Amsterdamin parhaat palat
Matkailu
Amsterdamin parhaat palat
Shoppaile vanhassa kaasutehtaassa ja koe uusi kulttuurikohde De Hallen. Ota Amsterdamin parhaat osoitteet talteen seuraavaa matkaasi varten.
9.3.2015
 |
Mondo

Shoppaile vanhassa kaasutehtaassa ja koe uusi kulttuurikohde De Hallen. 

KOE

De Hallen Vasta-avattu De Hallenin kulttuuri­keskus on trenditietoisten amsterdamilaisten uusin pyhiin­vaelluskohde. Ruokaa ja kulttuuria yhdistelevä keskus on toteutettu naapuruston toiveita kuunnellen, ja siihen kuuluu kirjasto, elokuva­teatteri, katukeittiöhenkinen ravintolamaailma, hotelli ja taide­galleria. De Hallen oli aikanaan raitio­vaunuvarikko. Hannie Dankbaar Passage 33, dehallen-amsterdam.nl

Wynand Fockink Harva tietää, että hollantilaiset ovat melkoista liköörikansaa. Esimerkiksi Pisang Ambonistaan tunnettu Bols on kotoisin Amsterdamista. Kaupunkilaisten tarkoin vaalima helmi on Wynand Fockinkin likööritislaamo De Dam -aukion liepeillä. Tislaamon baari edustaa paikallista after work -kulttuuria parhaimmillaan. Suuremmalle seurueelle voi varata liköörin maistelun, johon kuuluu tislaamon seitsemän tunnusjuomaa. Jos mielit aperitiiville, saavu ajoissa, sillä baari sulkeutuu iltayhdeksältä. Lasillinen maksaa kolme euroa, ennakkovarauksen vaativa maistelumenyy 17,50 euroa. Pijlsteeg 31, wynand-fockink.nl

HERKUTTELE

Yamyam Ruuasta kiinnostuneet amsterdamilaiset ovat viime vuosina suunnanneet Westerparkin kaupunginosaan. Italialainen trattoria Yamyam on kaupunginosan tyylikkäin illallisravintola. Varma valinta on ravintolan nimikkopitsa Yamyam (noin 15 e), joka sisältää kinkkua, mascarponejuustoa ja tryffelikastiketta. Pöytävaraus suositeltava. Frederik Hendrikstraat 88–90, yamyam.nl

Lalibela Amsterdam tunnetaan indonesialaisista ravintoloistaan, mutta Hollannin vanhin etiopialainen on myös vierailun arvoinen. Vondelparkin lähellä sijaitsevassa ravintolassa on lämmin vastaanotto. Kokeile suussa sulavaa gomen besgaa, etiopialaisessa voissa paistettua naudanlihaa ja pinaattia (noin 12 e). Ruuan painikkeeksi sopii tej-hunajaviini. Eerste Helmersstraat 249, lalibela.nl

’Skek Opiskelijoiden pyörittämä ’Skek on löytö ylihintaisella Punaisten lyhtyjen alueella. Lounasta tarjoillaan kello 16 saakka, ja kovinkin nälkä lähtee kurpitsahummus-pekoni-vuohenjuustoleivällä (noin 6 e). Kokeile pikkunälkään perinteisiä hollantilaisia bitterballen-lihapyöryköitä (noin 5 e). Zeedijk 4–8, skek.nl

Bazar De Pijpin kaupunginosassa sijaitseva Bazar on kasvissyöjän unelma. Tarjolla on modernin Lähi-idän keittiön makuja. Maista ainakin Gh’ti Koekoea, portobello-sienistä, falafeleista ja sipulikompotista rakennettua värikästä annosta (noin 13 e). Bazar tarjoilee myös maukkaita ja monenkirjavia aa­miaisia (6–9 e) ja tuhteja lounasannoksia (noin 10 e). Albert Cuypstraat 182, bazaramsterdam.com

KAHVITTELE

1900 Kodikas 1900 on juuri sitä, mitä Amsterdamin-kävijä sunnuntaihinsa kaipaa: viihtyisää tunnelmaa ja makeita kakkupaloja. Kahvila-ravintola on lapsiperheiden suosiossa, ja listalla onkin ajateltu perheen pienempiä. Muksuille maistuvat hollantilaiseen tapaan valmistetut pannukakut (noin 2 e). Aikuiseen makuun kannattaa valita tarte tatin (4,50). Hogeweg 48, 1900caferestaurant.nl

’t Smalle Jordaanin kaupunginosa vilisee toinen toistaan suloisempia kahviloita. Vanhan tislaamon tiloissa toimiva ’t Smalle on romantikon valinta. Päivällä kahvin tai teen (noin 2 e) voi nauttia kanaalin ylle rakennetulta patiolta. Illan hämärtyessä kannattaa nousta natisevia kierreportaita tunnelmalliseen yläkertaan. Maista päivän kakkua (noin 3 e). Egelantiersgracht 12

