Anja Pohjola, 94, toteutti nuorena kuolleen äitinsä unelman filmitähteydestä – Hän ymmärsi vasta myöhemmin, kuinka paljon äiti oli joutunut kestämään
Greta Garbon kuva vieressään syntynyt Anja Pohjola eli ennen aviomiehensä tapaamista vain suurille näyttelijäunelmilleen. Rakkaus näyttelemistä kohtaan oli syttynyt jo pienessä elokuvateatterissa Loimaalla.
Se oli Anja Pohjolan mielestä jotain ihmeellistä. Piirroselokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä oli ensimmäinen elokuva, jonka hän koskaan näki, eikä millään elokuvalla ole sen jälkeen ollut häneen niin voimakasta vaikutusta.
– Äiti oli puhunut filmeistä, ja tämä on nyt sitä, mitä minäkin haluan mennä tekemään, vaikka se oli vain piirroselokuva, Pohjola, 94, muistelee silloisia ajatuksiaan.
Tämä Disneyn ensimmäinen täyspitkä värillinen piirroselokuva sai Suomen ensi-iltansa syksyllä 1938, joten Pohjola oli sen nähdessään vasta seitsemänvuotias.
Loimaan elokuvateatteri oli Pohjolalle tärkeä paikka. Muutama vuosi Lumikista oli kohinan kohteena Kaivopuiston kaunis Regina. Se oli Pohjolan mukaan kielletty lapsilta – sen yhden ainoan kohtauksen takia, jossa Regina Linnanheimo ui alastomana.
Kymmenenvuotias Pohjola oli laittanut äidin korkokengät jalkaan ja baskerin vähän vinoon päästäkseen katsomaan elokuvaa. Hänen ystävänsä Anja oli etunimikaimaansa huomattavasti pidempi, joten Pohjola livahti hänen varjonaan sisään elokuvateatteriin.
Myyttiset elokuvatähdet olivat pyörineet hänen mielessään niin pitkään kuin hän elämäänsä muistaa.
Jo pienenä, vielä alle kouluikäisenä ”kakarana” oli Pohjola suostunut hoitamaan äitinsä asioita, jos se tarkoitti käyntiä kemikalioon noutamaan tuoksuja. Tuoksut olivat hänestä ihania ja kemikaliossa sattui olemaan kuva saksalaisesta elokuvatähdestä Olga Chekhovasta.
– Olen tuollainen vielä joskus, Pohjola kertoo miettineensä.
”Hän ajatteli, että jos tulee tyttö, niin tästä tulisi sellainen näyttelijä.”
Pienellä Loimaallakin saattoi siis elää elokuvatähtien maailmassa. Ainakin omissa haaveissa. Anja Pohjolan äiti Jenny oli perheestä ensimmäinen, joka teki niin. Kun Anja Pohjola syntyi kotisynnytyksessä, oli huoneessa jopa esillä Greta Garbon kuva. Niin Pohjola myöhemmin äidiltään kuuli.
– Hän ajatteli, että jos tulee tyttö, niin tästä tulisi sellainen näyttelijä, Pohjola kertoo.
Valokuvassa, joka on esillä Pohjolan olohuoneessa, äiti Jenny näyttää elegantilta. Kiharat hiukset ovat tyylikkäällä jakauksella, ja katse on suoraan kameraan filmitähtimäisen hymyn kera.
– Ja katso miten vaaleat sukat ja kengät.
Kuin elokuvatähti itse itselleen, siis.
– Niin, eiks vaan. Onhan isäkin aika hurjan näköinen, Pohjola sanoo viitaten isäänsä Suloon, joka näyttää kuvassa kuin Tauno Palolta.
– Meille lapsillekin äiti teki kaikkea kaunista, vaikka oli sota-aika.
”Kun äiti odotti minua, hän lähti karkuun isää. Ei halunnut mennä naimisiin.”
Jenny ei koskaan nähnyt tytärtään teatterin lavalla, eikä hän ehtinyt kuulla, että Anjasta tulisi vielä teatterin, television ja valkokankaiden vakiokasvo monen vuosikymmenen ajaksi. Pohjola ehti kyllä aloittaa näyttelijän uransa jo ennen kuin hänen äitinsä kuoli 42-vuotiaana vuonna 1953, mutta äiti oli viimeisinä vuosinaan liian sairas käydäkseen teatterissa.
– Se oli harmi se. Äidin kanssa olisi ollut kiva jutella, Pohjola sanoo.
Hän oli viidestä sisaruksesta vanhin, joten hän oli viettänyt paljon aikaa äitinsä kanssa. He lukivat yhdessä runoja, ja juttelivat näyttelemisestä ja näyttelijöistä. Jenny olisi halunnut näyttelijäksi, mutta ei koskaan itse saanut sitä mahdollisuutta – toisin kuin hänen ystävättärensä Vappu Elo.
– Kyllä äiti jopa valotti vähän omaa nuoruuttaan. Jonkin verran tiesin. Kun äiti odotti minua, hän lähti karkuun isää. Ei halunnut mennä naimisiin. Hän vielä kuvitteli, että voisi joku päivä päästä näyttämölle. Mutta kyllä he rakastivat toisiaan.
Jenny sai viisi lasta – ja kohtasi kaksi keskenmenoakin.
– Ne ovat olleet aika kovia aikoja. Ymmärrän sen nyt aikuisena. En silloin ymmärtänyt, kuinka paljon hän on joutunut kestämään. Hänellä jäi jotain toteutumatta.
