Alfa Romeo 155 vm. 1996 – ”Muotoilu on erittäin italialainen, sisustassa pehmeitä kankaita ja mikä parasta, se ei näytä eikä tunnu raskaalta”

Tarinamme alkaa pienellä muistelolla 1990-luvun alusta. Kesällä 1992 Tuulilasin arvostettu, jo edesmennyt toimittaja Tapio Ketonen kehui erästä autoa tähän tapaan: ”On yllättävää, kuinka tasapainoiseksi auto on saatu, tehokkaassa menossa asfaltilla kuljettaja ei oikeastaan mistään voi päätellä, vetikö auto edestä vai takaa... Vaikka ajettavuus on ollut myös Fiatien vahvoja puolia, silti mainio ajettavuus yllättää”, kirjoitti Ketonen kuuden sivun koeajoraportissaan. Myös auton imuäänet olivat automiehen korville musiikkia.

Muutamaa vuotta myöhemmin, kesällä 1995 Tuulilasin Lauri Larmela ajoi auton päivitetyn version. Voimanlähteen ylistys jatkui. ”Vaikka 150 hevosen teho ei ole kaksilitraiselle moottorille mitenkään poikkeuksellinen, erottuu nelikko luonteeltaan selvästi massasta. Se vastaa kaasunpolkaisuun poikkeuksellisen herkästi ja kiertää vastaan panematta vaikka kuinka ylös. Kun rajoitin puuttuu peliin 7100 kierroksen kohdalla, meinaa tulla suru puseroon. Tunne on sama kuin pikkulapsella, jolta äiti nappaa yllättäen mielilelun pois”, Larmela hehkutti.

Tuo auto oli Alfa Romeo 155 2.0 T.Spark. Se teki lähtemättömän vaikutuksen myös nuoreen Jari Tyyskään.

– Konkreettisesti ensitutustumiseni Alfa Romeoon tapahtui samaisena vuonna 1992, kun isäni hankki Alfa 164:n. Olin silloin 12-vuotias ja erittäin kiinnostunut autoista. Samaan aikaan Alfa Romeo tuli takaisin kilparadoille uudella 155:llä ja menestys vakioautojen kuninkuusluokassa DTM:ssä oli mukavaa. Lisäksi lauantai-illan telkkarissa saksalainen yksityisetsivä Josef Matula päivitti vanhan Alfa 75:n hopeiseen 155:een. Herkässä iässä olevan nuoren oli helppo samastua konkreettiseen merkkiin ja oikean auton näköiseen kilpuriin, toisin kuin johonkin McLareniin, Tyrrelliin tai Hooksiin. Ja kysynpä vai, kuinka moni lapsi kasvaa tällä hetkellä sähköauton juliste seinällään, Tyyskä miettii.

Alfa Romeo on ollut teknisesti edistyksellinen auto. 155:n esi-isässä eli Giuliassa oli jo 1960-luvun alussa viisi vaihdetta ja levyjarrut joka nurkassa. Twin Cam -moottorit juontuvat vielä pidemmältä ajalta, vuodelta 1928.

– Minua kiehtoo 155:ssä moni seikka, vaikka autolehtiä, kilpailuja ja etsiviä ei laskisikaan mukaan. Tuohon aikaan Alfan muotoilu oli vielä erittäin italialainen, moottorit iloisesti kiertäviä, sisustassa pehmeitä kankaita ja kivoja yksityiskohtia ja mikä parasta, muiden aikalaistensa autojen tapaan se ei näytä eikä tunnu raskaalta. Oma merkityksensä on myös italialaisen auton sisustan tuoksulla: ysäriltä 2000-luvun alkuun kuskin penkin alla on tuoksutyyny, joka eroaa Wunderbaumeista kuin ruusu voikukista, Tyyskä linjaa.

Pieniä miinuksiakin autosta löytyy.

– Kun Alfan suunnittelun pääteema on makea ajettavuus, voi muissa seikoissa syntyä pieniä lapsuksia. Kaupasta ruokakassin kanssa Alfalle saapuminen on hieman ärsyttävää, sillä reilun kokoinen kassi ei mahdu helposti takaovesta lattialle penkkien väliin. Lisäksi takaluukun käsittely on tehty vaikeaksi: sen saa auki vain avaimella kääntyvän Alfa-logon alta tai sähköisesti hansikaslokerosta. Ei kahvaa luukun ulko- eikä sisäpuolella. Eikä sisällä häikäisysuojissa ole oikeastaan kuin kaksi asentoa. Pikkujuttuja.