi samanaikaisesti katseli. Isoäidit, äidit ja tyttäret kulkivat yhdessä Stockmannin ovista ja nostivat katseensa korkeuksiin.

Se oli hyvä ja paha maailma: turvallinen mutta rajoittava, jäsenyyteen houkutteleva joskin joitakuita poissulkeva. Maailma ei ehkä ollut ihan niin avara eikä ihan niin ahdistava kuin nykyään? Yhtenäiskulttuurissa tiesi helpommin, miten tunnistaa paikkansa, asettua aloilleen ja löytää perille respektaabeliin aikuisuuteen. Aavisti, miten viestittää vanhemmilta sukupolvilta perittyä ja hieman mukavammaksi muovailtua identiteettiä, miten olla riittävä ja hyväksytty, miten toimia kuluttajana ja kansalaisena kutakuinkin oikein.

Sellaista maailmaa ei enää ole. Tai edes miellyttävän lohdullista elämänvalhetta moisesta maailmasta.

Ja mitä tulee nyrpeyteen, Stockmannin tapauksessa vaikuttaa siltä, että tavaratalon ranskalaisten ja saksalaisten esikuvien mukana tullut idea naisista ja palvelualasta on päässyt unohtumaan. Tavaratalot olivat ensimmäisiä organisaatioita, jotka olivat avaamassa palvelualaa kunniallisena ja antoisana työsarkana jopa keskiluokkaisille naisille. Samalla ne olivat rohkaisemassa naisia tekemään taloudellisia päätöksiä itsenäisesti, vailla kenenkään ylenkatsetta.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Stockmannin asiakaskunta ei ole enää hyväksynyt ynseää asennetta tai palvelua, jos on sitä tavaratalossa tai sen julkikuvassa kohdannut. Jokin lupaus ja jokin luottamus on särkynyt. Johdon tulee kunnioittaa henkilökuntaa, henkilökunnan tuntea motivaatiota ja asiakkaiden kokea itsensä tervetulleiksi.

Uusia alkuja on, jos ne huomaa. Marraskuussa 2023 Alanya Market siirtyy Puhoksesta kauppakeskus Itikseen, Stockmannin Food Market Herkun jättämiin tiloihin. Myös Stockmannin menestystarina alkoi maahanmuuttajasta, Saksassa syntyneestä G. F. Stockmannista, joka sekatavarakaupan perustaessaan oli ollut Suomen kansalainen vasta kahden vuoden ajan.

Kuunnellaan jatkossa herkällä korvalla edelleen ennemmin hiljaisia signaaleja kuin niitä korskeita pilkkakirveitä. Naisrauhan toteutumista nimittäin edelleen odotellaan − ja vaikka hiton essentialistisestikin, sillä naisrauha antaa turvallisuudentunnetta kaikille.