Kriterion Kriterion on Roeterseilandilla sijaitseva vaihtoehtoelokuviin erikoistunut teatteri, jonka kahvilassa kelpaa juoda iltapäivän koffie verkeerd, maitokahvi (noin 2 e). Nuorten amsterdamilaisten suosimassa kahvilassa saa kaikessa rauhassa vetäytyä nurkkaan lukemaan vaikka kirjaa, jos siltä tuntuu. Roetersstraat 170, kriterion.nl

SHOPPAILE

De 9 Straatjes Jos rakastat putiikkien kiertelyä, suuntaa tunnetulle Yhdeksän kadun alueelle. Singelin ja Prinsengrachtin kanavien väliin jäävällä, 1600-luvulla rakennetulla kanava-alueella on jokaiselle jotakin. Piipahda ainakin second hand -kauppa Episodessa ja konseptikauppa Pick & Spendissä. Pick & Spend, Keizersgracht 300. Episode, Berenstraat 1, de9straatjes.nl

Markkinat Paras tapa ottaa Amsterdam haltuun on flaneerata paikallisten tyyliin markkinoilla, joita kaupungissa riittää. Joka kuun ensimmäinen sunnuntai Westergasfabriekiin levittäytyy Sunday Market. Myynnissä on taidetta, muotia ja designia. Joulukuun 14. päivä Sunday Market muuntuu tyylikkäiksi joulumarkkinoiksi. Waterloopleinmarktilla voi tehdä pikkuesine- ja kierrätysvaate­löytöjä kuutena päivänä viikossa. Singel-kanavan varrelta löytyy turistien suosima kukkatori Bloemenmarkt. sundaymarket.nlwaterloopleinmarkt.nl

Antiquariaat A. Kok & Zn. B.V. Kirjallisuuden ystävää hemmotellaan antikvariaatissa, jonka kattava englanninkielinen tarjonta pitää sisällään teoksia art nou­veausta psykologiaan. Sympaattinen perheyritys on ollut olemassa vuodesta 1948. Oude Hoogstraat 14–18, nvva.nl/kok

JUHLI

Paradiso Paradiso on Amsterdamissa käsite. Vuodesta 1968 toimineen, vanhassa kirkossa sijaitsevan yökerhon klubi-iltojen teemat vaihtelevat mainstreamista indiemusiikkiin. Varaudu jonottamaan sisään. Lippu maksaa noin 10 euroa illan teemasta riippuen. Weteringschans 6–8, paradiso.nl

Roest Vanhalla teollisuusalueella kaupungin koillisosassa sijaitseva Roest on virkistävä vaihtoehto klubeille. Kitschiin makuun sisustetun baarin katossa nököttää tekovalkohai. Baarissa järjestetään myös ilmaisia konsertteja ja markkinoita. Jacob Bontiusplaats 1, amsterdamroest.nl

Melkweg Konsertteja, klubi-iltoja ja teatteria – siitä on ilta Melkwegissä tehty. Keskustassa Leidsepleinilla sijaitsevan monitoimiklubin suola on konserteissa. Jos Amsterdamissa mielii kuulla indierockia livenä, kannattaa Melkwegin netti­sivut tarkistaa ensimmäisenä. Lijnbaansgracht 234a, melkweg.nl

NUKU

CitizenM Amsterdam Zuidin aseman lähellä sijaitseva designhotelli on varma valinta modernien hotellien ystävälle. Hotelliketjun mottona on tarjota luksusta huokeaan hintaan. 2 hh alkaen 90 e. Prinses Irenestraat 30, citizenm.com

Amstel Hotel Amstelin rannalla sijaitseva, vuonna 1867 valmistunut Amstel Hotel sopii ylellisyyden ystävälle. Se oli aikanaan Hollannin ensimmäinen grand hotel. Leveät käytävät kertovat tarinaa ajasta, jolloin naiset käyttivät vanne­hameita ja rouvien oli kohdatessaan mahduttava ohittamaan toisensa. 2 hh alkaen noin 340 e. Professor Tulpplein 1, amsterdam.intercontinental.com

The Frisco Inn Lähdössä lomalle kavereiden kanssa? The Frisco Inn on hinta-laatusuhteeltaan oiva vaihtoehto. Hotelli on vain kivenheiton päässä päärautatieasemalta, ja sen ehdoton valttikortti on sydämellinen asiakaspalvelu. De Damin aukiolle kävelee parissa minuutissa. 2 hh alkaen 90 e. Beursstraat 5, friscoinn.com

Kommentoi »