Äiti ei koskaan painostanut Anja Pohjolaa näyttelijäksi. Näin hän itse sen kokee. Hirvittävä hinku päästä näyttelijäksi oli Pohjolan omaa.
– Kaikki tähtäsi vain siihen, vaikka olin hirvittävän arka. Mutta jostain tuli sellainen vietti, että halusin esiintyä, hän kertoo.
Ura alkoi lapsiteatterista, Jyväskylästä, jonne perhe oli muuttanut välirauhan aikana. Pohjola muistaa edelleen ensimmäisen roolinsa. Se oli hoviherra Larin-Kyöstin Taikapeilissä. Toiset olivat prinssejä ja prinsessoja, mutta Pohjola sai heti karaktääriroolin.
Pohjola kävi jo lapsena lausunta- ja puhetunneilla. Nuorena hän kolusi musiikkiopistoja ja työväenopistoja, ja keräsi teatteriesityksiä katsoessaan itselleen muistiinpanoja.
– Tein tarkkailua, miten ihmiset näyttelivät.
Elämän opiksi oli jäänyt, että Pohjolan on omalla työnteollaan pyrittävä eteenpäin. Muuten hänestä ei ammattinäyttelijää tule.
”Hän tuli itse toteuttaneeksi tavallaan jopa kaksi unelmaa: omansa ja äitinsä.”
Ura ammattinäyttelijänä alkoi Joensuun teatterista. Sieltä hänet haettiin hyvin roolien kautta Hämeenlinnaan ja Tampereelle, ja lopulta Helsinkiin ja Televisioteatteriin.
– Kun tulin Televisioteatteriin 1963, niin melkein ensimmäinen filmiroolini oli Anna Christie, jonka on näytellyt Greta Garbo. Kun ryhdyimme sitä tekemään, niin muistin äidin kertomuksen, Pohjola hymyilee.
Valkokankaalla Pohjola pääsi näyttelemään suomalaisissa klassikkotarinoissa, kuten Täällä Pohjantähden alla, Akseli ja Elina ja Rautatie. Rooleja on ollut laidasta laitaan – mikä kumpuaa siitä, miten hanakasti Pohjola oli taitojaan itseoppineesti vaalinut.
– Yhdessä vaiheessa olin kyllä televisiossa ikuinen äiti.
Rakastettujen hahmojen kirjoon tuli vielä 1990-luvulla rooli Hyvien Herrojen Tyynenä. Pitkälti yli 70 vuotta pitkä näyttelijänura on Suomen kaikkien aikojen pisimpiä, ellei jopa pisin.
– On niitä masennuksia ja kaikennäköisiä ollut, kun ei ole itsetuntoa riittänyt, mutta voin sanoa, että on saanut paljon iloja, on saanut tehdä hyviä rooleja ja on saanut yleisöä, joka tänäkin päivänä taputtaa selkään.
Pohjolan mielestä on tärkeää kulkea kohti unelmiaan. Hän tuli itse toteuttaneeksi tavallaan jopa kaksi unelmaa: omansa ja äitinsä.
”Mieheni sanoi, ettei kukaan ole niin poissaoleva kuin sinä, kun teet jotain.”
Pohjola jäsentelee elämäänsä myös aviomiehensä Pehr-Olof Sirénin kautta. He tapasivat Televisioteatterissa vuonna 1963, sillä Sirén oli myös näyttelijä.
– Elämä alkoi ihan toisella tavalla. Olin elänyt vain teatterille. Olihan kaikennäköistä ollut tarjolla, mutta kun mikään muu ei maittanut kuin teatteri, Pohjola kertoo.
Sirén kuoli vuonna 1986. Pohjola ei mennyt uusiin naimisiin ja hukutti suruaan töihin. Edelleen hän puhuu aviomiehelleen päivittäin. Mutta myös Sirén oli saanut huomata, miten Pohjolan ensimmäinen rakkaus oli juuri näytteleminen.
Ei oltu enää näyttelijän haaveissa Loimaalla tai ensimmäisissä rooleissa Jyväskylässä, mutta mieli on päätynyt harhailemaan roolihahmojen maailmaan. Edelleen tänä päivänäkin.
– Se on yksi näyttelijän paha vika myös. Mieheni sanoi, ettei kukaan ole niin poissaoleva kuin sinä, kun teet jotain. ”Nyt olet taas Minna Canth”, Pohjola muistaa ”Pärren” heittäneen. ●
Anjan opit
1. Petaa petisi!
Se tarkoittaa symbolisella tasolla sitä, että älä jää vain makoilemaan. Älä sääli itseäsi, vaan anna mennä vain. Nouse ylös ja ajattele positiivisesti, että kyllä sinä pääset, ja pääsetkin. Aina se ei onnistu, joten joskus täytyy olla itselle myös armollinen.
2. Ole ahkera
Olen ehkä itse joutunut tekemään enemmän töitä kuin jotkut, jotka ovat päässeet helpommalla käytyään näyttelijäkoulua. Aina oli sellaista, että sai tuta, että ei ole ihan samalla viivalla kaikkien kanssa. Se sai uurastamaan, jotta kyllä minä vielä tästä samalle tasolle pääsen.
3. Pyydä ja anna anteeksi
Aviomieheni, joka antoi niin paljon elämääni, opetti myös sellaiset asiat kuin anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen. Riidassa ei koskaan lähdetty tilanteesta. Ei menty nukkumaan riidoissa, eikä paiskattu ovia kiinni ja vain lähdetty pois.
