Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Puheenaiheet

Koronatartunnan voi nähdä älykellosta ennen oireita – Nämä kolme löydöstä kiinnittivät tutkijoiden huomion

Tutkimus osoittaa, että yleisesti käytössä olevista kuluttajatason laitteista voidaan saada tietoa, jonka avulla voi tunnistaa hengitystieinfektioita.

28.12.2020 Apu

Koronavirustartunnan voi havaita äly- ja urheilukellojen välittämästä tiedosta jopa useita päiviä ennen kuin viruksen aiheuttaman sairauden oireet alkavat.

Tähän tulokseen tuli kalifornialaisen Stanfordin yliopiston tutkimus, joka julkaistiin Nature-tiedejulkaisussa. Tutkimus on vertaisarvioitu.

Tutkimukseen kerättiin yleisesti käytössä olevien äly- ja urheilukellojen sekä aktiivisuusrannekkeiden tallentamia syke-, askelmäärä- ja unitietoja.

Noin 5300 osallistujan joukosta valittiin 32 varmistetusti koronavirustartunnan saanutta ihmistä, joiden tietoja oli käytettävissä pitkältä ajalta.

Niistä tapauksista 63 prosenttia olisi voitu tunnistaa älykellotietojen pohjalta jo ennen kuin taudin oireet alkoivat.

Äkillinen sykkeen kohoaminen oli merkki

Tärkein merkki koronavirustartunnasta oli leposykkeen äkillinen kohoaminen normaalitasosta.

Lisäksi suurimmalla osalla sairastuneista havaittiin muutoksia unen määrässä ja laadussa sekä fyysisessä aktiivisuudessa jo ennen oireiden ilmaantumista. Tutkimuksen mukaan neljä tapauksista voitiin havaita älykellotiedoista jo yhdeksän päivää ennen oireiden alkamista.

Tutkimus osoittaa, että yleisesti käytössä olevista kuluttajatason laitteista voidaan saada tietoa, jonka avulla voi tunnistaa hengitystieinfektioita.

Tutkimus on poimittu Valtioneuvoston kanslian tutkimuskatsaukseen. Siinä Karolinska Institutetissa työskentelevä tohtori Ville Pimenoff muistuttaa, että koronavirustaudin varhainen tunnistaminen mahdollistaisi tartuntaketjujen ennaltaehkäisyn myös silloin, kun taudinkantaja ei ole saanut oireita. Koronavirus tarttuu jo ennen taudin oireiden ilmaantumista.

”Tutkimus soittaa loistavasti, kuinka kuluttajille saatavilla olevilla edullisilla terveysälylaitteilla on mahdollista monitoroida hengitystieinfektioiden ilmaantuvuutta jo ennen varsinaisten taudin oireiden ilmaantumista”, Pimenoff kirjoittaa.

Lisää aiheesta
Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt