Tuulilasi

Olemmeko tavanneet? – Odotetun Alfa Romeo Tonale -katumaasturin pitäisi kääntää uusi sivu historiassa

Olemmeko tavanneet? – Odotetun Alfa Romeo Tonale -katumaasturin pitäisi kääntää uusi sivu historiassa
Italian Napolissa valmistettava Tonale saapuu Suomeen kesällä 2022. Mallin hinnat ja varustetasot julkaistaan lähempänä lanseerausta. Suomalaisittain mielenkiintoisin voimalinjavaihtoehto on nelivetoinen lataushybridi, jonka yhteisteho on 275 hv.
Julkaistu: 28.3.2022

Alfa Romeon uutta tulemista on odoteltu pitkään. Jo seitsemän vuotta sitten esitellyt Giulia ja Stelvio ovat kyllä erinomaisia autoja, mutta ne eivät syystä tai toisesta koskaan löytäneet massojen suosiota. Nyt esitellyn Tonale -katumaasturin pitäisi kääntää merkin historiassa uusi sivu.

Tonalea on odotettu saapuvaksi jo jonkin aikaa. Mallin konsepti esiteltiin Genevessä keväällä 2019, mutta tuotantoversio näki päivänvalon vasta melkein kolme vuotta myöhemmin. Globaali pandemia on tietysti vaikuttanut myös Alfa Romeon kehitystyöhön. Stellantis-konsernin johdon päätöksellä Tonalen julkistusta lykättiin, kun koeajoissa oli todettu, että lataushybridin toimintamatka ja suorituskyky eivät olleet riittävällä tasolla. Näin tuotantomallin julkistus viivästyi vuoteen 2022.

Alfoissa muotokieli on aina keskeisessä osassa. Tonale on samalla herkkä, mutta kuitenkin nykyaikainen – se on myös heti tunnistettavissa Alfa Romeoksi. Ulkonäöstä Tonalen menestys tuskin jää kiinni.

Tonalen mittaristo on täysdigitaalinen, mutta siihen saa tyylikkään mittaristonäkymän, joka muistuttaa 60-luvun Alfa Romeoita.

Alfa Romeo Tonale: Myös nelivetoinen lataushybridi

Tekniikaltaan Tonale jakaa saman pohjalevyn Jeep Renegaden kanssa. Alfa kuitenkin lupaa, että Tonale on ajajan auto, niin kuin Alfa Romeon olla pitääkin. PItuutta sillä on 4,53 metriä, leveyttä 1,84 m ja korkeutta 1,6 metriä.

Tonalen Euroopan malliston voimalinjavaihtoehdot ovat nykytyyliin kaikki sähköistettyjä. Perustasolla tarjolla on kaksi 48 voltin järjestelmällä ryyditettyä hybridiä, joissa keulalla on 1,5-litrainen nelosturbo (130 & 160 hv). Sähkömoottori antaa lisäapua 15 kW:n ja 55 Nm:n edestä, ja ryömintävauhdeissa auto liikkuu myös pelkällä sähköllä.

Suomalaisittain mielenkiintoisin voimalinjavaihtoehto on nelivetoinen lataushybridi, jonka yhteisteho on 275 hv. Siinä on 15,5 kWh:n akusto, jonka turvin pääsee noin 60 km pelkällä sähköllä, kaupungissa jopa 80 km. Kyseinen malli kiihtyy nollasta sataan ripeässä 6,2 sekunnissa.

Italian Napolissa valmistettava Tonale saapuu Suomeen kesällä 2022. Mallin hinnat ja varustetasot julkaistaan lähempänä lanseerausta.

Tonalen muodot ovat varsin puhdaslinjaiset, mitä kaikista nykajan katumaastureista ei voi sanoa. se on heti tunnistettavissa alfaksi.

2 kommenttia